Miten ekologisuus näkyy taloudessamme

Hellou!
Uuden vuoden postauksen innoittamana ajattelin jakaa inspiraatiota muillekkin miten niillä pienillä teoilla on suuri vaikutus. Toistan vielä erikseen, etten todellakaan ole asiantuntija siinä miten jotkut asiat vaikuttaa maapalloon, tai mitkä valinnat on parempia. En ole puhtain pulmunen mitä kuluttamisen suhteen tulee, mutta silti pidän juuri niitä pieniäkin tekoja merkittävänä.

Tälle vuodelle otin erikseen tavoitteen kuluttamisen suhteen, tykkään ostaa vaatteita ja niitä olen ostanut pitkään harkiten. Tottakai joskus on erittäin vaikea tietää millaisista vaatteista tulee tykkäämään vuoden päästä, me muututaan ja siksi yritän pitää vaatekaappini klassisena ja helposti yhdistettävänä. Tämän vuoden aloitan tarkalla seurannalla omista ostoksista ja puolison kanssa teimmekin sopimuksen siitä, jos haluan ostaa jotain perustelen sen tarpeellisuuden hänelle. Tällä tavalla perustelen samalla itsellenikin tuotteen ja saan mietittyä vielä uudestaan onko se tarpeellinen.miten_ekologisuus_nakyy_taloudessamme_1miten_ekologisuus_nakyy_taloudessamme_2miten_ekologisuus_nakyy_taloudessamme_3Meidän taloudessa ei suuria paheita ole, joskus tilaamme pizzaa jotka tietysti tulee pizzalaatikossa joka on helppo kierrättää pahvin mukana. Kierrätämisestä on tullut mulle vuosien mittaan todella oleellinen juttu kotona. Meiltä löytyy sekajäte, metalli, lasi, pahvi, lehti ja muovinkeräys astiat, joihin kierrätetään roskat. Biojätettä ollaan joskus myös kierrätetty, mutta sitä tullessa hyvin vähän jää se haisemaan helposti roska-astiaan.

Kierrättämisessä haluaisin panostaa vielä enemmän ja puolison kanssa meillä molemmilla on vielä paljon petrattavaa ja, että jokainen roska tulisi kierrätettyä sille kuuluvaan astiaan. Tulevaisuudessa myös mahdollisesti vielä kierrättää pienetkin biojätteet mitä tulee.

Ruokaan liittyen kauppaan mennessä meillä on aina mukana kestokassi ja vihanniksille kestopussit. Jos jostain syystä kestokassit on jäänyt kotiin otamme vihanneksille biopussin, jota käytetään wc:n roskiksessa pussina. Muille ruokaostoksille otamme kaupasta tarvittaessa myös biopussin, tai mahdollisesti kannamme käsissä.

Sekajätepussina käytämme biopusseja joita välillä tulee kaupasta ruokaostoksien yhteydessä ja erikseen ostamme kaupasta sekajätteitä varten isot biopussit. Meillä todella harvoin on perusmuovipusseja ja tämä on mielestäni semmoinen pieni, mutta suuri ekoteko.miten_ekologisuus_nakyy_taloudessamme_4miten_ekologisuus_nakyy_taloudessamme_5miten_ekologisuus_nakyy_taloudessamme_6miten_ekologisuus_nakyy_taloudessamme_7Kaupassa harkitaan ostoksia esimerkiksi olla ottamatta vihanneksia/kasviksia jotka on pakattu muoviin. Muista tuotteista otamme aina ennemmin tölkki, tai lasipurkin muovipurkin sijasta. Seuraavaksi haluan alkaa käymään useammin punnitse ja säästä liikkeessä ja ostaa sieltä tuotteita omiin purkkeihin/paperipusseihin ilman kauppojen muovipusseja, kuten pähkinöissä ja kuivahedelmissä.

Keittiössä meillä onkin kestotiskirätti ja puinen tiskiharja, joista kirjotin tässä postauksessa. Unohtamatta palashampoota & hoitoainetta Lushilta, jotka on ollut jo vuosia käytössä ja viimeisenä tietysti palasaippua vartalolle suihkussa ja toinen käsien pesuun vessassa. Tämmöisiä ekologisia vaihtoehtoja haluan etsiä vielä enemmän millä korvata kertakäyttöisiä tuotteita.

Millaisia ekotekoja teillä on käytössä kotona? Saa vinkkailla alas jos olisi jotain erilaisia juttuja mitä voisi ottaa käytäntöön.

Kuvat: Pinja Finell

-Ninni

Uuden vuoden lupauksesta elämäntapa

Pienestä asti uuden vuoden lupaus on ollut vuoden viimeisen illan kohokohta, mitä sitä keksisi luvata itselleen kokonaiseksi vuodeksi? Ikää tullessa lisää lupaus on muuttunut ennemminkin tavoitteeksi ja kysymys on muuttanut muotoaan -mitä tavotteita haluan laittaa itselleni seuraavaksi vuodeksi? Tämän vuoden tavoitteen olin päättänyt hyvissä ajoin, tämä on myös tavoite/lupaus josta jokainen voi ottaa inspiraatiota.

Laajassa suhteessa tavotteita on yksi, mutta niissä on monia pieniä osioita, joiden avulla tavoitteessa onnistuu paremmin ja uuden vuoden lupauksesta muodostuu halutessaan elämäntapa jokaiselle tulevalle vuodelle. Tänä vuonna aloitan paremmin vähentämään omaa hiilijalanjälkeä.

Pääosin haluan vähentää omaa ostamista vaatteissa, kosmetiikassa ja tavaroissa. Haluan ostaa vastuullisesti ja harkiten ostoksia. Varsinkin vaatteiden suhteen olen ollut joskus liian hamstraava ja vaikka vuosien varrella olen koko aika karsinut vaatteita ja myynyt eteenpäin, haluan vielä enemmän keskittyä siihen, ettei uusia vaatteita tarvitse ostaa niin usein.

Kosmetiikkaan en hirveästi ylimääräistä tuhlaa, ostan mielestäni hyviä tuotteita jotka kestävät käytössä pitkään ja sopivat iholleni. Kosmetiikan suhteen tulee harvoin hutiostoksia ja olen pitkään mennyt menetelmällä, ettei uutta tuotetta tule ennen kuin vanha on käytetty loppuun.uuden_vuoden_lupauksesta_elamantapa_1uuden_vuoden_lupauksesta_elamantapa_2Meidän taloudessa ei suuria paheita ole, mutta silti kierrättämiseen haluan panostaa entistä enemmän. Kummasti ne pienet valinnat ruokakaupassa vaikuttaa pitkässä juoksussa. Vaikka en ole missään kierrättämisessä ja näissä asioissa paras esimerkki, tai tiedä edes paljoakaan, uskon vahvasti näistä arkisista ostopäätöksistä olevan paljon hyötyä maapallolle.

En ole semmonen joka paasaa roskien lajittelusta (luonnon roskaamisesta kylläkin,) mutta bloggaajana haluan olla esimerkkinä niin nuorille, kuin vanhemmille. Some on tuonut mukanaan helppouden ostelemiseen ja somettajat myös joskus haluamattakaan ylläpitää ylimääräistä kulutusta. Kenenkään ei tarvitse ostaa kerran kuukaudessa uusia vaatteita vain asukuvia varten.uuden_vuoden_lupauksesta_elamantapa_3uuden_vuoden_lupauksesta_elamantapa_4Haluan olla kannustava bloggaaja ja kehittää teitä mukana tekemään järkevämpiä ostopäätöksiä. Siksi blogissani näkyy monesti samoja tuotteita ja asukuvissa samoja vaatteita, koska ne mulla on ja ne on niitä lempparivaatteitani. Olisi turhaa jos vaatekaapissa olisi satoja erilaisia vaatekappaleita, koska valitsisin silti aina ne lempparit päälleni.

-Ninni

Helpolla konstilla eroon turhasta shoppailusta

Moikka!

Nykyään on paljon nyrkkisääntöjä erilaisiin asioihin, kuten siivoamiseen ja tavaroiden järjestykseen. Silti yksi kikka tuntuisi olevan monelle enemmän kuin tarpeessa. En varmasti ole ainut jota huolestuttaa ihmisten joka kuukautinen turha tavaroiden ostelu – ja nimenomaan hutiostokset.

Facebookin kirppiksillä törmää liiankin usein ilmoituksiin ”kerran päällä ollut” tai ”juuri ostettu, laput vielä kiinni.” Nämä ovat aika kolkuttavia ja niistä huomaa ihmisten ostavan aivan liikaa hutiostoksia.OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Collegepaita Cubus/ Farkut Gina Tricot/ Kengät Stadium/ Aurinkolasit Wish/ Kello Samsung

Postauksessa onko bloggaaminen vain rikkaille, puhuin vähän tästä asiasta ja oli ihanaa kuulla ihmisten huomanneen kierrätyksen tulleen paremmin muotiin, ja nyt lähi aikoina monien alkaneen harkitsemaan omia ostoksia.

Äiti on kertonut vuosia sitten yhden älyttömän hyvän kikan, mitä olen käyttänyt oman vaatekaappini kanssa. Ja nyt jokainen siellä ruudun takana, voi laittaa tän korvan taakse!

Jos oot ostamassa jotain uutta heitä kolme vanhaa tavaraa pois. Eniten tää on toiminut mulla vaatteiden ja kosmetiikkatuotteiden hankkimisessa. Tällä yksinkertaisella konstilla tulee aina harkittua useeseen otteeseen tarvitseeko sitä yhtä paitaa, joka nyt houkuttelee paljon.OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAHarkinnan jälkeen vanha tuntuu monesti paljon paremmalta, kuin se uusi hetken mielijohteen tuote siellä hyllyssä. Kosmetiikan kanssa käytän periaatteena, ettei uutta osteta ennenkuin vanha on loppu.

Onko teillä jotain hyviä vinkkejä miten hillitä pahinta ostohimoa ja välttyä turhilta ostoksilta? Ens viikolla teille lukijoille on jotain ja siitä oon maininnutkin snäpin puolella. Snäpissä voit seurata mua ninni.juutinen, siellä kerron monesti seak peekia tulevaan!

-Ninni