Minne katosi mallin haaveet -vai katosiko?

Hellou!

Jotkut teistä varmaan muistaakin blogin alkuajoilta, kuinka muutettuani Helsinkiin kävin ottamassa mallikansiokuvat. Se oli yksi hauska kokemus, josta oli pieniä ajatuksia jatkon suhteen, mutta ei koskaan isoja suunnitelmia. Aikanaan kirjoitin postauksen -minustako malliksi, mutta se on päätynyt roskakoriin blogia uudistaessa. Nyt olisi ollut hauska lukea ajatuksia mitä silloin oli, vaikka muistan vielä tekstin aika hyvin.

Pienenä rakastin katsoa huippumalli haussa ohjelmia ja pienenä kuulin paljon, kuinka siinä olisi minulle täydellinen tulevaisuus. Ne kehut oli aina kannustavia varsinkin nuorelle tytölle, joka tykkäsi kuvitella millaista olisi olla malli.

Nykypäivänä varmasti monet tietää millaista mallimaailma on, tai ainakin mitä siltä vaaditaan. Aikanaan aiemmassa postauksessa aukaisin sitä ajatusta myös ja sitä, kuinka en pystyisi olla muiden arvosteltavana kroppani koon takia.OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERASiivotessa kotia löysin cd levyt jolle mallikansion kuvat oltiin poltettu katsottavaksi ja siitä tuli koko ajatus taas mieleen, käytinkö rahaa turhaan hetkelliseen mielihaluun, vai oliko noiden kuvien ottamisesta mitään hyötyä. Blogistahan voi päätellä sen, että tykkään olla kuvattavana ja varsinkin puolison kanssa, joka tuo itsevarmuutta kuvaushetkiin.

Mallikansion kuvia ottaessa sain aikanaan vielä enemmän itsevarmuutta omaan tekemiseeni ja siitä innostuinkin ottamaan enemmän ja enemmän asukuvia. Sain paljon kehuja jo koekuvissa ja varsinkin nähdessä sen tason, kuinka kaikilla ei ollut sama kohtalo. Tiesin kyseisen firman olevan vain valokuvausstudio, jonka takia homma olikin hauskaa ja huoletonta.

Sydämeeni jäi jo noilta ajoilta ajatus, vaikka en koskaan haluaisi olla malli niin jonkin näkönen malleilu kiinnostaisi. Meni vuosia kunnes tajusin mitä tämä malleilu olisi mitä voisin toteuttaa ja nyt uskallan jo tämän ajatuksen sanoa ääneen. Minusta ei koskaan tule tarpeeksi laihaa mallin mittoihin, mutta urheilumalli olisi tavoittelemisen arvoinen johon voisin pyrkiä, jos tilaisuus tulisi.OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAKokonaan ei ole mallin haaveet kadonnut ja kuten kerran asiasta jutellessani työkaverin kanssa totesin, jos ikinä mallimaailma avautuu normaalipainoisille olen varmasti käsi pystyssä osoittamassa kiinnostusta. Kuvattavana olemisessa on niin monta erilaista juttua mikä tekee siitä kokonaisuudesta mielenkiintoisen. Sen takia kuvattavana olemiseen ei kyllästy, koska aina pystyy oppimaan jotain uutta itsestään ja kehostaan.

Tällä hetkellä olen niin tyytyväinen, että saan olla kuvattavana blogin puolesta ja koko somen takia. Se on hauskaa ja varsinkin, kun itseään ei ala kritisoimaan. Kameran eteen sopii jokainen, riippumatta omasta koostaan.

-Ninni

Kuinka moni on myös pienenä harjoitellut catwalk kävelyä, tai leikkinyt olevansa malli?

Mikä on Ninni nimen tarina

Hellou!

22-vuotta olen saanut kantaa nimeä, joka on välillä enemmän ja vähemmän tuottanut ihmisissä hämmennystä. Sitä on yleensä luultu lempinimeksi ja aikanaan harrastettuani agilityä Nicke koiramme kanssa minulta kysyttiinkin suoraan, mikä oikea nimeni on. Monet ovat myös ennemmin luulleet nimeni olevan Minni ja näin on muutama laskukin ollut osoitettuna.

Mulla on koko nimeni kohdalla ollut paljon totuttelemista ja kasvamista. Pienenä ja nuorena niin etunimestä ja myös joskus toisestakin nimestäni väännettiin pilkkaa. Muistan kuinka lapsuudenaikainen ystävä aina kehui Fanny nimeä, jota pidin puukkona selässä, koska hän tiesi etten siitä pitänyt.

Vuosia kului ja jossain vaiheessa en jaksanut enää välittää, kuinka luokkalaiset pojat vääntävät naama irvellään ninna nunnaa ja nauravat omille jutuilleen räkäposkella.

Tuohon aikoihin aloin entistä enemmän tykkäämään nimestäni, se oli ihanan erilainen ja uniikki. En ollut massaan katoava nimeni kanssa ja näin aikuisiälläkin se on auttanut paljon, sen kautta on jäänyt monille myös mieleen.

Muistan, kuinka pienenä äitini luki ruokapöydän ääressä lehteä ja leikkiessäni kysyi, haluisinko vaihtaa nimeni. Olin tuolloin juuri aloittanut ensimmäisen luokan ja hämmentynyt siitä, miten se olisi edes mahdollista. Vaihtaa tuosta vain nimeä, miksi?

Muistan kuinka tuijotin hetken seinää ajatellessani sitä, mitä tapahtuisi jos vaihtaisin nimen. Ensinnäkin minkä niminen olisin, miten kaikki osaisivat kutsua minua yhtäkkiä toisella nimellä -olinhan sentään jo 7-vuotias. Isoimpana kompastuskivenä näin sen, kuinka joutuisin uuteen viivoittimeeni laittaa uuden nimilapun. Täytyy myöntää, vaikka uuden maalarinteipin palan liimaaminen viivoittimeen uuden nimen kera tuntui isolta, oli se parhainta olevan suurin murhe pienelle tytölle.

Jokaisenhan nimen taustalla on jonkinlainen tarina, kysyin äidiltä tätä postausta varten, onko nimeni taustalla jonkinlaista tarinaa oli sitten pienempi, tai suurempi. Miten syntyi Ninni nimen tarina.OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA”Heips kultaseni!

Pyysit kertomaan sinun nimesi historian, kuinka siihen aikanaan päädyttiin. Lapsen nimen keksiminen on yksi vaikeimmista asioista, ainakin meillä. Monia nimiä on ollut mielessä ennen syntymää ja sitten kun lapsi on syntynyt, ei se olekaan ollut yhtään sen näköinen.

Sinun syntymäsi aikaan minun isänäiti eli Niemisjärven mummo oli huonossa kunnossa ja lähes kuolemaisillaan. Fanny Maria oli minusta äärettömän kaunis nimi ja keskustelimme isäsi kanssa, josko Fannyn sinulle nimeksi antaisimme. Tykkäsin myös Anniina nimestä, vaikka se oli jo serkullasi toisena nimenä, ajattelin, ettei se ketään haittaa. Sitten yhdistin Fanny Anniinan ja olin niin onnellinen siitä nimestä. Kerrottuani sen isällesi, hän ei ollutkaan samaa mieltä.

Toiseksi ja kolmanneksi nimeksi ne kuulemma sopivat, mutta hän halusi, että etunimeksi tulisi vielä joku. Siinäpä sitä sitten illat istuttiin kalenteri kourassa ja etsittiin sopivaa nimeä. Isommat veljet osallistuivat myös keskusteluun. Muistan kun joku ehdotti Viiviä, niin vanhin veljesi sanoi, ettei se käy, koska hänen luokkakaverinsa koiran nimi oli Viivi. Se tulikin sitten myöhemmin myös meidän koiramme nimeksi.

Olin kääntänyt kalenterin nurin jo nuorimman veljesi kohdalla ja päätynyt etsimään hänelle nimeä ruotsinkielisestä kalenterista ja ajattelin kokeilla sieltä nimeä sinullekin. Sieltähän se löytyi! Ninni!

Suomalaiseen suuhun sopiva ja suloiselle lapselle täydellisen sopiva nimi. Vähän mietittiin, että miltä tuntuu olla aikuinen Ninni, mutta tulimme siihen tulokseen, että maailmassa on niin paljon erilaisia nimiä, ettei sitä kukaan enää ihmettele. Sitä paitsi monia Nina-nimisiä naisia kutsutaan Ninniksi, joten en nähnyt siinä isompaa ongelmaa.

Että sellainen on sinun nimesi tarina Ninni Fanny Anniina <3”OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Hattu Vero Moda/ Takki House Of Brandon/ Pooloneule Gina Tricot/ Housut Cubus/ Kengät Skopunkten

Tämän luettua silmät kostuivat ja huolella. Olen maailman onnekkain rakastavan perheeni suhteen, enkä tiedä mitään ihanempaa, kuin olla nyt aikuinen Ninni.

Olisi ihana kuulla millainen sun nimesi tarina on? 💛

-Ninni

Syksyinen hiusuudistus

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOnko ihanempaa tapaa valmistautua viileneviin ilmoihin, kuin itsensä uudistamisella ja hemmottelulla? Instagramin ja snapchatin seuraajat on päässytkin jo näkemään, kuinka täydellistä jälkeä ihana Mira teki tälle hiuspehkolle.

En turhaan tainnut valittaa kuivista latvoista, kun enne ja jälkeen kuvista näkee todellisen muodonmuutoksen. Kuinka monta vuotta olikaan vierähtänyt siitä, kun hiuksiin on viimeksi tehty mitään muutakuin trimmausta, tällä kertaa lähdettiin raidoittamaan hiuksia ja laittamaan viileää sävytettä päälle.

Kesällä varsinkin oma väri menee kellertäväksi ja keväällä jo puhuin siitä, kuinka pienikin hiusuudistus tekisi hyvää. Vähän viileämpää näköä ja keltaisuutta pois jolloin hiukset silti näyttäisi luonnollisilta ja olisi helppohoitoiset. OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Takki Vila/ Neule Gina Tricot/ Housut & Vyö Nelly/ Kengät Skopunkten/ Laukku New Yorker

Miran luomuksia oon ihastellut instagramin kautta pitkään ja tiesin, että ammattitaitoa löytyy. Oon ennenkin maininnut olevani tosi tarkka siitä mitä ja kuka laittaa hiuksiani, mutta Miran kohdalla pystyin vain huokaista ja sanoa, että luotan häneen. Värin suhteen oltiin jo aikaisemmin hieman viestitelty, muuten mentiin vapaammalla kädellä ja rennolla otteella.

Tärkeimmäksi jäi se ettei raidoista jää juurikasvua, vaan ovat huomaamattomat hiusten kasvaessa. Tykästyin tähän muutokseen silti niin paljon, että raidoituksella varmaan jatkossakin mennään.

-Ninni

Erilaisia tapoja yhdistää väljät housut 3/3

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERAAlkuun ensiksi iso kiitos, kuinka ihanasti tämä postaussarja on otettu vastaan! Tällaisia postauksia on ollut ihanaa kirjoittaa balanssina arkisiin asioihin ja vähän aivot narikkaan tyylisellä meiningillä. Eihän kaikilla kirjoituksilla tarvitse olla niin suurta merkitystä ja painavaa tarkoitusta.

Aion ehdottomasti jatkaa tätä postaussarjaa muidenkin asujen kohdalla, kun näyttökerrat näin yllätti. Vielä olisi runsaasti asukuvia kuvattavana, joihin saisi kokonaisen päivän jos toisenkin kulutettua kameran edessä.OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Body Nelly/ Housut Zara/ Kengät & Aurinkolasit Monki/ Laukku Bik Bok

Toivotaan tämän elokuun tuovan ihania kelejä lisää, niin kesäisiä kuvia voi vielä kuvata talteen ja julkaista ennen syksyisempiä kuvia. Mikä näistä kolmesta asusta oli sun suosikki ja minkä voisit kuvitella itsesi päälle? ☀️

-Ninni