Joululahjaideoita kosmetiikan ystäville

Joulukuu on vierähtänyt käyntiin ja täytyy myöntää, että koen tämän postauksen olevan jo hieman kiireisellä aikataululla julkaistu. Laitoin itsenäisyyspäivänä meille vielä joulukoristeita esille ja niidenkin kohdalla koen, että ne ovat myöhään ripustettu. Joulukuusta meillä ei vieläkään ole ja sen hankkiminen on turhan pitkälle venynyt, koska olin valmis laittamaan kuusen esille jo marraskuussa. Tiedän pieniä juttuja, mutta joulu on tärkeää aikaa ja ensimmäistä kertaa tulee koristeltua oma koti ihan kunnolla, niin ajatus oli myös tehdä se todella näyttävästi.

Nyt höpinät sikseen koristeluista ja aloitetaan postaus siitä, mistä halusin teille tulla vinkkailemaan! Kosmetiikka on lähellä sydäntä ja koen, että pienet asiat tuo luksusta myös kiireisen ja välillä tylsänkin arjen keskellä. Alla listaamat kosmetiikkatuotteet ovat omassa arkisessa käytössä olleet pitkään ja suositukset tulee sydämen pohjasta! Pieni vinkki postaukseen liittyen, lopussa annan muutaman muunkin joululahjaidean kosmetiikan ulkopuolelta.

Helppoa kasvojen puhdistusta

Muutama postaus takaperin kerroinkin omasta henkilökohtaisesta rakkaudesta muutamaa Kylie Skin tuotetta kohtaan. Foaming face wash ja melting cleanser sopii erinomaisesti talven kylmille säille, herkälle iholle ja myös rasvoittuvallekkin. Nämä tuotteet on ollut itsellä jo useamman kuukauden käytössä ja ehdottomasti tulee ostettua lisää, näiden loppuessa. Tässä linkki aikaisempaan postaukseen. Nämä tuotteet löytyy Kicksin verkkokaupasta ja valikoiduista myymälöistä mm. Ratinan liikkeestä!

Tree hut sokerikuorinta & body butter

Koska nyt puhutaan erityisesti talvisesta ihosta joka on kuiva ja joskus jopa hilseilevä on tässä mun lemppari kaksikko koko kropalle. Vuosien ajan olen kokeillut monia erilaisia vartalonkuorintoja ja voin sanoa, ettei mikään ole verrattavissa koostumukseltaan Tree Hut sokerikuorintaan. Tuote on helppo levittää vartalolle, eikä se murusta lattialle, kuten monet muut vartalonkuorinta tuotteet. Lopputulos tällä on jotain aivan tajuttoman ihanaa ja pehmeää. Tämä on merkki jota suomalaisiin marketteihin tarvitaan ja kipeästi.

Vaikka sokerikuorinta on hellävarainen ja jättää ihon pehmeäksi, on tärkeää muistaa kosteuttaa ihoa suihkun ja erityisesti saunomisenkin jälkeen. Muutama lemppari vartalovoide löytyykin, mutta tuhdimpi body butter on viimeinen silaus talven kuivattamalle iholle. Myönnän olevani huono hoitamaan vartaloa, mutta tämä body butter ja lemppari vartalovoide kannustaa hoitamaan vartaloa yhtä paljon, kuin kasvoja.

Käsirasvat & kynsinauhaöljy

Minnekkään ei tule lähdettyä, ellei laukusta löydy putelli käsirasvaa. Varsinkin näin ahkeran käsidesi kauden aikana on tärkeää myös pitää käsien kosteudesta huolta. Mun ehdottomia inhokki tunteita on, kun kädet ovat kuivat. Käsivoiteet on ehdottomasti lahja joka tulee käyttöön olipa kyseessä kylmä talvi, tai kuuma kesä. Ja jos lahjansaaja on rakennekynsien tai geelikynsien ystävä on käsirasva ja kynsinauhaöljy ehdoton kaksikko pitämään käsistä ja kynsiistä huolta. Kynsinauhaöljynä mmulla on käytössä makeup revolution baking oil mikä on tarkoitettu myös meikkaamiseen, mutta on päätynyt nyt talvella oikeestaan pelkästään kynsinauhaöljyksi ja siinä toimiikin mainiosti!

Muutaman muunkin joululahjaidean haluan antaa niille, jotka ei vaikka kosmetiikasta välitä. Vaikka ainakin muutama vuosi sitten on vielä kuullut puhetta lahjakorttien tylsyydestä, niin sitä ne ei tosiaan ole. Olen suositellut aina ostamaan mielummin lahjakortin, kuin jotain mikä voisi olla riski saajalle onko se hänen makuun/tarpeeseen vai ei.

Jokaiseen paikkaan saa lahjakortteja ja uskokaa pois, joka vuotinen lahjakortti vanhemmilta prismaan on ollut erittäin hyvä lahja! Myös lahjakortti sinne missä lahjansaaja normaalistikkin käy on hyvä idea, käykö lahjasaaja tietyssä paikassa laittamassa kynsiä, värjäämässä kulmia, tai tietylle kampaajalle, toimii varmasti! Elämyslahjat on myös ehdottomasti semmonen mitä kannattaa harkita. Monesti ollaan huonoja kokeilemaan jotain uutta, tai ei normaalisti tulisi mieleen viikonloppuna kokeilla esimerkiksi rentoutuskelluntaa. Miten olisi joku hauska kokemus lahjansaajalle ja vaikka esimerkiksi hänen kumppanilleen!

Ei enää kauaa jouluun ja siksi toivonkin nyt viimeistään jokaisen laittavan stressi nappulan nolliin ja nauttivan joulun odotuksesta!

-Ninni

Junttien jenkki joulu

Hellou!

Tämän vuoden joulu on ollut niin monella tapaa erilainen, kuin mikään muu vuosi ikinä. Joskus tuntui niin oudolta ja perinteitä rikkovalta, kun ruuan ajan vanhin isoveli oli silloisen puolisonsa perheen luona syömässä. Tätä joulua, kun vertaa tuohon tuntuu se hyvin pieneltä, koska tänä vuonna mikään ei tunnu pyörivän vanhan tutun kaavan mukaan.

Joulu alkoi hyvin erilaisesti, koska vieressä ei ollut kumppania ja 6:30 herätys soi töihin, johon mentiin yhtä matkaa ystävän kanssa. Lyhyen ja hieman turhalta tuntuvan työpäivän jälkeen lähdin kotiin hakemaan kadoksissa ollutta joulufiilistä ja pakkaamaan muutamat lahjat. Kiire iski hieman päälle, mutta silti paketoidessa lahjoja joulumusiikin soidessa, alkoi sitä pientä joulufiilistä vihdoin löytymään.

Jouluaatto vietettiin kummitytön, siskon ja hänen miehensä kanssa syöden vuoden ensimmäiset jouluruuat ja avaten lahjoja. Olen aina tykännyt antaa lahjoja ja tänä vuonna tuli annettua ihan muutama pieni lahja muuton tuoman budjetin takia. Pienet lahjat toi silti sitäkin suuremman ilon ja on ihanaa nähdä lahjansaajan hymy pakettia avatessa.Junttien_jenkki joulu_1Junttien_jenkki joulu_3Junttien_jenkki joulu_2Junttien_jenkki joulu_4Junttien_jenkki joulu_5Joulua vietettiinkin perheen kanssa tänä vuonna vasta 25 päivä, kuten jenkeissä ja siksi tämän vuoden joulu tuli nimitettyä junttien jenkki jouluksi. Joulua ei vietetty tutussa kotikodissa, vaan vanhempien uudessa asunnossa remontin keskellä. Jouluruoka valmistettiin mikrossa ja edes ruokaviiniä ei tänä vuonna korkattu. Crocsit jalassa ei sentään jouduttu viettää iltaa, koska iskä oli saanut jo lattian laitettua olohuoneeseen.

Pientä joulufiilistä halusin tuoda koristelemattomaan kotiin polaroid kameralla, jonka ostin itselleni joululahjaksi. Haluan taltioida hetkiä rakkaimmista, tehdä niistä erilaisia kollaaseja. Joulufiilistä kuviin toi erilaiset ”joulufiltterit” kuviin ja näistä saatiinkin hyvät naurut aikaan!

Vaikka joulufiilis jäi hyvin minimaaliseksi, niin tärkeintä koko päivässä oli viettää aikaa perheen kanssa, koska koko poppoo on niin harvoin koolla vuodessa. Tältä vuodelta odotan enää vain tämän vuoden loppumista ja ensi vuoden alkamista, koska silloin alkaa aivan uusi luku tämän juntin elämässä!

-Ninni