Kun hiuksista tuli pakkomielle
Hellou!
Aikanaan olen kirjottanut postauksen motivaationa muille hiuksien kasvattamisesta ja hiushistoriastani, postauksen voit lukaista tästä linkistä. Kerroin, kuinka aikanaan itseluottamus on karissut hiusten kunnon myötä olemattomiin ja se on mielestäni todella surullista.
Monet vuodet olen omistanut pitkät ja terveet hiukset, toki välillä latvat menevät huonoon kuntoon jos niitä ei käy leikkauttamassa. Viime syksynä kävin Miran luona ensimmäistä kertaa ja muutama viikko sitten kävin uudestaan. Latvat oli mennyt todella kuiviksi kylmän talven jälkeen ja kampaajan penkkiin istuessani sanoin Miralle -niin paljo latvoista pois mitä tarvitsee. Mira ammattilaisena vielä varmisti kuuliko hän oikein, -niin paljon kuin tarvitsee?
Siinä samalla aloin miettimään miten paljon ihminen on voinut kasvaa vuosien varrella tässäkin asiassa. Ennen hiukset ja niiden pituus oli kaikki kaikessa ja niitä leikatessa en haluunnut kenenkään leikkaavan yhtään senttiä enempään. Haluan toki aina pitää pitkät hiukset, koska rakastan niitä ja ne tuntuu luontevilta.
Kampaajan jälkeen näin terveet hiukset päässä ja lattialla monen monta senttiä huonoa latvaa lattialla. Ero on iso pelkässä pituudessa ja vaikka unelmani on saada erittäin pitkät hiukset, niin unelma on silti ennemmin terveistä hiuksista. Jos vuosia sitten olisin ollut tässä tilanteessa ja nähnyt niin paljon hiuksia lattialla olisi itseluottamus romuttunut. Uskaltaisin väittää hiusten olleen joskus minulle pakkomielle ja nimenomaan niiden pituus.
En ole koskaan muuten kokenut ulkonäköön liittyvää suurta tuskaa, surua ja ahdistusta, kuin aikanaan hiuksistani. Se on surullista, koska se on vain hiusta. Toki teinivuodet ovat monella tapaa hankalat ja siihen kuuluu paljon kritiikkiä itseään kohtaan, mutta onneksi ihmiset kasvaa. Siihen kasvaa, ettei mikään ulkonäöllinen asia määritä sitä miten hyvältä pitäisi tuntua. Ulkonäkö on asia mikä tulee muuttumaan monien asioiden takia ja mielestäni koskaan ei kannata kiintyä liikaa ulkokuoreen kenessäkään toisessa, tai itsessään.
Rakastan huolehtia ulkonäöstäni ja se tuo monessakin asiassa itsevarmuutta lisää, mutta siitä ei pitäisi kokea ahdistusta. Jos nyt voisin sanoisin nuorelle itselleni kaiken sen ahdistuksen olevan turhaa, maailmassa on paljon muita asioita joihin kannattaa keskittyä.
Unelma oli kasvattaa pitkät hiukset ja nyt se unelma on ollut pitää hiukset terveinä. Vanhenemisessa on ihanaa se, kuinka monet pinnalliset asiat jää vähemmälle ja vaikka joskus tulee ulkonäköön liittyviä asioita, tiedän niiden olevan hetkellisiä ajatuksia
-Ninni
Äiti aina sanoi, ettei kannata värjätä kestoväreillä ja aina ennemmin osti kevytvärejä jotka lähtevät ~20 pesussa pois. Kiitos mamma siitä, että suojelit pientä päänahkaani vaikken olisi halunnutkaan! Ei mun päälle siis koskaan mitään tapahtunut, mutta unelma terveen näköisistä pitkistä hiuksista oli pitkäksi aikaa historiaa.
Nyt siitä on mennyt reilusti yli 2 vuotta, kun olen viimeksi värjännyt hiukseni ja tämän projektin aloittamisesta. Hullua on katsoa niitä kuvia missä hiukseni ovat ihan olemattoman ohuet. Nykyään pidän hiuksista sata kertaa parempaa huolta, kuin koskaan ennen.
Itseluottamus on kasvanut hiusten kasvun myötä huomattavasti. Ylhäällä on kuva, minkä olen laittanu Facebookin ihmeelliseen maailmaan melkein 3 vuotta sitten. Aikamoinen muutos, vai mitä? Nuorena on silti hyvä kokeilla ja etsiä omaa tyyliään. Onko teillä ollut jotain tosi radikaalia hiusten kanssa, vai aina samanlainen tyyli?
ninnijuutinen.com 