Ensimmäiset silmälasit aikuisena

Hellou maanantai!

Vaikka postaustahdin piti pysyäkkin keskiviikoissa, niin nyt räjäytetään tämä maanantai käyntiin postauksella, koska inspiraatio virtaa ja kirjoitettavaa on vielä paljon tälle loppuvuodelle.

Sunnuntai sai positiivisen käänteen, kun puhelimeen tuli tekstiviesti Instrumentariumilta, että ihka ensimmäiset silmälasini ovat saapuneet. Kävin muutama viikko sitten optikon näöntarkastuksessa ensimmäistä kertaa ala-asteen jälkeen ja tuntuma lukulasien tarpeesta piti paikkansa. Ollessani nuori sain lukulasit, mutta niiden käyttö jäi vähäiselle. Kaapissa ne taisi olla vielä muutamakin vuosi sitten, mutta ennemminkin vain muistoja pienen Ninnin laseista.

Olen aina nähnyt hyvin lukea ja näöntarkastuksessaki optikko kehui kaukonäköäni. Silti lukemisen suhteen tulee silmiä rasitettua niin paljon, ettei ilman pääkipuja selviä jos on pitkään lukenut tekstiä. Optikon kanssa puhuttiin silmälasien tarpeesta ja varsinkin, kun koneella tulee tehtyä paljon niin töissä, kuin blogin parissa oli parempi alkaa nyt hemmottelemaan silmiä ja ottaa lukulasit käyttöön kotona.OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERASilmälasit ovat houkutelleet aina hieman aikuisena, koska ne vaan näyttää niin söpöiltä ja täydelliset kehykset tuli löydettyäkin heti, mitkä säväyttivät silmiä ja omaan makuun istui kasvoille täydellisesti. Kehykset halusin valita niin värin, kuin muodon kanssa ja siksi hieman pyöreämmät silmälasit tuli valittua, jolloin kehykset ei niin selkeästi tule lukiessa silmille.

Pieni kömmellys tuli tehtyä, koska sovittamissani laseissa en muistanut olevan timantteja, mutta en enää löytänyt muita vastaavia, jos olisikin käynyt vahinko ja olisi tullut väärät kehykset. Nätit ovat nämäkin MaxMaran kehykset, vaikka en itseäni ihan omaksu bling bling naiseksi, mutta ompa nyt ensimmäinen asuste jossa on hieman blingiä!

Nyt totutellaan siihen, että lasit kulkevat läppärin kanssa yhtämatkaa, vaikka ilman niitäkin pärjää. Monesti tulee vain näpyteltyä montakin tuntia konetta yhtä putkeen, jolloin silmät alkavat mennä niin kipeiksi ja kipu alkaa säteilemään päähän.

Milloin viimeksi te ootte käynyt näöntarkastuksessa ja mitä mieltä olette näistä uusista laseista?

-Ninni