Alku kesän ajatuksia

Tiedättekö sen hetken, kun viikko on tulossa purkkiin ja sulla on hetki aikaa purkaa kuluneen viikon ajatuksia ja tapahtumia. Just nyt tätä kirjoittaessa mulla on menossa hetki, kun en tiedä päästäisinkö pienen kyyneleen ennen saunaan menoa, vai yrittäisinkö meditoida kaikki ajatukset pois pään sisältä. Ensimmäinen vaihtoehto kuulostaa tutummalta ja toinen uudelta tyyliltä, jota en ole vielä päässyt kunnolla sisäistämään.

Mun luonteeseen kuuluu helposti jämähtäminen paikalleen, uusiin asioihin tarvii potkua ja hirveästi tukea. Silti vihaan ajatusta siitä, että kaikki pysyisi ennallaan eikä mitään uutta tapahtuisi koskaan. Ihmisenä kasvaminen on super hienoa ja tärkeää iästä riippumatta. Sitä ajatusta haluan myös vaalia kadotettujen vuosienkin takia, että oli minkä ikäinen tahansa mä voin tehdä mitä vain ja kokeilla mitä vaan.

On vahvuutta myöntää olevansa heikkko ja omistaa se tunteikas herkkä puoli. Tuo oli myös yksi asia jonka paras ystäväni minusta oli kirjoittanut ainutlaatuiseksi puoleksi.

Jos yhtään kauemmin olette juttujani lukeneet, tiedätte mottoni olevan, kaikella on tarkoitus. Viikko oli erityisen raskas ja henkisesti itsestään pois vetävä. Sain myöhäisen synttärilahjan parhaalta ystävältäni, jossa on 12 syytä miksi olen hänelle tärkeä. Yhdessä olon jälkeen, heti kotiin päästyä avasin lahjan ja luin tämän kirjan, ja niin tällekkin viikolle tuntui tulevan tärkeämpi tarkoitus.

Ei vehreyttä ilman sadetta, ei auringosta nauttimista ilman pimeää talvea. Ei täydellisistä päivistä nauttimista ilman vaikeita päiviä. Ei vaikean viikon lopetusta, ilman täydellisen aurinkoista iltaa parhaan ystävän kauniilla sanoilla.

Oon todella onnellinen niistä ihmisistä mun ympärillä, jotka ymmärtää ja tukee. Niitä ei monia tarvitse olla, ei se määrä vaan se laatu.

Toivottavasti teidän viikko on sujunut hyvin ja jos mikään tuntuu just nyt vaikealta, mä uskon sun löytävän pian rauhan. Anna itselles aikaa löytää tarkoitus ja tukeudu ihmisiin sun ympärillä. Taakka on helpompi, kun sen on voinut jakaa.

-Ninni

Koronatesti, uusi koti & muita keväisiä kuulumisia

Hellou!

Päivät vie mennessään töissä, töiden ohella yritän inspiroitua oman somen tekemisestä ja se pieni vapaa aika mitä jää yritän jakaa sen laittamalla kotia kuntoon. Eli tekemistä ja halua kaiken tämän tekemisen eteen riittäisi, mutta jaksamista ehkä hiukan liian vähän tähän kaikkeen.

Kevään aikana on tapahtunut suuri asia, kuukausi sitten muutettiin poikaystävän kanssa yhteiseen kotiin. Olen niin onnellinen omasta kodista vuoden vanhempien/poikaystävän luona asumisen jälkeen. Vuosi kului todella nopeasti, ja täytyy myöntää asunnon etsimisen tulleen extemporella ja sen saaminenkin oli todella extempore. Vuosi sitten oli vaikea uskoa, että olen virallisesti Tampereelainen ja ajattelin sen olevan mahdollisesti vain vuoden ajan pysyvä titteli. No monestihan vuosi vain vierähtää ja nyt takana on vuosi Tampereelaisena ja vielä toinen vuosi lisäksi.Koronatesti_uusi_koti_ja_muita_kevaisia_kuulumisia_1Koronatesti_uusi_koti_ja_muita_kevaisia_kuulumisia_2Koronatesti_uusi_koti_ja_muita_kevaisia_kuulumisia_3Vanhemmat lukijat varmasti muistaa, kuinka kova pala muutto Helsingistä oli, mutta omassa tilanteessa ainut järkevä ratkaisu. Ajattelin asioiden tasaantuvan vuodessa, mutta aina tulee mutkia matkaan ja elämästä täytyy myös nauttia. Myöskin korona tilanteen takia olen tyytyväinen siihen, että olen lähellä perhettä enkä mahdollisesti uusienkin sulkujen takana Helsingissä. Ja kaikella on tarkoitus, kuten olen sitä aikaisemminkin sanonut, ilman Helsingissä koettua elämää en olisi muuttanut alkuun edes vuodeksi Tampereelle, ja ilman Tampereelle muuttoa en olisi nyt jakamassa elämääni poikaystäväni, eli nykyisen avopuolisoni kanssa.

Uusi koti on tuntunut täydelliseltä meille kolmelle ja on ihanaa saada annettua Figarolle rakastava ja turvallinen koti, jossa on tilaa temmeltää. Paljon on vielä laitettavaa ja sisustettavaa, johon haluan teidät ottaa mukaan. Haluan omaa someani uudistaa ja mahdollisesti instagramin puolella tulee olemaan meidän kodin sisustamisestakin enemmän videoiden muodossa materiaalia!Koronatesti_uusi_koti_ja_muita_kevaisia_kuulumisia_4Koronatesti_uusi_koti_ja_muita_kevaisia_kuulumisia_5Koronatesti_uusi_koti_ja_muita_kevaisia_kuulumisia_6

Kävin ensimmäistä kertaa koronatestissä ja olen onnekas ollut, kuinka vähän sairastelua tämä maailman tilanne on itselleni aiheuttanut. Syksy/talvi tulee oltua monessa eri flunsassa, mutta nyt tuli ensimmäistä kertaa sairasteltua. Samalla tästä voidaan oppia se, kun jäädään kipeänä kotiin -ihan pienessäkin flunssassa, niin muutkin ihmiset pysyy paljon terveempinä.

Muuten tänne ruudun toiselle puolelle kuuluu hyvää, jännityksellä ja odottavaisin mielin odotan kesää ja mitä kaikkea tämä vuosi voikaan eteen tuoda. Pysytään terveinä, huolehditaan itsestämme ja sitä kautta huolehdimme muista. Ihanaa kevään alkua kaikille 💛

-Ninni

Erilaisia tapoja yhdistää valkoinen mekko 2/3

Erilaisia_tapoja_yhdistaa_valkoinen_mekko_2_3_1Erilaisia_tapoja_yhdistaa_valkoinen_mekko_2_3_2Edellisessä postauksessa taisin sanoa, että niiden kuvien myötä sanotaan heipat kesälle, mutten muistanutkaan kuinka kesän yksi lemppari asuista oli vielä julkaisematta täällä blogin puolella.

Jos jokin asu on värillisesti mua niin se on tämä. Tän asun näkisin itelläni päällä ulkomaanmatkoilla, rennoissa tilaisuuksissa ja sillon, kun itseluottamus on katossa ja haluaa luoda katseita täydellisellä kokonaisuudella.

Kesän aikana ja sen jälkeen on tullu paljon harmiteltua, ettei ole tullut kerettyä kuvata niin paljoa, koska tänä kesänä lomaa ei ollut nautittavaksi. Kesä on kuvaamisen parasta aikaa, mutta kun aika on rajallista niin jostain täytyy nipistää ja nyt se on ollut todella vahvasti somen parista.

Mitään some taukoa ei ole tullut kummiskaan pidettyä, vaan inspiraatiota haettu senkin edestä. Instagram on ihana kun sinne voi eksyä kaikkien kauniiden kuvien sekaan ja se onkin semmoista ruokaa mielelle.Erilaisia_tapoja_yhdistaa_valkoinen_mekko_2_3_3Erilaisia_tapoja_yhdistaa_valkoinen_mekko_2_3_4Erilaisia_tapoja_yhdistaa_valkoinen_mekko_2_3_5Tämän asun julkaisinkin jo aikaisemmin kesällä instagramissa ja kaikki ihana palaute toi mieleen sen minkä takia some on ihana parhaimmillaan. Kun aina muistettaisiin kehua muita, kehun kirjottaminen vie muutaman sekunnin, kun muuten somessa ollaan monia tunteja päivässä!

Jatkuva väsymys on iso syy siihen, ettei ole töiden jälkeen voimia kirjoittaa, mutta toivottavasti pian alkava rautakuuri (kun saan vaan itseäni niskasta kiinni) helpottaa sen verran väsymystä, että pääsisi taas vähintään kerran viikko julkaisu rytmiin takaisin. Monta kivaa yhteistyötäkin on luvassa, joten niidenkin osilta kannattaa olla kuulolla!

-Ninni

Some hiljaisuutta ja uupumusta

Hellou!

Muutettuani Tampereelle ja aloitettua kokopäiväisen työn on oma jaksaminen mennyt kaiken muun edelle. Ei ole ensimmäinen eikä viimeinen kerta, kun sanon etten haluaisi ottaa blogista ja somen päivittämisestä mitään stressiä. Silti jos en instagramiin julkaise melkein viikkoon mitään, tuntuu koko some jäävän unholaan omalla kohdalla. Tänään avasin tietokoneen viikon tauon jälkeen ensimmäisen kerran ja oli ihanaa huomata, että täällä on silti käynyt joka päivä aktiivisesti lukijoita.

Ensimmäistä kertaa teen kokopäiväistä työtä ja on ollut paljon totuttelemista siinä ettei vapaapäiviä viikossa ole kuin kaksi. Tällä hetkellä painan yhdeksän päivän työputkea ja haaveilen jo viikonlopun rauhallisista aamuista ja siitä, että saa nauttia mahdollisesti ekaa kertaa lämpimistä keleistä. Olen onnellinen työstäni ja siitä, että töitä on riittänyt tämän hetkisen tilanteen keskellä.Some_hiljaisuutta_ja_uupumusta_1Some_hiljaisuutta_ja_uupumusta_2Olisi valhe väittää, että eläisin onneni kukkuroilla. Stressiä on muutamista asioista ja suurin on jatkuva väsymys ja sen kautta tuoma uupumus. Rautalääkkeet eivät ole hetkeen auttanut ja töiden jälkeen odotan vain pääseväni nukkumaan. Jotkut päivät ovat energisempiä ja sen huomaa kaikki. Niinä päivinä tunnen olevani eloisa ja ihmisten nauttivan hymystä ja energiasta mikä kumpuaa pitkin työpäivän ja kotona. Siksi vapaapäivät ja kiireetön aikataulu on tärkeintä, vaikka joutuisikin perumaan joitain menoja, mutta omaa kehoaan on kuunneltava.

Odotan kuin kuuta nousevaa, ettei väsymys paina ja saisin olla energinen normaali ihminen. Tällöin jäisi myös energiaa päivittää enemmän somea, koska se on tärkeä osa omaa elämää ja itsensä toteuttamista.

Muuten juntille kuuluu hyvää, elämä Tampereella on ollut työntäyteinen, läheisten kanssa olemista ja olen myös oppinut olemaan liikaa stressaamatta. Vaikka on asioita joita vähän stressaa, niin on tullut opittua elämään ilman liikaa turhaa pohdiskelua ja turhaa analysointia. Tämä on ihan uusi asia, koska olen aina ollut se joka ajattelee asiat laidasta laitaan ja stressaa niin paljon kaikesta. En tiedä onko se työnmäärästä ettei enää ole aikaa turhille ajatuksille, vai siitä että olen vihdoin oppinut, ettei asioiden stressaaminen auta, kaikki tapahtuu tarkoituksella ja tärkeintä on tehdä parhaansa.Some_hiljaisuutta_ja_uupumusta_3Some_hiljaisuutta_ja_uupumusta_4Tällä hetkellä on parempi pysyä kokonaan yhden blogipostauksen julkaisemisessa viikossa, koska silloin ei tule otettua liikaa stressiä. Eikä hutaistujen julkaisujen tekeminen ole se mitä bloggaamiselta haluan. Paljon on kirjoitettavaa ja postausideoita, mikä on helpotus ettei inspiraatio ole katoamassa vaan kasvaa enemmän ja enemmän. Muutama toivepostaus on myös listalla ja alan niitä rustamaan mahdollisimman pian!

Toivottavasti olette pysyneet terveinä ja nauttinut kesän alusta!

-Ninni