Muistotatuointi ihmiselle jota en ikinä tavannut
Tatuointeja on nyt kuluvana vuotena tullut otettua taas hiukan lisää ja viimeksi esittelinkin yhden uusimmista tatuoinneista ystävyyden kunniaksi. Siihen postaukseen pääset tästä linkistä.
Olen pitkään miettinyt erilaisia tatuointeja läheisistäni ja ensimmäiset tatuointini olikin perheenjäsenistäni. Jossain vaiheessa sain idean nähtyäni instagramissa erilaisia inspiraatio kuvia, että haluan ottaa muistotatuoinnin ihmiselle jota en koskaan ole elämässäni tavannut.
Neljä kirjettä elämäni naisille postauksessa kerroin, kuinka yksi elämäni suurimmista suruista on etten koskaan ole saanut isoäitiä elämääni. Vanhempieni taustat ovat hyvin erilaisia ja värikkäitä ja yksi asia mistä olen kiitollinen, on kuinka he ovat maailman parhaimmat vanhemmat 6 erilaiselle lapselle. Kaikkea ei voi saada ja siihen ajatukseen olen yrittänyt paljon panostaa. En saanut isovanhempia, mutta sain mahtavat ja huolehtivat vanhemmat.
Halusin ottaa isoäidin muistoksi neilikan, joka äidin kanssa pääteltiin isoäidin rippikuvasta, että se voisi olla isoäidin lempikukka. Värityksen kanssa halusin leikitellä ja ottaa lempivärini kukkaan. Tämänkin tatuoinnin kävin ottamassa taitavalla Inaralla Helsingissä ja hänestä onkin tullut yksi lempitatuoijista!
Tuntuu jopa hassulta kirjoittaa isoäiti, koska semmoista nimitystä ei ole omalla kohtaa tullut käytettyä. Myöskään en tiedä millä nimellä häntä olisin kutsunut, jos hänet olisin joskus tavannut. Oma mielikuvia siitä millainen isoäiti olisi, on räväkkä, temperamenttinen, suuri sydäminen ja jos neilikka olisikin ollut hänen inhokki kukkansa olisi tässä tatuoinnissa tarpeeksi huumoria hänen muistolleen.
Vaikken häntä koskaan saanut tavata, on hänellä aina jokin erityinen paikka sydämessäni. Olen pienestä tytöstä asti maalannut mieleeni erilaisia mielikuvia millainen hän olisi ollut ja uskon tämän tatuoinnin olevan juuri täydellinen muistotatuointi hänestä. Sekä muistuttamaan minua joka päivä elämän rikkauksista ja asioista mistä täytyy olla kiitollinen.
-Ninni
Tämä tässä on Olavi ja kaverinsa Ossi. Pienet dinot söpöt rusetit päässä, joilla ei ole sen suurempaa tarkoitusta, kuin että ihmisellä jonka olen tuntenut jo 10 vuotta on samanlainen kädessä. Yhdellä parhaalla ystävälläni, jonka kanssa ollaan eletty parhaimpia teinivuosia, oltu tukena ja turvana toisillemme ja myös pitkän aikaa erossa toisistamme. Tosi ystävyys on kuin magneetti, se löytää vastakappaleen pitkänkin matkan päästä ja toisistaan erossakin tuntee jännitteen välissä.
Samaan aikaan, kun päätin tatuoida broken nilkkaani, tiesin haluavani vastapainoksi sen minkä takia just nyt olen tätäkin postausta kirjoittamassa. Se on se vaikean ihana asia, kuin rakkaus. Jos mulla ei olisi elämässä rakkautta, en tällä hetkelläkään olisi jaksanut mennä läpi kaikkien niiden asioiden, joita olen elämässä joutunut kokemaan.
Tuo pieni sydän kuvastaa ainoaa toivoani tätä elämää kohtaan. Jos kaikki nuo yllämainitut vietäisiin minulta pois, ei elämässä olisi mitään. Jos ei ole minkäänlaista rakkautta, en kokisi elämän elämisen arvoiseksi. Siksi yritän muistuttaa läheisilleni, kuinka rakkaita he minulle on.
Tuo kirjoittamani teksti instagramiin kertookin kaiken hyvin neljällä lauseella. En ole koskaan ollut täysin varma haluanko lapsia ja mitä vanhemmaksi kasvankaan ei ajatus omista lapsista ole varmistunut. En ennen edes pitänyt lapsista, koska en ollut lasten kanssa tekemisissä ja nuorimpana lapsenakaan en ole nähnyt, muutakuin vanhempia ihmisiä. Nuorena haaveilin pikku siskosta, tai pikku veljestä, koska halusin kovasti pitää jostakusta huolta.
Jos en koskaan saisi, tai haluaisi lapsia se olisi täysin okei, koska olen jo reilu kolme vuotta kasvattanut kummityttöäni, kuin omaa lastani. Vaikken koskaan haluaisi lapsia, saan kantaa suurinta titteliä sydämessäni ja kyynerpäässäni, ja saan olla maailman paras täti tälle pienelle tytölle. Toki myöskin toivottavasti tulevaisuudessa muillekkin ihanille pikkuisille, joita perheeseemme on tullakseen 💛
ninnijuutinen.com 