Hellou!

Viime viikolla tuli pidettyä (vahingossa) taukoa blogista. Torstaina alkoi 9 päivän työputki, jonka huomasin muutaman päivän tehtyäni töitä. Väsähdin heti huomattuani seuraavan vapaapäivän olevan vasta viime viikon lauantaina. Olen aikanaan kirjoittanut postauksen, jossa kerron miten selviytyä työputkesta, joka kannattaa käydä lukasemassa jos asia on omassa elämässä aiheellinen.

Vietin jokaisen työpäivän jälkeisen vapaa-ajan pelkästään sohvalla katsoen netflixiä ja aikaisilla nukkumaanmenoilla. Tämä viikonloppu on mennytkin yrittäen selviytyä työstressistä ja epätoivoisella rentoutumisella. Viikonlopun aikana olen ollut todella herkkä, suuttunut pienestäkin asiasta (kuten se etten saanut leikattua kuumaa pizzaani ja se nyt oli sitten puolison vika tietysti, olihan hänen takiaan kummiskin yli puoli vuotta sitten kadonnut pizzaleikkurimme.) Olen haukkunut itseäni niin rumasti, ettei itsetunto ole kuin romuttunut alaspäin ja tämä kaikki sen takia, koska teen työtä joka ei ole unelmani.Somen kautta eletään aikaa jossa tulee ainakin itselläni törmättyä jatkuvasti keskusteluihin, kuinka yhä nuoremmat tekevät unelmatyötään. Tähän asti olen vain ja ainoastaan inspiroitunut näistä ihmisistä ja saanut kannustusta siihen, kuinka vielä joskus voin sanoa tekeväni juuri sitä työtä jota rakastan.

Työputken jälkeen aloin pähkäilemään todella paljon sitä mitä haluaisin saavuttaa töiden suhteen ja polttavimpaan kysymykseen -mikä olisi unelma-ammattini. Mikä työ olisi semmoinen jota rakastaisin tehdä, työ jonka takia jaksaa nousta. Ja onko jokaiselle olemassa unelma-ammattia?Heräsin siihen todellisuuteen, että olen jo 23-vuotias ja verrattuna moniin muihin he olisi saavuttanut tässä iässä jo todella paljon. Tiedän vertailun olevan tyhmää, mutta töiden suhteen olen aina halunnut tähdätä korkealle. Haaveissani on monia erilaisia ammatteja joita haluaisin tehdä, on realistisia ja niitä jotka kannattaa jättää vain ajatuksiin.

Kuten sanoin viikonlopun aikana olen nokittanut itsetuntoani alaspäin ja suurimmaksi osaksi sen takia, etten ole saavuttanut työtä jolla olisi merkitystä. Kukaan ei tule hakemaan sohvalta sinne töihin, mutta toki on ensin vain listattava ne mahdolliset työt jota haluaisi tehdä. Pienenä tyttönä ajattelin aina, ettei mikään ole mahdotonta. Tiedän sen olevan tänä päivänäkin totta, mutta olen lisännyt siihen perään -kunhan olet valmis tekemään paljon töitä sen eteen. Yhden lapsuuden ajatuksen olen silti kuopannut -elämä ei ole kuin satua. Vaikka silti kuvittelen onnelliset loput ja ratsastavani valkoisella hevosella auringonlaskuun.Olen 23-vuotias ja teen työtä jota en rakasta. Olen valmis tekemään sitä työtä ja siinä samalla pitämään kaikki mahdolliset ovet, ikkunat ja kattoluukut auki kaiken uuden puolesta. Uskon ja tahdon tekeväni vielä työtä jota rakastan, jonka takia tässä elämässä olisi suurempi merkitys, koska työ on asia jota meidän tarvitsee tehdä, joten voin vielä uhrautua tekemään muita töitä ennen sitä täydellistä kymppiä.

Vaikka en koskaan saavuttaisikaan unelma-ammattiani, tulen saavuttamaan elämässäni paljon muuta kympin arvoista. Silti kaikki on tavoittelemisen arvoista ja se unelma-ammatti tulee varmasti vaihtumaan vuosien mittaan useamman kerran. Se voi olla myös uhka, tai mahdollisuus.

Parhainta tässä muutamassa vapaapäivässä oli se, kuinka puolisoni antoi kiukutella siitä, kuinka en saa pizzaani leikattua. Hän antoi itkeä kuin pienen vauvan väsymystään ja sen takia ei ollut muuta mahdollisuutta, kuin kiukutella mitättömien asioiden takia. Pienet kiukunpuuskat puhdistaa omaa mieltä kummasti ja nyt unohdan kaikki itseni haukkumiset ja nostatan itseluottamuksen takaisin sinne missä sen kuuluukin olla. Toki myös tulevana viikonloppuna aion hemmottella puolisoani kiitokseksi, koska hän kannusti tavoittelemaan tämän hetkistä unelma-ammattiani.

-Ninni