5 suosituinta postausta vuodelta 2018

Hellou!

Vuosi 2018 laitetaan tänään pakettiin joko juhlien, töissä ollessa, tai kotona rauhassa peiton alla. Viime postauksessa sanoinkin, kuinka on kiva palata muistelemaan vanhaa vuotta ja vuoden aikana tapahtuneita asioita. Viimeksi palattiin tykätyimpien kuvien kautta ja niiden tarinoiden, nyt muistellaan kulunutta vuotta teidän lempparipostausten kautta. Ajattelin tässä samassa postauksessa kiteyttää vähän miten vuosi 2018 meni.

Postauksia en laita järjestykseen, mutta täytyy myöntää ettei yllättänyt yhtään, kuinka Top 5 kärjessä oli kuinka kauan palashampoo kestää. Lush-aiheiset postaukset on ollut suosittuja ja varsinkin ne mitkä liittyy palashampoisiin. Toinen suosittu Lush postaus oli syksyyn valmistautumista Lushin suosikeilla.

Tänä vuonna opin taas paljon paremmin kuuntelemaan omaa ihoa, vaikka juuri niitä kauneusmokiahan listailtiin. Tänä vuonna kauneuteen liittyen parasta oli päästä kampaajalle ja ottaa tavaksi käydä värjäämässä kulmia ja kestotaivuttaa ripsiä, ihanaa hemmottelua välillä arkeen. Myöskin ihana ystäväni opetti tälle juntille, kuinka luomiväriä laitetaan ja erilaisten luomivärien käytöstä on tullutkin monesti osa arkimeikkiä.5_suosituinta_postausta_vuodelta_2018_15_suosituinta_postausta_vuodelta_2018_25_suosituinta_postausta_vuodelta_2018_35_suosituinta_postausta_vuodelta_2018_4Tämä vuosi oli ehdottomasti parhain vuosi Helsinkiin muutettuani, kesä oli mitä mahtavin ja tänä vuonna sydän säästyi suurimmilta suruilta. Viime vuonna oli paljon surullisia juttuja ja oli ihanaa jakaa teille positiivisia postauksia, josta yksi nousikin tälle listalle – mitä kodissamme tapahtuu juuri nyt.

Blogia on tullut huolella siivottua ja uskon hiovani postauksia aina enemmän omaan silmään näyttävämmäksi. Presettien ostamisen jälkeen on tapahtunut isoin muutos ulkonäöllisesti, vihdoinkin kuviin tuli sitä jotain mitä kaipasin.

Uuden vuoden tultua lupaan tuoda tänne lisää sitä minua, rohkeilla erilaisilla teksteillä ja omilla mielipiteillä, vähän fiiliksen mukaan. Yksi henkilökohtaisempia postauksia pukeutumisen suhteen nousi nopeasti suosioon – hyvästi epämukavat rintaliivit.

Yksi yllätys löytyi joukosta, mutta pakko se tähän postaukseen on mukaan ottaa. Kärki vitoseen pääsi vuosia vanha postaus, jonka olen säilyttänyt mukana (en kylläkään visuaalisuuden takia,) vaan kokemuksen takia. Sain 20-vuotis synttärilahjaksi lahjakortin täydelliseen kasvohoitoon, josta kirjoitin postauksen Kokemukseni Studio Pinkistä.5_suosituinta_postausta_vuodelta_2018_55_suosituinta_postausta_vuodelta_2018_65_suosituinta_postausta_vuodelta_2018_7Vuosi oli pitkästä aikaa todella hyvä, uusi koti toi uuden alun ja vaikka tänä vuonna karsiutui läheisiä ihmisiä, niin silti vastaan tuli uusia tuttavuuksia molemmille puolison kanssa, eikä jääty hankeen makaamaan. Jos jokin jäi erityisesti parhaimman kesän kanssa mieleen on äidin viisaus vaikeisiin hetkiin -Tee niinkuin koirat. Jos et voi syödä sitä etkä leikkiä sillä, kuse sen päälle ja lähe menee.

Suuri kiitos kuluneesta vuodesta kaikille, kiitokset kommenteista ja siitä, kuinka jaksatte käydä lukemassa viikosta toiseen postauksia. Toivottavasti teidän vuosi on ollut hyvä, rakkaudentäyteinen ja opettavainen, nautitaan vuodenvaihteesta turvallisesti!

Kuvat: Pinja Finell

💛:Ninni

Hyvästi epämukavat rintaliivit

Heippa!

Eilen en kerennyt asettumaan blogin ääreen niin siirsin suosiolla perjantain postauksen näin lauantain piristykseksi! Tämä aihe on kummiskin semmonen minkä haluan saavan ajatuksia monissa teissä lukijoissa ja keskustelua aikaiseksi.

Rinnoista puhuminen tuntuu olevan aina muodissa ja niistä pohditaan onko pienet, vai isot rinnat paremmat. Koetaan painostusta ja epävarmuutta oli minkä kokoinen varustus tahansa. Olen joskus aikanaan tehnyt postauksen liittyen hieman tähän asiaan, ja sen voit käydä lukemassa sen tästä linkistä.

Vaikka postaus on vanha on mielipiteeni pysynyt samana ja vuosia tullessa lisää on teinivuosien tuomat paineet jäänyt pois, toki meillä kaikilla on päiviä jolloin epävarmuus iskee ja se on täysin normaalia, mutta epävarmuus omista rinnoista ei ole palannut koskaan.

Jos olisi mahdollisuus palata ajassa taaksepäin kertoisin 15-vuotiaalle Ninnille, ettei pieniä rintoja tule hävetä ja viiden vuoden päästä olet täysin tyytyväinen niihin, voit siis suosiolla jättää tyhmän näköiset push-up rintaliivit pois, jotka hiertävät ja kiristää kokoaika. Isoilla rinnoilla kun ei saa työpaikkaa, koulutusta, rakkautta, eikä elämän iloa.OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERANykyään yhä useammat naiset jättävät rintaliivit kokonaan pois niiden epämukavuuden takia. Sen takia pieni rintaisuus on helppoa, koska edullisia, pehmeitä ja oikeasti mukavia rintaliivejä löytää jokaisesta kaupasta.

Ei tarvitse ostaa puristavia kaarituellisia liivejä, jotka eivät hengitä yhtään päällä. Kuvassa näkyvät H&M rintaliivit maksoivat 10€ ja tämän tapaisia pehmeitä, hengittäviä ja kaarituettomia liivejä suosin!

Niin villiksi en koskaan heittäytyisi, että olisin ilman minkäänlaista suojaa ihmisten ilmoilla, koska kummiskin oma kroppa on arvostamisen arvoinen asia. Oikeanlaiset rintaliivit ei purista, vaan tuntuvat juuri ihanan naisellisilta päällä, jotka on myös ihanaa pukea päälle.OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERALush paketin arvonta loppui eilen ja onnetar suosi tällä kertaa Helenaa! Kiitos kaikille osallistujille, oli ihana lukea kauniita kommentteja siitä kuinka blogini teitä miellyttää.

Tälläiset arvonnat ovat aina kivoja ja itseänikin aina kutkuttaa mahan pohjasta, koska on kivaa vaihtelua antaa pientä piristystä edes yhdelle teistä. Oikein aurinkoista kevättä kaikille ☀

-Ninni