Elämänkerta pohjamudista tulevaisuuteen

Hellou!

Näin Sannan pannari blogissa postauksen, jossa hän esitteli itsensä ja aloin miettimään milloin olen itseni esitellyt, tai edes kertonut enemmän taustastani. Tästä alkujaan piti tulla hyvin samantapainen postaus, koulutyylinen esittely jossa kerrotaan niitä perusjuttuja, kunnes kirjoittamisesta inspiroituneena päätinkin kirjoittamaan elämäni sieltä pohjamudista tulevaisuuteen. Vuodatin monia kyyneleitä tätä kirjoittaessa, mutta uskon tämän tekstin myötä monien pääsevän kiinni paremmin monista asioista.

Palataan siihen perinteiseen esittelypostaukseen myöhemmin, jos tuntuu sille olevan vielä tarvetta. Nyt haluan avata elämäni teille, joten ota hyvä asento ja jos olet yhtään samanlainen herkistelijä, muutama nenäliina olisi paikallaan.OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Juuret & lapsuus

Eli moi, oon Ninni 22-vuotias juntiksi itseäni kutsuva likka Helsingistä. Tämä junttius pohjautuu lapsuuteeni, koska olen kotoisin landelta Tampereen lähettyviltä. Eli toisin sanoen landepaukku, ja paukuksi puolisoni minua kutsuukin. Olin ensin kertomassa, kuinka junttius tulee juuristani, mutta isäni on syntyjään Helsinkiläinen joten ne ei klikkaa hyvin keskenään. Eikä vanhempani juntteja ole, ehkä me lapset vain vähän ollaan.

Olen perheestä, jota ei muutamalla sanalla pysty kuvailemaan. Isä ja äitini ovat mulle olleet aina rakkaudessa inspiraatio ja ihania roolimalleja. Olen saanut viettää rakastetun lapsuuden viiden sisarukseni kanssa, joista jokainen on yhtä tärkeä osa perhettämme ja meistä jokainen rakentaa Juutisen perheen. Olen perheeni nuorin ja saanut rikkaudeksi neljä isoveljeä ja yhden isosiskon.

Meidät kasvatettiin erittäin hyvin ja kuinka kaikkea ei aina todellakaan saa, mutta en ole koskaan kokenut, että jotain olisi puuttunut. Meillä oli paljon juttuja lapsuudessa, siskoni kanssa kerättiin paljon Brätzejä joilla leikittiin todella pitkälle, silti ollaan perustuloisesta perheestä. Ei oltu liian hemmoteltuja ja asioiden eteen piti tehdä kotitöitä ja kuri oli silloin minunkin nuoruudessa vielä todella kova, mutta olihan se myös ansaittuakin joskus. On hullua ajatella miten hyvin kaksi ihmistä on voinut kasvattaa kuusi lasta yhtä saman arvoisesti, vaikka väistämättä nuorimpana olen ollutkin se söpöin. Isäni aina sanoikin minulle nuorena sinulla on vain yksi tehtävä ja se on olla söpö.OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nuoruus

Nuoruus on ollut mulla todella kirjava ja täynnä kaikkea. Kun ykkösluokka oli lopuillaan muutettiin pienestä kunnasta viereiseen kylään. Niin nuorena muutos ei ollut vaikeaa ja tuolloin tykkäsin vielä koulusta, joten odotin aika innoissani uutta koulua. Suurin ikävä tuli meidän pikku metsää, jossa leikittiin ja koko taloa, se oli meidän rakas koti ja minun ensimmäinen semmoinen.

Kakkosluokalla tutustuin ensimmäisenä päivänä silloiseen parhaaseen kaveriini, jonka kanssa olimme kuin paita ja peppu. Olimme kilttejä tyttöjä, leikimme barbeilla oltiin, kotona sovittuun aikaan, tehtiin läksyt heti koulun jälkeen yhdessä ja harrastimme Cheerleaderiä yhdessä. Hänen muuttaessa pois, lapsuuteni sai aivan uuden käänteen.

Tutustuin uusiin ihmisiin, jotka olivat aivan erilaisia. Silloin huomasin miten luonteeni muuttuu väärässä seurassa. Näin jälkeenpäin, kun asioita on käynyt läpi ja miettinyt, se oli erittäin pelottavaa. En loistanut koulussa, koska vaikeuksistani oppia ei silloin tiedetty. Turhauduin koulunkäyntiin niin paljon ja väärät ystävät tekivät minusta surullisen, kiukkuisen ja kapinoivan. Olin vasta nelosluokalla ja tuntui, kuin olisin jo antanut kaikkeni kaikelle.

Silti välillä harrastin uusia erilaisia lajeja, harrastuksien parissa sain olla lapsi ja siellä oli ihania ihmisiä joiden seurassa pystyin taas olla normaali itseni. Harrastaessani yleisurheilua, muistan kuinka äitini sanoi kerran tullessaan hakemaan minut harkkojen jälkee, olet ihanan pirteä ja energinen. Sitä olinkin, vaikka tuolloin ei puhelimilla kirjoitettu, kuin tekstiviestejä oli se joskus näpytys sotaa kavereiden kanssa. Treeneissä sain unohtaa hetkeksi kaiken muun, kaikki riidat ja mitä lasten draamoja nyt olikaan meneillään.OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Yläaste

Yläasteen alkaessa pahin koulukiusaaminen alkoi, samaan aikaan silti tein paljon ystäviä. Meillä oli kiva tyttöporukka kasassa, vaikka koulun käytävillä jouduinkin pelkäämään tuleeko kiusaajiani vastaan. Se oli todella ristiriitaista aikaa. Tyttöporukkamme alkoi pikku hiljaa erkanemaan, koska kaikki alkoi kasvamaan omaa reittiään. Tämä juntti meni massan mukana, enkä todellakaan tiennyt kuka olin ja mistä pidin.

Pahin kapina vanhempia kohtaan oli vasta tulossa. Maistoin seiskaluokan kesällä ekaa kertaa alkoholia ja pyörin ihmisten kanssa, jotka saivat vihaani kasvamaan kaikkia kohtaan. Koulun suhteen olisin luovuttanut ellei ala-asteelta asti ollut ystäväni olisi ollut samalla luokalla ja nähnyt sen hyvän puolen minusta, joka olin silloin kakkosluokalla.

Kaveriporukat vaihtelivat, olin jäänyt vanhemmilleni kiinni alkoholin juomisesta ja tupakan poltosta. Myöskin äitini joskus epäili minun käyttäneeni marihuanaa, koska olin tennareihini piirtänyt kasvin kuvan kaikkien muiden töherrysten sekaan. Sain vasta vanhempana tietää mitä piirtämäni kasvi edusti ja se oli erittäin noloa, koska olen aina ollut vastaan huumeita.

Eräänä kesänä otettiin äitini kanssa paussi kaikista riidoista, vaikka lisää oli myöhemmin tulossa. Lähdettiin yhdessä Nicke koiramme kanssa viettämään kesää pienelle mökille. Pelattiin korttia, saunottiin, syötiin herkkuja eikä puhuttu mistään ikävästä. Mökkireissun ajan sain olla se lapsi, joka olin aina sisältäni ollut. Se joka rakastaa vanhempiaan, koiraansa ja ulkoilmaa.

Kaikista parhainta oli, kun äitimme kanssa hankimme Nicke koiramme kun olin kutosluokalla. Yläasteella aloin harrastamaan Nicken kanssa agilityä ja silloin en ajatellut mitään muutakuin, kuinka onnellinen olin kahdestaan koirani kanssa. Nicke toi paljon naurua ja iloa hirveimpien teinivuosien keskelle.OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Aikuistuminen

Oli kulunut jo muutama vuosi, ne ei ollut elämäni parhaimpia, mutta vanhempieni kanssa emme olleet riidelleet pitkään aikaan ja se oli minulle ainoastaan tärkeintä. Turhasta vihasta ja kiukusta pääsin eroon vasta täytettyäni 18 vuotta. Olin ollut liian monta vuotta täynnä vihaa kaikkia kohtaan. Olin niin epävarma itsestäni, enkä muiden ihmisten takia ikinä päässyt todella tutustumaan itseeni. Vain taivas oli rajana, kun täytin 18-vuotta. Eikä sen takia, että nyt minua ei voisi määräillä, vaan kaiken uuden mitä minulle avautui.

Pääsin kesätöihin mistä tykkäsin erittäin paljon, aloitimme äitini kanssa yhteisen harrastuksen ryhmäliikunta tunneilla, löysin vihdoista viimein harrastuksen josta tykkäsin ja pääsin liikkumaan mitä olin aina ennen tehnyt. En ollut moneen vuoteen harrastanut mitään, mikä oli suurin pimennys mielelleni.

Oltiin vihdoinkin haudattu sotakirveet kokonaan vanhempieni kanssa, kävimme saunassa yhdessä jossa ekaa kertaa keskusteltiin teinivuosieni pahasta olosta. Monet kyyneleet tuli vuodatettua, olen niin kiitollinen kuinka he jaksoivat päivästä toiseen ja vuodesta toiseen uskoa siihen, etten oikeasti ole niin vihainen ja itsekäs ihminen, mitä olin jo monen monta vuotta ollut.

Suoritin ammattikoulun kakkos ja kolmos vuoden hyvin läpi, enkä inhonnut koulun käyntiä. Valmistuin hyvällä todistuksella ja sitä juhlittiin isosti! Oli niin hienoa saavuttaa jotain suurta ja nähdä kuinka vanhempieni kasvoilta paistoi ylpeys.

Joskus iltaisin autolla ajaessani menin rauhalliseen paikkaan, mietin mitä kaikkea oli tapahtunut ja annoin itselleni luvan itkeä. Annoin itselleni luvan olla ensimmäistä kertaa ylpeä itsestäni. Uskalsin sanoa ei ihmisille joita en kaivannut elämääni, en tarvinnut rinnalle parasta ystävää, tai poikaystävää tehdäkseen minut onnelliseksi. Olin vihdoin oppinut kuuntelemaan tunteitani ja uskalsin puhua kaikesta vanhemmilleni. Äiti on aina ollut loistava kuuntelia, puhumattakaan siskostani jonka kanssa vietin todella paljon aikaa Tampereella töiden ohessa. Meidänkin sisar suhdetta oltiin koeteltu niin paljon ja vihdoin kaikki oli hyvin.OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Muutto helsinkiin

Valmistuttuani en ollut yhtään suunnitellut mitä teen. Kotikotona oli kiva elää, eikä koskaan ollut puhetta vanhempieni kanssa milloin muuttaisin omaan asuntoon. Aloin jossain vaiheessa puhumaan muutosta Tampereelle, koska siellä oli töitä tarjolla, myöskin muutama veljeni ja sisko asui siellä.

Kesä oli jo loppumaisillaan, oltiin tehty pitkään suunnittelua matkastamme Lontooseen äidin yllätyslahjaksi. Seikkailun viehätys kasvoi koko aika suuremmaksi, etsin töitä ja välillä kuikuillen asuntoja Tampereelta. Päähän pistona katsoin töitä ja asuntoja Helsingistä ja hupsista vaan minulla olikin työhaastattelu! Lähdimme silloisen ystäväni kanssa Onnibussilla Helsinkiin työhaastatteluun ja heti haastattelun jälkeen sain tietää, että sain paikan. Haha kysehän ei ollut, kuin puhelinmyynnistä. Aloin tekemään suunnitelmia siitä miten tulisin toimeen, olin tuolloin töissä Suomalaisessa Kirjakaupassa ja sain kuulla, että Helsinkiin etsittiin työntekijää ja minulla oli hyvä asema, koska olin heillä jo töissä.

Kävimme katsomassa vanhempieni kanssa ensimmäistä asuntoani, 20 neliötä Kontulassa. Niin pieni, mutta täysin simppeli asunto tuntui kivalta ja hetken päästä kiinteistövälittäjä soitti perään ja kertoi minun saaneen asunnon.

Siitä alkoikin muuttotohinat, olin ostanut valmistujaisrahoillani paljon tavaraa asuntoa varten ja myös saanut lahjaksi paljon hyödyllisiä tavaroita. Kuukausi meni äkkiä ja kohta sitä oltiinkin pakettiautossa Figaron ja Simban kanssa kohti uutta ja tuntematonta.

Muutto meni nopeasti, koska kantamuksia nyt ei pahemmin ollutkaan ja tuli aika sanoa heipat. Sen illan, ne halit ja se tunnelma oli ihan käsittämätön. Tajusin, kuinka kaukana olen yksin jossain mitä en osaa edes kartalta osoittaa, äitini lähti ensimmäisenä, koska oltiin molemmat niin itkuherkkiä. Parvekkeelta vilkutin vielä kyyneleet silmissä heipat ja toivoin, tuon auton täynnä tärkeitä ihmisiä pääsevän turvallisesti kotiin.OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vuodet Helsingissä

Tuosta ensimmäisestä illasta pienen asuntoni luona tulee tänä vuonna kuluneeksi neljä vuotta. Kuten arvaattekin, en ole päätöstäni muuttaa Helsinkiin katunut ikinä. Voi kun se pieni tyttö suurien haaveiden kanssa olisi tuolloin tiennyt mitä on tulossa eteen, olisi hän tokaissut -tämä on sitä elämää.

Näitä vuosia olette myös tekin päässeet seuraamaan tiiviimmin, läheskään kaikkea ei ole tullut tänne kirjoitettua, mutta sekaan on mahtunut pahimpia kokemuksia, suurimpia sydänsuruja ja menetyksiä. Erilaisia työpaikkoja, uusia kokemuksia, rakkautta, uusien ihmisten tapaamista ja itseensä tutustumista.

Heti muutettuani tapasin puolisoni. Voi niitä nuoria, jotka ei ymmärtänyt rakkaudesta oikein mitään, vaikka minulla oli aina ollut hyvät roolimallit siinä. Meidän suhdetta ei riitä muutama sana kuvailemaan. Se ei ole missään määrin täydellinen kansikuva kertomaan rakkaudesta ja hyvyydestä. Se on ollut täynnä vuoria ja kivisiä teitä, siinä on paljon asioita joita olen halunnut sulkea pois. Se on täynnä asioita, jotka kuuluvat vain meille. Silti haluan sanoa tämän ääneen, koska en halua ihmisten aina luulevan kaiken olevan täydellistä, mutta silti epätäydellisyyskin on rakkautta. Me ollaan puolison kanssa kasvettu aivan eri maailmoissa ja se kasvaminen toisen kenkä omassa jalassa on aivan saakelin vaikeaa.

Silti jokin on alusta asti pitänyt meidät yhdessä, vaikka pieni hengähdystauko ollaan aikanaan pidetty, ei ole mennyt päivääkään näiden vuosien varrella ettemme olisi pitänyt yhteyttä ja toisistamme välitetty. Meidän ensi tapaamisesta lähtien siinä on ollut jotain, jotain mitä en ole koskaan osannut selittää. Vasta monien mokien jälkeen ollaan ymmärretty mitä se rakkaus on. Vasta nyt kun ollaan alettu kasvaa itse ja hyväksymään kaikki omat virheemme menneisyydessä. Se rakkaus ei olekkaan sitä, kuinka kaikki on täydellistä ja osaa aina puhua toisesta kauniisti. Se ei olekkaan sitä, kuinka koko aika pitää ymmärtää toista, vaikka hassulla tapaa silti ymmärrätkin. Ollaan ymmärretty mitä rakkaus on, kun ollaan opittu tuntemaan toisistamme kaikki, ne paskimmatkin asiat.

Puolisoni kautta olen oppinut ymmärtämään muiden virheet, niin kauan kun teen itse virheitä elämässäni on ymmärrettävä toistenkin virheet. Meidän rakkaustarina ei ole prinsessa saduista, vaikka joskus luulin tosi rakkauden olevan aina helppoa. Meidän rakkaus on silti paras, koska ilman näitä vuosia en olisi koskaan ymmärtänyt, kuinka paljon rakkaus vaatii molemmilta.

Muutto Helsinkiin ei siis todellakaan ole ollut yhtä ruusuilla tanssimista, mutta voin sydämeni pohjasta sanoa, etten mitään vaihtaisi pois. Vaikka se on niin kliseistä, niin kaikki arvet, surut ja ne ilot kasvattaa lähemmäksi itseäni, jokaisesta takapakista opin enemmän itsestäni. Jos jotain mun elämä on kaivannut niin se on erityisesti sitä, että kuuntelen itseäni ja uskallan oppia lisää.OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nykyhetki

Tällä hetkellä käyn työssä mikä on ihan ok. Ei mikään goals, mutta työporukka on kiva ja työstäni oppii hyödyllisiä asioita normaaliin arkeen. Olen kiitollinen, kun on niitä töitä joilla pystyy elättämään itsensä.

Olen pitkästä aikaa palannut sinne missä vuosia sitten aloitettiin äitini kanssa, mutta tällä kertaa vain kuntosalilla käymisen. Jos nyt olisi taas uudestaan oppinut sen, ettei sitä liikuntaa kannata jättää pois, koska se vaikuttaa niin paljon mieleen. Rakastan käydä salilla ja siellä tulee yleensä 4-6 kertaa viikossa käytyäkkin.

Haaveilen joka päivä asioista, joskus samoista ja joskus ne vaihtuu. Tän vuoden aion tehdä paljon töitä ja ensi vuonna lähteä matkustamaan. Tällä hetkellä haluan tehdä paljon töitä monen asian suhteen, jotta myöhemmin pystyy kiittämään siitä uurastuksesta.

Tällä hetkellä oon onnellinen monesta asiasta, kaikki on hyvin. Meillä on ihana koti, johon on ihanaa tulla töiden jälkeen, Figarolla on kaikki hyvin ja puolison kanssa tehdään paljon kivoja asioita yhdessä.

Tämän hetkinen suurin haave on uuden kameran osto, oon löytänyt jo kameran johon haluan päivittää vanhan ja sitä lähden seuraavaksi tavoittelemaan. Rakastan tehdä tätä blogia teille ja parantaa itseäni joka päivä enemmän ja enemmän.OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tulevaisuus

Vaikka nyt on kulunut vuosia siitä kuinka 18 vuotiaana opin ensimmäistä kertaa kuuntelemaan itseäni, on sitä opittava joka päivä. Tänä aikana olen muuttunut niin paljon, että itseensä on tutustuttava ahkerasti. Sinkkuna oli helppo tutustua itseensä, mutta nyt kun jakaa arjen toisen kanssa on se huomattavasti vaikeampaa, mutta silti sen arvoista.

Toivon todella joku päivä löytäväni työn jota rakastan tehdä koko sydämestäni. Työ vaikuttaa niin paljon meihin ja olen valmis tekemään niin paljon töitä, jotta voin toteuttaa unelmiani.

En ole vieläkään keksinyt miten, mutta haluan tulevaisuudessa pystyä tekemään vanhemmilleni jotain mikä osoittaa kiitollisuuteni. Elämäni olisi varmasti niin erilaista, jos en olisi saanut elää heidän kanssa, tai jos he olisivat luovuttaneet suhteeni.

Suunnittelen tulevaisuutta monesti, vaikka rakastan tehdä extemporella asioita, eikä myöskään mitään voi liikaa suunnitella, siksi menenkin jalat maassa ja pää pilvissä kohti tulevaa.OLYMPUS DIGITAL CAMERAEn ajatellut alkuunkaan tästä postauksesta tulevan näin henkilökohtaista ja niin lähelle arkoja asioita, mutta nyt tuntui hyvältä ajalta vuodattaa kaikki pois sydämeltä. Me kaikki tehdään virheitä, mutta niihin pystytään silti vaikuttamaan.

Menneisyyksistä huolimatta toivon jokaiselle rauhallista elämää, kunnioitetaan muita ja otetaan vastuu teoistamme. Karma on läsnä niin hyvässä, kuin pahassa ja uskon maksaneeni nyt kaiken pahan menneisyydestä.

Haluan erityisesti omistaa tämän tekstin niille jotka kamppailevat itsensä kanssa. Pysähdy, kuuntele mitä sydämes sanoo, onko sulla hyvä olla? Pahaa oloo ei voi juosta karkuun, eti ne syyt ja kohtaa ne. Yritin itse vuosia olla kohtaamatta syitä, kunnes kävin ne läpi ja vielä uudestaan puolisoni kanssa. Muuten ei voi jatkaa eteenpäin, se on mahdotonta. Älä elä muita varten, vaan etsi se rauha sisälläsi, jotta voit olla onnellinen.

-Ninni

Mitä asioita suljen blogista pois

Tällä hetkellä oon erityisen paljon törmännyt siihen miten paljon puidaan niitä asioita mitä halutaan tuoda someen ja mitä jättää pois. Instagramin hiominen ja kauniit kuvat tuntuu olevan joillekkin suuri päänvaiva, kun taas me somettajat pidetään sitä omana portfoliona, inspiraation lähteenä, tai vaan hyvänä harrastuksena. Kaikki tämän hetken pohdinnat mihin on tullut törmättyä, on laittanut ajattelemaan omien somekanavien kohdalla sitä mitä sinne haluaa tuoda.

Eniten olen kummiskin miettinyt blogia ja täällä on pitkään ollut selvät sävelet mitä asioita ja kuvia tänne haluan tuoda teidän lukijoiden näytille. Kuvista aikanaan puhuinkin, tässä postauksessa kuinka en halua näyttää läheisiäni, koska se ei mielestäni ole oleellista miltä joku läheisistäni näyttää.OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERALäheisten lisäksi on paljon muitakin asioita mitä tarkoituksella jätän blogista pois, vaikka tämä välillä tuntuu siltä päiväkirjalta jonne saa purkaa asioita, silti fakta on se ettei niitä suurimpia juttuja tule jaettua.

Meidän perhe on ihana ja siitä kiitän aina, mutta pilvilinnoissakin on joskus reikiä ja joskus niitä erimielisyyksiä syntyy. Onneksi harvoin eikä koskaan mitään suurempaa, ettei niitä pystyttäisi sopimaan. Silti perheen keskeiset asiat jätän aina pois blogista ja somesta ylipäätään.

Samaan kategoriaan menee parisuhdeasiat. Kuten tuossa aikaisemmin linkkaamassa postauksessakin sanoin, että mitä jos lusikat meneekin jakoon. Yhtälailla mielestäni some ei ole paikka missä puida parisuhteen, tai perheen asioita. Ketään ei saa koskaan loukata julkisesti, varsinkaan suutuspäissään. Kaikilla on huonoa päiviä, huonoja aikoja ja niistä aina selviää.

Paljon on henkilökohtaisia asioita joista mietin mitä kirjoitan ja yksi näistä on myös raha-asiat joita en halua jakaa oikein edes perheenkään suhteen. Me vedetään puolison kanssa yhtä köyttä ja mielestäni se on tarpeeksi, kun molemmat tietää yhteisistä asioista rahankin suhteen.OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAViimeisenä listasin tämän kirjoituksen suunnitteluun sanan onnellisuus. Huomasin ja myöskin tiedostan, etten ihan hirveästi hehkuta niitä asioita mitkä tekee onnelliseksi, tai jos on tapahtunut jotain mikä on suurta ja hienoa. Seuraan jonkin verran ihmisiä ja vaikuttajia somessa ja vaikka itse olen semmoinen, joka pystyy olemaan onnellinen toisten saavutuksista ja saada siitä inspiraatiota itselleen, niin silti aina tulee törmättyä niihin kommentteihin joissa kirjoittaa eri äänellä olevat ihmiset.

Ne kommentit ja niiden takana olevat ihmiset, eivät ole niitä jotka pystyy olla onnellisia jonkun puolesta joka jakaa onneaan somessa, oli sitten isompi vaikuttaja, tai ei. Tämä on tehnyt mulle niin ison muurin, etten halua hirveästi hehkuttaa jos jotain tapahtuu mikä saa onnelliseksi, tai oikeastaan iloiseksikaan. En halua ihmisten kateutta mitä sosiaalisessa mediassa jaetaan muiden niskaan aivan turhaan. Haluan viimeiseen asti välttää sitä, että joku olisi kateellinen minulle, vain jonkun päivityksen perusteella.

Siltikään en halua keskittyä liikaa negatiivisuuteen, koska silloin se levy jää helposti soimaan päälle. Kaikilla on hetkiä, joskus pidempiä ja joskus lyhyempiä jolloin elämä potkii, mutta siitä aina selviää jos vaan jaksaa tehdä töitä. Tuon ennemmin blogissa ja somessa julki neutraaleita asioita, mutta toivon jos joskus tapahtuu jotain mikä on elämässä suurta ja ihmeellistä, että voisin jakaa sen teille täällä ilman pelkoa kateudesta. Kaikkien saavutuksien takana on työtä, itkua, naurua, epäonnistumisia ja lopulta se onnistuminen.

Mulla on vahva toivo, että joskus me kaikki osattaisiin olla onnellisia muiden puolesta ja tsempata muita koko sydämestä, jotta saavutettaisiin unelmiamme.

-Ninni

Näin valehtelen netissä -Blogihaaste

Hellou!

Sain viime viikon torstaina blogihaasteen ihanalta Anulta joka kirjoittaa symppistä minulta teille blogia. Haasteen saaminen oli ehdottomasti yksi sen päivän piristys ja nyt olisi siis aika vastata tähän haasteeseen!

Menen niihin hotelleihin, ravintoloihin ja tapahtumiin, joiden tiedän olla some-ystävällisiä ja kaunista kuvattavaa.

– Totta. En muista milloin viimeksi olisi tullut hotellissa vietettyä yötä, mutta kahvilat ja ravintolat miellän paremmin jos siellä on totuttu näkemään ihmisiä kamera kädessä. Tosin ollaan puolison kanssa aina meidän vakkaripaikoissa syömässä ja harvoin mennään uuteen, vaikka isoa listaa ollaan kerätty ”tuonne mennään seuraavaksi.”

Sisustan, teen kattauksen tai pukeudun niin, että niistä saa hyviä kuvia.

– Osittain joo ja ei. Rakastan sisustaa ja meidän kodin sisustan omaksi iloksi ja luovuuteni takia. Samassa menee oma luovuus pukeutumisen kanssa, mutta monesti mietin mistä saisi kivat asukuvat ja mikä näyttää kuvaukselliselta. Harvemmin tulee laittauduttua niin sen takia tulee samalla panostettua, kun ei tarvitse pieruverkkareissa olla kotona.

En ota itsestäni kuvia, enkä Insta stories -videoita, joissa minulla ei ole meikkiä.

– Väärin! Snapchatissa teen paljon stooreja ja 99% on kotoa sängyssä pötkötellessä kuvattuja jolloin naamassa ei ole meikkiä ollenkaan.

Teen asioita ja kerron asioista blogissa, joiden tiedän tukevan omaa brändiäni.

– Hmmm.. tää on nyt blondille hieman vaikea. Kaikki mitä blogissa ja somessa näkyy ja lukee on sitä mun elämää. Kaikkea en kerro, mutta se on oikeutettua kaikkien kohdalla, joten vastaus kyllä tähän kysymykseen?OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAKäsittelen kuvat niin, että näytän kauniimmalle.

– Heh, tästä voisin kirjoittaa niin pitkän litannian, miksi ihmiset muokkaa kuviaan. Rehellinen vastaus kysymykseen, muokkaan kuvistani hirveimmät finnit pois. Jos mulla on just tullut finni leukaan ja asukuvat on muuten kivat, niin nään oikeutetuksi muokata finnin pois kuvista joka ei enää muutaman päivän päästä siinä ole.

Silottelen elämääni somessa.

– Osittain joo ja ei. Kuten aikaisemmin sanoin, jokaisella on oikeus yksityisyyteen. Siloittaa elämää, tai ei niin jokainen tietää kaikilla meillä olevan vaikeita ja hyviä aikoja. Se, että on somessa esillä ei tarkoita sitä, ettei yksityisyyttä elämässä saisi enää olla.

Kadun joitakin blogiyhteistöitäni.

– Kyllä, yhtä kadun josta aikanaan myös kerroin snapchatin puolella. Tosin se oli hyvin pieni ja yhden kerran, mutta opettavainen.

Bloggaajien elämä on glamourista.

– Oih olisikin! Olisi ihanaa, kun kuuluu tiettyyn kategoriaan, elämästä tulisi samalla täydellistä. Joidenkin elämä voi olla glamouria ja hyvä heille, mutta silloin ei tarvitse olla bloggaaja, tai muuten somessa näkyvä persoona.

Ajattelen hetket Instagram-kuvina.

– Ajattelen aina paljon hetkissä millaisia kuvia niistä saisi. Se on yksi osa luovuutta ja tämän harrastuksen kautta muovautunut vielä suuremmin.

Seuraan Jodelia ja keskustelupalstoja sekä googlaan nimeni tasaisin väliajoin.

– En, enkä koskaan halua. Tiedän, että jos ikinä googlettaisin ja löytäisin joitain ilkeitä asioita musta, tai läheisistäni olisin aivan rikki. Mielummin tiedottomana ja innokkaana keskittyen omaan juttuun! Me kaikki ollaan herkkiä ja ihan perusihmisiä, kukaan ei halua itsestään, tai läheisistään kuulla jonkun jopa puhuvan täyttä sontaa.

Bloggaaminen ei ole oikea työ.

– Eikä poliitikot ansaitse niin paljoa rahaa. Makuasia, maailma muuttuu ja ollaan avoimia kaikille uusille mahdollisuuksille luoda omaa juttua.

Ostan tuotteita tai vaatteita ainoastaan kuvattavaksi.

– En ikinä! Kaikki mitä jokaisen on harkittava on omaa ostostelua. En ikinä voisi ostaa vaatetta, vain kuvien takia ja jota en käyttäisi oikeasti.

Bloggaajat eivät voi ostaa mitään ns. ”halpistuotteita”.

– Väärin. Juuri edellisessä postauksessa kehuin 3€ kasvojen kuorintaa ja kuinka se on yksi lemppareista. Hinta ei aina kerro laatua.

Olen vaikeina aikoina piilottanut pahaa oloa blogissa ja kirjoittanut iloisista aiheista.

– Jos asiat ovat todella huonosti pidän pienen breikin, jolloin hengähdän. Simban kuoleman jälkeen olin hetken kirjoittamatta, ennenkuin jaoin asian tänne. Olen monesti semmonen, etten halua rypeä asioissa vaan mennä täyttä vauhtia eteenpäin, koska ihan kaikella on tarkoitus ja virheistä/menetyksistä opitaan. Niistä kerrotaan, tai ei kerrota ja vaikken joitain asioita jaa niin voin olla siitä rehellinen milloin olen rikki ja milloin kaikki on hyvin.OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Toppi Cubus/ Housut Monki/ Kengät Monki/ Ponnari Nelly.com/ Laukku New Yorker

Tässä vielä haaste eteenpäin muutamalle bloggaajalle! Haasteen säännöt ovat yksinkertaiset:

  • Kerro, keneltä sait haasteen.
  • Vastaa väittämiin.
  • Lisää listaan yksi bloggaamista koskeva väittämä lisää (ehkä sellainen, jonka olet joskus kuullut) ja vastaa myös siihen itse.
  • Lähetä haaste kolmelle muulle bloggaajalle

-Ninni

Jii vaihtui Juuksi

Noniin nyt olisi luvattujen muutosten aika täällä blogissa, kuin somenkin puolella! Ensimmäisenä muutoksena oli oma domain, josta puhuinkin edellisessä postauksessa. Tosiaan en ole ajatellut suurta ulkoasun muutosta, koska olen ulkoasuun nyt todella tyytyväinen. Myöhemmin voi paneutua, jos silmään iskee jokin muu hyvännäköinen teema.

Pidemmän aikaan mielessä on ollut vaihtaa blogin nimi kokonaan Ninni Juutinen, koska muualla somessa nimimerkkini on omalla nimellä – paitsi Facebookissa. Joten haluan tähän selkeyttä, joka helpottaa myös teitä lukijoita niin uusia, kuin myös teitä kultaisia vanhojakin.OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERANinni Jii idea lähti jo nuoruudesta, jolloin tykkäsin tosi paljon maalata ja piirtää. Äitini sanoi, että merkkaisin teokseni Ninni Jii taiteilijanimellä ja sieltä se palasi mieleen, kun kolme vuotta sitten tämän blogin perustin. Nettisivu pysyi aina sukunimeni kanssa, koska ninnijii yhteen näyttäisi vain liian monelta iiltä peräkkäin.

Nyt on jokapuolella yhtenäinen ja simppeli nimi, kuin ulkoasukin. Pieniä muutoksia on vielä tulossa, tämän hetkisen teknisten vikojen takia. Miltä teidän silmään muutokset täällä, kuin Facebookissa näyttää? Jos et vielä ole tykännyt Facebookissa sivusta, tai seuraa instassa niin käy klikkaa ja teet mun päivästä taas paljon paremman ❤

-Ninni

Blogin kevätsiivous & lisää keltaista

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

T-paita & hiuspanta Bik Bok/ Housut Ginatricot

Kevätintous on pistänyt tänä vuonna pahimman kerran ja tekemistä olisi enemmän, kuin päivässä tunteja. En oo ihminen joka buukkaa itseään täyteen, vaan hiukan enemmän semmonen joka rakastaa vaan köllötellä sohvalla ottamatta suurempia paineita – mikä on ehdottomasti yksi niistä piirteistä mikä itsessäni ärsyttää.

Olettekin varmaan tästä buumistani keltaista väriä kohtaan lukenut ja nähnyt, sen lisäksi on tullut siivous ja sisustusintoa lisää. Tosin jälkimmäistä on aina, mutta näitä piirteitä näkee erityisesti keväisin, kun aurinkovalaisee lattialta jokaisen pölypallon ja asunnon näkee taas kirkkaammin.OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERASiivousinto ei suinkaan näy pelkästään vain kotona, vaan myös teille lukijoille. Aikaisemminkin on aina välillä tullut blogia siivottua ja muokattua vanhoja tekstejä, mutta nyt olenkin vasta urakalla täällä siivonnut. Postauksia on tullut poistettua ihan runsaalla otteella ja mielestäni hyvä niin. Blogin pitäminen on aina semmonen harrastus, jossa pystyy kehittymään ja ajatuksiaan muokkaamaan.

Varsinkin, kun blogin aloitin ihan ilman suunnitelmia on hyväkin tehdä tästä sivustosta selkeämpi. Haluan teistä jokaisen lukijan viihtyvän ja löytävän oikeasti hyödyllisiä, inspiroivia ja mielenkiintoisia postauksia. Siksi jatkan siivoamista täällä ja otan aina mielellään vastaan ehdotuksia mistä aiheista tykkäätte erityisesti lukea.

Vaikkei sitä ehkä uskoisikaan, niin jokainen positiivinen ja kannustava kommentti lämmittää sydäntä todella paljon. Ihan niinkuin nuorempana juoksukisoissa tarvitsi tiimin, perheen ja ystävien kannustusta, sitä tarvitsee myös tässäkin harrastuksessa!

-Ninni

Bloggaamisen vaikein asia

Moikka!

Suhteellisen pitkä blogitaival on jo takanapäin, jonka takia voin listata yhden asian olevan blogissa vaikeinta tuoda esille. Aina keskitytään kauniisiin ja onnistuneisiin kuviin. Koneelle kuvien latauksen jälkeen, roskakoriin lähtee ensimmäisenä tärähtäneet ja epätarkat kuvat.

Näyttääkö se pidämmän päälle liian hienolta? Ihmiset etsii aina kaikesta vikoja ja jos niitä ei erikseen anna ulospäin, leimataan helposti ihmiseksi joka luulee olevansa täydellinen. Vaikka meistä jokainen tietää ettei kukaan ole, eikä sitä pitäisi joutua aina korostamaan -meissä bloggaajissakin niitä vikoja on.OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAAsia minkä olen huomannut olevan bloggaamisessa vaikeinta on tuoda esille oma hölmöys. Blogista on vaikeampi saada kiinni vain kirjoitusten perusteella millainen tyyppi on kyseessä. Millainen luonne ja elehdintä kirjoittajalla on, nämä asiat ovat minua aina kiinnostanut seuraamissani henkilöissä. On hienoa, että lukijat osaavat karsia ja valkata omat suosikki bloggaajat ja mitä ikinä somen välityksellä seuraakaan.

Yleensä seurantalistaan jääkin ne mieleenpainuvimmat tyypit, joiden ajattelutavasta, puhe/kirjoitustyylistä tykkää. Semmoiset tyypit joiden jutut todella kiinnostaa.

Siksi vuosien varrella on noussut tärkeäksi, että jokainen siellä ruudun toisella puolella tietää millainen persoona olen, myöskin niitä ei niin parhaita puolia. Yhtälailla kiinnostusta löytyy täältä sinne, koska haluan tuntea teidät, vaihdella kuulumisia ja kuulla teidän mielipiteitä asioihin.OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERASnapchatiin olen alkanut tekemään enemmän videoita, koska niiden välityksellä oppii tuntemaan parhaiten, kuulet äänen ja näät hänet juuri siinä hetkessä. Vaikkei musta tulisi koskaan tekemään youtubeen videoita, on kiva ollut huomata kuinka snäpin seuraajat ovat turhanpäiväisistä kuulumisvideoista tykännyt!

-Ninni

Esiripun laskeminen – miksi en odota tätä joulua

Meidän jokaisen elämä horjuu, vaikka ulospäin sosiaaliseen mediaan, työkavereille ja ulkopuolisille annettaisiin hyvä kuva. Meistä jokainen kokee enemmän, tai vähemmän surua ja epäonnistumisia.

On vain asenteesta kiinni miten suhtaudutaan onneen ja epäonneen. Liian helposti arvioidaan ihmisiä ja annetaan kateuden vallata mieli. Haluatko olla kateellinen toiselle vaikka et todellisuudessa tiedä millaista hänen elämänsä on?OLYMPUS DIGITAL CAMERAAikaisemmassa postauksessa kerroinkin kirjoittavani tästä aiheesta paremmin. Oon aina kokenut surua ihmisiä kohtaan joille joulu on vaikeaa ja olen aina ollut kiitollinen siitä, että meidän perheessä joulu on ollut onnellista aikaa. Nyt siitä on muuttunut vuoden tunteikkain ja vaikein aika.

Simba sairastui talvella ja viime joulu jäi viimeiseksi yhteiseksi. Simban poismenon jälkeen sain pahimman romahduksen ikinä, jolloin jouduin toteamaan puolisolleni kyynelten joukosta, ymmärtäväni sen jos hän haluaa lähteä.

Tuntui hirveältä ajatella sitä kuinka toinen joutuu näkemään vierestä pahinta kriisiä. Enkä pystynyt allekirjoittamaan sitä, kuinka kauan kestäisi ennenkuin jalat kantaisi. Meneekö toipumisessa viikko vai vuosia, ja se teki asiasta pelottavamman. En missään nimessä halunnut olettaa toisen jäävän vierelle.OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAMiksen asiaa blogissa halunnut paljoa vuodattaa oli itselleen tsemppausta eteenpäin. Vaikeita asioita on helppo pitää salassa, koska varmasti meitä kaikkia on opetettu ettei ne murheet vatvomalla parane. Arjessa jokainen asia muistutti menetyksestä, kodissa tietyt kohdat, Figaron hämmennys ja suru. Oli ihanaa saada keskittyä johonkin muuhun mikä ei niin paljoa muistuta tapahtuneesta.

Blogin kirjoittaminen iloisista ja inspiroivista asioista teki mielelle todella hyvää, niinkuin aina. Ajatukset sai muualle, mieli tyhjeni surusta ja täyttyi ilolla.

Jos olisin ikävästä alkanut kirjoittamaan, ei mitään ilon aihetta olisi löytynyt, vaan tuska olisi ollut kaikessa mitä tekee. Sillä pitkän aikaa kesti, kun tietokoneen kannen sulki, kotona oli vain tyhjyys.OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAHaluan muistuttaa kaikkia siitä, ettei asiat aina ole miltä näyttää. Kenenkään ei pidä mennä sanomaan jonkun toisen elämän olevan helppoa, koska kauniinkin blogin ja hymyilevien kuvien takana on jokaisella arki. Jokaisella on edessä elämä joka yllättävinä aikoina heittää saavilla kuravettä päälle.

Meistä jokainen ansaitsee onnea ja iloa elämään, oli sitten bloggaaja tai ei -meistä jokainen on oikeutettu siihen, ettei kaikkea surua tarvitse jakaa. Joskus esirippua ei tarvitse pudottaa, jos se pitää vaikeina aikoina kasassa.

-Ninni