Ole Henriksen tuotteilla spa hoito kotona
Miltä kuulostaisi spa hoito kotona pitkän työpäivän jälkeen? Mulla on kova hinku päästä hoitamaan kasvojen ihoa kauneushoitolaan, mutta tällä hetkellä on paljon hankintoja ja menoja, joita laittaa kasvoihoidon edelle. Silti se ei pois sano sitä, etteikö kotona voisi nauttia ylellisestä kasvojenhoidosta ja hemmottelusta.
Pitkästä aikaa olen uskaltanut hieman uudistaa kosmettiikkatuotteita ja kokeilla aivan erilaisia uutuuksia meikkien, kuin muunkin kosmetiikan parissa. Tällä kertaa testiin pääsi Ole Henriksen lupaavalta kuulostavat spa henkiset tuotteet.
Brändi oli entuudestaan tuntematon ja oli mielenkiintoista lukea brändin syntymisen tarinaa. Mitä enemmän Olen tarinaan tutustui sitä kiehtovammalta myös tuotteet alkoivat vaikuttamaan. Vinkki kaikille tarjouksien perässä kurkkiville, Ole Henriksen tuotteita löytyy hyvästä alennuksesta Lykon ja Elevenin sivuilta.Talvi on saapunut ja ainakin omilla kasvoilla se näkyy kuivana ja kireänä. Siksi valitsin ostoskoriin tuotteita, jotka kosteuttavat kasvoja, mutta myöskään ei olisi kalliita. Alkuun olin ehdoton ei Ole Henriksenin tuotteille, koska joukossa on paljon hyvin kalliita tuotteita. Silti sivuja selatessa löytyi omiin tarpeisiin sopiva tuotesetti ja jopa hyvästä alennuksesta.
Nurture Yourself Essential Kit sisältää:
- Kasvojen syväpuhdistajan
- Savinaamion
- Kosteusvoiteen
- Kasvojen puhdistusliina (en tiedä virallista suomalaista nimeä tälle)
Yksinkertainen setti, jolla saa täydellisen spa hetken kotona. Tämä setti on tehty siis kuivalle ja herkälle iholle. Olen vähentänyt paljon kasvonaamioiden tekemistä, koska liian usein kasvojen hoitaminen naamioilla vaurioittaa ihoa -nimimerkillä nyt painitaan epäpuhtauksien kanssa.Aloitetaan ensimmäisestä tuotteesta eli Wonderfeel Double Cleanser. Olen muutaman kerran käyttänyt syväpuhdistavia tuotteita, jotka on kuivattanut ihoa todella paljon, vaikka olisi kuinka kuivalle ja herkälle iholle tarkoitettuja. Tämä syväpuhdistajan koostumuksesta heti huomasi, ettei kyseessä olekkaan mikä tahansa syväpuhdistaja. Tuote oli voidemaista ja se levittyi kasvoille, kuin tuhti yövoide, poistaen hyvin meikit kasvoilta.
Kuivasta ihosta ei ollut tietoakaan ja syväpuhdistajalla olen ottanut osaksi iltarutiinia ja puhdistanut tällä toisena meikinpoistajana, jolloin varmasti kasvoille ei ole jäänyt meikkiä. Tuotetta ei tällöin tarvitse käyttää paljoa, kun meikit on saanut puhdistettua eka toisella tuotteella, joten pieni tippa syväpuhdistajaa on riittänyt saamaan kaikki meikinjäämät kasvoilta.Kuten aikaisemmin vinkkasin ettei kasvonaamioita kannata tehdä usein ja kasvonaamioiden tekeminen kannattaa olla kerran viikossa oleva herkku. Hygge Hydraclay Detox Mask ei muistuta tavallista savinaamiota, vaikka hyvin samoja piirteitä siinä onkin. Tämä on tällä hetkellä ehdottomasti oma lemppari kasvonaamio, joka on sunnuntai-iltana ihana levittää kasvoille raskaan viikon päätteeksi.
Kerran nautin oleskelusta liikaa ja unohdin naamion hieman pidemmäksi aikaa, kuin suositus aika on. Sen seurauksena kärsin tomaatin punaisesta kasvoista, mutta onneksi tuote ei kuin punoittanut kasvoja. Enkä tätäkään olisi huomannut, ellen olisi verrannut ihonväriä kaulanihoon. Tämmöistä sattuu, mutta iho ei tästä vaurioitunut ja onneksi sitä kotona voi olla tomaatin värinen.
Tuotepaketin mukana tuli kummallinen liina jonka tarkoitusta mietin pitkään, kunnes blondilla välähti valot. Tuolla kevyellä liinalla saa hellävaraisesti puhdistettua savinaamion kasvoilta. Liina on todella kätevä ja samaa liinaa olen käyttänyt muidenkin vastaavanlaisten kasvonaamioiden poistamiseen!Ehkä ihaninta ikinä tässä tuotesetissä oli monipuolinen kasvovoide. Pitkään mietin miten tätä voisi kuvailla oikein, täydellinen aamulla, täydellinen meikinalle ja täydellinen myös yöksi! Tätä en osaa kuvailla, kuin täydelliseksi joka hetkeen ja omilla kasvoilla toimii niin meikin alle, kuin yöksi kosteuttamaan kasvoja. Rakastan erilaisia kasvovoiteita ja erilaisista koostumuksista huomaa heti mikä sopii itselle ja mikä ei. Tämä muistuttaa koostumukseltaan kovasti Lumenen kasvovoiteita, jotka ovat samantyylisissä pakkauksissa.
Söpö pakkaus, joka on tehnyt kuivalle iholle hyvää ja yllätyin, kuinka jokainen näistä tuotteista täydensi toisiaan. Kasvojen hemmottelu erityisesti talvella on parasta mitä tiedän ja oikeat tuotteet tekee siitä aina vain täydellisemmän.
Onko teille tuttu Ole Henriksenin tuotteet ja olisiko jotain muita lemppareita joita suositella?
-Ninni