Kodin muutoksia vuodessa

Hellou!

Sisustaminen on ehdottomasti yksi mun lempipuuhaa, voisin sisustaa vaikka jokaisen kodin jos vain saisin. Oman kodin sisustaminen on ollut yleensä semmoinen, jonka haluan olla heti valmis. En malttaisi yhtään odottaa vision saamisen jälkeen sen toteuttamista. Vuosien varrella siihen on kummiskin tullut opittua, ettei mikään tule tapahtumaan heti. Viimeistään nyt miettiessäni, mitä kaikkea olen halunnut toteuttaa yhteiseen kotiin muuttaessamme ja miten paljon sitä on edelleen toteuttamatta. Maltti on valttia, mutta silti kotimme on kokenut paljon muutoksia reilun vuoden asumisen jälkeen.

Ennen

Jälkeen

Aloitetaan olohuoneesta, jossa ensimmäisenä heti vaihtoon oli tiedossa sohva. Uuden sohvan teimme kirppislöytönä ja vaikka kulumaa pinnoilla onkin, on tämä palvellut meitä erinomaisesti. Myös sohvapöydän vaihto oli tiedossa, mutta siinä menikin yllättävän kauan päättää minkälainen sohvapöytä palvelisi juuri meitä. Vasta päätettyämme luopua jalkarahista (joka oli pitkän aikaa uuden sohvan tultua,) kotiutimme vanhempieni kätköistä arkkupöydän.

Olohuone on saanut ehdottomasti eniten vaihtelua tavaroiden osalta ja muutama viikko sitten puolisoni teki uuden kirppis löydön ja vihdoista viimein saimme uuden olohuoneenmaton, jota olen koko tämän ajan hinkunut. Parasta näissä muutoksissa on ollut, miten kaikki onkin löytynyt käytettyinä ja ollaan säästetty rahaa todella paljon. Tällä hetkellä olohuone on juuri täydellinen, rauhallinen, ei liian täynnä tavaraa ja tietysti ripaus jotain keltaista.

Ennen

Jälkeen

Makuuhuoneen muutoksesta kuvasinkin TikTok videon ja ihastuin todella paljon lopputulokseen. Vuoden myötä meidän makuuhuone alkoi räjähtämään ja järjestys muuttui epäkäytännölliseksi. Ja jos jotain olen alkanut itsestäni oppimaan sisustajana lisää, olen alkamassa palaamaan about 4-5 vuotta sitten olleeseen sisustustyyliini jossa kaikki on minimaalista. Täysin valkoiseen sisustukseen en sentään kaipaa, mutta ideana hieman samaa. Rauhallisuutta ja myöskin olen nyt ihastunut yhtenäisyyteen. Enää ei tarvitse olla viittä erilaista tyynynpäällistä, vaan ennemminkin yhtenäiset.

Makuuhuoneesta poistin kokonaan pienet sisustustyynyt, koska niitä oli aina pitkin poikin lattiaa. Myöskin päiväpeiton otimme pois käytöstä, koska ei sänkyä tullut pedattua ja päiväpeitto keräsi pölyä lattialla. Makuuhuoneesta teimme todella pelkistetyn, jotta sinne on rauhallinen tunnelma mennä nukkumaan. Ei liikaa tavaraa joka puolella, vaan makuuhuone toimisi paikkana jossa mieli lepää.

Makuuhuone ja olohuone onkin suurimmat muutokset saaneet paikat ja vaikka makuuhuoneen eteen on jonkin verran ajatuksia, olemme siihen tällä hetkellä puolison kanssa tyytyväisiä. Varsinkin sen takia, että pitkästä aikaa makuuhuone on pysynyt järjestyksessä.

Tämä postaus toimi hyvänä muistutuksena itelleni ja toivottavasti jollekkin ruudun toisella puolella myös, joka tätä tarvitsee. Kodin ei tarvitse sisustukseltaan olla heti täydellinen, pienillä askelilla pääsee pitkälle ja myöskin välttää hutiostoksia tekemästä. Hyvin suunniteltu on jo puoliksi tehty!

-Ninni

Huikea lukijamäärä & juhlistaminen uudella taululla

Tämä postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Gallerix kanssa!

Hellou!

Vaikkei vuosi olekkaan vielä kokonaan loppuun taputeltu, niin haluan kiittää teitä lukijoita koko sydämestäni! Vuosi on blogin lukijamäärältään ollut huikea ja tänäkin vuonna rikottiin ennätys, 20 000 lukijaa! Kiitos kuuluu teille jokaiselle, ja erityisesti niille jotka täällä käy kurkkimassa uusia postauksia uudestaan ja uudestaan. Kannan sydämessäni aina pientä pahaa oloa siitä, kuinka postauksien kirjoittaminen ei ole enää yhtä aktiivista kuin ennen, mutta yritän pitää pään pinnalla ja luoda tänne sisältöä mahdollisimman usein.

Tänään tutustutaankin yhteistyön merkeissä itselleni aivan uuteen yritykseen! Naapuristamme Ruotsista on rantautunut markkinoille aivan ihania ja varmasti jokaiseen makuun miellyttäviä julisteita. Sain valita mieluisia julisteita kotiin ja nopeasti syntyikin päätös siitä, että tämä ihana Chanel Store No3 meidän olohuoneeseen tulee.

Entisissä kodeissa seinät valtasi erilaiset taulut ja julisteet, mutta muuton myötä myin kaiken ylimääräisen. Nykyisessä asunnossamme on paljon kesken ja seinät ovat tietoisestikkin hyvin paljaana. Meillä oli yksi kohta johon oli täydellinen tila taululle ja siihen halusinkin löytää julisteen, jossa on rauhallinen tunnelma ja jokseenkin ajaton.

Mun suuri rakkaus on erilaisia kauniita rakennuksia kohtaan ja tykkään aina ihastella kaupungeissa rakennuksia. Tässä julisteessa oli sitä tiettyä fiilistä, missä pystyin kuvitella itseni paikan päälle Chanel liikkeen eteen ja kurkkimaan ikkunoista sisään. Haha, koska veikkaan ettei tule olemaan varmaan vuosiin varaa ostaa Chanelin laukkua, joten kurkkiminen ikkunoista on mun budjetille toimivampi. Mutta ehkä tämä juliste toimii myös hyvänä motivaationa, että joku päivä saan kävellä hakemaan unelmien laukkuni liikkeestä.

Gallerixin toimitus oli nopeaa, vaikka posti on hyvin ruuhkautunut näin joulun alla niin paketti tuli ajallaan. Kirkas varoitustarra kertomassa kehyksistä paketin kyljessä myös helpotti hieman oloa, ettei toivon mukaan kukaan kuljetuksessa heittele pakettia ympäriinsä. Niin tammi kehykset, kuin julistekkin saapui siististi ja taulu oli nopeasti laitettavissa seinälle koristamaan kotiamme.

Gallerixin valikoimasta löytyy monilla erilaisilla kategorioilla julisteita mm. joulu, eläimiä, muoti, lapsille ja tekstijulisteita. Valikoimasta löytyy myös tammi kehyksiä ja perinteiset mustat ja valkoiset. Sivuilta löytyy myös inspiraatiota tauluseinän kokoaamiseen ja asettelemiseen, tätä kannattaa hyödyntää jos haluaa kokeilla jotain erilaista mitä omaan mieleen ei välttämättä juolahda.

Halusin juhlistaa tätä vuotta ja samalla kannustaa teitä seuraamaan mua instagramin puolella, järkättiin Gallerixin kanssa arvonta. Uusimmassa julkaisussa pääsee osallistumaan 50€ lahjakorttiin Gallerixille. Arvonta on voimassa 22.12.21 asti, joten nyt viimeistään tili seurantaan. Nähdään instagramin puolella!

-Ninni

Joulun odotusta- kodin sisustus joulua kohti

Hellou!

Sanokaa etten ole yksin sen kanssa, että vuosi 2021 on hurahtanut aivan siivillä! Tässä vuodessa olen tykännyt oikeastaan kaikesta, mutta koputetaan vielä puuta ettei loppu vuonna tarvitse kokea mitään surullista. Onnellinen vuosi loppuun asti taputeltuna olisi meinaan nyt enemmän, kuin tervetullut.

Vielä ei hyvästellä tätä vuotta ja fiilistellä sitä mitä kaikkea tänä vuonna onkaan onnistunut, koska ollaanhan vasta lokakuussa. Mun lempi vuodenaika on ehdottomasti kesä, mutta joulua rakastan aivan älyttömästi. Tän vuoden syksy on todistanut mun rakkauden syksyä kohtaan, koska luonto täyttyy mun lempiväreistä. Mutta koska syksyt on yleensä ollut täynnä sadetta, niin ei ruskasta oo pahemmin päässyt nauttimaan. Tänä vuonna tosin valokuvaus on ollut tiukilla, mutta joka ikinen matka töihin ja töistä kotiin, plus mitä matkoja on mennytkään oon aina ihastellut luonnon sävyjä.

Voisin pitää syksyn värit puolet vuodesta, mutta nyt täytyy myöntää etten malta odottaa vuoden kohokohtaa eli joulua! Tein poikaystävän kanssa sopimuksen, kun kalenteri kääntyy marraskuun puolelle mennään ostamaan ensimmäiset yhteiset joulukoristeet! En oo ikinä omistanut omaa joulukuusta ja nyt odotan niin paljon, kuinka saan laittaa kotiin oman joulukuusen ja siihen valita täydelliset koristeet.

Meidän kodin sisustus on hyvin kesken, mutta siinä vaiheessa kun meidän olohuoneessa nököttää joulukuusi ja kultaiset joulukuusenpallot kimmeltää silmiin, unohtuu meidän väärän värinen sohvapöytä aika nopeasti.

Syksyyn kuuluu kynttilät, mutta se on ehkä mulle ensimmäinen suuntaus kohti joulua. Syksyllä alkaa erilaiset valaistukset täyttämään kotia, ja meidän tilanjakaja on saanut nyt ensikosketuksen muiden kuullen kausivaloista, mutta mulle täysin joulua hehkuvasta koristuksesta. Pikku hiljaa laitetaan koti joulukuntoon ja päätin tänä vuonna aloittaa koristelun kunnolla, kunhan koristeet on tullut ostettua!

Mitkä joulukoristeet on teidän ehdoton juttu, jotta koti tuntuu jouluiselta?

-Ninni

Säästeliämpää asumista -sohva uudistus

Hellou!

Sisustuspostauksista onkin aikaa ja se on ehdottomasti yksi tavoite parantaa kodin postaamisessa, vaikka kaikki onkin vielä vaiheessa. Tosin muutoksia on kiva seurata ja myöskin on realistisempaa sisustaa vähän kerralla, kuin räjäyttää kolmio loistoon kerralla.

Kodin ensi katsaus postauksessa kerroinkin, kuinka haluan antaa vinkkejä edullisempaan asumiseen ja sisustamiseen. Tämä postaussarja vielä muokkaa ajan kanssa itse itseään, kun kotona tulee tehtyä erilaisia säästöön liityviä asioita. Kuten tuossa postauksessa mainitsinkin, sohvan vaihto oli tiedossa heti, kun sopiva löytyy. Olimme poikaystävän kanssa katsoneet mieluista sohvaa ja semmoinen löytyikin Ikean mallistosta.

Sohva on isoimpia elementtejä olohuoneessa ja muokkaa tilan ilmettä paljon. Iso sohva tuo mukavuutta ja pieni sohva tuo tilaan ryhdikkyyttä. Sohvan valitseminen on vaikeaa ja hahmotteleminen kuvan perusteella omaan olohuoneeseen, päätös tuntuu joskus hyvinkin vaikealta. Tämän takia myös ostopäätös uudesta sohvasta venyi, koska yli 400€ sijoitus sohvaan on suuri, jonka haluaa olevan myöskin nappi valinta.

Onneksemme oltiin poikaystävän kanssa fiksuja, eikä tehty ostopäätöstä Ikeassa käydessämme testaamassa haaveilemaamme sohvaa. Tuon reissun jälkeen nykyinen sohva löytyikin melkein naapurista ja säästimme satasia. Poikaystävä on ahkera nettikirpputori selaaja ja monia löytöjä on tullut tehtyä. 6 vuotta vanha sohva sai uuden kodin todella edullisesti ja meille sohva tuntuu kuin uudelta. Tähän samaan hintaan kuului vielä rahikin, joten tämä oli todellakin täydellinen ostos ja rahapussia säästävä.

Ne jotka miettii, nahkasohva ja kissa -toimiiko? Meillä ainakin on toiminut moitteettomasti! Figaro yleensä terottaa kyntensä mielummin sänkyyn aamuisin, jos ei kukaan ole vielä kerennyt nousemaan antaa aamupalaa. Sohva meillä on tässä siis jo ollut jonkin aikaa ja voin ilokseni todeta, ettei Figaro tätä tuhoa.

Verrattuna ensimmäiseen postaukseen asunnosta, näkeekin miten erilaisen tunnelman erityylinen ja värinen sohva tuo olohuoneeseen! Vielä on olohuoneen muokkaamisessa hommaa, kuten erilaisen maton ja sohvapöydän kanssa. Silti maltti on valttia ja saa nähdä, josko uudet huonekalut löytyisikin jonkun toisen nurkista.

Minkälaiset sisustuspostaukset on teidän mieleen?

-Ninni