5 suosituinta postausta vuodelta 2019

Pysähdyttäiskö taas hetkeksi aikaa tuttuun tapaan muistelemaan viime vuotta ja teidän eniten lukemia postauksia. Listaa katsoessa sai taas yllättyä, kuinka Top 5 oli jopa 2 edellis vuosien postausta. 2018 vuoden suosituimmista löytyi aikanaan, myös eräs yllätys.

Viime vuoden kärjessä oli murskavoitolla Kuinka kauan hennavärjäys kestää kulmissa, joka jopa hieman yllätti. Toisaalta kaikkia kauneuteen liittyviä asioita googletetaan paljon. Kulmien värjäykseen liittyvää postausta on tulossa pian, joten kannattaa pysyä kuulolla!

Kauneuteen liittyen löytyi viime vuodenkin listalta tämä sama postaus, Kuinka kauan palashampoo kestää. Lushin tuotteista ei ole tullut tehtyä pitkään aikaan mitään postauksia ja siellä käyminenkin on jostain syystä vähentynyt reilusti. Selkeästi Lushin tuotteet ja kestävyys kiinnostaa ja tästä voisi ottaakkin korvan taakse vinkin. Olisiko teillä jotain Lushin tuotetta mistä haluaisitte ehdottomasti kuulla lisää, joko kokemusta, tai kulutusaikaa?5_suosituinta_postausta_vuodelta_2019_15_suosituinta_postausta_vuodelta_2019_2Viime vuonna tuli tehtyä muutama postaus joiden julkaiseminen jännitti ja yksi niistä saikin huomiota somettajien piireissä. Alle 1000 seuraajalla et ole uskottava somettaja, tuo postaus on ehdottomasti semmonen mitä mietin pitkään ja samaan aikaan mietin -fuck it, jos itse koen jonkun asian olevan näin, ei sitä kukaan voi alkaa väittelemään! Tuo postaus on ehdottomasti semmonen jonka sanoma on hyvä ja avasi hyvää keskustelua paljon, josta olen ylpeä ettei kaikki postaukset hukukkaan vain massaan!

On tullut tehtyä monta hyvää erilaista Lifestyle postausta, mutta silti Top 5 joukosta nousi Netflix vs. Viaplay -omat lempparit. Tämä ehkä yllätti kaikista eniten, varsinkin kun on tullut törmättyä paljon muiden somettajien tehneen samanlaisia postauksia. Hyvin harvoin on tullut itse googleteltua muiden suosituksia leffoista, tai sarjoista. Instagramissa tulee monesti vastaan trailereita tulevista elokuvista, tai sarjoista joista tulee otettua koppia. Täytyykin ensi kerralla, kun turhautuneena selaa Netflixiä ottaa puhelin käteen ja googlettaa muiden somettajien suosituksia.5_suosituinta_postausta_vuodelta_2019_35_suosituinta_postausta_vuodelta_2019_45_suosituinta_postausta_vuodelta_2019_5Yksi sisustusaiheinen julkaisu nousi myös vanhempien postauksien joukosta. Tämä on noussut jatkuvasti luetuimpien listaan päivästä riippuen ja siksi myös ihan ansainnut  paikkanssa Top 5 joukosta, ja mennyt jopa todella hyvien postauksien eteen. Ihanan ajaton tikashylly on tämän listan viimeinen postaus, joka oli yksi viime vuoden luetuimpia postauksia.

Viime vuosi on muutenkin koko blogihistorian parhain vuosi! 2019 vuosi oli mun elämässä taas yksi opettavainen ja kasvattava vuosi, jossa oli niin paljon kivoja muistoja ja unelmien tavoittelemista. Tätä unelmaa haluan jatkaa teidän kanssa ja olen niin avoin monille uusille mahdollisuuksille, mitä tämä vuosi tuo tullessaan. Toivon erityisesti uusia haasteita blogissa ja työrintamalla, mutta myös sitä ihanan rauhoittavaa ja jopa tylsääkin arkea, jolloin voi hengähtää ja ladata akkuja. Mulla on niin hyvä fiilis tulevasta kesästä, kun aurinko paistaa ja voin viettää ensimmäistä kesälomaani ihan miten itse haluan. Kiitos teille, jotka oli blogin mukana viime vuonna, sitä edellisvuosina ja tulevina vuosina!

Kuvat: Pinja Finell

-Ninni

5 suosituinta postausta vuodelta 2018

Hellou!

Vuosi 2018 laitetaan tänään pakettiin joko juhlien, töissä ollessa, tai kotona rauhassa peiton alla. Viime postauksessa sanoinkin, kuinka on kiva palata muistelemaan vanhaa vuotta ja vuoden aikana tapahtuneita asioita. Viimeksi palattiin tykätyimpien kuvien kautta ja niiden tarinoiden, nyt muistellaan kulunutta vuotta teidän lempparipostausten kautta. Ajattelin tässä samassa postauksessa kiteyttää vähän miten vuosi 2018 meni.

Postauksia en laita järjestykseen, mutta täytyy myöntää ettei yllättänyt yhtään, kuinka Top 5 kärjessä oli kuinka kauan palashampoo kestää. Lush-aiheiset postaukset on ollut suosittuja ja varsinkin ne mitkä liittyy palashampoisiin. Toinen suosittu Lush postaus oli syksyyn valmistautumista Lushin suosikeilla.

Tänä vuonna opin taas paljon paremmin kuuntelemaan omaa ihoa, vaikka juuri niitä kauneusmokiahan listailtiin. Tänä vuonna kauneuteen liittyen parasta oli päästä kampaajalle ja ottaa tavaksi käydä värjäämässä kulmia ja kestotaivuttaa ripsiä, ihanaa hemmottelua välillä arkeen. Myöskin ihana ystäväni opetti tälle juntille, kuinka luomiväriä laitetaan ja erilaisten luomivärien käytöstä on tullutkin monesti osa arkimeikkiä.5_suosituinta_postausta_vuodelta_2018_15_suosituinta_postausta_vuodelta_2018_25_suosituinta_postausta_vuodelta_2018_35_suosituinta_postausta_vuodelta_2018_4Tämä vuosi oli ehdottomasti parhain vuosi Helsinkiin muutettuani, kesä oli mitä mahtavin ja tänä vuonna sydän säästyi suurimmilta suruilta. Viime vuonna oli paljon surullisia juttuja ja oli ihanaa jakaa teille positiivisia postauksia, josta yksi nousikin tälle listalle – mitä kodissamme tapahtuu juuri nyt.

Blogia on tullut huolella siivottua ja uskon hiovani postauksia aina enemmän omaan silmään näyttävämmäksi. Presettien ostamisen jälkeen on tapahtunut isoin muutos ulkonäöllisesti, vihdoinkin kuviin tuli sitä jotain mitä kaipasin.

Uuden vuoden tultua lupaan tuoda tänne lisää sitä minua, rohkeilla erilaisilla teksteillä ja omilla mielipiteillä, vähän fiiliksen mukaan. Yksi henkilökohtaisempia postauksia pukeutumisen suhteen nousi nopeasti suosioon – hyvästi epämukavat rintaliivit.

Yksi yllätys löytyi joukosta, mutta pakko se tähän postaukseen on mukaan ottaa. Kärki vitoseen pääsi vuosia vanha postaus, jonka olen säilyttänyt mukana (en kylläkään visuaalisuuden takia,) vaan kokemuksen takia. Sain 20-vuotis synttärilahjaksi lahjakortin täydelliseen kasvohoitoon, josta kirjoitin postauksen Kokemukseni Studio Pinkistä.5_suosituinta_postausta_vuodelta_2018_55_suosituinta_postausta_vuodelta_2018_65_suosituinta_postausta_vuodelta_2018_7Vuosi oli pitkästä aikaa todella hyvä, uusi koti toi uuden alun ja vaikka tänä vuonna karsiutui läheisiä ihmisiä, niin silti vastaan tuli uusia tuttavuuksia molemmille puolison kanssa, eikä jääty hankeen makaamaan. Jos jokin jäi erityisesti parhaimman kesän kanssa mieleen on äidin viisaus vaikeisiin hetkiin -Tee niinkuin koirat. Jos et voi syödä sitä etkä leikkiä sillä, kuse sen päälle ja lähe menee.

Suuri kiitos kuluneesta vuodesta kaikille, kiitokset kommenteista ja siitä, kuinka jaksatte käydä lukemassa viikosta toiseen postauksia. Toivottavasti teidän vuosi on ollut hyvä, rakkaudentäyteinen ja opettavainen, nautitaan vuodenvaihteesta turvallisesti!

Kuvat: Pinja Finell

💛:Ninni

5 vuoden suosituinta postausta

Moikka!

Taas on aika laittaa yksi vuosi pakettiin ja yleensä se menee muistellessa mitä vuoden aikana on tapahtunutkaan.

Vuoteen mahtuu todella paljon niin hyviä, kuin huonoja muistoja. Nyt ajattelin muistella teidän kanssa kulunutta vuotta omien lempparikuvien ja viiden suosituimpien postauksien kautta.5_vuoden_suosituinta_postausta_15_vuoden_suosituinta_postausta_25_vuoden_suosituinta_postausta_6Heti suosioon noussut Hiusten peseminen palashampoolla keräsi paljon uusia lukijoita ja oli pitkästä aikaa ihanaa tehdä postaus mikä teitä lukijoita todella kiinnosti! Vaikka julkaisusta on nyt hetki aikaa, niin silti tämä on yksi luetuimmista.

Onko bloggaaminen vain rikkaille? oli yksi ihanan erilainen, jota oli vaihtelevaa kirjoittaa ja myöskin inspiroivaa kuulla muilta bloggaajilta samoja ajatuksia. Jos omalla jutulla saa keskustelua aikaiseksi, tuo se lämpimän tunteen sydämeen.

Postaus oli sen verta mielenkiintoista tehdä, ja sille teinkin pientä jatko-osaa jonka voit käydä lukemassa tästä linkistä!OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAEsiripun laskeminen – miksi en odota tätä joulua Tämä on varmaan teilläkin tuoreimmassa muistissa ja oli jopa hämmentävää nähdä viime viikon teksti koko vuoden kärki viitoisessa.

Surun tullessa kylään ja Taivaalle sytyin tähtenä olivat tämän vuoden henkilökohtaisimmat, jotka ei myöskään yllättänyt lukijamäärillään. Mitä henkilökohtaisimmista ja vaikeimmista asioista kirjoittaa, tuntuu ne olevan luetuimpia. Simban muistokirjoitusta en ole avannut sen kirjoittamisen jälkeen ja se oli tähän mennessä ehdottomasti vaikein kirjoitus.5_vuoden_suosituinta_postausta_3OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAKaikesta huolimatta tämäkin vuosi oli todella tärkeä ja ikimuistoinen. Tästä vuodesta on oppinut ja kasvanut ihmisenä, huomattavasti enemmän kuin viime vuonna. Surullisia asioita tapahtuu, mutta silloin vedetään selkä suoraksi ja nautitaan siitä onnesta taas täysillä. Olisi ihanaa kuulla mitkä oli teidän lempipostauksia tänä vuonna ja mitä toivoisitte ensi vuodelta?

Ihanaa uutta vuotta jokaiselle juhlitaan sovussa ja turvallisesti!

💖Ninni