Likaisen hiuspäivän pelastus

Monista erilaisista hiusten pesemis postauksista voikin päätellä, mun tykkäävän kaikista eniten juuri pestyjen hiusten tunteesta. Sillon itsevarmuuskin on korkeemmalla, kun ulkonäkö on ihan tip top. Silti joskus on niitä päiviä, ettei kerkeä pestä hiuksia, tai hiukset on päivän aikana päässyt rasvoittumaan nopeasti, toki on myöskin hyvä muistaa pitää hiusten pesujen välissä pidempääkin taukoa.OLYMPUS DIGITAL CAMERAViime vuonna tuli monien somettajien kautta esille Aussie hairin tuotteita ja tämän hetkinen ensikokemukseni tähän merkkiin on tämän kuivashampoon kanssa. Olimme puolison kanssa Itiksessä ja huomasimme Stockmannilla olevan Hullut päivät. Niin hulluja ei kummiskaan oltu, että oltaisiin sinne lähdetty pyörimään, vaan näimme ulkopuolella olevan kosmetiikkaa myynnissä josta tämän kuivashampoon löysin.

Myönnän itselläni olevan hyvin vähän kokemusta erilaisista kuivashampoista yllämainitun syyn takia (rakastan pestyjä hiuksia) myöskin nämä tekee paljon roskaa ja kuluvat nopeasti käytössä. Silti semmoinen on joskus vaan parempi löytyä sieltä kaapista, jolloin saa pelastettua hädässäkin lookin.

Aussie Hair kuivashampoo ennen & jälkeen

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOmaan makuun hiuksista tulee puhtaimpaa jälkeä mitä kuivashampoolla oikeastaan pystyykin tehdä. Ei jää harmaata väriä tyveen, eikä ulkopuolisen silmiin hiukset näytä jauhoisilta. Sormilla jos hiuksia hirveästi hankaa, tuntee aineen sormissa eivätkä hiukset tunnu yhtä luonnollisilta, kuin juuri pestyt hiukset. Silti tyvi saa kuohkeutta huomattavasti enemmän lisää, eikä hiukset ole lässähtäneet.

Mun tyyli yleensä kuivashampoon kanssa on laittaa hiukset ponnarille, tällöin ei tarvii suihkuttaa kaikkialle hiuksiin vaan ponnarilla hiukset näyttää fressiltä, kun hiusrajat on ”siistinyt.” Kuivashampoo toimii toki myös hyvin hiukset aukikin, riippuu miten on tottunut ja kuinka paljon hiuksia tulee harottua päivän aikana käsillä.OLYMPUS DIGITAL CAMERAEn ole varma, kuinka kauan näistä Hulluista päivistä jo on, mutta vielä purkissa riittää ainakin yhdelle kerralle pelastusta. En ole laskenut kuinka monta kertaa tätä on tullut käytettyä, mutta jos tyytyväisen paljon kertoisi jotain edes! Purkki ei ole tuntunut menneen hujauksessa, vaan oikeasti on saanut käytettyä monta kertaa.

-Ninni

Koko päivän kestävät kiharat

Moikka!

Yksi pahimmista laiskuuksista on se, etten ikinä jaksa tehdä näille hiuksilleni mitään. Helpointa on vain aamuisin harjata, laittaa ihanaa öljyä latvoihin ja siinä koko paketti päiväksi.

Kiharat ovat kummiskin niin kauniit ja näyttävän näköiset, mutta inhoan ylikaiken sitä työtä -varsinkin tämän pehkokasan kanssa! Mun hiuksissa on jokin kirous sille, kun haluan suorat hiukset ne menevät kiharaan ja kiharat tehdessä ne suoristuvat.

Tähänkin on kyllä vaikuttanut, etten ole pahemmin mitään tuotteita edes lakkaakaan käyttänyt. Nyt päätin panostaa hyviin tuotteisiin ja kokeilla voisiko hiuksissa pysyä koko päivän kiharat.OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Miten syntyy koko päivän kestävät kiharat Biozellin tuotteilla?

Ensimmäiseksi laitan hiuksista suurimman osan ponnarilla nutturalle, jolloin Biozellin lämpösuojasuihkeen suihkuttaminen tavoittaa enemmän hiuksia. Tästä on samalla helpompi lähteä kihartamaan hiuksia pieni osio kerrallaan.

Paksujen hiusten kanssa varsinkin kaiken a ja o on hiusten jakaminen pieniin osioihin. Tällä hetkellä käytössä on suoristusrauta jolla teen kiharia, joten sekin vaikuttaa lopputulokseen paljon millä niitä kiharia tekee. Tämänkin taidon oppii vain tekemällä, mutta otollisinta hiuksille silti on olla ilman lämpökäsittelyjä.OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAKihartamisen jälkeen on suolasuihkeen aika, tämän kanssa kannattaa olla varovainen ettei liikaa suihkuta, jolloin hiuksista tulee kovat. Tyveen suihkuttamalla saa hiuksiin tukea ja tuuheutta, mutta tykkään suihkuttaa ympäri hiuksia jolloin suolasuihke tuo rakennetta.

Suihkuttelun jälkeen puristelen hiuksia kevyesti, jolloin kiharista tulee eläväisen näköiset, eikä liian laitetut kiharat. Tämän jälkeen kuivattelen hiuksia hetken ja viimeistelen ne sopivalla määrällä hiuskiinteellä, eli lakalla.

Lakka ja suolasuihke on suuri tekijä siinä kuinka kovat kiharista tulee, vai saako niistä kauniin ilmavan näköiset. Biozellin hiuskiinteessä on vahva pito joten pikkuisen kerrallaan on hyvä eka kokeilla kuinka paljon omat hiukset lakkaa vaativat.OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAVielä vinkkaan teille tosi hyvästä kuivashampoosta! Niinkuin alussa mainitsin olevani laiska hiustenlaiton kanssa, olen ollut myös laiska ostaakseni kuivashampoota, koska juuri pestyt hiukset ovat yksi parhain tunne. Teininä muistan, kuinka kaupan hyllyt oli täynnä toinen toistaan huonompia kuivashampoita, jonka takia en ole enää jaksanut etsiä sopivaa.

Ostaessani Biozellin tuotteita päätin kokeilla heidän kuivashampoota. Vapaapäivinä pidän lepopäivää hiusten pesusta, jolloin hiukset saavat levättyä varsinkin näin talvella, kun päänahka on helpommin kuiva. Tämä tuote toimii hyvin, eikä koko pulloa tarvitse tyhjentää saadakseen hiuksista edes hieman paremman näköisiä.

Biozell on myös suomalainen tuote, joten pisteet suomalaisuudelle ja ehdottomasti toimiville tuotteille!OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAHuomenna onkin ystävänpäivä ja mikä parempaa on hieman laittautua sitä varten mennessään ystävien, tai oman rakkaan kanssa syömään. Onko teillä jotain ystävänpäivä perinteitä mitä yleensä teette? 🙂

-Ninni