Parhain hiustenhoitotuotteiden kombo -pelkillä tuotteilla et saa pitkiä hiuksia
Muutama postaus takaperin kerroin miten hiukset on ollut joskus pakkomielle ja miten päästä roikkuvat tupsut on vaikuttanut itsevarmuuteen liikaa. Tästä linkistä pääset lukemaan aikaisemman postauksen, jos se on mennyt ohi. Hiusteemalla jatketaan ja nyt jaan ensiksi täydellisen kombon hiustenhoitotuotteita, joilla hoidan päivittäin hiuksiani. Kerron myös mielipiteitäni, mitä tulee hiusten hyvinvointiin ja niiden kasvattamiseen.
Harvemmin tulee vinkattua uusista hiustuotteista, koska kaapista löytyy ihan muutama tuote shampoon ja hoitoaineen lisäksi. Nyt viime aikoina olen löytänyt täydellisen parin pitämään hiukseni kostutettuina ja pehmeinä.
Hiusten selvittämisen aloitan suihkuttamalla Aussien Scent-sational hoitosuihketta ympäri päätä, setvittämään hiuksia ja myöskin tuomaan pehmeyttä hiuksiin päivän ajaksi. Olen kertonut, tässä postauksessa kuinka rakastuin Aussien kuivashampooseen ja se rakkaus on jatkunut nyt uuteen heidän tuotteeseen. Bonuksena kaiken lisäksi hoitosuihke tuo ihanaa tuoksua hiuksiin ja se tuoksu kestää todella pitkään, enkä malta olla päivän aikana olla nuuhkimatta hiuksia.
Suihkeen jälkeen levitän latvoihin yli puolen vuoden ajan ollutta luottotuotetta Luxeoilia! Tätäkin olen hehkuttanut monta kertaa, koska tämä jos mikä tuote on kehujen arvoinen. Hetki sitten ostin toisen pullon, joten riittävyys on ollut aivan mahtava, koska sitä on tullut levitettyä lähes joka päivä ja myös muidenkin hiuksiin.
Hiusten kasvatus on monille ajankohtainen asia ympäri vuoden ja haluaisin tässä samalla tuoda esiin muutamia kokemuksia ja mielipiteitäni. Vaikka nuo kaksi tuotetta ovat ehdottoman tärkeitä omassa joka päiväisessä arjessa ja hiusten kunnossapidossa, niin silti hiusten kasvattamiseen ja hyvinvointiin liittyy paljon enemmän, kuin muutama öljypurkki. En halua puhua koskaan väärin asioista ja vaikka hehkutan joidenkin tuotteiden olevan hyviä ja toimivan minulla niin silti, ne ovat tuotteita mitkä tuo vain sen pienen lisän muuhun huoltamiseen hiusten kanssa.
Somessa on tullut törmättyä muutaman kerran tämän kevään aikana muiden somettajien hehkuttaessa tiettyjä vitamiineja hiuksille ja kuinka ne on vaikuttanut hiusten kasvamiseen. Tämmöisiä kasvamiseen liittyviä merkkejä ei tule viikossa, tai kuukaudessa. Kerroin aikanaan hiushistoriaani ja siitä, kuinka omien hiusten kasvattaminen pitkiksi ja terveiksi kesti kaksi vuotta, vasta lopetettuani hiusten värjäämisen ja joka päiväisen lämpökäsittelyn.
Kaikki on yksilöllistä ja haluan tuoda oman kokemuksen tasapainoittamaan muiden hehkuttamia tuloksia viikoissa. On hyvä löytää oikeat tuotteet, jotka pitävät yllä hiuksien hyvinvointia, samanlailla kuin kasvoille löytää oikeat meikit, tai puhdistustuotteet.
Hiusten kasvattaminen on pitkä prosessi, joka vaatii myös hiustenleikkaamista. Eniten pystyt vaikuttamaan omaan kroppaan ja sen kokonaiseen kuntoon ruokavaliolla ja muilla terveellisillä elämäntavoilla. Sen rinnalle tarvittaessa lisäksi tuotteita ylläpitämään rakennettua ulkokuorta.
Kuten olen sanonut aikaisemminkin, ennemmin terveet hiukset ja sen jälkeen pituus. Lähetän paljon motivaatio tsemppejä kaikille jotka tarvitsee sitä hiusten kasvattamiseen ja myös niille jotka eivät kasvata hiuksia, mutta haluavat niistä vahvat ja hyväkuntoiset!
-Ninni