Meidän oma MacGyver

Meidan_oma_MacGyver_1Meidan_oma_MacGyver_2Meidan_oma_MacGyver_8Meidan_oma_MacGyver_3Jokavuotinen kokoontuminen perheen kanssa niin jouluna, äitien & isänpäivänä on ne ihanimmat kohokohdat. Meidän perheelle on ollut tärkeintä kuinka kaikki kokoontuu yhteen edes muutaman kerran vuodessa ja saadaan viettää yhdessä aikaa. Nykyään, kun kaikki ovat eri osoitteissa ja välimatkaakin on huimia kilometrejä on hienoa pitää perinteistä kiinni. Jokaisesta hetkestä täytyy nauttia ja niitä haalia, koska joskus koittaa sen aika jolloin näitä hetkiä olisi halunnut olevan vielä rutkasti lisää.

Oon muksusta asti miettinyt mitä sitten kun vanhempien aika tulee. Oon lukemattomia kertoja itkenyt jo pienestä asti vain sen ajatuksen takia. Nykyään se käy joskus mielessä ja varsinkin, kun näkee heidän vanhentuvan. Iskällä on jo harmaita hiuksia ja joskus polviin sattuu, vaikka hänen piti olla aina se supermies joka kantaa sohvalta sänkyyn nukkumaan.

Se joka uimassa jaksaa ponnauttaa meidät veteen ja parhaimpana, kun pääsi hartioille seisomaan ja siitä käveltiin laiturin päähän ja hypättiin veteen. Meidän isä on ollut yksi arjen supersankareita, jaksanut keksiä hauskaa tekemistä ja olla se, joka korjaa ihan mitä tahansa. Iskä on meidän oma MacGyver.Meidan_oma_MacGyver_4Meidan_oma_MacGyver_5Meidan_oma_MacGyver_6Meidan_oma_MacGyver_7Aina isän ja äitienpäivänä kehutaan, kuinka omat vanhemmat ovat parhaimpia, olen yrittänyt pitää sen ajatuksen arkipäiväisesti aina mukana. Muuton myötä kun välimatka kasvoi paljon, alkoi arvostamaan yhteistä aikaa 110% enemmän. Myöskin ikävöimään niitä asioita mitä piti kotona asuessa arkipäiväisinä.

Nykyään sitä vaalii jokaisen hymyn, jokaisen halin ja jokaisen kauniin sanan muistojenlokeroon ja joskus, kun se aika tulee ettei näitä voi saada enempää ovat ne siellä turvassa.

Meillä sisaruksilla on käynyt isoin onni siinä, kuinka ollaan saatu kokea vanhempien rakkaus ja välittäminen lapsesta aikuisikään asti. Mua on erityisesti siunattu sillä, että saan näyttää vanhemmilleni tarvitsevani heitä aina ja heidän olevan mielessäni useammin kuin he ikinä voisivatkaan arvata, kaikkien vaikeiden teinivuosien jälkeen jolloin en omaa rakkauttani osannut niin hyvin osoittaa.

Olen saanut näyttää olevani oikesti ihana ja huolehtivainen lapsi ja uskon, kun he vanhenevat vuosien myötä, pääsen heitä edes vähän hoitamaan kiitokseksi minun hoitamisestani. Rakastaa läheisiänne ja näyttäkää se, koskaan ei voi tietää milloin vietät sen viimeisen isänpäivän.

Kuvat: Marjut Keski-Korpi

💛:Ninni

5 vuoden suosituinta postausta

Moikka!

Taas on aika laittaa yksi vuosi pakettiin ja yleensä se menee muistellessa mitä vuoden aikana on tapahtunutkaan.

Vuoteen mahtuu todella paljon niin hyviä, kuin huonoja muistoja. Nyt ajattelin muistella teidän kanssa kulunutta vuotta omien lempparikuvien ja viiden suosituimpien postauksien kautta.5_vuoden_suosituinta_postausta_15_vuoden_suosituinta_postausta_25_vuoden_suosituinta_postausta_6Heti suosioon noussut Hiusten peseminen palashampoolla keräsi paljon uusia lukijoita ja oli pitkästä aikaa ihanaa tehdä postaus mikä teitä lukijoita todella kiinnosti! Vaikka julkaisusta on nyt hetki aikaa, niin silti tämä on yksi luetuimmista.

Onko bloggaaminen vain rikkaille? oli yksi ihanan erilainen, jota oli vaihtelevaa kirjoittaa ja myöskin inspiroivaa kuulla muilta bloggaajilta samoja ajatuksia. Jos omalla jutulla saa keskustelua aikaiseksi, tuo se lämpimän tunteen sydämeen.

Postaus oli sen verta mielenkiintoista tehdä, ja sille teinkin pientä jatko-osaa jonka voit käydä lukemassa tästä linkistä!OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAEsiripun laskeminen – miksi en odota tätä joulua Tämä on varmaan teilläkin tuoreimmassa muistissa ja oli jopa hämmentävää nähdä viime viikon teksti koko vuoden kärki viitoisessa.

Surun tullessa kylään ja Taivaalle sytyin tähtenä olivat tämän vuoden henkilökohtaisimmat, jotka ei myöskään yllättänyt lukijamäärillään. Mitä henkilökohtaisimmista ja vaikeimmista asioista kirjoittaa, tuntuu ne olevan luetuimpia. Simban muistokirjoitusta en ole avannut sen kirjoittamisen jälkeen ja se oli tähän mennessä ehdottomasti vaikein kirjoitus.5_vuoden_suosituinta_postausta_3OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAKaikesta huolimatta tämäkin vuosi oli todella tärkeä ja ikimuistoinen. Tästä vuodesta on oppinut ja kasvanut ihmisenä, huomattavasti enemmän kuin viime vuonna. Surullisia asioita tapahtuu, mutta silloin vedetään selkä suoraksi ja nautitaan siitä onnesta taas täysillä. Olisi ihanaa kuulla mitkä oli teidän lempipostauksia tänä vuonna ja mitä toivoisitte ensi vuodelta?

Ihanaa uutta vuotta jokaiselle juhlitaan sovussa ja turvallisesti!

💖Ninni