Jokainen joka joskus on ladannut kuvan, tai tekstin sosiaaliseen mediaan voi jossakin mielin samaistua siihen, ettei tarina ole aina samanlainen mitä ladattu kuva antaa viestittää. Postaukset ja videot joissa kerrotaan totuuksia kuvaushetkistä mitä siellä on tapahtunut, tai sen hetken fiiliksistä on aihe mitä on hauska lukea ja siitä taas muistaa, että jokainen meistä on vain ihminen joka elää sitä elämää jossa kaikki on mahdollista.

Tein joskus postauksen jossa kerroin 7 asukuvan takaa tarinan mitä sillä hetkellä on tapahtunut ja muita sen hetkisiä fiiliksiä. Pitkästä aikaa oon saanut kerättyä kuvia joista teen jossain vaiheessa samantyylisen postauksen, koska tämmöinen tuntui kiinnostavan myös teitä!

Yhden kuvan takana voi olla isokin tarina kerrottavana, mitä tulee sitten kokonaiseen instagram feediin, joka on täynnä kuvia, tai blogeihin? Ei ole tuulesta temmattua, kun somettajien elämää sanotaan siloitelluksi, mutta tätä sanotaan vain sen somen pinnallisen puolen perusteella. Olen pystynyt olla puhumatta vaikeista asioista jopa perheelle, joten somessa asioiden salaaminen ei tunnu siihen verrattuna edes vaikealta.

Siloitellaanko omaa elämää tahalleen somessa ja miksi niin tehdään?

Nyt pystyn puhumaan vain omasta kokemuksesta ja omista päätöksistä. Blogin aloittaessa tein tietyt säännöt itselleni mitä en halua someen tuoda ja niistä olen puhunut myös tässä postauksessa. Uskon monien luulevan siloittelun tulevan siitä, koska aina jaetaan niitä hyviä asioita ja se mielestäni on monien kuvien tarkoituskin -jakaa niitä onnellisia hetkiä ja onnistumisia.

Niitä kuvia otetaan monesti silloin, kun on onnellinen ja asiat on ihanasti sillä hetkellä ja juuri sen hetken haluaa ikuistaa. Siksi monesti voi tuntua siloittelulta, jos omasta elämästä nauttii oikeasti ja ihmisistä sen ympärillä, tällöin niitä kuvia ihanista hetkistä tulee silloin paljon.

Itse haen kuvista inspiraatiota monella eri tapaa ja suurin niistä on positiivista elämäntapaa ja piristystä. Esimerkiksi jos olen kipeänä sängyn pohjalla, haluan katsoa muiden urheilujuttuja joista saa uutta puhtia siihen, kunnes pääsee terveenä taas salille hikoilemaan. Näitä vertauksia on monia erilaisia, koska jokainen etsii somesta omaan elämään sopivia inspiraation lähteitä ja joistakin tulee myös omaan elämään roolimalleja. En ole varma onko roolimalli nyt oikea sana sille mitä haen takaa, mutta somettajasta joka tuo somen välityksellä seuraajalle paljon hyvää mieltä ja johon voi samaistua monissa asioissa, voi hänestä tulla roolimalli josta otetaan hieman oppia/mallia hyvällä tavalla sinne omaan elämään.

Blogin kirjoittaminen on varmasti suurimmalle osalle bloggaajista hetken hengähdyspaikka elämästä, pieni irti otto arjesta jolloin voi kirjoittaa omista kiinnostuksen kohteista. Oli sitten asuista, kauneudesta, sisustuksesta, käsitöistä -ihan mistä vain. Se hetki, kun saa keskittyä blogin kirjoittamiseen ja kuvien muokkaukseen on hetki milloin ei tarvitse ajatella mitä omassa elämässä sillä hetkellä tapahtuu.

Sama asia urheilun parissa, silloin unohdetaan sen hetkiset ajatukset. Silloin voi päästää irti ajatuksista ja keskittyä vain itseensä. Uskon vahvasti sen olevan syy miksi monet blogit tuntuu olevan siloitellun näköistä, koska monet kuvat ja kirjoitukset on luotu silloin kun ei tarvitse miettiä mitä kaupasta pitää ostaa, tai joitakin surullisia asioita. Vaikka bloggaaja olisikin avoin ja kirjoittaisi joskus isoista asioista, niin silti uskon jokaisen tarvitsevan enemmän sitä hyvää ja rentoutta elämään, kuin surullisia tarinoita.Blogini on omalla tapaa laajaa päiväkirjaa, mutta enemmän semmonen josta saan itselleni suurimmaksi osaksi inspiraatiota. Täällä haluan keskittyä positiiviseen ajatteluun itseni takia ja myös toivon sillä tuovan inspiraatiota niille, jotka kaipaa sitä positiivisuutta. Todella harvoin kerron mitään syvällistä elämästäni, mutta nyt olen alkanut murtaa sitä jäätä pikku hiljaa hyvällä maulla.

Menneisyyteni ei ole prinsessasatua ja siitä kirjoittaminen ja ajatteleminen välillä vie ikäviin muistoihin. Vaikka asioita menneisyydestä on tullut käsiteltyä, niin silti niihin on turha palata -en usko kenellekkään olevan hyvä muistella menneisyyden haamujaan, koska kummiskin joka päivä me suunnataan vain tulevaisuuteen.

Vaikka olen avannut asioita, on silti joitakin mitä en koskaan halua tuoda täällä esille. Meistä jokainen tekee virheitä, tutustuu vääriin ihmisiin, sanoo väärin ja tekee vääriä valintoja. Monestikkaan siinä hetkessä ei tajua tehneensä virhettä, koska sen hetkinen aika ja tunteet vie mukanaan. Myös se on jokaisen oma päätös mitä asioita haluaa tuoda julkiseksi ja niitä pitäisi jokaisen ihmisen kohdalla kunnioittaa.

Meistä kukaan ei ole täydellinen ja vain sillä on väliä miten aikoo muuttua ja tehdä asioiden eteen töitä. Elämän ei kuulu olla helppoa ja niitä vaikeuksia tarvitaan, vaikka haluan elämän olevan pääsääntöisesti tasaista ja neutraalia, kovien vuoristoratojen sijaan.

Miten olen siloitellut elämääni blogissa? 

Valehtelua en siedä, mutta se mikä menee valehtelun puolelle on aina katsojan silmissä. Jos jakaa kakusta kuvan ja kuvatekstissä sanotaan –vapaapäivän kunniaksi tuli leipaistua kakkua. Ja todellisuudessa onkin polttanut kaksi ensimmäistä kakkua pohjaan, viimeiseen kakkuun unohtanut laittaa rasvan ja kakku maistuu kuivalta, niin onko kuvateksti silloin valheellista? Jokainen tykkää lukea kommelluksista, mutta ymmärrän myös jos tämä kuvitteellinen kakku ja sen tekijä olisi leipuri, niin sen ammattillinen kuva voisi rakoilla jos tästä kommelluksesta kertoisi julkisesti.

Uuden vuoden vaihtuessa sanoin viime vuoden olleen elämäni parhaimpia ja hienoimpia varsinkin kesän suhteen. Ensimmäisenä, kun ajattelen viime kesää muistan täydelliset kesäiset päivät, monet onnistuneet kuvausreissut puolison kanssa, muutto uuteen kotiin ja jopa yhden rantapäivän jolloin sain rusketusraidat. Silti tuon kesän ylle mahtui yksi suuri musta pilvi. Se pilvi oli veljeni vakava sairastuminen.

Kysyin häneltä lupaa voinko kertoa tästä asiasta, koska varsinaisesti tässä ei enää puhuta pelkästään minun elämästä. Vietin täydellistä kesää samaan aikaan, kun rakas läheiseni taisteli sairaalassa. Tästä asiasta en puhunut missään somessa, pelkästään perheen, puolison ja pomoni kanssa. Monta kertaa taistelin itseni töihin ja ainut ajatus oli, minun pitää pärjätä omassa elämässä vaikka ympärillä tapahtuisi mitä.

Olen todella herkkä ihminen ja varsinkin jos kyse on läheisistä. Tein suuren päätöksen siinä etten mene sairaalaan katsomaan veljeäni. Pidin itseäni itsekkäänä ja jopa idioottina, koska monesti kuulin kuinka hän on kysellyt perääni ja olenko käynyt katsomassa häntä. Jopa tätä kirjoittaessa pidän itseäni itsekkäänä, mutta tämän vaikean päätöksen takana oli syvempi ajatus. Jos olisin mennyt kohtaamaan asian olisi silloin herkkä puoleni saanut vallan, jolloin en olisi suostunut lähtemään kotiin, kuin vasta sitten kaiken ollessa hyvin.

Kyse oli toisesta paikkakunnasta, noin 200 kilometrin päässä. En mitenkään olisi voinut jäädä töistä pois kesän ajaksi ja siitäkin pidemmälle. Olisin totaalisesti hukannut elämäni toisen elämän eteen johon en olisi mitenkään pystynyt vaikuttamaan, enkä edes auttamaan. Lohtua tähän toi se, että sydämessäni tiesin veljeni ymmärtävän miksen koskaan tullut katsomaan häntä sairaalaan.

Puhelin soitto helpotti omatuntuntoa

Kun veljeni tila oli alkanut paranemaan juttelimme hetken aikaa puhelimessa. En muista ikinä jännittäneeni yhtä puhelin keskustelua niin paljoa. Olin julkisella paikalla ja jouduin pidättämään kyyneleitä, se tuttu ääni jota on kuullut koko elämänsä aikana oli nyt puhelimen päässä. Se soitto toi helpotusta ja lohtua, kun pehmeä ääni kuului puhelimesta.

Tämä aika oli erittäin vaikeaa, mutta opettavaista. Koskaan ei tiedä mitä muiden elämässä oikeasti tapahtuu, joten ikinä ei voi sanoa somen perusteella, kuinka joillakin kaikki on niin helppoa ja ihanaa. Ihan jokainen meistä elää samantyylistä elämää, siinä elämässä on ylä ja alamäkiä, siinä elämässä kaikki on mahdollista.

Jos joku muu tekee paljon töitä oman elämän eteen ja hehkuttaa sitä somessa, kenelläkään ei ole oikeutta alkaa sitä lyttäämään. Meistä jokaisesta voi tulla mitä vain, jos on valmis tekemään töitä sen eteen. Tätä työnmäärää on vaikea tuoda esille somessa, jolloin se monesti heijastuu helppona ja elämän tuoneen kaiken eteen helposti.Johan oli pläjäys tälle maanantaille, toivottavasti tästä kirjoituksesta sai kiinni muutkin, kuin vain minä! Kiitos jos jaksoit lukea koko postauksen, ja oikein ihanaa uutta viikkoa sinne ruudun toiselle puolelle 💛

-Ninni