Somesuosion saaneet meikit

Hellou!

Tänään hypätään mukaan meikki trendeihin mitkä nousivat TikTokin kautta suureen somesuosioon. Haluaisin aina kokeilla kaikkia tuotteita ja löytää parhaiten sopivimmat tuotteet meikkaamiseen. Silti kulutusjuhla olisi turhan suuri kokeilla joka kerta uusia tuotteita ennen vanhojen loppumista. Myöskin näin maskien käyttämisen aikana tulee meikattua huomattavasti vähemmän, jolloin myös ne vakkarimeikit säilyy pidempään.

Tässä postauksessa päästään kurkkaamaan Maybellinen Sky High ripsiväriä, josta tein aikaisemmin instagramiin reels osioon testivideon. Toisena tuotteena tutustutaan myös Loreal Paris Infaillible 24h meikkivoide/puuteriin. Ja kolmantena Nyxin herkkullisen tuoksuiseen The Marsh Mellow primeriin.

Aikaisemmin testasin seuraajien suosittelemia ripsivärejä ja tästä linkistä pääset lukemaan postauksen. Ripsiväreissä vaikuttaa paljon minkälaiseen harjakseen on tottunut ja mielenkiinnolla lähdin kokeilemaan Sky High ripsaria jossa harjakset ovat silikoonisia ja pieniä. Ripsivärin levittäminen tuntui hankalalta lyhyiden harjaksien takia, eikä ripsiä saanut eroteltua oikeastaan yhtään. Jo ensimmäinen kerros ripsiväriä teki niistä paakkuisen näköiset. Monet laittavat useamman kerroksen, mutta jo ensimmäisen kerroksen tuomasta paakkuisesta ulkonäöstä, ei uutta kerrosta edes tehnyt mieli laittaa.

Vaikkei Sky High tuonut wou elementtiä, on se löytänyt käyttötarkoituksensa. Alaripsissä ripsiväri toimii hyvin, koska ripsiä ei ole niin paljoa joista ripsiväri voisi tehdä paakkuiset. Ripsiväri on tullut silti käyttöön, vaikka pientä käyttö onkin niin silti tuote tulee käytettyä loppuun asti. Tuote voisi olla hieman paremman tuntuinen levittää erillaisella harjalla, jolloin ripset voisi erottua paremmin, tosin koostumus voi olla myös itsestään paakkuinen. Ripsiväri myös kuivuu nopeasti missä on omat miinukset ja plussat. Nopean kuivumisen takia ripsiä ei kerkiä erottelemaan metallisella ripsikammalla jolloin ripsiin saisi erottelevaisuutta ja enemmän volyymia. Sky High ei päädy enää ostoskoriin huonon tuntuisen harjaksen takia ja myöskään tuote ei ollut mikään erikoinen.

Seuraavaksi hypätään Loreal Paris super suosion saaneeseen meikkipuuteriin. Nykypäivänä täydellinen iho on kaikkien must have ja sen eteen ollaan valmiita käyttämään paljonkin rahaa. Omalle iholle sopivan meikkivoiteen löytäminen tuntuu olevan välillä aikamoista kemiaa. TikTokissa nousseen hypen myötä, Infaillible meikkipuuterin käytöstä sai käsityksen sen olevan jokaiselle ratkaisu kevyeeseen, mutta todella peittävään lopputulokseen.

Meikki on aina meikki, on pelottavaa miten meikkejä voidaan mainostaa filttereiden kautta. Meikki tulee aina näyttämään iholla meikiltä. Kameraan saadaan näyttämään huonoinkin meikki täydelliseltä, oikealla valostuksella ja kauneus filttereillä. TikTokissa julkaisevat käyttäjät saivat laitettua tämän tuotteen suosioon käyttäen näitä pieniä ”huijauskeinoja.” En sano, että jokainen joka tätä tuotetta on hypettänyt olisi huijannut, koska varmasti tämä tuote on jollain ollut täydellisesti sopiva.

Infaillible meikkipuuteri ei omalla ihollani tarvinnut pidemmän ajan testausta, vaan lopputuloksen sai nähtyä heti levityksen aikana. Meikkivoiteen pysyvyyteen vaikuttaa todella moni asia ja yksi vaikuttavammista on oma iho. Itselläni on t-alue öljyinen ja jos yhtään pystyt samaistumaan tähän ”ongelmaan,” niin sanon jo heti alkuun ettei tämä tuote ole sinulle.

Tuote on kuin hyvin paksu ja tiheä puuteri jota laitetaan monia kerroksia iholle, ensinnäkään tuote ei levity kasvoille tasaisesti muutamalla vetäisyllä. Seuraavaksi mennänkin toiseen ongelmaan, jos epätasaisuutta haluaa yrittää tasoittaa on se hyvin mahdotonta. Mitä enemmän epätasaisuutta yrittää korjata, sitä enemmän tuote näyttää kakkupohjalta. Peittävyydestä täydet pisteet, koska sitä tuote tosiaan on, mutta hengittävyys ja kevyt tunne on kaukana tämän tuotteen tuomasta jäljestä kasvoilla. Öljyisyydestä mainitsinkin aikaisemmin, päivän mittaan t-alueelta puskeva öljy rikkoo lopunkin tasaisuuden ja sitä ei korjattaisi, kuin vain lisäämällä tuotetta joka on aina huono valinta.

Lorealin Infaillible on tuote jota en voi suositella öljyiselle, tai kuivalle iholle. Täytyy myöntää, että tämä tuote on jäänyt laatikon pohjalle odottamaan jonkin näköistä käyttötarkoitusta.

Seuraavaksi tutustutaan primeriin jonka tuoksu saa himoitsemaan vaahtokarkkeja. Tämän Marsh mellow primerin ostoa mietin hetken aikaa, koska ihoni on todella hankala mitä tulee primereihin. Olen selkeästi vielä etsimässä omaa täydellistä meikkisettiä, mutta ainakaan vielä en ole kokenut tämän olevan täysin hutiostos. Tuotteen tuoksu on ihana ja primer levittyy kauniisti kasvoille. Käytän aina primerin levityksessä sormia, koska se on tuntunut luonnollisimmalta levitys tavalta. Erityistä huomioo en ole tässä huomannut, ehkä tuote on enemmän suloinen ja herkullinen, kuin primeri joka olisi juuri täydellinen. Ihosta jää hieman tahmainen johon meikkivoide tuntuu tarraavan kiinni alkuun hyvin.

The Marsh mellow primerin voisi luokitella perus primeriksi suloisuus extranaan. Mitään erikoista pitoa meikille ei anna, mutta ainakaan omalta iholta ei suoraan myöskään hylji meikkituotteita.

Oliko joku näistä meikeistä teille jo tuttuja, vai tykkäättekö kokeille hypetettyjä tuotteita?

-Ninni