5 suosituinta postausta vuodelta 2018

Hellou!

Vuosi 2018 laitetaan tänään pakettiin joko juhlien, töissä ollessa, tai kotona rauhassa peiton alla. Viime postauksessa sanoinkin, kuinka on kiva palata muistelemaan vanhaa vuotta ja vuoden aikana tapahtuneita asioita. Viimeksi palattiin tykätyimpien kuvien kautta ja niiden tarinoiden, nyt muistellaan kulunutta vuotta teidän lempparipostausten kautta. Ajattelin tässä samassa postauksessa kiteyttää vähän miten vuosi 2018 meni.

Postauksia en laita järjestykseen, mutta täytyy myöntää ettei yllättänyt yhtään, kuinka Top 5 kärjessä oli kuinka kauan palashampoo kestää. Lush-aiheiset postaukset on ollut suosittuja ja varsinkin ne mitkä liittyy palashampoisiin. Toinen suosittu Lush postaus oli syksyyn valmistautumista Lushin suosikeilla.

Tänä vuonna opin taas paljon paremmin kuuntelemaan omaa ihoa, vaikka juuri niitä kauneusmokiahan listailtiin. Tänä vuonna kauneuteen liittyen parasta oli päästä kampaajalle ja ottaa tavaksi käydä värjäämässä kulmia ja kestotaivuttaa ripsiä, ihanaa hemmottelua välillä arkeen. Myöskin ihana ystäväni opetti tälle juntille, kuinka luomiväriä laitetaan ja erilaisten luomivärien käytöstä on tullutkin monesti osa arkimeikkiä.5_suosituinta_postausta_vuodelta_2018_15_suosituinta_postausta_vuodelta_2018_25_suosituinta_postausta_vuodelta_2018_35_suosituinta_postausta_vuodelta_2018_4Tämä vuosi oli ehdottomasti parhain vuosi Helsinkiin muutettuani, kesä oli mitä mahtavin ja tänä vuonna sydän säästyi suurimmilta suruilta. Viime vuonna oli paljon surullisia juttuja ja oli ihanaa jakaa teille positiivisia postauksia, josta yksi nousikin tälle listalle – mitä kodissamme tapahtuu juuri nyt.

Blogia on tullut huolella siivottua ja uskon hiovani postauksia aina enemmän omaan silmään näyttävämmäksi. Presettien ostamisen jälkeen on tapahtunut isoin muutos ulkonäöllisesti, vihdoinkin kuviin tuli sitä jotain mitä kaipasin.

Uuden vuoden tultua lupaan tuoda tänne lisää sitä minua, rohkeilla erilaisilla teksteillä ja omilla mielipiteillä, vähän fiiliksen mukaan. Yksi henkilökohtaisempia postauksia pukeutumisen suhteen nousi nopeasti suosioon – hyvästi epämukavat rintaliivit.

Yksi yllätys löytyi joukosta, mutta pakko se tähän postaukseen on mukaan ottaa. Kärki vitoseen pääsi vuosia vanha postaus, jonka olen säilyttänyt mukana (en kylläkään visuaalisuuden takia,) vaan kokemuksen takia. Sain 20-vuotis synttärilahjaksi lahjakortin täydelliseen kasvohoitoon, josta kirjoitin postauksen Kokemukseni Studio Pinkistä.5_suosituinta_postausta_vuodelta_2018_55_suosituinta_postausta_vuodelta_2018_65_suosituinta_postausta_vuodelta_2018_7Vuosi oli pitkästä aikaa todella hyvä, uusi koti toi uuden alun ja vaikka tänä vuonna karsiutui läheisiä ihmisiä, niin silti vastaan tuli uusia tuttavuuksia molemmille puolison kanssa, eikä jääty hankeen makaamaan. Jos jokin jäi erityisesti parhaimman kesän kanssa mieleen on äidin viisaus vaikeisiin hetkiin -Tee niinkuin koirat. Jos et voi syödä sitä etkä leikkiä sillä, kuse sen päälle ja lähe menee.

Suuri kiitos kuluneesta vuodesta kaikille, kiitokset kommenteista ja siitä, kuinka jaksatte käydä lukemassa viikosta toiseen postauksia. Toivottavasti teidän vuosi on ollut hyvä, rakkaudentäyteinen ja opettavainen, nautitaan vuodenvaihteesta turvallisesti!

Kuvat: Pinja Finell

💛:Ninni

Kuinka kauan palashampoo kestää

Hellou!

Lushin palashampoot on ehdottomasti yksi suosituimmista jutuista mitä luetaan. Monille jo hyvinkin arkipäiväinen tuote, mutta tällä saa silti suurimmalle osalle ihmetystä aikaan. Enkä ihmettele, monia uusia juttuja kummastellaan ja vierastetaan, ensimmäisellä kerralla olin itsekkin hyvin hämmentynyt shampoosta ilman pakkausta.

Tein aikaisemmin postauksen siitä, kuinka palashampoota käytetään ja täytyy myöntää etten uskonut noin isoon suosioon! Kyseinen postaus on heittämällä luetuin koko blogissani ja kiitos kuuluu teille.

Kuten mainitsinkin palashampoon olevan monille arkinen juttu ja monesti mietitään nimenomaan niitä erilaisia hyötyjä tuotteista. Tämmöisellä palashampoolla on hintaa 13,95€ joka kuulostaa hintavalta verrattuna marketin 4€ purkkiin. Meidän taloudessa on nämä pakkauksettomat pesupalat olleet käytössä muutaman vuoden ja nyt aloinkin miettimään, onko palashampoo rahallisesti kannattavampi ja kuinka monta pesua yksi pala kestää?OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOtin käyttöön tukkimies listan jonka laitoin jääkaapin oveen ja siihen kirjattiin ylös (toivottavasti myös puolisokin) jokaisen käyttökerran jälkeen. Muistaakseni Lushi mainostaa palashampoon kestävän jopa 80 pesukertaa, joka on todella iso määrä.

Tätä ”haastetta” lähdin toteuttamaan itselle uudella tuttavuudella -Honey i washed my hair, joka on ihanan toffeentuoksuinen ja tuo samalla hiuksiin tuuheutta. Oon huomannut näissä paloissa olevan paljon erilaisia koostumuksia, Honey lähti helpommin pehmiämään, kun taas ensimmäinen kokeilemani palashampoo oli loppuun asti kova ja pysyi muodossaan. Tämä honey kesti 31 pesua, joka on Lushin lupaamaan 80 pesukertaan paljon vähemmän.

Testin aikana huomasin ensinnäkin tämän palashampoon erilaisen koostumuksen myös sen, kuinka tätä palaa ei tarvinnut vaahdottaa käsissä eka saadakseen hiuksiin tarpeeksi ainetta, vaan riitti pieni pyöräytys käsissä ja sen jälkeen käsien hierominen hiuksiin. Honey lähti erittäin helposti vaahtoamaan ja ainakin puolison kohdalla osaan sanoa, että yhdellä käyttökerralla olisi saanut samalla vaahdon määrällä pestyä kolmen muunkin hiukset kerralla.OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAVaikka loppulukema on vähän shokeeraava luvattuun nähden niin silti palashampoo on rahallisestikkin kannattavampi, kuin marketinpullo. Käyttöikä riippuu niin käyttäjästä ja siitä, kuinka paljon sitä vaahdottaa. Huolellisella käytöllä palashampoon saa helposti kestäämään 80 pesukertaa.

Extrana testasin vielä hoitoaineen käyttökerrat ja käytössä oli kevyen hoidontuova Big. Hoitoaineesta en ole huomannut olevan mitään käyttökerta määrää ja tämäkin riippuu paljon siitä, kuinka paljon tuotetta haluaa. Itse rakastan uittaa latvat hoitoaineeseen ja antaa sen hoitaa hetken aikaa. Big kesti 21 pesukertaa mikä on mielestäni hyvä määrä, tämmöinen hoitoainepala maksaa 9,95€.

-Ninni