Viikonloppu joka laittoi monet tunteet pintaan
Tämä postaus on toteutettu yhteistyössä Bistro Naapuri kanssa!
Milloin viimeksi olet kokenut viikonlopun, johon mahtuu niin paljon erilaisia tunteita? Kolmessa päivässä koin ylpeyttä, ikävän loppumista, pitkiä keskusteluita, rakkauden täytteisiä haleja, kuulumista jonnekkin, jännitystä, hyvää ruokaa, hyvää viiniä, humalan, krapulan, ahdistusta, noloja tilanteita, lyhyet yöunet, surua, kyyneleitä, turvan tunteen, ja mahdollisuuden jollekkin uudelle ja jännittävälle.
Viikonloppu lähti käyntiin kummitytön tarhassa tärkeän ihmisen päivän merkeissä johon menimme yhdessä äidin kanssa. Ei ole mitään ihanempaa näkyä, kuin nousta junasta ja nähdä aina yhtä kaunis ja säkenöivä äiti vilkuttamassa radan toisella puolella. Tuntui siltä, kuin olisin palannut kotiin, vaikka oltiinkin Hämeenlinnassa, jossa koti ei ole. Tuona hetkenä tajusin sen, että koti on siellä missä rakkaimmat on ja vaikka fyysinen koti olisi muualla, niin silti se koti on aina siellä missä elämän tärkeimmät ihmiset ovat. Oli se sitten tuntemattoman paikkakunnan juna-asemalla.
Perjantaina päivä jatkui isoveljen kanssa kahvien merkeissä, jolloin aloin miettimään elämää ihan erilailla. Tämä on asia josta en vielä uskalla puhua ääneen, josta silti haluaisin puhua, mutta en vielä uskalla. Viikonloppuna Tampere näytti valoisanpuolensa ja kaikki ihmiset siellä. Siitä on vuosia aikaa milloin viimeksi olen Tampereella viettänyt aikaa, enkä koskaan ajatellut näkeväni sitä mahdollisuuksien paikkana.
Kolmessa päivässä koin paljon erilaisia tunteita, mutta päällimmäinen tunne koko tuosta viikonlopusta on täydellinen seura hyvän ruuan ja viinin parissa. Pääsimme veljeni kanssa nauttimaan Bistro Naapurin älyttömän hyvästä ruuasta. Tiedättekö fiiliksen, kun tiedät muutaman asian mitä ruokasi tulee sisältämään, mutta jo ensimmäisellä suullisella kaikki odotukset ovat räjähtäneet päässä.
Rakastan ruokaa yli kaiken ja silti harvoin tulee koettua niitä hetkiä, milloin ruoka vie makunystyrät taivaaseen. Jos jokin asia koko Tampereesta jäi mieleen tästä viikonlopusta, on kuinka jo odotan seuraavaa kertaa jolloin pääsen syömään Naapuriin, joko tuon saman annoksen, tai kokeilemaan jotain ihan uutta.
Loppu viikonloppu hurahti nopeasti ja sunnuntain junamatka Helsinkiin oli ensimmäinen pitkään aikaan, kun kotiin meneminen tuntui ristiriitaiselta. Tällä hetkellä perheen ja ystävien kannustus on ollut äärettömän tärkeää. Toivon nyt jonkun universumin ihmeellisyyden olevan edes kerran puolellani ja saisin mahdollisuuden jollekkin uudelle, jännittävälle ja ihmeelliselle elämänmuutokselle.
Jokainen tarvitsee onnellisuutta, onni ja tasainen tulevaisuus on nyt se minkä takia olen valmis tekemään töitä ja uhrautumaan jopa epämukavuusalueelle. Haluan ja tulen puhumaan näistä asioista heti, kun tiedän miten asiat etenee ja tällä tavalla tiedän pystyväni kannustamaan muita, jotka pähkäileen unelmien ja järjen kanssa.
-Ninni
Ensimmäisen parisuhteen jälkeen en ajatellut, että rakastuisin. Silloin en todellakaan tiennyt mitä rakkaus on, vasta edellisen puolisoni kanssa tiesin ja koin rakkauden ensimmäistä kertaa. Silti ajattelin ennen suhdettani puolisoon, etten voi rakastua. Lapsesta asti uskoin prinsessa satuihin ja päähän jäi ajatus, että nuorena tulet tapaamaan ihmisen ja kaikki toimii yhden ihmisen kanssa loppuun asti. Halusin uskoa myös siihen rakkauteen ensimmäisen kumppanin kanssa, koska rakkaudessa omat vanhempani ovat näyttäneet niin hyvää esimerkkiä. Siitä jäi nuorelle siis hyvin paha päähän pinttymä, mutta kohta 24-vuotiaana sinkkuna olisi surullista ajatella, että nyt olisin koko loppuelämäni yksin ilman rakastavaa kumppania.
Niinkuin sanoin, en tiedä olenko koskaan kokonaan valmis rakastumaan. Mutta jossain sisälläni tiedän olevani valmis rakastumaan ihmiseen, jonka sydän on puhdas. Jonka kanssa laitan silti itseni etusijalle, enkä hävitä itseäni rintamalle uudestaan. Haluan olla varovainen rakkauden kanssa ja se on hyvä. Mutta nyt haluan myös unohtaa pelon rakastumista kohtaan, en halua sulkea ovia joltain ihanalta mitä jonkun kanssa voisi olla, vain sen takia että joskus rakastin jotakuta eikä se toiminut.
Tuo kirjoittamani teksti instagramiin kertookin kaiken hyvin neljällä lauseella. En ole koskaan ollut täysin varma haluanko lapsia ja mitä vanhemmaksi kasvankaan ei ajatus omista lapsista ole varmistunut. En ennen edes pitänyt lapsista, koska en ollut lasten kanssa tekemisissä ja nuorimpana lapsenakaan en ole nähnyt, muutakuin vanhempia ihmisiä. Nuorena haaveilin pikku siskosta, tai pikku veljestä, koska halusin kovasti pitää jostakusta huolta.
Jos en koskaan saisi, tai haluaisi lapsia se olisi täysin okei, koska olen jo reilu kolme vuotta kasvattanut kummityttöäni, kuin omaa lastani. Vaikken koskaan haluaisi lapsia, saan kantaa suurinta titteliä sydämessäni ja kyynerpäässäni, ja saan olla maailman paras täti tälle pienelle tytölle. Toki myöskin toivottavasti tulevaisuudessa muillekkin ihanille pikkuisille, joita perheeseemme on tullakseen 💛
Olen aina ollut ihminen joka on hieman riippuvainen ihmisten seurasta. Läheisyys ja ihmisten läsnäoloon on tottunut lapsesta asti ison perheen takia ja myös parisuhteiden, joissa on ollut liiankin tiiviisti. Nyt haluan pikku hiljaa opetella olemaan yksin, mutten haukkasta liian isoa palaa kerralla, ettei yksinolo tunnu liian pelottavalta ja ahdistavalta. Siksi öiden viettäminen ystävällä on tuntunut hyvältä tuuletukselta ja on saanut läheisyyttä muualtakin, kuin Figaron rakkauskohtauksien aikana.
ninnijuutinen.com 