Lapsuuteni myytiin

Elämässä tulee aikoja jolloin on päästettävä irti ja mentävä eteenpäin ihmisistä ja asioista. Henkilökohtaisesti olen elämässä oppinut päästämään ihmisistä irti, vuosien vaihtuessa ja elämän muuttuessa. Aina se ei ole helppoa, mutta siihen on tottunut ja tiedän, jos jostain ihmisestä täytyy päästää irti, se on tarkoitettu niin ja se on pidemmälle vain hyvä asia.

Silti olen juurtunut moniin asioihin, jotka tuo turvallisuuden tunteen ja yksi niistä on 14 vuoden ajan ollut meidän kotikoti. Olen nuoresta asti yrittänyt ajatella, ettei mihinkään esineeseen pidä kiintyä liikaa, jos esimerkiksi kotona syttyy tulipalo, niin esineitä ei jäisi murehtimaan. Väistämättä kodissa tulee oltua esineitä joissa on muistoja, mutta nyt luopumisen kohteena on kokonainen talo ja tontti.

Vuonna 2005 vanhempani rakensivat perheellemme kodin, jonne mahtui meidän koko perhe viiden kissan kanssa. Tämä talo on erityinen, koska siellä asuimme vielä kaikki yhdessä ja olimme kokonainen perhe ennen yksi toisensa jälkeen pesästä pois lentämistä.

Vaikkei se ollutkaan ensimmäinen meidän kotikoti, vaan suurimpia lapsuuden muistoja löytyy jokaiselta lapselta edeltävästä kodista. Tuostakin kodista muuttaminen tuntui vaikealta, vaikka olin vasta ykkösluokkalainen. Muistan vieläkin paremmin pikku metsän puut ja salaisen kuopan, kuin oman laukkuni sisällön. Myönnän muutaman kerran ajaneeni tuon talon ohitse, vain nähdäkseni talon ja muistelevani, kuinka saparopäinen tyttö yritti pelata isoveljien kanssa polttopalloa takapihalla. Jo pelkästään sen talon ajattelu tuo samaan aikaan hymyn suupielille ja silmät kosteiksi.OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERATämä on ollut kuukauden ajan asia joka on pyörinyt päässä, kuin tivoli vaihtuvien mielipiteiden kanssa. On vaikeaa päästää irti asiasta, joka on tuntunut olevan osa omaa identiteettiä, se on talo joka edusti komeudellaan Juutisia. Kotiin vievä tie ja ympräillä olevat maisemat olivat niin tuttuja ja niin omaksuttuja, että on vaikeaa edes ajatella jonkun toisen omistavan nyt ison palan lapsuuttani.

Kummitytön kolmivuotis synttäreillä näin tyhjyyttään kaikuvat huoneet. Ikioman ensimmäisen huoneen jonka tapetin sain päättää lapsena. Huoneet joissa on paiskottu ovia vihaisina teini-vuosina. Huoneet joissa on juhlittu monet rippijuhlat, valmistujaiset ja jopa yhdet nimijäiset. Huoneet joissa on itketty onnesta ja surusta. Huoneet, jotka on täyttänyt itsensä rakkaudella.

Nyt ne huoneet täyttyvät uusien asukkaiden tavaroilla, jotka ei tietenkään omasta mielestä sovi sinne, koska kaikki laitettiin tip top kuntoon vuosien ajan. Huoneet täyttyvät uusien asukkaiden onnella, surulla ja toivon mukaan hyvällä elämällä. Näistä huoneista rakentuu talo, joka rakennettiin rakkaudella ja se rakkaus välittyköön uudelle tuntemattomalle perheelle, joka toivottavasti saa viimeisestä kotikodistani yhtä tärkeän turvapaikan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERANyt tuli aika myös sanoa hyvästit kaupungille, jossa ystävystyin monien ihmisten kanssa, jossa menetin ystäviä, jossa sain paljon uusia kokemuksia ja jossa vietin elämäni vaikeimpia vuosia teininä. Vaikken tiedä tuleeko vanhempieni uusi asunto olemaan kotikoti minulle, on se silti paikka jossa perheemme kokoontuu ja tulee uusia muistoja, siihen ei onneksi tarvitse sitä tiettyä yhtä paikkaa. On siis ihanaa vihdoinkin leikata se viimeinenkin naru joka piti kiinni, niin hyvissä, kuin huonoissakin asioissa vanhassa kotikaupungissa.

-Ninni

Tarinoita 7 kuvan takaa

Moikka!

Palataan vielä asukuvien parissa vuoteen 2017. Tykkään hirveesti kaikista tarinoista mitä on tapahtunut ja koska kuvien ottaminen ei melkein koskaa ole vaivatonta, on kulissien taakse kurkkaaminen aina hauskaa. Tällä kertaa jaan teille 2017 vuoden asukuvista seitsemän tarinaa.OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA1. Tämä kuvausreissu tuotti enemmän pelästyneitä kuvia, kuin onnistuneita. Olenkin teille kertonut lintupelostani ja tuona kauniina kesäpäivänä lintuja oli enemmän, kuin olisin toivonut. Päällä jatkuvasti pörräävät pulut pelästytti pienelläkin siiveniskulla ja pelko sonnan saamisesta päälle kolkutti takaraivossa.

2. Ootteko törmännyt blogeissa joissa sanotaan, että korkkarit kulkee laukussa mukana kuvia varten? Rakastan korkkareita, enkä oo koskaan ymmärtänyt miksi joku ei kulkisi ne korkkarit jalassa koko päivää. Joskus jopa itkua pidätellen pitkän päivän talsineena korkkarit jalassa tulee mietittyä, pitäisikö tämä kikka ottaa käyttöön. No tuona päivänä oltiin vain menossa kauppaan, kunnes ennen lähtöä tokaisin haluavani asukuvat matkalla. Korkkarien laitto kauppaan ei houkutellut ja ne laitoinkin vasta kuvia ottaessa jalkaan ja kuvien jälkeen nilkkurit takaisin jalkaan!OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA3. Onnellinen iltaretki kameran kanssa päätyikin pieneen tapaturmaan, mikä jo hieman huvittaa näin jälkeenpäin. Tilanne oli todella romanttinen, käveltiin pimeänä iltana käsi kädessä kotiinpäin puolison kanssa, kunnes vastaan tuli pieni jäinen mäki. Puoliso meni edeltä ja liukastuessaan potkaisi samalla jalat alta, jolloin kaaduin hänen päälleen lyöden huuleni puolison takaraivoon. Mieli teki alkaa parkua, mutta nuorison mennessä ohi pidätin itkua. Ylähuuli turposi, mutta onneksi pahin pelko ei toteunut eikä yhtään hammasta katkennut!

4. Monet kuvaus kerrat menee hieman hammasta purren, kun puolison kanssa on omat visiot kuvista ja jos edellisistä kuvista on aikaa, joutuu homman aloittamaan alusta. Tällä kertaa kirosana oli aurinko, joka meni välillä pilveen ja välillä pilkotti –jolloin kameran asetuksia sai vaihdella jatkuvasti. Silti näistä kuvista tuli yhdet lempparit ja pienen ärtymyksen takia haettiin kiskalta herkulliset jäätelöt kotimatkalle!OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA5. Tämän postauksen yhteydessä mainitsinkin, kuinka kuivien silmien kanssa on todella inhottavaa olla. Mieli oli muuten hyvä ja oltiin pyörähtämässä keskustassa ja tottakai kuvat oli saatava samalla. Puolisoni on siitä ihana, koska häntä jännittää jos ihmisiä menee ohi. Olen yrittänyt ymmärtää mitä jännittämistä on olla kameran takana. Mua ei haittaa, vaikka paikalle kokoontuisi kymmeniä ihmisiä, mutta puolisoa alkaa jännittämään ja omalla tavalla se on ihan suloista.

6. Näistä kuvista muistan sen harvoista kesäpäivistä, jolloin jopa tällä vilukissalla oli kuuma! Tuomiokirkon portaiden kapuaminen oli todella tuskaista, mutta raataminen palkittiin varjossa jossa tuttuun tapaan olikin jo hieman viileämpi. Eikä shortseilla olisi tarjennut ollenkkaan. Haluaisin niin paljon ulkomaille lämpöön, että saisin joskus käyttää shortseja palelematta, vaikka matkalaukkuun varmasti sujahtaisi lämmin villapaita!OLYMPUS DIGITAL CAMERA7. Päivä jolloin voin allekirjoittaa olleeni 100% onnellinen. Päällä oli asu mikä mätsäs ja tuntui juuri täydellisestä. Maha oli täynnä ruokaa, aurinko paistoi ja päästiin kuvaamaan ilman hampaiden kiristelyä. Kuvista tuli samantein onnistuneet ja puolison posket oli märkänä lukuisista pusuista.

Mikä/mitkä näistä asuista oli teidän lempparit? Entä tykkäisittekö lukea tämän tyylisiä postauksia lisää? Ja oikein ihanaa perjantaita kaikille sinne ruudun toiselle puolelle!

-Ninni