Muutto takaisin vanhempien nurkkiin

Hellou!

Muutama viikko on vierähtänyt hyvinkin nopeasti, arjet töissä 8h päivää tehden ja muutamat viikonloppu vapaat on tullut nautittua ihmisten seurasta. Kuten tässä postauksessa puhuinkin muuton tulevan olevan vaikeaa, surullista ja jollain tapaa jopa ahdistavaa, olen silti yrittänyt ajatella tätä koko muuttunutta elämäntapaa tämän hetken mahdollisuutena.

Mahdollisuutena olla lähempänä perhettä, mahdollisuutena tehdä vihdoinkin paljon töitä (kuten aikuisuuteen kuuluu), mahdollisuutena tienata rahaa, mahdollisuutena suunnitella paremmin tulevaisuutta ja mahdollisuutena kokeilla uutta elämäntapaa monellakin tavalla.Muutto_takaisin_vanhempien_nurkkiin_1Muutto_takaisin_vanhempien_nurkkiin_3Tällä hetkellä asun vanhempieni luona heidän uudessa kodissa. Kesällä he myivät kotikotimme, enkä sinne olisi edes takaisin muuttanutkaan. Ensimmäistä kertaa olen Tampereelainen ja koko ajatus tuntuu vieläkin, että vietän vain pitkää viikonloppua vanhempien luona ja, että kohta sitä palataan takaisin kotiin Helsinkiin.

Tuntuu hieman hassulta olla kohta 24-vuotias, joka muutti takaisin vanhempien luokse. Mutta mitä enemmän sitä tilanteensa tietää, sitä järkevämpi tämä ratkaisu tällä hetkellä on. Muuttaminen on ensinnäkin hyvin raskasta ja olen senkin puolesta jäämässä hetkeksi aikaa vanhemmille, koska muutaman kuukauden sisällä tehdyt muutot on saanut voimat jo loppumaan.

Tällä hetkellä haluan myös keskittyä täysin töihin ja ensimmäistä kertaa, kun tekee täysipäiväistä työtä on pakko ottaa jostain rytmistä kiinni. Painin vieläkin huonojen rauta arvojen kanssa, joka näkyy vahvana väsymyksenä, siksi valmis koti ja stressaamattomuus kotiin liittyvissä asioissa helpottaa jaksamisen kohdalla huomattavasti.

Kaikki jotka yhtään tätä junttia tuntee, tietää stressin olevan toinen nimeni. Nyt olen halunnut keskittyä täysin töihin, omaan henkiseen jaksamiseen, omaan fyysiseen hyvinvointiin ja korjaamaan kaikkia vaurioita, jotta tästä juntista tulisi joskus taas se itsevarma ja tasapainoinen tyyppi.Muutto_takaisin_vanhempien_nurkkiin_2Muutto_takaisin_vanhempien_nurkkiin_4Muutto asioita Tampereen sisällä olen ajatellut katsoa elämän mukaan. Tällä hetkellä haluan olla fiksu rahan käytössä ja karsia ylimääräisiä kuluja, jotta oma taloudellinen tilanne olisi tulevaisuutta ajatellen hyvässä mallissa. Myöskään tällä hetkellä ei ole kiire etsiä asuntoa ja suurimman säästön tekee, kun ei joudu maksamaan nyt kalliita vuokria.

Asuminen vanhempien luona on ollut nyt helppoa ja ihmiselle joka on hieman läheisriippuvainen, tuntuu just nyt hyvältä olla ihmisten ympäröimänä. Tottakai on hetkiä jolloin ei jaksa olla sosiaalinen –varsinkin aamuisin. Mutta onneksi vanhemmat ovat oppineet temperamenttisen luonteeni jo nuoresta asti, ja omaa tilaa saa menemällä vähintään itse tuulettumaan muualle. Muuttoa takaisin vanhemmille pidän ennemmin isona mahdollisuutena ja koko Tampereelle tuleminen on tällä hetkellä mahdollisuus saada asiat menemään paremmin ja saamaan tulevaisuus näyttämään kirkkaammalta.

-Ninni

Epäonnistuminen vai mahdollisuus

Hellou!

Kiirettä on puskenut viikonlopun jälkeen, josta mainistin tässä postauksessa, kuinka isot asiat jäivät mieleen pyörimään. Instagramissa ja Snapchatissa mua seuraavat on saaneetkin kuulla mitä juntin elämässä tulee tapahtumaan. Snapchat on mulle semmonen paikka johon on ehdottomasti helppo vuodattaa onnen ja surun kyyneleitä ilman kaunistelematta sitä somekuvaa.

Viime viikkoon mahtui sisälle monta isoo asiaa. Jos tämän vuoden alussa joku olisi kysynyt miten näät vuoden 2020 menevän, empä olisi ajatelutkaan vastauksen voivan olla myös tämmöinen -Tulen irtisanoutumaan työstä joka on henkisesti ollut hyvin raskasta yli 2 vuoden ajan, tulen myös irtisanomaan asuntoni jonka sain juuri näyttämään kodilta ja muutan töiden perässä Tampereelle.Epaonnistuminen_vai_mahdollisuus_1Epaonnistuminen_vai_mahdollisuus_2Epaonnistuminen_vai_mahdollisuus_3Kyllä luitte oikein, juntin matka jatkuu Tampereen suuntaan. Kaikki tämä alkoi siitä, kuinka surkuttelin miten rahaa pitäisi tienata, laskut maksaa ja 700€ vuokra ja tuntisoppari on vain 23h. Sain mahtavan työtarjouksen jota jäin pohtimaan. Tiesin, jos haluan asiani mahdollisimman nopeasti kuntoon olisi tehtävä isoja ja vaikeitakin ratkaisuja.

Helsinki on mun unelma, ainut paikka josta saa nautintoa asuessaan. Tampere ei ole mua koskaan kiehtonut ja samalla hetkellä, kun päätin tarttua tähän tarjoukseen tiedän sydämessäni, että Helsinkiin juntti vielä tallustaa takaisin. Tämä elämänmuutos tulee tuntumaan epäonnistumiselta. Haluan asua Helsingissä, mutta nyt kaikista fiksuin ratkaisu on päästää hetkellisesti irti unelmasta ja olla, kuin aikuinen.Epaonnistuminen_vai_mahdollisuus_4Epaonnistuminen_vai_mahdollisuus_5Epaonnistuminen_vai_mahdollisuus_6

Mitä nyt sitten oikein tapahtuu?

Teen viimeisen työvuoroni 13 päivä ja saan vihdoinkin sulkea ikuisesti sen oven, joka vei niin paljon mehuja jaksamisesta. Lauantaina tehdään muutto, eli tasan tarkkaan 10 päivän päästä! Näillä suunnitelmilla muutan alkuun vanhempien luokse, jotta saan säästettyä rahaa ja katsottua asuntoa rauhassa Tampereelta.

Tällä hetkellä on ollut niin kiire, että on pakko ottaa stoppia ylimääräisestä. Blogia tulen nyt päivittämään hetken aikaa miten kerkeän. Olen karsinut kaiken ylimääräisen, koska koko fokus täytyy olla töissä ja pakkaamisessa. Olen yrittänyt myydä mahdollisimman paljon tavaroita, koska yritän suorittaa muuton mahdollisimman vähäisellä tavaramäärällä. Tässä menee samalla siis tämmöinen kevätsiivous!

Ja tietysti se loppuaika täytyy myös rauhoittua ja rentoutua. Kerrottuani muutosta julkisesti olen joutunut pitämään puhelimen äänettömällä, koska hermot on mennyt jatkuvaan puhelimen ääneen ja musiikkia kuunnellessa se on erittäin ärsyttävää. Olen silti ollut niin kiitollinen miten ystävät ja tutut ovat olleet innoissaan ja tsempanneet, koska muutto on niin ristiriitainen asia mulle, etten tiedä miten sitä pysyy kasassa muuttopäivänä.

Silti mahdollisuus saada työ täysillä tunneilla on nykyään melkein mahdotonta ja se, että on rakastavat vanhemmat jotka auttaa aikuista lastaan, on jotain minkä takia tämä ei ole epäonnistuminen. Tämä on ainutlaatuinen mahdollisuus saada elämä pitkästä aikaa hymyilemään ja olen onnellinen, että joskus osaan luopua jostain tehdäkseni jotain oikein!

-Ninni

Viikonloppu joka laittoi monet tunteet pintaan

Tämä postaus on toteutettu yhteistyössä Bistro Naapuri kanssa!

Milloin viimeksi olet kokenut viikonlopun, johon mahtuu niin paljon erilaisia tunteita? Kolmessa päivässä koin ylpeyttä, ikävän loppumista, pitkiä keskusteluita, rakkauden täytteisiä haleja, kuulumista jonnekkin, jännitystä, hyvää ruokaa, hyvää viiniä, humalan, krapulan, ahdistusta, noloja tilanteita, lyhyet yöunet, surua, kyyneleitä, turvan tunteen, ja mahdollisuuden jollekkin uudelle ja jännittävälle.

Viikonloppu lähti käyntiin kummitytön tarhassa tärkeän ihmisen päivän merkeissä johon menimme yhdessä äidin kanssa. Ei ole mitään ihanempaa näkyä, kuin nousta junasta ja nähdä aina yhtä kaunis ja säkenöivä äiti vilkuttamassa radan toisella puolella. Tuntui siltä, kuin olisin palannut kotiin, vaikka oltiinkin Hämeenlinnassa, jossa koti ei ole. Tuona hetkenä tajusin sen, että koti on siellä missä rakkaimmat on ja vaikka fyysinen koti olisi muualla, niin silti se koti on aina siellä missä elämän tärkeimmät ihmiset ovat. Oli se sitten tuntemattoman paikkakunnan juna-asemalla.

Perjantaina päivä jatkui isoveljen kanssa kahvien merkeissä, jolloin aloin miettimään elämää ihan erilailla. Tämä on asia josta en vielä uskalla puhua ääneen, josta silti haluaisin puhua, mutta en vielä uskalla. Viikonloppuna Tampere näytti valoisanpuolensa ja kaikki ihmiset siellä. Siitä on vuosia aikaa milloin viimeksi olen Tampereella viettänyt aikaa, enkä koskaan ajatellut näkeväni sitä mahdollisuuksien paikkana.

Viikonloppu_joka_laittoi_monet_tunteet_pintaan_1

Viikonloppu_joka_laittoi_monet_tunteet_pintaan_2

Viikonloppu_joka_laittoi_monet_tunteet_pintaan_3

Kolmessa päivässä koin paljon erilaisia tunteita, mutta päällimmäinen tunne koko tuosta viikonlopusta on täydellinen seura hyvän ruuan ja viinin parissa. Pääsimme veljeni kanssa nauttimaan Bistro Naapurin älyttömän hyvästä ruuasta. Tiedättekö fiiliksen, kun tiedät muutaman asian mitä ruokasi tulee sisältämään, mutta jo ensimmäisellä suullisella kaikki odotukset ovat räjähtäneet päässä.

Rakastan ruokaa yli kaiken ja silti harvoin tulee koettua niitä hetkiä, milloin ruoka vie makunystyrät taivaaseen. Jos jokin asia koko Tampereesta jäi mieleen tästä viikonlopusta, on kuinka jo odotan seuraavaa kertaa jolloin pääsen syömään Naapuriin, joko tuon saman annoksen, tai kokeilemaan jotain ihan uutta.

Viikonloppu_joka_laittoi_monet_tunteet_pintaan_4

Viikonloppu_joka_laittoi_monet_tunteet_pintaan_6

Viikonloppu_joka_laittoi_monet_tunteet_pintaan_5

Loppu viikonloppu hurahti nopeasti ja sunnuntain junamatka Helsinkiin oli ensimmäinen pitkään aikaan, kun kotiin meneminen tuntui ristiriitaiselta. Tällä hetkellä perheen ja ystävien kannustus on ollut äärettömän tärkeää. Toivon nyt jonkun universumin ihmeellisyyden olevan edes kerran puolellani ja saisin mahdollisuuden jollekkin uudelle, jännittävälle ja ihmeelliselle elämänmuutokselle.

Jokainen tarvitsee onnellisuutta, onni ja tasainen tulevaisuus on nyt se minkä takia olen valmis tekemään töitä ja uhrautumaan jopa epämukavuusalueelle. Haluan ja tulen puhumaan näistä asioista heti, kun tiedän miten asiat etenee ja tällä tavalla tiedän pystyväni kannustamaan muita, jotka pähkäileen unelmien ja järjen kanssa.

-Ninni

Ollaanko me koskaan valmiita rakkaudelle?

Hetki sitten kirjoitin postauksen, jossa tein kirjeen 15-vuotiaalle Ninnille, mainitsin –Et ole valmis vielä rakastumaan, mutta en myöskään tiedä oletko siihen koskaan valmis.

Jäin paljon pohtimaan tuota lausetta. Rakkaus.. voiko sille koskaan olla valmis? Voiko koskaan olla valmis rakastumaan? Yleensä rakkaus jotakuta kohtaan tulee, kun sitä vähiten odottaa. On ollut aikoja jolloin olisin selkeästi ollut valmis rakastumaan, mutta enemmän niitä aikoja jolloin olen valmiiksi sulkenut ovet edes mahdollisuudelta rakastua.

Asia rakastumisesta nousi uudestaan mieleen puhuessani tutun kanssa, joka mainitsi olleensa rakastunut, jonka menetti, eikä toista kertaa halua rakastua. Menetetty rakkaus on suoraan sanottuna paskaa, se tuntuu monesti turhalta ja hukkaan heitetyltä, varsinkin jos sydän on ottanut matkalla paljon osumaa.Ollaanko_me_koskaan_valmiita_rakkaudelle_1Ollaanko_me_koskaan_valmiita_rakkaudelle_2Ensimmäisen parisuhteen jälkeen en ajatellut, että rakastuisin. Silloin en todellakaan tiennyt mitä rakkaus on, vasta edellisen puolisoni kanssa tiesin ja koin rakkauden ensimmäistä kertaa. Silti ajattelin ennen suhdettani puolisoon, etten voi rakastua. Lapsesta asti uskoin prinsessa satuihin ja päähän jäi ajatus, että nuorena tulet tapaamaan ihmisen ja kaikki toimii yhden ihmisen kanssa loppuun asti. Halusin uskoa myös siihen rakkauteen ensimmäisen kumppanin kanssa, koska rakkaudessa omat vanhempani ovat näyttäneet niin hyvää esimerkkiä. Siitä jäi nuorelle siis hyvin paha päähän pinttymä, mutta kohta 24-vuotiaana sinkkuna olisi surullista ajatella, että nyt olisin koko loppuelämäni yksin ilman rakastavaa kumppania.

Onnellista rakkaustarinaa ei tullut omalla kohdalla siis seuraavassakaan suhteessa, mutta onko rakkaus nyt menetetty? Pystynkö vielä rakastamaan jotakuta, vaikka olen jo kokenut rakkauden näin nuorena.

Myönnän pelon olevan suurempi, kuin usko rakkauteen. Rakkaus sisältäni ei ole kummiskaan koskaan kadonnut, koska rakastan perhettäni, Figaroa ja ystäviäni. Rakkaus sisällä on ollut kaikki nämä ajat, mutta uusi rakkaus on aina pelottavaa. Silti rakkaus kumppania kohtaan on myös yhtälailla riski, kuin ystäviä kohtaan, ainakin omalla osalta. Olen menettänyt niin paljon rakkaita ystäviä, ettei nämä kaksi parisuhdetta ole mitään verrattuna monille muille menetyksille.Ollaanko_me_koskaan_valmiita_rakkaudelle_3Ollaanko_me_koskaan_valmiita_rakkaudelle_4Niinkuin sanoin, en tiedä olenko koskaan kokonaan valmis rakastumaan. Mutta jossain sisälläni tiedän olevani valmis rakastumaan ihmiseen, jonka sydän on puhdas. Jonka kanssa laitan silti itseni etusijalle, enkä hävitä itseäni rintamalle uudestaan. Haluan olla varovainen rakkauden kanssa ja se on hyvä. Mutta nyt haluan myös unohtaa pelon rakastumista kohtaan, en halua sulkea ovia joltain ihanalta mitä jonkun kanssa voisi olla, vain sen takia että joskus rakastin jotakuta eikä se toiminut.

Rakkaus on pelottavaa, vielä pelottavampaa sen iskiessä silloin, kun sitä ei odota. Mutta rakkaus on hyvää, kun siihen löytää hyvän ihmisen, jonka kanssa haluaa jakaa oman maailman. Jonka kanssa on samanlainen, tai täysin erilainen, jos jonkun kanssa kolahtaa on turha miettiä niitä mitä siinä voisi mennä vikaan. En usko siihen oikeaan, enkä siihen että elämässä tulee hirveän montaa ihmistä vastaan joiden seurasta nauttii niin paljon, että voisi rakastua.

Jos sä pelkäät rakkautta ja rakastumista, haluan kannustaa sua kokeilemaan. Tapaa ihmisiä, tapaa ihminen jonka kanssa ajatukset ja yhdessäolo kolahtaa. Rakkaus ei koskaan ole helppoa ja sen eteen pitää tehdä töitä. Älä pelkää epäonnistumista, tai sydänsuruja, niitä tulee aina. Mutta jos olet valmis ottamaan riskin, rakkaus tuo parhaimmillaan sun elämään parhaan ystävän, kumppanin, rakastajan, tsempparin, olkapään, turvan ja jopa loppuelämän vierelläsi olevan ihmisen. Sen vuoksi olen valmis vielä antamaan rakkaudelle mahdollisuuden ja valmis joskus vielä rakastumaan.

-Ninni

Uusien tatuointien tarina 2/3 – elämäni suurin titteli

Olin hieman malttamaton ja avasin tämän tatuoinnin tarinaa jo instagramin puolella. Tämä tatuointi on yksi tärkemmistä ja joilla on kaikista suurimpia merkityksiä. Tämä tatuointi näyttää miten ihmisen mieli voi muuttua matkan varrella, tatuointi osoittaa suurta rakkautta ja välittämistä, myöskin se osoittaa suurimman tittelini jota kannan mukanani.

Instagram kuvan kuvateksi

Reilu 3 vuotta sitten en olisi uskonut, miten yksi pieni ihminen voi muuttaa mun maailmaa ja mielipiteitä niin paljon. Tänä päivänäkään en ole täysin varma tulenko koskaan omia lapsia haluamaan, tai edes saamaan. Toivon silti jos joskus aika on oikea, että omat lapseni olisivat yhtä täydellisiä, kuin sinä rakas kummityttöni 💛 Olen ylpeä tätiydestä ja siitä, että se on tällä hetkellä suurin tittelini kannettavana 🙌🏻Uusien_tatuointien_tarina_23_elamani_suurin_titteli_1Uusien_tatuointien_tarina_23_elamani_suurin_titteli_2Tuo kirjoittamani teksti instagramiin kertookin kaiken hyvin neljällä lauseella. En ole koskaan ollut täysin varma haluanko lapsia ja mitä vanhemmaksi kasvankaan ei ajatus omista lapsista ole varmistunut. En ennen edes pitänyt lapsista, koska en ollut lasten kanssa tekemisissä ja nuorimpana lapsenakaan en ole nähnyt, muutakuin vanhempia ihmisiä. Nuorena haaveilin pikku siskosta, tai pikku veljestä, koska halusin kovasti pitää jostakusta huolta.

Kummityttöä pitäessäni sylissä ensimmäisen kerran tiesin kaiken loksahtavan paikalleen. Sain omalla tapaa sen pikku siskon, jonka kanssa välillä koetaan kiukku kohtaukset. Saan olla täti joka saa nauttia niitä parhaimpia paloja vähän kerrallaan tästä pienestä lapsesta. Näen hänen kasvun ja se on ollut ehkä ihmeellisintä ollut todistaa miten pienestä meritähdestä on nyt tullut lapsi, joka laulaa piippolan vaaria ja osaa tehdä itse jo niin paljon.

Mun lemppari asia on kuulla kysyvästi kuuluva hento ääni ”Ninni-täti.” Joskus koen, kuin olisin varustettu supervoimilla, koska ihmisenä joka ei ole tottunut lapsiin olen monet mielenpahoittamiset, kiukkukohtaukset ja surut saanut katoamaan omalla lempeydellä.Uusien_tatuointien_tarina_23_elamani_suurin_titteli_3Uusien_tatuointien_tarina_23_elamani_suurin_titteli_4Jos en koskaan saisi, tai haluaisi lapsia se olisi täysin okei, koska olen jo reilu kolme vuotta kasvattanut kummityttöäni, kuin omaa lastani. Vaikken koskaan haluaisi lapsia, saan kantaa suurinta titteliä sydämessäni ja kyynerpäässäni, ja saan olla maailman paras täti tälle pienelle tytölle. Toki myöskin toivottavasti tulevaisuudessa muillekkin ihanille pikkuisille, joita perheeseemme on tullakseen 💛

-Ninni