Ilmastonmuutoksesta puhuminen, lukeminen, kuunteleminen ja näkeminen saa nykyään ahistuneeksi. Mitä itse voisi tehdä tehdäkseen kaiken voitavansa ja riittääkö se? Teenkö tarpeeksi ja miten nauttisin juuri omasta elämästä ilman kokemasta sen olevan arvosteltavissa ja verrattavissa sen tarpeellisuutta ilmastonmuutoksen ehkäisemiseksi.

Näitä ajatuksia lähiaikoina on pyörinyt päässä hurjan paljon, jopa niin paljon, että asia on saanut jo ahdistuneiseksi. Netflixissä on hyvin toteutettu dokkari our planet, jota katsoin ensimmäisen jakson ja ajattelin pystyväni katsomaan kaikki jaksot. Lapsesta asti olen ollut todella herkkä katsomaan sitä, kuinka joku kuolee ruuan takia, tai eläinvauva kuolee selviytyäkseen hankalissa olosuhteissa. Tiedän tämän olevan niin tyhmää siinä mielessä, että olen sekasyöjä. Tähän on silti maailma mennyt, eikä sekasyöjän tarvitse olla itse näkemässä sitä prosessia ja aivan varmasti olisin vähintään kasvissyöjä, jos omilla käsilläni joutuisin päättää jonkun elämästä.

Dokumentti on muutakin, kuin eläimiä ja niiden mielenkiintoisista vaiheista elämässä. Mukana dokumentissa on myös meidän kaikkien rakas maailma ja sen huonovointisuus. Annan tälle dokumentille isot suositukset kaikkien katsottavaksi ja erityisesti niille, jotka eivät halua uskoa miten me ihmiset ollaan saastutettu kaikkien maailma kohta käyttökelvottomaksi.Ilmastonmuutoksessa mietin kaikista eniten sitä, mitä oma panokseni tuo ja riittääkö se, myös se miten 2019 luvulla on ihmisiä, jotka eivät usko selviin merkkeihin? Myönnän heti, etten alkanut perehtymään edes heidän kantaan jotka kieltää kokonaan ilmastonmuutoksen. Uskon sen liittyvän pelkoon, miksi joku muuten kieltäisi asian jonka näkee ja tuntee maailmassa.

Pelko on erittäin vahva tunne ja saa meidät ihmiset tekemään asioita, jotka ovat kaukana viisaista ratkaisuista ja valinnoista. Pelkoa on monenlaista ja omasta kokemuksesta voin sanoa, jos se saa vallan, silloin ei halua uskoa ketään eikä mitään.

Jos joku miettii miten pelko ja ilmastonmuutos liittyvät toisiinsa, niin onhan se ihan pienenäkin ajatuksena erittäin pelottavaa. Tällä hetkellä on ennustettu, että vuonna 2050 ollaan jo peruuttamattomissa ja maailmasta esimerkiksi kadonnut monet eläinlajit. Tuo vuosi ei ole kaukana ja varsinkin, meidän nuorien kohdalla asia on ajankohtainen -se on meidän tulevaisuus. Kaikki jotka ovat tehneet ja ovat tekemässä lapsia joutuvat ajatella tätä asiaa, koska se on heidän lapsien tulevaisuus.Ilmastonmuutos on asia, josta puhuminen ahdistaa arvostelun takia. Jos puhun siitä, kuinka jokaisen täytyy miettiä omaa kuluttamista ja valintoja, mutta samaan aikaan menen syömään uusi takki päällä ravintolaan, olenko silloin naurettava. Ihmiset haluavat täydellisiä roolimalleja ja odottavat 100% täydellisyyttä muilta, mutta emme silti ole itse valmiita tekemään täysillä asioita mitkä ei ole isoin kiinnostuksen kohteena. Maailma puhdistuisi monilla asioilla ja suuri asia niistä olisi asenteen muuttuminen. On turha pelätä ilmastonmuuttumista kotona, kun mielummin elää ja tekee itselleen sopivia ratkasuja.

Vaikka 2050 vuosi on tulevaisuus, niin silti kaikesta huolimatta elän juuri nyt omaa elämääni ja erilaista tulevaisuutta kohti. Teen niin paljon asioiden eteen, kuin siitä nautin ja pystyn, ilman muiden ratkaisujen arvostelemista. Kannustetaan yhdessä ja käännetään tämä asia voitoksi, jolloin kenelläkään ei ole syytä nyrpistää nenää.

-Ninni