Somesuosion saaneet meikit

Hellou!

Tänään hypätään mukaan meikki trendeihin mitkä nousivat TikTokin kautta suureen somesuosioon. Haluaisin aina kokeilla kaikkia tuotteita ja löytää parhaiten sopivimmat tuotteet meikkaamiseen. Silti kulutusjuhla olisi turhan suuri kokeilla joka kerta uusia tuotteita ennen vanhojen loppumista. Myöskin näin maskien käyttämisen aikana tulee meikattua huomattavasti vähemmän, jolloin myös ne vakkarimeikit säilyy pidempään.

Tässä postauksessa päästään kurkkaamaan Maybellinen Sky High ripsiväriä, josta tein aikaisemmin instagramiin reels osioon testivideon. Toisena tuotteena tutustutaan myös Loreal Paris Infaillible 24h meikkivoide/puuteriin. Ja kolmantena Nyxin herkkullisen tuoksuiseen The Marsh Mellow primeriin.

Aikaisemmin testasin seuraajien suosittelemia ripsivärejä ja tästä linkistä pääset lukemaan postauksen. Ripsiväreissä vaikuttaa paljon minkälaiseen harjakseen on tottunut ja mielenkiinnolla lähdin kokeilemaan Sky High ripsaria jossa harjakset ovat silikoonisia ja pieniä. Ripsivärin levittäminen tuntui hankalalta lyhyiden harjaksien takia, eikä ripsiä saanut eroteltua oikeastaan yhtään. Jo ensimmäinen kerros ripsiväriä teki niistä paakkuisen näköiset. Monet laittavat useamman kerroksen, mutta jo ensimmäisen kerroksen tuomasta paakkuisesta ulkonäöstä, ei uutta kerrosta edes tehnyt mieli laittaa.

Vaikkei Sky High tuonut wou elementtiä, on se löytänyt käyttötarkoituksensa. Alaripsissä ripsiväri toimii hyvin, koska ripsiä ei ole niin paljoa joista ripsiväri voisi tehdä paakkuiset. Ripsiväri on tullut silti käyttöön, vaikka pientä käyttö onkin niin silti tuote tulee käytettyä loppuun asti. Tuote voisi olla hieman paremman tuntuinen levittää erillaisella harjalla, jolloin ripset voisi erottua paremmin, tosin koostumus voi olla myös itsestään paakkuinen. Ripsiväri myös kuivuu nopeasti missä on omat miinukset ja plussat. Nopean kuivumisen takia ripsiä ei kerkiä erottelemaan metallisella ripsikammalla jolloin ripsiin saisi erottelevaisuutta ja enemmän volyymia. Sky High ei päädy enää ostoskoriin huonon tuntuisen harjaksen takia ja myöskään tuote ei ollut mikään erikoinen.

Seuraavaksi hypätään Loreal Paris super suosion saaneeseen meikkipuuteriin. Nykypäivänä täydellinen iho on kaikkien must have ja sen eteen ollaan valmiita käyttämään paljonkin rahaa. Omalle iholle sopivan meikkivoiteen löytäminen tuntuu olevan välillä aikamoista kemiaa. TikTokissa nousseen hypen myötä, Infaillible meikkipuuterin käytöstä sai käsityksen sen olevan jokaiselle ratkaisu kevyeeseen, mutta todella peittävään lopputulokseen.

Meikki on aina meikki, on pelottavaa miten meikkejä voidaan mainostaa filttereiden kautta. Meikki tulee aina näyttämään iholla meikiltä. Kameraan saadaan näyttämään huonoinkin meikki täydelliseltä, oikealla valostuksella ja kauneus filttereillä. TikTokissa julkaisevat käyttäjät saivat laitettua tämän tuotteen suosioon käyttäen näitä pieniä ”huijauskeinoja.” En sano, että jokainen joka tätä tuotetta on hypettänyt olisi huijannut, koska varmasti tämä tuote on jollain ollut täydellisesti sopiva.

Infaillible meikkipuuteri ei omalla ihollani tarvinnut pidemmän ajan testausta, vaan lopputuloksen sai nähtyä heti levityksen aikana. Meikkivoiteen pysyvyyteen vaikuttaa todella moni asia ja yksi vaikuttavammista on oma iho. Itselläni on t-alue öljyinen ja jos yhtään pystyt samaistumaan tähän ”ongelmaan,” niin sanon jo heti alkuun ettei tämä tuote ole sinulle.

Tuote on kuin hyvin paksu ja tiheä puuteri jota laitetaan monia kerroksia iholle, ensinnäkään tuote ei levity kasvoille tasaisesti muutamalla vetäisyllä. Seuraavaksi mennänkin toiseen ongelmaan, jos epätasaisuutta haluaa yrittää tasoittaa on se hyvin mahdotonta. Mitä enemmän epätasaisuutta yrittää korjata, sitä enemmän tuote näyttää kakkupohjalta. Peittävyydestä täydet pisteet, koska sitä tuote tosiaan on, mutta hengittävyys ja kevyt tunne on kaukana tämän tuotteen tuomasta jäljestä kasvoilla. Öljyisyydestä mainitsinkin aikaisemmin, päivän mittaan t-alueelta puskeva öljy rikkoo lopunkin tasaisuuden ja sitä ei korjattaisi, kuin vain lisäämällä tuotetta joka on aina huono valinta.

Lorealin Infaillible on tuote jota en voi suositella öljyiselle, tai kuivalle iholle. Täytyy myöntää, että tämä tuote on jäänyt laatikon pohjalle odottamaan jonkin näköistä käyttötarkoitusta.

Seuraavaksi tutustutaan primeriin jonka tuoksu saa himoitsemaan vaahtokarkkeja. Tämän Marsh mellow primerin ostoa mietin hetken aikaa, koska ihoni on todella hankala mitä tulee primereihin. Olen selkeästi vielä etsimässä omaa täydellistä meikkisettiä, mutta ainakaan vielä en ole kokenut tämän olevan täysin hutiostos. Tuotteen tuoksu on ihana ja primer levittyy kauniisti kasvoille. Käytän aina primerin levityksessä sormia, koska se on tuntunut luonnollisimmalta levitys tavalta. Erityistä huomioo en ole tässä huomannut, ehkä tuote on enemmän suloinen ja herkullinen, kuin primeri joka olisi juuri täydellinen. Ihosta jää hieman tahmainen johon meikkivoide tuntuu tarraavan kiinni alkuun hyvin.

The Marsh mellow primerin voisi luokitella perus primeriksi suloisuus extranaan. Mitään erikoista pitoa meikille ei anna, mutta ainakaan omalta iholta ei suoraan myöskään hylji meikkituotteita.

Oliko joku näistä meikeistä teille jo tuttuja, vai tykkäättekö kokeille hypetettyjä tuotteita?

-Ninni

Huolimaton kulmakarva trendi

Hellou!

Erityisesti uuden vuoden alussa pinnalle nousee paljon erilaisia trendejä, varsinkin semmoisia millä uudistetaan ulkonäköä. Uusi vuosi uusi minä on siis vahvasti läsnä. Pitkän aikaan oon ajatellut, etten olisi mitenkään hirveästi trendien perässä menevä tyyppi, mutta jotenkin erilaisista trendeistä inspiroituu ja tiettyjä asioita kun näkee toistamiseen, niitä alkaa väistämättäkin himoitsemaan.

Esimerkkinä trendistä joka vei minut ihan mukanaan oli vuosia sitten, kun huonekasveista peikonlehti nousi instagramissa trendiksi. Vuosi sitten muutossa vuosia kestänyt peikko kylmettyi, mutta täytyy sanoa ettei tämä ollut yhtään huono trendi hypätä mukaan. Varsinkin, kun peikonlehti on edelleen huonekasvina semmoinen mikä tulee ehdottomasti hankittua uudestaan.

Mitä muihin kiinnostaviin trendeihin tulee niin haluan pinnalle nostaa meikkitrendit. En tiedä mitään ihanempaa, kuin testailla meikkejä ja löytää lisää uusia suosikkeja, vaikka monesti tuleekin ne tutut turvalliset tuotteet napattua kassalle. Vaikka meikkaustaidot eivät ole perus meikin tekemisestä hienompia, on meikkaaminen yksi lemppari asioita arjessa.

Jo hetken aikaa ihanana trendinä on ollut pörröiset kulmakarvat, tai miksi näitä nyt oikein kutsuisikaan. Erityisen volyymisiin kulmakarvoihin törmäsin instagramissa Jess Huntin kautta ja huomasin, että olin hetken aikaan huomaamattani laittanut kulmakarvat tämän trendin mukaan.

Muutama vuosi takaperin kävin säännöllisesti laittamassa kulmakarvat Helsingin kauneussalonki Alejandrassa ja rakastuin siihen, kuinka siistit ja särmikkäät kulmakarvat loivat todella huolitellun ulkonäön. Vuosi sitten muutettuani Tampereelle aloin pitämään kulmakarvoista kotona huolta nyppimällä, siistimällä ja värjäämällä. Kiireen ja pienen laiskuuden takia kulmakarvojen viikottainen ylläpito alkoi jäämään ja sitä kautta pörröiset kulmakarvat alkoivat tulla osaksi meikkirutiinia.

Ilman mitään trendiä, rakastuin helpompiin kulmakarvoihin joiden ylläpitämiseen ei tarvitse käyttää niin paljon aikaa. Vaikka kulmakarvat tuntuvat nyt huomattavasti epäsiistimmiltä, verrattuna viikottaiseen nyppimiseen, niin silti ulkonäkö on meikattuna huolitellun näköinen. Joskus nyppäsen edestä muutamia hajakarvoja ja kulmakarvan kaaresta pitääkseni alareunan hieman siistimpänä.

Huolimattomatkaan kulmakarvat ei synny ilman luottotuotteita ja omista lempparituotteista vinkkasin aikaisemmin tässä postauksessa! Huolimattomat/pörröiset/volyymiset kulmakarvat ovat myös ihanan nopeaa meikata, täytän kulmakynällä hieman kulmakarvoja ja lopuksi laitan kulmakarvat pystyyn postauksessa mainitsemallani Benefitin 24-hr brow setterillä.

Oon ihan rakastunut kevään aurinkoon ja auringonsäteellä leikitteleviin kuviin! Toivottavasti kevät on lähtenyt teillä hyvin käyntiin ja välillä pilkottava aurinko tuo iloo pakkasen keskelle 💛

-Ninni

Täydelliset kulmakarvat 3 tuotteella

Hellou!

Vuosia sitten, eräs lukija kysyi voisinko tehdä postauksen siitä miten laitan kulmakarvani. Silloin vielä kulmakarvani olivat ihan ok näköiset, vähän nypitty hajakarvoja pois ja meikillä vähän väriä. On ihan uskomatonta kuinka paljon kulmakarvat muokkaavat ulkonäköä, niin meikatessa, kuin värjäyksellä.

Muistan vieläkin ensimmäisen kerran, kun meikkitaiteilija Veera meikkasi minut ja sain kokea instagram kulmakarvat ensimmäistä kertaa. Olin niin häkeltynyt, miten ulkonäkö muuttui niin paljon vain kulmakarvojen meikkaamisella.

Nyt olen jo reilun vuoden verran käynyt laittamassa kulmat Alejandrassa ja sen jälkeen alkanut pitämään kulmakarvoista huolta kotona, josta kerroinkin tässä postauksessa. Kulmakarva tuotteet on vaihdellut vuosien myötä ja monia suosikkeja on tullut löydettyä. Pitkästä aikaa olen törmännyt 3 tuotteen komboon joka on elämän pelastus täydellisten kulmakarvojen tekemiseen ja tuonut meikkaamiseen erilaista inspiraatiota! Olen pitkään ollut tyytyväinen kulmakarvojeni muotoon ja varsinkin, jos muistaa kulmat useasti värjätä, ei niihin tarvitse kuin kulmakarvageeliä lisätä ja hyvin vähän kulmakynää.

Benefitin tuotteet vei tämän juntin sydämen mennessään. Näillä 3 tuotteella onnistuu joka kerta tekemään täydelliset kulmakarvat, eikä kulmien laittoon tarvitse käyttää paljoakaan aikaa. Toki tästä menee plussa valmiiksi siistityille kulmille. Kulmien meikkaamisen aloitan aina ensin harjaamalla kulmat haluttuun muotoon. Varsinkin pitkät kulmakarvat on hyvä setvittää eka, ihan kuin hiusten harjaus. Jos kulmia ei ole tullut värjättyä hetkeen on kulmien täyttämisessä enemmän hommaa, mutta pikku tarkkaa jälkeä tulee Precisely, my brow pencil avulla. Koska oma kulmien meikkaaminen on enemmän tiettyjen kohtien täyttämistä pieni pää on täydellinen tähän hommaan. Kulmien täyttämisen jälkeen harjaan kulmat läpi, jolloin väri hieman pehmenee ja kulmiin ei jää teräviä kohtia, vaan tulee huomattavasti luonnollisimman näköisiksi.

Käytän kulmakynässä sävyä 3 warm light blonde, joka sopii täydellisesti värjättyihin kulmiin ja myös silloin, kun kulmissa ei ole väriä.Kulmien täyttämisen ja harjaamisen jälkeen kiinnitän kulmat 24-hr brow setterillä, joka on kaiken hypetyksen arvoinen. Olen vuosia käyttänyt Lumenen kulmakarvageeliä johon olen ollut tyytyväinen. Nyt kun tuuheat kulmakarvat ovat muotia ja omaan meikkaamis tyyliin on tullut osaksi harjata kulmakarvoja hieman enemmän ylöspäin, pitää kulmat ryhdissä koko päivän ajan parhaiten tämä Benefitin kulmakarvageeli!

Kulmakarvageeli pitää kulmat oikeasti pitkänkin päivän kulmat ryhdissä ja pitää kulmavärinkin paikoillaan. Harvoissa tuotteissa olen huomannut kulmakarvoista lähtevän hennosti väriä päivän myötä, mutta silti on aina positiivinen yllätys huomata jonkun tuotteen pysyvän. Myönnän olevani vielä ihminen joka koskee kasvojaan päivän mittaa, ja siksi kaikki hyvin pysyvät meikit ovat ehdottomia. Viimeinen silaus on High brow kynä, jolla piirrän viivan kulmakarvan alapuolelle. Kevyesti kun kynän tuoman värin taputtelee sormella, tai siveltimellä tuo se kauniin pehmeän highlightin korostamaan kulmia ja silmiä. Olen aina laittanut lemppari highlightiä kulmakarvan alle, mutta High brow kynällä saa samaan syssyyn tehtyä ja myös tarkemmin, kuin siveltimellä. Myös enemmän nestemäisempi hightlight tuo vaihtelua, kuin lemppari puuterimainen highlight!

Pieni ero siis siihen käyttääkö samaa highlightiä, kuin muuallekkin kasvoille, mutta ehkä tässä tuotteesa tykkään vähän erilaisuusesta ja tämän tuovan todella luonnollisen korostuksen.

Huhhuh olisikohan nyt kirjoitettu tarpeeksi monta kertaa highlight yhteen postaukseen! Jos jonkun vinkin voin antaa kaikille, jotka haluaa saavuttaa täydelliset kulmat omiin piirteisiin sopiviksi, niin kannattaa käydä kauneussalongissa muotoilemassa kulmat. Edes yhden kerran, jolloin kotona on helppo ylläpitää kulmien muotoa!

-Ninni

Pitääkö vedenkestävä ripsiväri taivutuksen paremmin

Viimeisimpinä kauneus aiheisissa postauksissa ollaan puhuttu ripsistä ja tullaan vielä lisää puhumaankin. Sain vihdoinkin testattua myyttiä, jonka muistan kuulleeni muutama kuukausi takaperin kauneustubettajalta -vedenkestävä ripsiväri pitää taivutuksen ripsissä paremmin. Omaan meikkausrutiiniin kuuluu aina taivuttaa ripset, rakastan sitä miltä taivutetut ripset saa silmät näyttämään. Lemppari ripsivärini, jonka esittelin myös tässä postauksessa, on ollut teini-ikäisestä asti Maybellinen The Colossal malli ja siitä erityisesti 100% Black. Nyt viimeisempänä on ollut käytössä vedenkestävä versio kuultuani tämän suosituksen/myytin ja siitä lähtien on ollut tarkoitus tehdä vertaus.

Tähän myytin testaamiseen otin siis testiin Maybellinen The Colossal vedenkestävän ripsivärin, jota levitin vasempaan silmään ripsien taivuttamisen jälkeen. Muistakaa aina taivuttaa ripset ennen ripsiväriä! Oikeaan silmään valikoitui seuraajan suosittelema ripsiväri Helena Rubinstein Lash Queen Feline Extravaganza, jonka esittelin aikaisemmin tässä postauksessa.

Pitaako_ vedenkestava_ ripsivari_taivutuksen_paremmin_1
Maybellinen The Colossal Waterproof

Pitaako_ vedenkestava_ ripsivari_taivutuksen_paremmin_2

Pitaako_ vedenkestava_ ripsivari_taivutuksen_paremmin_3
Helena Rubinstein Lash Queen Feline Extravaganza

Pitaako_ vedenkestava_ ripsivari_taivutuksen_paremmin_4Meikin tein aikaisin aamusta ja jälkeen kuvat otin illalla kotiin päästyä töistä. Liittymättä nyt taivuttamiseen huomasin jo ripsiväriä laittaessa, kuinka kauniisti Maybellinen ripsiväri levittäytyy ja eroittelee ripset. En voi olla kehumatta tätä ripsiväriä liikaa, koska se on ansainnut omalla top listalla paikkansa! Kuten tuossa ripsivärien testaus postauksessa sanoinkin, monet ripsivärien harjat ovat vain tottumuksesta kiinni ja miten niillä on oppinut levittämään. Harvoin on tullut vastaan ripsiväriä joka olisi laadultaan huono, vaan arvostelu on yleensä harjaksen perusteella.

Eniten ärsyttää, kuinka näistä jälkeen kuvista tuli niin huonolaatuiset. Kuvat otin illalla ennen kesäloman juhlistamista ja myönnän hieman hätäseen ottaneeni kuvat, ennen meikkien puhdistamista. Silti kuvista näkee juuri ja juuri tihrustamalla, kuinka molemmat ripsivärit ovat pitäneet taivutuksen yhtä samanlaisina.

Oma kokemus tällä testauksella on, ettei vedenkestävällä ominaisuudella ole vaikutusta taivutuksen kanssa. Uskon myös tämän riippuvan paljon ripsväristä, koska hämärässä muistikuvassa muistelen joskus omistaneeni ripsivärin joka tuntui suoristavan ripset.

Onko teillä kokemuksia siitä, pitääkö vedenkestävä ripsiväri taivutuksen paremmin, vai riippuuko se ennemmin ripsiväristä?

-Ninni