Joululahjaideoita kosmetiikan ystäville

Joulukuu on vierähtänyt käyntiin ja täytyy myöntää, että koen tämän postauksen olevan jo hieman kiireisellä aikataululla julkaistu. Laitoin itsenäisyyspäivänä meille vielä joulukoristeita esille ja niidenkin kohdalla koen, että ne ovat myöhään ripustettu. Joulukuusta meillä ei vieläkään ole ja sen hankkiminen on turhan pitkälle venynyt, koska olin valmis laittamaan kuusen esille jo marraskuussa. Tiedän pieniä juttuja, mutta joulu on tärkeää aikaa ja ensimmäistä kertaa tulee koristeltua oma koti ihan kunnolla, niin ajatus oli myös tehdä se todella näyttävästi.

Nyt höpinät sikseen koristeluista ja aloitetaan postaus siitä, mistä halusin teille tulla vinkkailemaan! Kosmetiikka on lähellä sydäntä ja koen, että pienet asiat tuo luksusta myös kiireisen ja välillä tylsänkin arjen keskellä. Alla listaamat kosmetiikkatuotteet ovat omassa arkisessa käytössä olleet pitkään ja suositukset tulee sydämen pohjasta! Pieni vinkki postaukseen liittyen, lopussa annan muutaman muunkin joululahjaidean kosmetiikan ulkopuolelta.

Helppoa kasvojen puhdistusta

Muutama postaus takaperin kerroinkin omasta henkilökohtaisesta rakkaudesta muutamaa Kylie Skin tuotetta kohtaan. Foaming face wash ja melting cleanser sopii erinomaisesti talven kylmille säille, herkälle iholle ja myös rasvoittuvallekkin. Nämä tuotteet on ollut itsellä jo useamman kuukauden käytössä ja ehdottomasti tulee ostettua lisää, näiden loppuessa. Tässä linkki aikaisempaan postaukseen. Nämä tuotteet löytyy Kicksin verkkokaupasta ja valikoiduista myymälöistä mm. Ratinan liikkeestä!

Tree hut sokerikuorinta & body butter

Koska nyt puhutaan erityisesti talvisesta ihosta joka on kuiva ja joskus jopa hilseilevä on tässä mun lemppari kaksikko koko kropalle. Vuosien ajan olen kokeillut monia erilaisia vartalonkuorintoja ja voin sanoa, ettei mikään ole verrattavissa koostumukseltaan Tree Hut sokerikuorintaan. Tuote on helppo levittää vartalolle, eikä se murusta lattialle, kuten monet muut vartalonkuorinta tuotteet. Lopputulos tällä on jotain aivan tajuttoman ihanaa ja pehmeää. Tämä on merkki jota suomalaisiin marketteihin tarvitaan ja kipeästi.

Vaikka sokerikuorinta on hellävarainen ja jättää ihon pehmeäksi, on tärkeää muistaa kosteuttaa ihoa suihkun ja erityisesti saunomisenkin jälkeen. Muutama lemppari vartalovoide löytyykin, mutta tuhdimpi body butter on viimeinen silaus talven kuivattamalle iholle. Myönnän olevani huono hoitamaan vartaloa, mutta tämä body butter ja lemppari vartalovoide kannustaa hoitamaan vartaloa yhtä paljon, kuin kasvoja.

Käsirasvat & kynsinauhaöljy

Minnekkään ei tule lähdettyä, ellei laukusta löydy putelli käsirasvaa. Varsinkin näin ahkeran käsidesi kauden aikana on tärkeää myös pitää käsien kosteudesta huolta. Mun ehdottomia inhokki tunteita on, kun kädet ovat kuivat. Käsivoiteet on ehdottomasti lahja joka tulee käyttöön olipa kyseessä kylmä talvi, tai kuuma kesä. Ja jos lahjansaaja on rakennekynsien tai geelikynsien ystävä on käsirasva ja kynsinauhaöljy ehdoton kaksikko pitämään käsistä ja kynsiistä huolta. Kynsinauhaöljynä mmulla on käytössä makeup revolution baking oil mikä on tarkoitettu myös meikkaamiseen, mutta on päätynyt nyt talvella oikeestaan pelkästään kynsinauhaöljyksi ja siinä toimiikin mainiosti!

Muutaman muunkin joululahjaidean haluan antaa niille, jotka ei vaikka kosmetiikasta välitä. Vaikka ainakin muutama vuosi sitten on vielä kuullut puhetta lahjakorttien tylsyydestä, niin sitä ne ei tosiaan ole. Olen suositellut aina ostamaan mielummin lahjakortin, kuin jotain mikä voisi olla riski saajalle onko se hänen makuun/tarpeeseen vai ei.

Jokaiseen paikkaan saa lahjakortteja ja uskokaa pois, joka vuotinen lahjakortti vanhemmilta prismaan on ollut erittäin hyvä lahja! Myös lahjakortti sinne missä lahjansaaja normaalistikkin käy on hyvä idea, käykö lahjasaaja tietyssä paikassa laittamassa kynsiä, värjäämässä kulmia, tai tietylle kampaajalle, toimii varmasti! Elämyslahjat on myös ehdottomasti semmonen mitä kannattaa harkita. Monesti ollaan huonoja kokeilemaan jotain uutta, tai ei normaalisti tulisi mieleen viikonloppuna kokeilla esimerkiksi rentoutuskelluntaa. Miten olisi joku hauska kokemus lahjansaajalle ja vaikka esimerkiksi hänen kumppanilleen!

Ei enää kauaa jouluun ja siksi toivonkin nyt viimeistään jokaisen laittavan stressi nappulan nolliin ja nauttivan joulun odotuksesta!

-Ninni

Miten valita sopivat kuulokkeet

Tämä postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Sudio kanssa!

Hellou!

Vuosi sitten tein ensimmäistä kertaa yhteistyötä Sudion kanssa, joka myy erilaisia kuulokkeita ja myös pieniä kaiuttimia. Viime vuonna valitsin heidän valikoimastaan Klar nimiset kuulokkeet, jotka on ollut kovassa käytössä vuoden ajan. Tällä kertaa yhteistyötä valitsin Ett kuulokkeet ja siitä tuumailinkin, kuinka valita kuulokkeet omaan käyttöön?

Entisessä työssä tuli paljon autettua ihmisiä valitsemaan sopivat kuulokkeet heidän tarpeisiin ja nyt haluan auttaa myös jokaista teitä siellä valitsemaan ne omat lemppari kuulokkeet.

Pienet kuulokkeet

Pieniä nappikuulokkeita on muotoilultaa todella paljon erilaisia ja monesti niistäkään ei tiedä, kuin parhaiten sovittamalla. Ett kuulokkeet valitsin sillä, kuinka mukana tulevien vaihtopäiden avulla saa kuulokkeesta juuri sopivan muotoisen omaan korvaan.

Sudiolta löytyy neljä erilaista langatonta nappikuuloketta ja Ett mallin valitsin yllämainitun speksin takia ja myös aktiivisen melunvaimennus toiminnon takia. Automaattinen Transparency-tila vähentää melunvaimennusta puhelujen aikana, jotta oma ääni kuuluu selkeämmin.

Pienet nappikuulokkeet on helppo kantaa mukana työmatkalla laukussa, tai muuten missä haluaa pitää huomaamattomia kuulokkeita. Enää ei tarvitse taistella johtojen kanssa, jotka ovat aina tiellä ja niiden kanssa solmussa. Jokainen yhtään aktiivisempi musiikin/podcastien kuuntelian kannattaa ostaa pienet kuulokkeet, jolloin ne myös sopii asuun, kuin asuun.

Sudion valikoimasta löytyy myös kuulokkeet, joita kutsun niskalenkki kuulokkeiksi. Nämä ovat ehdottomasti omalla hankintalistalla seuraavaksi. Vaikka täysin langattomat kuulokkeet ovat joiden puolesta liputan, on tilanteita joihin en niitä pysty laittamaan ja sen takia niskan takaa menevä johto on turvallisempi. Lenkillä ja salilla koen, että jokaisen jutun täytyy olla kohdallaan niin vaatteiden kanssa, ettei mikään hierrä, tai purista ja sama pätee myös kuulokkeisiin.

Itse omistan pienehköt korvat ja nappikuulokkeita saa useammin olla laittamassa paremmin. Tietysti langaton nappikuuloke tippuu, jos sitä ei hoksaa korjata ja siksi niskalenkki takaisi lenkkipoluilla ja aktiivisemmassa tekemisessä sen, ettei tarvitse pelätä kuulokkeen hukkaamista.

Isot kuulokkeet

Nappikuulokkeet alkaa pidemmän päälle painaa korvia ja siksi isommat kuulokkeet on kotona ehdottomasti korvien pelastus. Asuessani yksin, halusin täyttää kodin musiikilla ja mikä helpompaa uppoutua musiikkiin on, kuin laittaa musiikki pauhaamaan kuulokkeista. Näin myöskään ei tarvitse miettiä onko musiikki sopivalla, ettei se häiritse naapureita.

Klar kuulokkeet ovat päähän sopivan kokoiset, peittää koko korvan jolloin se ei paina pidemmän päälle ilkeästi korvakorujakaan. Näistä Klar kuulokkeista on vain positiivista sanottavaa näin pitkältä ajalta. Täydellinen äänenlaatu, kuulokkeet ovat todella hyvää materiaalia (valmistettu vegaanisesta nahasta, joka kestää) ja valkoinenkaan väri ei ole yhtään alkanut tummumaan vuoden saatossa.

Isompia kuulokkeita tykkään pitää kotona, koska asuun niitä on vaikeampi yhdistää ja ne vaatii suhteellisen ison tilan (varsinkin pieniä laukkuja rakastavalle on haasteellista kantaa mukanaan isoja kuulokkeita), myös pienet kuulokkeet on helppo talvisin suojata pipolla sateilta, kuin isot kuulokkeet.

Toivottavasti näistä vinkeistä oli hyötyä kuulokkeiden valitsemisessa itselleen, tai vaikka joululahja hankintoihin. Nyt on vielä tämä päivä aikaa hyödyntää -10% lisäalennus Sudion Black Friday tarjoushinnoista. Koodilla Ninni10 saat siis tarjoushinnoista vielä 10% pois!

-Ninni

Joululahjaidea kosmetiikkaa rakastavalle

Tämä postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Maybeutyn kanssa!

Hellou!

Nyt mennään jo marraskuun loppua ja viimeistään nyt on hyvä aika alkaa miettimään joululahjaideoita läheisille. Kukaan ei halua tehdä viime hetken joululahjaostoksia, mutta silti joka vuosi joulu pääsee yllättämään ihmiset ja lahjojen suhteen tulee monesti kiire.

Koska maailmalla jyllää korona, on netin kautta joululahjojen ostaminen hyvä tapa välttää pahimmat jouluruuhkat. Suosin itse joululahjoissa asioita, mitkä tulevat käyttöön, siksi erilaiset kosmetiikkatuotteet ovat helppo ja huomaavainen lahjaidea.

Maybeautyn kanssa pitkäaikainen yhteistyö jatkuu uudella tuotteella ja tällä kertaa pääsin testaamaan heidän Face Scrub tuotetta ja näkemään uudistuneen ulkoasun tuotteille!

Onko mitään parempaa tunnetta pitkän työpäivän jälkeen, kuin ottaa hetki aikaa itselleen ennen nukkumaanmenoa. Meikkien pesu, lämmin suihku päälle ja pehmeän kahvilta tuoksuva kasvojen kuorintavoide hoitamaan ihoa.

Kuorintavoide on hellä kasvoille ja pienin pyörivin liikkein se poistaa iholta ylimääräiset meikit, päivän aikana tulleet epäpuhtaudet, syväpuhdistaa ja samalla kosteuttaa ihoa. Suihkussa tuotetta on helppo levittää kaulalle, jonka puhdistusta ja hoitamista ei pidä unohtaa. Kevyen hieromisen jälkeen tuote huuhdellaan kasvoilta pois ja sen jälkeen on muistettava hyvä kosteutus!

Olen kokeillut muutamia kasvojen kuorintavoiteita ja niistä jokainen on ollut hyviä, harvoin moitittavaa tämmöisestä tuotteesta löytää. Maybeautyn face scrub jätti ihon kosteutetun tuntuiseksi, vaikkei kosteusvoidetta pidä käytön jälkeen unohtaa. Tuote ei ollut myöskään liian tuhdin tuntuista, vaan levittyi kosteile kasvoille helposti.

Tosiaan, kuten alussa mainitsin Maybeautyn uudistaneen tuotteiden ulkonäköä ja nykyään heidän tuotteitaan saa ostettua täysikokoisissa purkeissa, joka tietää vähemmän jätettä. Eikä ulkonäkö tuottanut pettymystä, monet lukijat varmasti tietääkin, kuinka rakastan tuotteiden kaunista ulkonäköä ja yksinkertaisuus on aina toimivaa! Jokainen Maybeautyn tuote sointuu toistensa kanssa ja heidän tuotteilla saa kosmetiikkakaapin kiljumaan täydellisyyttä.

Haluan vielä antaa super vinkin jokaiselle joka kasvoja tykkää kuoria/ kokeilee ensimmäisiä kertoja. Kasvojen kuorinta on hyvä jättää ihonhoidossa harvinaiseksi herkuksi. Itse kuorin kasvot kevyesti 3-4 viikon välein ja yritän pitää ylhäällä, ettei kasvoja tulisi kuorittua liian usein. Vielä kun muistaa tehdä kuorimisen hellästi, harvoin ja kosteuttaa hyvin kuorimisen jälkeen, iho kiittää tästä!

Kuorintavoide on hyvä joululahjaidea sille joka harvemmin käyttää ihonhoidon tuotteita, koska silloin ei ainakaan tule liikaa käytettyä ja tietysti sille joka rakastaa erilaisia kosmetiikkatuotteita. Joulu lähestyy ja olen paljon puhunut joululahjoista, niin nyt on hyvä ostaa edullisemmin lahjoja.

Sain teille lukijoille alennuksen ja koodilla ninnifs saatte -30% Maybeautyn tuotteista, jolloin esimerkiksi tälle ihanalle kuorintavoiteelle jää hintaa 18,20€. Alennus on voimassa 17.12.2020 asti, joten nyt kerkiää hyvin keräämään jollekkin pukinkonttiin ihanan setin Maybeautyn tuotteita.

-Ninni