Puhdas koti näyttää että tuoksuu hyvälle

Tämä postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Saaren Taika kanssa!

Kevät alkaa pistäytyä ihanalla auringonpaisteella, lämpimällä parvekkeella ja pidemmillä päivillä. Uskon etten ole ainoa, joka kesää kohden hurahtaa kodin laitossa erilailla. Jouluna tulee toki laitettua kotia myös, mutta tunnelma on aivan toinen. Ensimmäiset auringonsäteet, kun valaisee koko asunnon tuo se esiin kaikki mahdolliset pölyt nurkista ja siksi ainakin täällä iskee joka kevät siivoushulluus.

Puhdas koti – puhdas mieli, on mun lemppari mottoja. Jos koti on sekasin, niin hyvin harvoin saa aikaseksi mitään, koska monesti rentoutuessakin pyykkivuori kolkuttaa takaraivossa, tai kuinka rentoutumisen sijaan voisi putsata keittiöntasot.

Kun tasot kiiltää puhtauttaan pystyy sitä myöskin rentoutumaan ja myöskin saa esimerkiksi ihan erilaista innostusta bloginkin kirjoittamiseen, kun pöydällä koreilee tuore tulppaani kimppu!

Mun siivous urakkaa helpotti tänä keväänä ihanat Saaren Taian tuotteet. Täällä blogissa on noussut heidän tuotteita monestikkin pinnalle ja nyt olisi pitkästä aikaa hetki esitellä heidän ihania tuotteita.

Puhdas_koti_nayttaa_etta_tuoksuu_hyvalle_1

Puhdas_koti_nayttaa_etta_tuoksuu_hyvalle_2

Puhdas_koti_nayttaa_etta_tuoksuu_hyvalle_3

Puhdas_koti_nayttaa_etta_tuoksuu_hyvalle_4

Mun siivous urakka alkaa monesti sillä, että pyykkivuori alkaa madaltua. Rakastan esteettisiä esillepanoja ja että pienetkin jutut voi olla kauniita. Bongasin Saaren Taian tuotteita selatessa söpön pienen puisen kauhan, jota haaveilin tiettyyn käyttötarkoitukseen. Rakastan pestä pyykkiä ja niinkin pienet jutut tuo siihen iloa, kuin kaunis puinen kauha, joka toimii täydellisesti pyykkijauheen annostelijana.

Kun esteettinen puoli on kunnossa, on hyvä myös keskittyä siihen mikä auttaa tuomaan puhtaan kodin tuntua, ja se on lorauttamalla pyykkien sekaan pyykietikkaa. Pyykkietikka on tehnyt nimeään pitkään enkä yhtään ihmettele! Kukapa ei haluaisi raikkaita lakanoita ja vaatteita, mutta ilman huuhteluaineen tuomia huonoja ominaisuuksia (kuten materiaalien heikentyminen.) Pyykkietikka on meillä käytössä aina lakanoiden pesussa ja silloin jos vaatteet tarvitsevat extra raikastamista. Tämä on ehdottomasti tuote jota aion ostaa, hyödyntäen alennuskoodia itsekkin.

Vielä kun mattojen pesuaika ei ole koittanut, erilaisia tekstiilejä tulee raikastettua myös pitkin vuotta. Mikään ei ole parempi tuoksu, kuin juuri pestyt matot ja kuinka ihanasti se raikastaakaan koko kotia. Myös puhtaat verhot tuo raikkauden kotiin ja niin mattojen, kuin verhojen raikastamista olen pitänyt yllä silitys suihkeella, joka toisella nimellä kulkee myös raikastus suihkeena.

Valitsin rauhoittavan laventelin tuoksun, joka sopii erityisesti hyvin makuuhuoneeseen rentouttamaan ennen nukkumaanmenoa. Muutama suihkaus peiton päälle tuo koko huoneeseen pehmeän laventelin tuoksun ja sopii erinomaisesti pyykkietikan kanssa ilman pelkoa siitä, että makuuhuone olisi tuoksupommi. Vaan lempeän raikas tuulahdus, johon on taianomaista nukahtaa.

Puhdas_koti_nayttaa_etta_tuoksuu_hyvalle_5Puhdas_koti_nayttaa_etta_tuoksuu_hyvalle_6

Siivous urakan tähti tyyppi on yksi ekologisimmista vaihtoehdoista –siivoussaippua. Kuinka paljon siivouskaappiin saakin tilaa, kun monien erilaisten purkkien sijasta on vain yksi sumutepullo ja saippuapala. Siivoussaippua onkin itselleni entuudestaan tuttu tuote ja ollut tuo yksi pala käytössä todella pitkään, ja tuo riittoisuus onkin tuotteen yksi top 3 listauksessa. Kaupasta ei tarvitse kantaa uusia muovipulloja aina, kun tarvitsee keittiön puhdistusainetta. Meillä Saaren Taian siivoussaippua on käytössä, yleisillä pinnoilla mm. pöytien pyyhkimiset, mitä tahansa tasoja puhdistaessa ja huonekalut. Wc:n puolella saippua toimii lavuaarin, wc pöntön, kalkkisen suihkun, hanojen ja saunan oven putsaamisessa. Eli eipä ole paikkaa mihin ei tulisi tätä saippuaa käytettyä.

Yksi pala on todella riittoisaa ja mukavammaksi käyttötavaksi siivoussaippualle olen ottanut käyttöön raastamalla tuotetta ja lisäämällä sitä suihkepulloon. Lopuksi vaan lisätä pulloon vettä, ravistella ja suihkutella pinnoille, kuten minkätahansa nestemäisen siivous suihkeen kanssa. Plussaa vielä on se, miten voi etsiä omaa silmää miellyttävän suihkepullon, eikä tarvitse aina tyytyä markettien valmis pulloihin.

Siivouspalan top 3 ominaisuutta:

  1. Riittoisuus
  2. Hellä iholle
  3. Tehokkuus vaikeimmillekkin kalkkitahroille

Puhdas_koti_nayttaa_etta_tuoksuu_hyvalle_7Puhdas_koti_nayttaa_etta_tuoksuu_hyvalle_8

Siivouksen jälkeen mun oma allekirjoitus on laittaa kynttilä palamaan. Se on piste i:n päälle, jolloin kodin valtaa rentouttava fiilis ja mikä parempaa saada tuulahdus jotain ihanaa tuoksua. Rakastan sitä, että koti tuoksuu joltain ja tuoksuiltaan toisiinsa mätsäävä tuoksukynttilä ja huonetuoksu kruunasi puhtaan kodin. Koti ei pelkästään näyttänyt puhtaalta vaan tuoksui ihanan pehmeän puhtaalta. Kun koti on putsattu tuotteilla jotka ei tuoksu vahvasti kemiallisilta aineilta tulee siivouksen jälkeen raikas tuoksu, juuri semmoinen mitä on ihana tuoksutella, eikä tuoksuilta mitkä alkaa helposti päätä särkemään.

Kynttilästä tykkään erityisesti, kuinka polttamisen jälkeen kannella saa sinetöityä tuoksun itse kynttilään. Jolloin tuoksu ei karkaa kynttilästä silloin kun sitä ei polta, vaan tuoksu säilyy joka kerta sitä polttaessa.

Jotta teidän kevätsiivouksesta tulisi helpompaa sain alennuskoodin jaettavaksi! Koodilla NINNI20 saat -20% alennusta koko Saaren Taian valikoimasta 18.4.22 asti. Alennusta ei voi yhdistää muihin alennuksiin.

Joko teillä on aloitettu kevätsiivous kotona?

-Ninni

Muutama arkea helpottava siivousväline

Hellou!

Kuka myöntää, kuinka kevään lähestyessä siivousinto alkaa nousemaan? Täällä heiluu molemmat kädet ja varpaat. Yleisestihän tykkään siisteydestä, vaikka se toki joskus lipsuu arjen menojen keskellä. Keväällä, kun aurinko paistaa kirkkaammin, (tai siltä se ainakin tuntuu jokaisen talveen jälkeen) tulee tarve kuurata koko asunto ja järjestellä kaapit.

En tiedä onko se siitä, kun aurinko näyttää paremmin kaikki pölyt nurkista ja esineistä, senkö takia haluaa saada kodin siistittyä lattiasta kattoon. Voi myös johtua siitä, että kauppoihinkin on tartuttu keväisin siivous teemalla, jolloin viimeistään nousee järjestelemisen halu. Syntyi se siivousinto mistä tahansa uskon sen olevan vain hyvä asia!

Tämän kevään siivouksen innoittamana halusin keskittyä asioihin mitkä helpottavat kevään siivousurakkaa ja myös siellä arjen keskellä. Annoin yhden kivan vinkin aikaisemmin joulun aikana joka myös liittyy siivoukseen, postauksen löydät tästä linkistä.OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERANe jotka ovat blogiani lukenut pidempään tietää, kuinka tärkeää minulle on tavaroiden mätsääminen sisustukseen. Jos tiskiharja sopii keittiöön koristamaan, niin tottakai rikkalapio ja harja on löydyttävä kauniina!

Imurointi on välillä turhan raskasta, varsinkin jos kyseessä on pienen roskakasan imuroiminen. Täytyy ensin hakea imuri, laittaa se kaapin kääröistä oikean mittaiseksi, kiinnittää johdot ja letkut, sitten pääsee imuroimaan sen kohdan missä menee muutama sekuntti. Tuntuu aika turhauttavalta, eikö?

Meidän suurimman harmaan hiuksen aiheutti Wc ja siellä joka päiväiset kissanhiekan muruset. Figaro on yksi diivoimmista kissoista jonka kanssa olen ikinä asunut ja se diivailu sisältää monta asiaa. Yksi niistä on se, kuinka hänen on pakko aina putsata tassut vasta poistuttuaan hiekkalaatikosta, jolloin kissanhiekan murusia on aina pitkin poikin vessaa.

Meillä on aikaisemmin ollut rikkasetti, mutta varrettomana ja voin sanoa ettei semmoisella jaksa kyykistellä joka päivä muutaman murusen perässä. Löysin Clas Ohlsonilta kauniin puisen rikkasetin ja tiesin heti, että tuosta tulee niin suuri helpotus meidän kotiin. Tätä ollaan säilytetty vessassa, jolloin kissanhiekat tulee heti putsattua pois jaloista. Toki harjalle on ollut käyttöä joka puolella asuntoa, kuten eteisessä pienten kivien siivoamisessa ja tällä saa myös tehtyä nopean siivouksen, jos yllätysvieraita tulee!OLYMPUS DIGITAL CAMERAToinen siivousta helpottava tavara on ehdottomasti ikkunapesuri. Taitaa olla mennyt jo reilu vuosi, kun tein ”isomman” investoinnin asuntoomme ja ostin peilien ja ikkuinoiden pesua varten Kärcherin ikkunapesurin. Aikaisemmin aina tarvittaessa pyysin äitiä ottamaan hänen ikkunapesurin mukaan, mutta jos illalla alkaa hammastahnan jäljet häiritsemään vessan peilissä ei se yli 200 km päässä oleva ikkunapesuri pelasta.

Miksi siivoamisen pitäisi ollaa vaikeaa ja vaivalloista? Tällä peilien ja ikkunoiden puhdistaminen on oikeasti kivaa ja rentouttavaa. En malta odottaa, kun ilmat hieman lämpenee ja pääsen pesemään kaikki ikkunat koko asunnosta. Mikään ei näytä yhtä nätiltä, kuin puhdas ikkuna, varsinkin jos ne on täynnä kissan nenän jälkiä.OLYMPUS DIGITAL CAMERATää on semmoinen laite jonka takana pystyn seisomaan ja laatu on taattua. Tätä voin suositella koko sydämestäni jokaiselle joka asuu asunnossa jossa on ikkunoita ja peilejä. Ikkunapesureita löytyy myös näin keväällä hyvistä tarjouksista, joten suosittelen kurkkimaan!

-Ninni