Epäsuositut mielipiteet: Miksi pidän laihoista malleista

Blogeissa rakastan postaussarjoja ja pitkään olen halunnut aloittaa mielipidekirjoituksiin perustuvan postaussarjan. Blogeissa oli pitkään yksi postaus johon oltiin listattu epäsuositut mielipiteet ja jo tuolloin halusin tehdä myös omani. Kummiskin yhdessä postauksessa on vaikeaa käsitellä montaa mielipidettä, varsinkin jos sitä ajatusmaailmaa haluaa avata enemmän.

Myönnän jännittäväni sitä, kuinka näillä postauksilla tulee olemaan monesti vahva sanoma, koska mielipiteistä puhuminen tuntuu olevan aina hieman riskiä. Meillä jokaisella on mielipiteitä asioista ja varsinkin niistä asioista, jotka erityisesti koskettaa omaa elämää. Joten oli aihe mikä tahansa josta kirjoitan mielipiteen, muistutan sen olevan juuri minun mielipide -se ei ole väärä, eikä oikea, mutta se on minun. Jos meidän ajatukset eivät kohtaa tässä asiassa se on enemmän, kuin okei. Mielipiteitä saa sanoa, kunhan niillä ei pyritä loukkaamaan ketään ja tämä on erityisen tärkeää muistaa täällä somessa! Haluan tehdä epäsuosituista mielipiteistä postauksen verran kirjoitusta, jotta varmasti saa kaikki ajatukset siitä aiheesta kirjoitettua.

Miksi pidän laihoista malleista

Jonkin aikaa sitten näin videon Ylex:n somessa siitä, miten meidän pitäisi mahtua 0 kokoon. Videosta jäi paljon ristiriitaisia fiiliksiä, koska en ole kokenut kenenkään koskaan osoittavan kaupan muovista mallinukkea ja sanovan -sinun täytyy mahtua tähän samaan kokoon. Olen jonkin verran aina seurannut keskusteluita siitä, kun ihmetellään miksi mallit ovat aina vain laihoja ja tämä keskustelu tulee varmasti olemaan ikuista -jopa silloin, vaikka malleja olisi erikokoisia.OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAItse olen normaali painoinen nuori nainen, joka monesti ostaa vaatteensa nettikaupasta. Myymälässä harvemmin katson mallinukkeja ja miten vaate istuu niiden päällä, koska ne ovat muovia, ne nyt vaan sattuu roikottomaan sitä vaatetta siinä esillä. Olen myös ollut työssä, jossa mallinukeille laitetaan vaatteita päälle ja supistetaan nuppineuloilla mallinukelle istuvammaksi. Tätä voisi verrata hyvin esimerkiksi ruokamainoksiin ja miten salaatteja kiillotetaan lakalla -eli tehdään niistä mainoksiin mahdollisimman houkutteleviksi.

En pidä sanasta normaali painoinen, mutta se nyt kuvastaa varmaan helpoiten vartaloani niin, että jokainen ymmärtää mitä sillä haen. No tämän kokoisena, kun olen ja ostaessani nettikaupasta vaatteita haluan nähdä vaatteen ihmisen päällä, joka vastaa omaa kokoani. Tämä auttaa näkemään miten tietynlaiset vaatteet laskeutuu ja istuu mallien päällä ja tässä auttaa vielä monesti se, jos mallin käyttämä koko ja pituus on kerrottu vaatteen tiedoissa, kuten Nelly.com sivusto tekee.

En arvostele miltä kukin näyttää, onko mahamakkaroita, tai selluliittia, koska mallien työssä se ei vaikuta vaatteen pukemiseen ja kantamiseen mitenkään. Rakastan jos mallit kantaa vaatetta kuvissa hyvin ja tuo niillä muutamilla erilaisilla kuvilla vaatetta hyvin esille. Se, että malli on suhteellisen samoissa mitoissa kroppani kanssa auttaa itseäni hahmottamaan kuvaruudun avulla vaatteet itseni päälle. Jos vaatetta kantaa huomattavasti erikokoisempi ihminen, vaikeuttaa se hahmottamista miten vaate laskeutuu pienempi kokoisen päälle ja tämän takia pidän laihoista/normaalikokoisista malleista.OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAHaluan välttää aina hutiostoksia ja nettikaupassa ostaessa tutkin vaatteita tarkkaan niin materiaalin, istuvuuden ja tarpeen muodossa. Suurimman karsinnan vaatteesta tekee materiaalit, koska on tiettyjä materiaaleja joita haluan välttää. Seuraavana tulee istuvuus, jos vaate ei laskeudu toivotulla tavalla kuvassa näkyvän mallin päällä (joka on samoissa mitoissa kroppani kanssa) on turha ostaa vaatetta edes kotiin kokeiltavaksi.

Olen ehdottomasti sen kannalla, että enemmän erikokoisia malleja ja varsinkin nettikaupan sivuille. Asiakkaiden olisi helpompi nähdä mahdollisimman samankokoisella mallilla tuotteet päällä, jolla myös vältyttäisiin hutiostoksilta ja turhalta palautus rumbalta.

Meidän jokaisen kroppa on uniikki, siksi erilaiset vaatteet istuu niin erilailla. S koon mallin vaate ei näytä samalta L kokoisella, varsinkin jos vaatteessa on esimerkiksi paljon laskeutuvaa kangasta ja eroo perusvaatteista erilailla. Siksi olisi mahtavaa, jos jokainen pystyisi peilaamaan edes hitusen verran nähdäkseen miten tietynlainen vaate laskeutuisi/istuisi omassa kropassa.OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAToivon tän postaussarjan olevan tervetullut tänne muiden lifestyle postauksien joukkoon tuomaan jotain suurempaakin sanomaa. Toivon näiden postauksien tuottavan puheenaiheita ja jos meidän ajatukset kohtaa, tai ei niin olisi mahtavaa jatkaa keskustelua kommenteissa teidän kanssa. Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille!

-Ninni