Mitä asioita suljen blogista pois

Tällä hetkellä oon erityisen paljon törmännyt siihen miten paljon puidaan niitä asioita mitä halutaan tuoda someen ja mitä jättää pois. Instagramin hiominen ja kauniit kuvat tuntuu olevan joillekkin suuri päänvaiva, kun taas me somettajat pidetään sitä omana portfoliona, inspiraation lähteenä, tai vaan hyvänä harrastuksena. Kaikki tämän hetken pohdinnat mihin on tullut törmättyä, on laittanut ajattelemaan omien somekanavien kohdalla sitä mitä sinne haluaa tuoda.

Eniten olen kummiskin miettinyt blogia ja täällä on pitkään ollut selvät sävelet mitä asioita ja kuvia tänne haluan tuoda teidän lukijoiden näytille. Kuvista aikanaan puhuinkin, tässä postauksessa kuinka en halua näyttää läheisiäni, koska se ei mielestäni ole oleellista miltä joku läheisistäni näyttää.OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERALäheisten lisäksi on paljon muitakin asioita mitä tarkoituksella jätän blogista pois, vaikka tämä välillä tuntuu siltä päiväkirjalta jonne saa purkaa asioita, silti fakta on se ettei niitä suurimpia juttuja tule jaettua.

Meidän perhe on ihana ja siitä kiitän aina, mutta pilvilinnoissakin on joskus reikiä ja joskus niitä erimielisyyksiä syntyy. Onneksi harvoin eikä koskaan mitään suurempaa, ettei niitä pystyttäisi sopimaan. Silti perheen keskeiset asiat jätän aina pois blogista ja somesta ylipäätään.

Samaan kategoriaan menee parisuhdeasiat. Kuten tuossa aikaisemmin linkkaamassa postauksessakin sanoin, että mitä jos lusikat meneekin jakoon. Yhtälailla mielestäni some ei ole paikka missä puida parisuhteen, tai perheen asioita. Ketään ei saa koskaan loukata julkisesti, varsinkaan suutuspäissään. Kaikilla on huonoa päiviä, huonoja aikoja ja niistä aina selviää.

Paljon on henkilökohtaisia asioita joista mietin mitä kirjoitan ja yksi näistä on myös raha-asiat joita en halua jakaa oikein edes perheenkään suhteen. Me vedetään puolison kanssa yhtä köyttä ja mielestäni se on tarpeeksi, kun molemmat tietää yhteisistä asioista rahankin suhteen.OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAViimeisenä listasin tämän kirjoituksen suunnitteluun sanan onnellisuus. Huomasin ja myöskin tiedostan, etten ihan hirveästi hehkuta niitä asioita mitkä tekee onnelliseksi, tai jos on tapahtunut jotain mikä on suurta ja hienoa. Seuraan jonkin verran ihmisiä ja vaikuttajia somessa ja vaikka itse olen semmoinen, joka pystyy olemaan onnellinen toisten saavutuksista ja saada siitä inspiraatiota itselleen, niin silti aina tulee törmättyä niihin kommentteihin joissa kirjoittaa eri äänellä olevat ihmiset.

Ne kommentit ja niiden takana olevat ihmiset, eivät ole niitä jotka pystyy olla onnellisia jonkun puolesta joka jakaa onneaan somessa, oli sitten isompi vaikuttaja, tai ei. Tämä on tehnyt mulle niin ison muurin, etten halua hirveästi hehkuttaa jos jotain tapahtuu mikä saa onnelliseksi, tai oikeastaan iloiseksikaan. En halua ihmisten kateutta mitä sosiaalisessa mediassa jaetaan muiden niskaan aivan turhaan. Haluan viimeiseen asti välttää sitä, että joku olisi kateellinen minulle, vain jonkun päivityksen perusteella.

Siltikään en halua keskittyä liikaa negatiivisuuteen, koska silloin se levy jää helposti soimaan päälle. Kaikilla on hetkiä, joskus pidempiä ja joskus lyhyempiä jolloin elämä potkii, mutta siitä aina selviää jos vaan jaksaa tehdä töitä. Tuon ennemmin blogissa ja somessa julki neutraaleita asioita, mutta toivon jos joskus tapahtuu jotain mikä on elämässä suurta ja ihmeellistä, että voisin jakaa sen teille täällä ilman pelkoa kateudesta. Kaikkien saavutuksien takana on työtä, itkua, naurua, epäonnistumisia ja lopulta se onnistuminen.

Mulla on vahva toivo, että joskus me kaikki osattaisiin olla onnellisia muiden puolesta ja tsempata muita koko sydämestä, jotta saavutettaisiin unelmiamme.

-Ninni

Näin valehtelen netissä -Blogihaaste

Hellou!

Sain viime viikon torstaina blogihaasteen ihanalta Anulta joka kirjoittaa symppistä minulta teille blogia. Haasteen saaminen oli ehdottomasti yksi sen päivän piristys ja nyt olisi siis aika vastata tähän haasteeseen!

Menen niihin hotelleihin, ravintoloihin ja tapahtumiin, joiden tiedän olla some-ystävällisiä ja kaunista kuvattavaa.

– Totta. En muista milloin viimeksi olisi tullut hotellissa vietettyä yötä, mutta kahvilat ja ravintolat miellän paremmin jos siellä on totuttu näkemään ihmisiä kamera kädessä. Tosin ollaan puolison kanssa aina meidän vakkaripaikoissa syömässä ja harvoin mennään uuteen, vaikka isoa listaa ollaan kerätty ”tuonne mennään seuraavaksi.”

Sisustan, teen kattauksen tai pukeudun niin, että niistä saa hyviä kuvia.

– Osittain joo ja ei. Rakastan sisustaa ja meidän kodin sisustan omaksi iloksi ja luovuuteni takia. Samassa menee oma luovuus pukeutumisen kanssa, mutta monesti mietin mistä saisi kivat asukuvat ja mikä näyttää kuvaukselliselta. Harvemmin tulee laittauduttua niin sen takia tulee samalla panostettua, kun ei tarvitse pieruverkkareissa olla kotona.

En ota itsestäni kuvia, enkä Insta stories -videoita, joissa minulla ei ole meikkiä.

– Väärin! Snapchatissa teen paljon stooreja ja 99% on kotoa sängyssä pötkötellessä kuvattuja jolloin naamassa ei ole meikkiä ollenkaan.

Teen asioita ja kerron asioista blogissa, joiden tiedän tukevan omaa brändiäni.

– Hmmm.. tää on nyt blondille hieman vaikea. Kaikki mitä blogissa ja somessa näkyy ja lukee on sitä mun elämää. Kaikkea en kerro, mutta se on oikeutettua kaikkien kohdalla, joten vastaus kyllä tähän kysymykseen?OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAKäsittelen kuvat niin, että näytän kauniimmalle.

– Heh, tästä voisin kirjoittaa niin pitkän litannian, miksi ihmiset muokkaa kuviaan. Rehellinen vastaus kysymykseen, muokkaan kuvistani hirveimmät finnit pois. Jos mulla on just tullut finni leukaan ja asukuvat on muuten kivat, niin nään oikeutetuksi muokata finnin pois kuvista joka ei enää muutaman päivän päästä siinä ole.

Silottelen elämääni somessa.

– Osittain joo ja ei. Kuten aikaisemmin sanoin, jokaisella on oikeus yksityisyyteen. Siloittaa elämää, tai ei niin jokainen tietää kaikilla meillä olevan vaikeita ja hyviä aikoja. Se, että on somessa esillä ei tarkoita sitä, ettei yksityisyyttä elämässä saisi enää olla.

Kadun joitakin blogiyhteistöitäni.

– Kyllä, yhtä kadun josta aikanaan myös kerroin snapchatin puolella. Tosin se oli hyvin pieni ja yhden kerran, mutta opettavainen.

Bloggaajien elämä on glamourista.

– Oih olisikin! Olisi ihanaa, kun kuuluu tiettyyn kategoriaan, elämästä tulisi samalla täydellistä. Joidenkin elämä voi olla glamouria ja hyvä heille, mutta silloin ei tarvitse olla bloggaaja, tai muuten somessa näkyvä persoona.

Ajattelen hetket Instagram-kuvina.

– Ajattelen aina paljon hetkissä millaisia kuvia niistä saisi. Se on yksi osa luovuutta ja tämän harrastuksen kautta muovautunut vielä suuremmin.

Seuraan Jodelia ja keskustelupalstoja sekä googlaan nimeni tasaisin väliajoin.

– En, enkä koskaan halua. Tiedän, että jos ikinä googlettaisin ja löytäisin joitain ilkeitä asioita musta, tai läheisistäni olisin aivan rikki. Mielummin tiedottomana ja innokkaana keskittyen omaan juttuun! Me kaikki ollaan herkkiä ja ihan perusihmisiä, kukaan ei halua itsestään, tai läheisistään kuulla jonkun jopa puhuvan täyttä sontaa.

Bloggaaminen ei ole oikea työ.

– Eikä poliitikot ansaitse niin paljoa rahaa. Makuasia, maailma muuttuu ja ollaan avoimia kaikille uusille mahdollisuuksille luoda omaa juttua.

Ostan tuotteita tai vaatteita ainoastaan kuvattavaksi.

– En ikinä! Kaikki mitä jokaisen on harkittava on omaa ostostelua. En ikinä voisi ostaa vaatetta, vain kuvien takia ja jota en käyttäisi oikeasti.

Bloggaajat eivät voi ostaa mitään ns. ”halpistuotteita”.

– Väärin. Juuri edellisessä postauksessa kehuin 3€ kasvojen kuorintaa ja kuinka se on yksi lemppareista. Hinta ei aina kerro laatua.

Olen vaikeina aikoina piilottanut pahaa oloa blogissa ja kirjoittanut iloisista aiheista.

– Jos asiat ovat todella huonosti pidän pienen breikin, jolloin hengähdän. Simban kuoleman jälkeen olin hetken kirjoittamatta, ennenkuin jaoin asian tänne. Olen monesti semmonen, etten halua rypeä asioissa vaan mennä täyttä vauhtia eteenpäin, koska ihan kaikella on tarkoitus ja virheistä/menetyksistä opitaan. Niistä kerrotaan, tai ei kerrota ja vaikken joitain asioita jaa niin voin olla siitä rehellinen milloin olen rikki ja milloin kaikki on hyvin.OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Toppi Cubus/ Housut Monki/ Kengät Monki/ Ponnari Nelly.com/ Laukku New Yorker

Tässä vielä haaste eteenpäin muutamalle bloggaajalle! Haasteen säännöt ovat yksinkertaiset:

  • Kerro, keneltä sait haasteen.
  • Vastaa väittämiin.
  • Lisää listaan yksi bloggaamista koskeva väittämä lisää (ehkä sellainen, jonka olet joskus kuullut) ja vastaa myös siihen itse.
  • Lähetä haaste kolmelle muulle bloggaajalle

-Ninni

Bloggaamisen vaikein asia

Moikka!

Suhteellisen pitkä blogitaival on jo takanapäin, jonka takia voin listata yhden asian olevan blogissa vaikeinta tuoda esille. Aina keskitytään kauniisiin ja onnistuneisiin kuviin. Koneelle kuvien latauksen jälkeen, roskakoriin lähtee ensimmäisenä tärähtäneet ja epätarkat kuvat.

Näyttääkö se pidämmän päälle liian hienolta? Ihmiset etsii aina kaikesta vikoja ja jos niitä ei erikseen anna ulospäin, leimataan helposti ihmiseksi joka luulee olevansa täydellinen. Vaikka meistä jokainen tietää ettei kukaan ole, eikä sitä pitäisi joutua aina korostamaan -meissä bloggaajissakin niitä vikoja on.OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAAsia minkä olen huomannut olevan bloggaamisessa vaikeinta on tuoda esille oma hölmöys. Blogista on vaikeampi saada kiinni vain kirjoitusten perusteella millainen tyyppi on kyseessä. Millainen luonne ja elehdintä kirjoittajalla on, nämä asiat ovat minua aina kiinnostanut seuraamissani henkilöissä. On hienoa, että lukijat osaavat karsia ja valkata omat suosikki bloggaajat ja mitä ikinä somen välityksellä seuraakaan.

Yleensä seurantalistaan jääkin ne mieleenpainuvimmat tyypit, joiden ajattelutavasta, puhe/kirjoitustyylistä tykkää. Semmoiset tyypit joiden jutut todella kiinnostaa.

Siksi vuosien varrella on noussut tärkeäksi, että jokainen siellä ruudun toisella puolella tietää millainen persoona olen, myöskin niitä ei niin parhaita puolia. Yhtälailla kiinnostusta löytyy täältä sinne, koska haluan tuntea teidät, vaihdella kuulumisia ja kuulla teidän mielipiteitä asioihin.OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERASnapchatiin olen alkanut tekemään enemmän videoita, koska niiden välityksellä oppii tuntemaan parhaiten, kuulet äänen ja näät hänet juuri siinä hetkessä. Vaikkei musta tulisi koskaan tekemään youtubeen videoita, on kiva ollut huomata kuinka snäpin seuraajat ovat turhanpäiväisistä kuulumisvideoista tykännyt!

-Ninni