Uuden vuoden lupauksesta elämäntapa

Pienestä asti uuden vuoden lupaus on ollut vuoden viimeisen illan kohokohta, mitä sitä keksisi luvata itselleen kokonaiseksi vuodeksi? Ikää tullessa lisää lupaus on muuttunut ennemminkin tavoitteeksi ja kysymys on muuttanut muotoaan -mitä tavotteita haluan laittaa itselleni seuraavaksi vuodeksi? Tämän vuoden tavoitteen olin päättänyt hyvissä ajoin, tämä on myös tavoite/lupaus josta jokainen voi ottaa inspiraatiota.

Laajassa suhteessa tavotteita on yksi, mutta niissä on monia pieniä osioita, joiden avulla tavoitteessa onnistuu paremmin ja uuden vuoden lupauksesta muodostuu halutessaan elämäntapa jokaiselle tulevalle vuodelle. Tänä vuonna aloitan paremmin vähentämään omaa hiilijalanjälkeä.

Pääosin haluan vähentää omaa ostamista vaatteissa, kosmetiikassa ja tavaroissa. Haluan ostaa vastuullisesti ja harkiten ostoksia. Varsinkin vaatteiden suhteen olen ollut joskus liian hamstraava ja vaikka vuosien varrella olen koko aika karsinut vaatteita ja myynyt eteenpäin, haluan vielä enemmän keskittyä siihen, ettei uusia vaatteita tarvitse ostaa niin usein.

Kosmetiikkaan en hirveästi ylimääräistä tuhlaa, ostan mielestäni hyviä tuotteita jotka kestävät käytössä pitkään ja sopivat iholleni. Kosmetiikan suhteen tulee harvoin hutiostoksia ja olen pitkään mennyt menetelmällä, ettei uutta tuotetta tule ennen kuin vanha on käytetty loppuun.uuden_vuoden_lupauksesta_elamantapa_1uuden_vuoden_lupauksesta_elamantapa_2Meidän taloudessa ei suuria paheita ole, mutta silti kierrättämiseen haluan panostaa entistä enemmän. Kummasti ne pienet valinnat ruokakaupassa vaikuttaa pitkässä juoksussa. Vaikka en ole missään kierrättämisessä ja näissä asioissa paras esimerkki, tai tiedä edes paljoakaan, uskon vahvasti näistä arkisista ostopäätöksistä olevan paljon hyötyä maapallolle.

En ole semmonen joka paasaa roskien lajittelusta (luonnon roskaamisesta kylläkin,) mutta bloggaajana haluan olla esimerkkinä niin nuorille, kuin vanhemmille. Some on tuonut mukanaan helppouden ostelemiseen ja somettajat myös joskus haluamattakaan ylläpitää ylimääräistä kulutusta. Kenenkään ei tarvitse ostaa kerran kuukaudessa uusia vaatteita vain asukuvia varten.uuden_vuoden_lupauksesta_elamantapa_3uuden_vuoden_lupauksesta_elamantapa_4Haluan olla kannustava bloggaaja ja kehittää teitä mukana tekemään järkevämpiä ostopäätöksiä. Siksi blogissani näkyy monesti samoja tuotteita ja asukuvissa samoja vaatteita, koska ne mulla on ja ne on niitä lempparivaatteitani. Olisi turhaa jos vaatekaapissa olisi satoja erilaisia vaatekappaleita, koska valitsisin silti aina ne lempparit päälleni.

-Ninni

Joka asuun sopivat housut

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAHellou!

Mikä on ihanempaa, kuin omistaa vaatekaapissa housut jotka ei ikinä petä? Housut jotka sopivat asuun kuin asuun ja kaiken lisäksi on päällä älyttömän mukavat. Ja ei honey nyt en huijaa, olisin valmis pukemaan nämä kyseiset housut joka päivä jalkaan, mutta sääntö numero ykkösen takia en viitsi.

Kyseinen sääntöhän on siis -älä pue samaa vaatetta montaa päivää putkeen, koska se ei ole coolia ja samalla et kuluta tätä vaatetta liika.

Hassua on se, että oon aina ollut mustien farkkujen/housujen suurkuluttaja, mutten aikaisemmin ollut vielä omistanut yhtään revittyjä kappaleita. Nämäkin on niin yksinkertaiset, mutta omalla tapaa silti niin siistit. Tästäkin asusta tuli helposti paljon mielenkiintoisempi, kuin perus housuilla.OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Takki House Of Brandon/ T-paita New Yorker/ Farkut Nelly/ Kengät Kookenkä

Olin oikeasti innoissani, kun elokuun lopussa sai jo pukea syystakin niskaan. Enitenhän iloitsin vaan senkin takia, koska onhan tää takki nyt syötävän suloinen ja keltainen. Syksy on jo pitkällä ja nyt on jo saanu hifistellä kynttilöitä, lämpimiä neuleita ja kumisaappaita. Oonko ainut joka on ihan fiiliksistä näistä pienistä jutuista?

-Ninni