Vaatekaapin sisällön onnellisuus -onko vain pinnallista ajattelua
Hellou!
Kuinka monta vuotta voikaan vierähtää siinä, että löytää oman juttunsa, oli sitten minkä tahansa asian suhteen. Voin rehellisesti myöntää olevani ihminen jolla aika välillä hurahtaa liiankin nopeasti ja sitä tulee herättyä todellisuuteen liiankin puskista. Oman jutun tajuaa myöskin monesti sitten vasta, kun sen on tavoittanut ja tällä hetkellä mulle tuo hyvää mieltä vaatekaappini sisältö.
Olen niin kauan kamppailut sen suhteen minkälaisia vaatteita haluan käyttää, en ole ollut 100% varma mikä on se oma juttu ja on tullut etsittyä liiankin montaa erilaista juttua samaan aikaan. Se mitä vaatekaapista löytyy on niin iso osa persoonaani ja itsensä ilmaisua.Tiedättekö sen fiiliksen, kun on monia erilaisia visioita päässä, muttei niitä saa pullautettua ulos? Vaatteiden ja oman tyylin löytämisen suhteen olen pitkään kurotellut tiettyä juttua, mutten jostain syystä vaan saanut siitä kiinni.
Tällä hetkellä hymy ja onnellisuus tulee tästä onnistumisen tunteesta. Vihdoinkin tuntuu, että on jonkun asian saanut luotua ja josta voi itsekkin inspiroitua. Asukuvia on kiva mennä ottamaan, kun kantamista vaatteista tulee itsevarma olo -jolloin niitä kantaa myös itsevarmemmin.
Joillekkinhan tämä voi vaikuttaa todella pinnalliselta, mutta uskon siellä olevan monia joille on tärkeää se mitä vaatteita kantaa päällään. Kyse ei ole mistään materialismista, tai määrästä -nimenomaan päinvastoin. Hypettämäni saavutuksen tunteen on tuonut se, kuinka vähän vaatteita vaatekaapista löytyy, mutta silti saa yhdistettyä paljon erilaisia asukokonaisuuksia.
Takki Zara/ Villapaita H&M/ Housut & Kengät Nelly.com/ Laukku Glitter
Täällä blogissa näkyykin monissa asukuvissa samoja vaatteita, josta olen puhunut ja erilaisissa postaussarjoissa korostanut nimenomaan samojen vaatteiden käyttämistä ja yhdistämistä. En halua ostaa paljoa vaatteita vain saadakseni muutaman erilaisen asukuvan, ja tajuta myöhemmin kuinka ne pölyttyy vaatekaapin hyllyllä vuosia.
Isona inspiraation lähteenä on ollut ihana Fashion Statement blogi, jossa Reetta on puhunut ekologisuudesta ja siitä, kuinka haluaa tuoda erilaista kulutusta ihmisten tietoon. Hänen kauttaan olen rohkaistunut siitä, että blogissa on enemmän kuin ok tuoda samoja vaatteita julki asukuvissa. Sehän on sitä normaalia arkea -pukea niitä omia lempparivaatteita, ja tähän on myös teidän lukijoiden helpompi samaistua.
Herättääkö tämmöinen aihe teissä mitään ajatuksia? Kiinnostaisi ihan hirveästi kuulla, onko susta ok nähdä samoja vaatteita erilaisten asukokonaisuuksien parissa!
-Ninni