Vuosi 2020 pakettiin ja uuden vuoden odotuksia

Hellou!

Joulu meni tänäkin vuonna nopeasti ohi, mutta nyt jopa liian nopeasti. Jouluiset hypistelyt jäi hyvin pieneksi ja täydellistä joulufiilistä ei kerennyt tulemaan ennen 24 päivää. Joulu alkoi neljän tunnin työpäivällä ja perinteinen aamusauna jäi kokonaan välistä.

Onneksi koko joulu oli muuten ihana ja päästiin koko perheen kanssa istumaan yhteisen ruokapöydän ääreen. Joulufiilis tuli viimeistään, kun lautaselle tuli laitettua perinteisiä ja uudempia jouluruokia. Mikään ei kruunaa loppuvuotta paremmin, kuin yhteinen aika perheen kanssa. Tämän vuoden kruunasi erityisesti äiten reagtio avatessaan lapsien ostaman yhteisen joululahjan. Siinä olisi ollut kuvamateriaalia hauskoihin kotivideoihin jaettavaksi!

En ole koskaan kokenut jonkun vuoden loppumisen olevan haikeaa ja siksi odotan tulevaakin uutta vuotta samalla innolla, kuin jokainen muukin vuosi. Vaikka tämä vuosi on pitänyt sisällään paljon ilon ja surun kyyneleitä, onnistumisia ja epäonnistumisia, paljon uusia ihmisiä ja joidenkin menettämistä, kaikki tämän vuoden kokemukset ovat taas kasvattaneet ihmisenä todella paljon.Vuosi_2020_pakettiin_ja_uuden_vuoden_odotuksia_1

Vuosi 2020 pakettiin

Vuoden alussa muutin pitkästä aikaa ihka omaan kotiin ja ensimmäistä kertaa Figaron kanssa kaksin, josta olin super onnellinen ja samaan aikaan koin jännitystä isojen asioiden muuttuessa. Luulin tämän kodin olevan vähintään vuoden ajan turvapaikka meille ennen uusia tuulia.

Sain kokea parhaan ystäväni syntymäpäivät. Jolloin huomasin kuinka vapautunut olo oli, kuinka ei tarvinnut miettiä muutakuin omaa viihtymistään ja monien vuosien jälkeen tämä tuntui ihmeelliseltä.

Alku vuosi toi paljon negatiivisia yllätyksiä, mutta niistä päästiin yli rakkaiden ystävien ja uskomattoman ihanan perheen avulla. Miettikää, että paras ystäväni lähti keskellä yötä pyörällä luokseni, kun juntilla oli paha olla. En ole vieläkään pystynyt kiittämään häntä tarpeeksi 💛

Maaliskuu oli kuukausi jossa tapahtui! Koin elämässäni suuren käänteen, joka ahdisti, pelotti ja tuotti itselleni myös pettymyksen. Samalla tiesin, että joskus täytyy tehdä uhrauksia ja ajatella enemmän järjen, kuin tunteiden kautta. Muutin 3kk jälkeen uudestaan, mutta tällä kertaa pois rakkaasta Helsingistä Tampereelle. Sain uskomattoman tilaisuuden työskennellä kokopäiväisessä työssä. Vanhempani auttoivat tässä laskeutumisessa Tampereelle, eikä ole tarvinnut keskittyä kuin töihin ja henkiseen hyvinvointiin.Vuosi_2020_pakettiin_ja_uuden_vuoden_odotuksia_2Vuosi_2020_pakettiin_ja_uuden_vuoden_odotuksia_3Pian muuttoni jälkeen tapahtui jotain todella odottamatonta. Juntti, joka oli pitkään kieltäytynyt rakkaudesta oman rikkinäisyytensä takia, alkoi päivä päivältä enemmän kiinnostumaan karismaattisesta miehestä.

Tiedättekö sen tyypin kaveriporukasta, joka sanoo fuck love? Se olin minä ja hyvin vahvasti. Uskoin itsekkin, ettei sitä jäätä murra tuhatkaan jääpiikkiä. Mutta elämässä parastahan on se, ettei koskaan tiedä kuka tulee vastaan. En haluaisi draamailla asian kanssa, mutta ei ole tuulesta temmattua, kun tämän kirjoitan -tämä karismaattinen mies, pelasti juntin uskon rakkauteen.

2020 vuoden kesä oli paras kesä vuosiin, vaikkei kesälomaa tullutkaan pidettyä. Uskalsin myöntää itselleni tunteeni ja muutaman kuukauden tiiviin yhdessäolon jälkeen parisuhdestatus wanna be single forever muuttui täydelliseen parisuhteeseen.

Sain myös kaksi kotia Tampereelta! Pikku hiljaa aloin valloittamaan poikaystävän kotia ja nyt minulla on kotikoti vanhempieni luona ja koti poikaystävän luona. Tää järjestelmä on toiminut hyvin, ainoa miinus on ettei Figaro ole joka ikinen yö nukkumassa samalla tyynyllä.

Kesän jälkeen kuukaudet hurahti ja suurimmaksi osaksi ei tullut, kuin käytyä töissä. Eniten tässä vuodessa harmittaa, kuinka blogille ja valokuvaamiselle ei jäänyt paljoa aikaa.

Tänäkin vuonna jatkui taistelu jatkuvaa väsymystä vastaan, eikä helpotusta ole vieläkään löytynyt. Suurimman tuen sain poikaystävältä, joka helpotti arkea ja antoi tukea juuri niinä päivinä, kun ei olisi jaksanut nousta sängystä ollenkaan.

Kuten sanoinkin, jokainen vuosi tuo uusia koettelemuksia ja uusia onnellisia muistoja. Siksi toivonkin uudelle vuodelle voimia ja jaksamista siihen mitä ikinä vuosi tuokaan mukanaan.

Onnellista uutta vuotta jokaiselle ja kiitos kun olitte mukana tässäkin vuodessa! Toivottavasti nähdään ensi vuonna uusien postauksien parissa.

💛 Ninni

Erilaisia tapoja yhdistää valkoinen mekko 2/3

Erilaisia_tapoja_yhdistaa_valkoinen_mekko_2_3_1Erilaisia_tapoja_yhdistaa_valkoinen_mekko_2_3_2Edellisessä postauksessa taisin sanoa, että niiden kuvien myötä sanotaan heipat kesälle, mutten muistanutkaan kuinka kesän yksi lemppari asuista oli vielä julkaisematta täällä blogin puolella.

Jos jokin asu on värillisesti mua niin se on tämä. Tän asun näkisin itelläni päällä ulkomaanmatkoilla, rennoissa tilaisuuksissa ja sillon, kun itseluottamus on katossa ja haluaa luoda katseita täydellisellä kokonaisuudella.

Kesän aikana ja sen jälkeen on tullu paljon harmiteltua, ettei ole tullut kerettyä kuvata niin paljoa, koska tänä kesänä lomaa ei ollut nautittavaksi. Kesä on kuvaamisen parasta aikaa, mutta kun aika on rajallista niin jostain täytyy nipistää ja nyt se on ollut todella vahvasti somen parista.

Mitään some taukoa ei ole tullut kummiskaan pidettyä, vaan inspiraatiota haettu senkin edestä. Instagram on ihana kun sinne voi eksyä kaikkien kauniiden kuvien sekaan ja se onkin semmoista ruokaa mielelle.Erilaisia_tapoja_yhdistaa_valkoinen_mekko_2_3_3Erilaisia_tapoja_yhdistaa_valkoinen_mekko_2_3_4Erilaisia_tapoja_yhdistaa_valkoinen_mekko_2_3_5Tämän asun julkaisinkin jo aikaisemmin kesällä instagramissa ja kaikki ihana palaute toi mieleen sen minkä takia some on ihana parhaimmillaan. Kun aina muistettaisiin kehua muita, kehun kirjottaminen vie muutaman sekunnin, kun muuten somessa ollaan monia tunteja päivässä!

Jatkuva väsymys on iso syy siihen, ettei ole töiden jälkeen voimia kirjoittaa, mutta toivottavasti pian alkava rautakuuri (kun saan vaan itseäni niskasta kiinni) helpottaa sen verran väsymystä, että pääsisi taas vähintään kerran viikko julkaisu rytmiin takaisin. Monta kivaa yhteistyötäkin on luvassa, joten niidenkin osilta kannattaa olla kuulolla!

-Ninni

Kun ilmastonmuutoksesta puhuminen ahdistaa

Ilmastonmuutoksesta puhuminen, lukeminen, kuunteleminen ja näkeminen saa nykyään ahistuneeksi. Mitä itse voisi tehdä tehdäkseen kaiken voitavansa ja riittääkö se? Teenkö tarpeeksi ja miten nauttisin juuri omasta elämästä ilman kokemasta sen olevan arvosteltavissa ja verrattavissa sen tarpeellisuutta ilmastonmuutoksen ehkäisemiseksi.

Näitä ajatuksia lähiaikoina on pyörinyt päässä hurjan paljon, jopa niin paljon, että asia on saanut jo ahdistuneiseksi. Netflixissä on hyvin toteutettu dokkari our planet, jota katsoin ensimmäisen jakson ja ajattelin pystyväni katsomaan kaikki jaksot. Lapsesta asti olen ollut todella herkkä katsomaan sitä, kuinka joku kuolee ruuan takia, tai eläinvauva kuolee selviytyäkseen hankalissa olosuhteissa. Tiedän tämän olevan niin tyhmää siinä mielessä, että olen sekasyöjä. Tähän on silti maailma mennyt, eikä sekasyöjän tarvitse olla itse näkemässä sitä prosessia ja aivan varmasti olisin vähintään kasvissyöjä, jos omilla käsilläni joutuisin päättää jonkun elämästä.

Dokumentti on muutakin, kuin eläimiä ja niiden mielenkiintoisista vaiheista elämässä. Mukana dokumentissa on myös meidän kaikkien rakas maailma ja sen huonovointisuus. Annan tälle dokumentille isot suositukset kaikkien katsottavaksi ja erityisesti niille, jotka eivät halua uskoa miten me ihmiset ollaan saastutettu kaikkien maailma kohta käyttökelvottomaksi.OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAIlmastonmuutoksessa mietin kaikista eniten sitä, mitä oma panokseni tuo ja riittääkö se, myös se miten 2019 luvulla on ihmisiä, jotka eivät usko selviin merkkeihin? Myönnän heti, etten alkanut perehtymään edes heidän kantaan jotka kieltää kokonaan ilmastonmuutoksen. Uskon sen liittyvän pelkoon, miksi joku muuten kieltäisi asian jonka näkee ja tuntee maailmassa.

Pelko on erittäin vahva tunne ja saa meidät ihmiset tekemään asioita, jotka ovat kaukana viisaista ratkaisuista ja valinnoista. Pelkoa on monenlaista ja omasta kokemuksesta voin sanoa, jos se saa vallan, silloin ei halua uskoa ketään eikä mitään.

Jos joku miettii miten pelko ja ilmastonmuutos liittyvät toisiinsa, niin onhan se ihan pienenäkin ajatuksena erittäin pelottavaa. Tällä hetkellä on ennustettu, että vuonna 2050 ollaan jo peruuttamattomissa ja maailmasta esimerkiksi kadonnut monet eläinlajit. Tuo vuosi ei ole kaukana ja varsinkin, meidän nuorien kohdalla asia on ajankohtainen -se on meidän tulevaisuus. Kaikki jotka ovat tehneet ja ovat tekemässä lapsia joutuvat ajatella tätä asiaa, koska se on heidän lapsien tulevaisuus.OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAIlmastonmuutos on asia, josta puhuminen ahdistaa arvostelun takia. Jos puhun siitä, kuinka jokaisen täytyy miettiä omaa kuluttamista ja valintoja, mutta samaan aikaan menen syömään uusi takki päällä ravintolaan, olenko silloin naurettava. Ihmiset haluavat täydellisiä roolimalleja ja odottavat 100% täydellisyyttä muilta, mutta emme silti ole itse valmiita tekemään täysillä asioita mitkä ei ole isoin kiinnostuksen kohteena. Maailma puhdistuisi monilla asioilla ja suuri asia niistä olisi asenteen muuttuminen. On turha pelätä ilmastonmuuttumista kotona, kun mielummin elää ja tekee itselleen sopivia ratkasuja.

Vaikka 2050 vuosi on tulevaisuus, niin silti kaikesta huolimatta elän juuri nyt omaa elämääni ja erilaista tulevaisuutta kohti. Teen niin paljon asioiden eteen, kuin siitä nautin ja pystyn, ilman muiden ratkaisujen arvostelemista. Kannustetaan yhdessä ja käännetään tämä asia voitoksi, jolloin kenelläkään ei ole syytä nyrpistää nenää.

-Ninni

Miksi blogit ovat siloiteltuja

Jokainen joka joskus on ladannut kuvan, tai tekstin sosiaaliseen mediaan voi jossakin mielin samaistua siihen, ettei tarina ole aina samanlainen mitä ladattu kuva antaa viestittää. Postaukset ja videot joissa kerrotaan totuuksia kuvaushetkistä mitä siellä on tapahtunut, tai sen hetken fiiliksistä on aihe mitä on hauska lukea ja siitä taas muistaa, että jokainen meistä on vain ihminen joka elää sitä elämää jossa kaikki on mahdollista.

Tein joskus postauksen jossa kerroin 7 asukuvan takaa tarinan mitä sillä hetkellä on tapahtunut ja muita sen hetkisiä fiiliksiä. Pitkästä aikaa oon saanut kerättyä kuvia joista teen jossain vaiheessa samantyylisen postauksen, koska tämmöinen tuntui kiinnostavan myös teitä!

Yhden kuvan takana voi olla isokin tarina kerrottavana, mitä tulee sitten kokonaiseen instagram feediin, joka on täynnä kuvia, tai blogeihin? Ei ole tuulesta temmattua, kun somettajien elämää sanotaan siloitelluksi, mutta tätä sanotaan vain sen somen pinnallisen puolen perusteella. Olen pystynyt olla puhumatta vaikeista asioista jopa perheelle, joten somessa asioiden salaaminen ei tunnu siihen verrattuna edes vaikealta.OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Siloitellaanko omaa elämää tahalleen somessa ja miksi niin tehdään?

Nyt pystyn puhumaan vain omasta kokemuksesta ja omista päätöksistä. Blogin aloittaessa tein tietyt säännöt itselleni mitä en halua someen tuoda ja niistä olen puhunut myös tässä postauksessa. Uskon monien luulevan siloittelun tulevan siitä, koska aina jaetaan niitä hyviä asioita ja se mielestäni on monien kuvien tarkoituskin -jakaa niitä onnellisia hetkiä ja onnistumisia.

Niitä kuvia otetaan monesti silloin, kun on onnellinen ja asiat on ihanasti sillä hetkellä ja juuri sen hetken haluaa ikuistaa. Siksi monesti voi tuntua siloittelulta, jos omasta elämästä nauttii oikeasti ja ihmisistä sen ympärillä, tällöin niitä kuvia ihanista hetkistä tulee silloin paljon.

Itse haen kuvista inspiraatiota monella eri tapaa ja suurin niistä on positiivista elämäntapaa ja piristystä. Esimerkiksi jos olen kipeänä sängyn pohjalla, haluan katsoa muiden urheilujuttuja joista saa uutta puhtia siihen, kunnes pääsee terveenä taas salille hikoilemaan. Näitä vertauksia on monia erilaisia, koska jokainen etsii somesta omaan elämään sopivia inspiraation lähteitä ja joistakin tulee myös omaan elämään roolimalleja. En ole varma onko roolimalli nyt oikea sana sille mitä haen takaa, mutta somettajasta joka tuo somen välityksellä seuraajalle paljon hyvää mieltä ja johon voi samaistua monissa asioissa, voi hänestä tulla roolimalli josta otetaan hieman oppia/mallia hyvällä tavalla sinne omaan elämään.

Blogin kirjoittaminen on varmasti suurimmalle osalle bloggaajista hetken hengähdyspaikka elämästä, pieni irti otto arjesta jolloin voi kirjoittaa omista kiinnostuksen kohteista. Oli sitten asuista, kauneudesta, sisustuksesta, käsitöistä -ihan mistä vain. Se hetki, kun saa keskittyä blogin kirjoittamiseen ja kuvien muokkaukseen on hetki milloin ei tarvitse ajatella mitä omassa elämässä sillä hetkellä tapahtuu.

Sama asia urheilun parissa, silloin unohdetaan sen hetkiset ajatukset. Silloin voi päästää irti ajatuksista ja keskittyä vain itseensä. Uskon vahvasti sen olevan syy miksi monet blogit tuntuu olevan siloitellun näköistä, koska monet kuvat ja kirjoitukset on luotu silloin kun ei tarvitse miettiä mitä kaupasta pitää ostaa, tai joitakin surullisia asioita. Vaikka bloggaaja olisikin avoin ja kirjoittaisi joskus isoista asioista, niin silti uskon jokaisen tarvitsevan enemmän sitä hyvää ja rentoutta elämään, kuin surullisia tarinoita.OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERABlogini on omalla tapaa laajaa päiväkirjaa, mutta enemmän semmonen josta saan itselleni suurimmaksi osaksi inspiraatiota. Täällä haluan keskittyä positiiviseen ajatteluun itseni takia ja myös toivon sillä tuovan inspiraatiota niille, jotka kaipaa sitä positiivisuutta. Todella harvoin kerron mitään syvällistä elämästäni, mutta nyt olen alkanut murtaa sitä jäätä pikku hiljaa hyvällä maulla.

Menneisyyteni ei ole prinsessasatua ja siitä kirjoittaminen ja ajatteleminen välillä vie ikäviin muistoihin. Vaikka asioita menneisyydestä on tullut käsiteltyä, niin silti niihin on turha palata -en usko kenellekkään olevan hyvä muistella menneisyyden haamujaan, koska kummiskin joka päivä me suunnataan vain tulevaisuuteen.

Vaikka olen avannut asioita, on silti joitakin mitä en koskaan halua tuoda täällä esille. Meistä jokainen tekee virheitä, tutustuu vääriin ihmisiin, sanoo väärin ja tekee vääriä valintoja. Monestikkaan siinä hetkessä ei tajua tehneensä virhettä, koska sen hetkinen aika ja tunteet vie mukanaan. Myös se on jokaisen oma päätös mitä asioita haluaa tuoda julkiseksi ja niitä pitäisi jokaisen ihmisen kohdalla kunnioittaa.

Meistä kukaan ei ole täydellinen ja vain sillä on väliä miten aikoo muuttua ja tehdä asioiden eteen töitä. Elämän ei kuulu olla helppoa ja niitä vaikeuksia tarvitaan, vaikka haluan elämän olevan pääsääntöisesti tasaista ja neutraalia, kovien vuoristoratojen sijaan.OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Miten olen siloitellut elämääni blogissa? 

Valehtelua en siedä, mutta se mikä menee valehtelun puolelle on aina katsojan silmissä. Jos jakaa kakusta kuvan ja kuvatekstissä sanotaan –vapaapäivän kunniaksi tuli leipaistua kakkua. Ja todellisuudessa onkin polttanut kaksi ensimmäistä kakkua pohjaan, viimeiseen kakkuun unohtanut laittaa rasvan ja kakku maistuu kuivalta, niin onko kuvateksti silloin valheellista? Jokainen tykkää lukea kommelluksista, mutta ymmärrän myös jos tämä kuvitteellinen kakku ja sen tekijä olisi leipuri, niin sen ammattillinen kuva voisi rakoilla jos tästä kommelluksesta kertoisi julkisesti.

Uuden vuoden vaihtuessa sanoin viime vuoden olleen elämäni parhaimpia ja hienoimpia varsinkin kesän suhteen. Ensimmäisenä, kun ajattelen viime kesää muistan täydelliset kesäiset päivät, monet onnistuneet kuvausreissut puolison kanssa, muutto uuteen kotiin ja jopa yhden rantapäivän jolloin sain rusketusraidat. Silti tuon kesän ylle mahtui yksi suuri musta pilvi. Se pilvi oli veljeni vakava sairastuminen.

Kysyin häneltä lupaa voinko kertoa tästä asiasta, koska varsinaisesti tässä ei enää puhuta pelkästään minun elämästä. Vietin täydellistä kesää samaan aikaan, kun rakas läheiseni taisteli sairaalassa. Tästä asiasta en puhunut missään somessa, pelkästään perheen, puolison ja pomoni kanssa. Monta kertaa taistelin itseni töihin ja ainut ajatus oli, minun pitää pärjätä omassa elämässä vaikka ympärillä tapahtuisi mitä.

Olen todella herkkä ihminen ja varsinkin jos kyse on läheisistä. Tein suuren päätöksen siinä etten mene sairaalaan katsomaan veljeäni. Pidin itseäni itsekkäänä ja jopa idioottina, koska monesti kuulin kuinka hän on kysellyt perääni ja olenko käynyt katsomassa häntä. Jopa tätä kirjoittaessa pidän itseäni itsekkäänä, mutta tämän vaikean päätöksen takana oli syvempi ajatus. Jos olisin mennyt kohtaamaan asian olisi silloin herkkä puoleni saanut vallan, jolloin en olisi suostunut lähtemään kotiin, kuin vasta sitten kaiken ollessa hyvin.

Kyse oli toisesta paikkakunnasta, noin 200 kilometrin päässä. En mitenkään olisi voinut jäädä töistä pois kesän ajaksi ja siitäkin pidemmälle. Olisin totaalisesti hukannut elämäni toisen elämän eteen johon en olisi mitenkään pystynyt vaikuttamaan, enkä edes auttamaan. Lohtua tähän toi se, että sydämessäni tiesin veljeni ymmärtävän miksen koskaan tullut katsomaan häntä sairaalaan.OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Puhelin soitto helpotti omatuntuntoa

Kun veljeni tila oli alkanut paranemaan juttelimme hetken aikaa puhelimessa. En muista ikinä jännittäneeni yhtä puhelin keskustelua niin paljoa. Olin julkisella paikalla ja jouduin pidättämään kyyneleitä, se tuttu ääni jota on kuullut koko elämänsä aikana oli nyt puhelimen päässä. Se soitto toi helpotusta ja lohtua, kun pehmeä ääni kuului puhelimesta.

Tämä aika oli erittäin vaikeaa, mutta opettavaista. Koskaan ei tiedä mitä muiden elämässä oikeasti tapahtuu, joten ikinä ei voi sanoa somen perusteella, kuinka joillakin kaikki on niin helppoa ja ihanaa. Ihan jokainen meistä elää samantyylistä elämää, siinä elämässä on ylä ja alamäkiä, siinä elämässä kaikki on mahdollista.

Jos joku muu tekee paljon töitä oman elämän eteen ja hehkuttaa sitä somessa, kenelläkään ei ole oikeutta alkaa sitä lyttäämään. Meistä jokaisesta voi tulla mitä vain, jos on valmis tekemään töitä sen eteen. Tätä työnmäärää on vaikea tuoda esille somessa, jolloin se monesti heijastuu helppona ja elämän tuoneen kaiken eteen helposti.OLYMPUS DIGITAL CAMERAJohan oli pläjäys tälle maanantaille, toivottavasti tästä kirjoituksesta sai kiinni muutkin, kuin vain minä! Kiitos jos jaksoit lukea koko postauksen, ja oikein ihanaa uutta viikkoa sinne ruudun toiselle puolelle 💛

-Ninni