5 suosituinta postausta vuodelta 2018
Hellou!
Vuosi 2018 laitetaan tänään pakettiin joko juhlien, töissä ollessa, tai kotona rauhassa peiton alla. Viime postauksessa sanoinkin, kuinka on kiva palata muistelemaan vanhaa vuotta ja vuoden aikana tapahtuneita asioita. Viimeksi palattiin tykätyimpien kuvien kautta ja niiden tarinoiden, nyt muistellaan kulunutta vuotta teidän lempparipostausten kautta. Ajattelin tässä samassa postauksessa kiteyttää vähän miten vuosi 2018 meni.
Postauksia en laita järjestykseen, mutta täytyy myöntää ettei yllättänyt yhtään, kuinka Top 5 kärjessä oli kuinka kauan palashampoo kestää. Lush-aiheiset postaukset on ollut suosittuja ja varsinkin ne mitkä liittyy palashampoisiin. Toinen suosittu Lush postaus oli syksyyn valmistautumista Lushin suosikeilla.
Tänä vuonna opin taas paljon paremmin kuuntelemaan omaa ihoa, vaikka juuri niitä kauneusmokiahan listailtiin. Tänä vuonna kauneuteen liittyen parasta oli päästä kampaajalle ja ottaa tavaksi käydä värjäämässä kulmia ja kestotaivuttaa ripsiä, ihanaa hemmottelua välillä arkeen. Myöskin ihana ystäväni opetti tälle juntille, kuinka luomiväriä laitetaan ja erilaisten luomivärien käytöstä on tullutkin monesti osa arkimeikkiä.Tämä vuosi oli ehdottomasti parhain vuosi Helsinkiin muutettuani, kesä oli mitä mahtavin ja tänä vuonna sydän säästyi suurimmilta suruilta. Viime vuonna oli paljon surullisia juttuja ja oli ihanaa jakaa teille positiivisia postauksia, josta yksi nousikin tälle listalle – mitä kodissamme tapahtuu juuri nyt.
Blogia on tullut huolella siivottua ja uskon hiovani postauksia aina enemmän omaan silmään näyttävämmäksi. Presettien ostamisen jälkeen on tapahtunut isoin muutos ulkonäöllisesti, vihdoinkin kuviin tuli sitä jotain mitä kaipasin.
Uuden vuoden tultua lupaan tuoda tänne lisää sitä minua, rohkeilla erilaisilla teksteillä ja omilla mielipiteillä, vähän fiiliksen mukaan. Yksi henkilökohtaisempia postauksia pukeutumisen suhteen nousi nopeasti suosioon – hyvästi epämukavat rintaliivit.
Yksi yllätys löytyi joukosta, mutta pakko se tähän postaukseen on mukaan ottaa. Kärki vitoseen pääsi vuosia vanha postaus, jonka olen säilyttänyt mukana (en kylläkään visuaalisuuden takia,) vaan kokemuksen takia. Sain 20-vuotis synttärilahjaksi lahjakortin täydelliseen kasvohoitoon, josta kirjoitin postauksen Kokemukseni Studio Pinkistä.Vuosi oli pitkästä aikaa todella hyvä, uusi koti toi uuden alun ja vaikka tänä vuonna karsiutui läheisiä ihmisiä, niin silti vastaan tuli uusia tuttavuuksia molemmille puolison kanssa, eikä jääty hankeen makaamaan. Jos jokin jäi erityisesti parhaimman kesän kanssa mieleen on äidin viisaus vaikeisiin hetkiin -Tee niinkuin koirat. Jos et voi syödä sitä etkä leikkiä sillä, kuse sen päälle ja lähe menee.
Suuri kiitos kuluneesta vuodesta kaikille, kiitokset kommenteista ja siitä, kuinka jaksatte käydä lukemassa viikosta toiseen postauksia. Toivottavasti teidän vuosi on ollut hyvä, rakkaudentäyteinen ja opettavainen, nautitaan vuodenvaihteesta turvallisesti!
Kuvat: Pinja Finell
💛:Ninni