Kaksi työtä, yksi elämä ja blogi

Nyt on maanantaina kello on 16.28, kun saan koneen syliin ja olen valmis tekemään tämän päivän postauksen. Olen tottunut, että joka maanantai ja torstai julkaisen kello 12:00 blogiin uuden postauksen. Nyt ote on lipsunut, jos niin voisi sanoa. Blogi merkitsee mulle todella paljon ja se, että täällä olisi teille lukijoille säännöllisesti uutta luettavaa. Vaikka suurimmaks osaks blogin pitäminen tuntuu yksinäiseltä, koska kommenttiboksi ei räjähdä kommenteista niin lukuihin on uskominen ja siihen, että tätä käydään lukemassa. Vaikka luvuissa lukisi yksi ainut kävijä, joka käy säännöllisesti on se mulle kannustus tehdä ja käyttää aikaa, vaikka blogin pitäminen on paljon enemmän.

Tästä on vuosien varrella rakentunut paikka, jonne voin kertoo asioista, inspiroitua, ajatella asioita ihan eri näkökulmasta ja myös haastaa itseäni, kuten lukihäiriön kanssa. En uskonut ikinä tästä tulevan näin tärkeä paikka, jonka takia jaksan avata koneen edes silloin 16.28 ainoana vapaapäivänäni tällä viikolla.Kaksi_tyota_yksi_elama_ja_blogi_1Kaksi_tyota_yksi_elama_ja_blogi_2Kaksi_tyota_yksi_elama_ja_blogi_3Blogi on osittain ollut työtä yhteistöiden merkeissä ja sen merkeissä mitä haluaisin sen joskus olevan. Kummiskin elän blogin rinnalla niin sanottua oikeaa elämää, mitä somessa ei näe. Syksyllä tuli kaksi vuotta täyteen työpaikassani, jossa olen viihtynyt ja en niin hyvin viihtynyt. Siksi toivonkin, että joskus uurastaminen blogin parissa vie vielä enemmän lähemmäksi sitä unelmatyötä, josta voisin nauttia. Haluaisin sanoa tekeväni työtä jota rakastan ja tiedän, että olisin siitä niin kiitollinen joka päivä, jos voisin tehdä työtä jolla olisi suurempi merkitys elämässäni.

Syksyllä aloitin ”vanhan” työni rinnalla toisen työn ja tämän pelkästään rahan takia. Jos raha ei ratkaisisi elämässä näin paljoa, lopettaisin kaikki työni ja tekisin blogia. Kävisin valokuvaamassa, aloittaisin joogan ja matkustelisin. Siltikin nykytilanteeni on se, että raha ratkaisee niin paljon elämää. Aloitin siis toisen työn joka on mukavaa vaihtelua toisen työn rinnalla ja jokaisen työssä käyvän ihmisen olisi hyvä kokea vaihtelua, koska siinä taas oppii arvostamaan eri asioita eri töissä.

Juttelin vanhalle ystävälleni enkä edes tajunnu, että juuri nyt teen työtä joka oli ennen unelmatyöni. Se ei ole työ johon täytyy saavuttaa tiettyjä asioita, vaan ennemminkin paikkana. Olen aina rakastanut sisustamista ja nyt saan työskennellä sen parissa, mutta ennen se olisi ollut juuri suurimpien unelmien täyttymys. Vieläkin tuo unelma sisustuksen parissa työskentelystä on takaraivossa, mutta korkeammalla tähtäimellä jos haluaisin sitä tavoitella. Eikä sitä myöskään koskaan tiedä, unelmat vaihtuvat ja monesti jos jotain saavuttaa, haluaa lähteä tavoittelemaan jotain toista ja suurempaa.Kaksi_tyota_yksi_elama_ja_blogi_4Kaksi_tyota_yksi_elama_ja_blogi_5Kaksi_tyota_yksi_elama_ja_blogi_6

Miten aika riittää elämiseen

Tällä hetkellä vietän ensimmäistä vapaapäivää 2.10 päivän jälkeen, jolloin suunnitelmissa ei ole mitään, kuin hammaslääkäri illalla. Tällä hetkellä tuntuu erittäin raskaalta ja siltä, ettei tässä elämässä ole järkeä. Ainut asia millä olen lohduttanut -palkka päivänä hymyilyttää. Nuorena en olisi uskonut olevani se tyyppi joka antaa rahan määrittää, mutta tällä hetkellä haluan tehdä erittäin paljon töitä. Työputki oli vahinko, inhoan näitä todella paljon ja nyt pystyin vain niellä tappioni.

Olin pitkään kipeänä ja vieläkin hieman toipumassa jälki flunssasta, joten urheilustakaan ei ole päässyt nauttimaan ja nollaamaan ajatuksia töistä. Suurin pelko on polttaa itsensä loppuun, niinkuin muutama vuosi sitten. Puhuin aiheesta tässä postauksessa ja myöhemmin pelkääväni saman käyvän uudestaan kirjoitin toisen postauksen, linkki siihen tässä. Kerran, kun ittensä on polttanut loppuun ja vellonut pahaa oloaan sisällään, täytyy nyt kiittää siitä kokemuksesta. Tuo aika oli mielelle ja kropalle erittäin raskasta ja raskaampaa päästä siitä yli. Nyt se työ mihin olen päässyt tuosta ajasta on suuri ja kroppa on alkanut näyttämään heti varoituksen merkkejä, jolloin täytyy himmata.Kaksi_tyota_yksi_elama_ja_blogi_7Kaksi_tyota_yksi_elama_ja_blogi_8

Miten nauttia vapaasta

Tällä hetkellä tämä viikko näyttää kalenterissa pelkältä työltä, paitsi perjantai. Perjantaina menen tekemään yheistyötä I Love Me messuille Saaren Taika firman kanssa, joten olkoon se ihanan erilainen työpäivä! Tottakai suurimmaksi osaksi se tulee olemaan myös vapaapäivä, josta voi inspiroitua taas aivan erilailla.

Vapaapäivinä olen normaalisti ollut sohvaperuna, varsinkin syksyn saapuessa. Tällä hetkellä ei ole hirveästi ollut aikaa jäädä sohvalle pötköttämään frendien pariin, tai muuten tekemättömät asiat kostautuu. Tällä hetkellä meidän kodissa näkyy kiire, koska tiski- ja pyykkivuori on kertynyt todella isoksi. Tällä hetkellä olen ollut kiitollinen, jos vapaapäivänä olen saanut edes tunnin rauhoittua teekupposen äärellä.

Täytyy löytää oma rauha ja hetki, jolloin nollata ajatuksia. Vapaapäivää ei tarvitse viettää kokonaan sohvalla ollakseen rentoutunut, koska myös siivoaminen edes auttaa parempaa mieltä -tietysti niitä jotka haluaa puhtaan kodin. Tämän postauksen jälkeen teen edes pientä siivousta kotona ennen hammaslääkäriä ja sen jälkeen nautin kasvonaamiosta ja lemppari teestä ennen nukkumaanmenoa, jolloin tän päivän voi kuitata onnistuneeksi vapaapäiväksi.Kaksi_tyota_yksi_elama_ja_blogi_9Kaksi_tyota_yksi_elama_ja_blogi_10Vapaapäiviä tulee olemaan tässä enemmän (älä siis äiti huoli) ja niistä kannattaa jokaisen pitää kiinni. Seuraavilla viikoilla tulee olemaan paljon ihania juttuja, kuten veljen vierailu ja keikka, odotetuimmat messut, äidin vierailu Helsingissä, kynsihuolto ihanan Zinan luona, myöskin toisen veljen viikonloppu vierailu! Paljon ihania perheenjäseniä ja itsensä hemmottelua, josta muistuikin -täytyy varata aika pitkästä aikaa Lash liftiin!

Miten te nautitte vapaapäivistä ja työputken jälkeen vapaasta?

Kuvat: Pinja Finell

-Ninni

Miksi lopetin vaatteiden merkitsemisen blogissa

Muistan ensikosketukseni blogimaailmaan ollessani ammattikoulussa, kun aikaa piti tuhlata tietokoneella. Kävin muutamaa muotiblogia lukemassa silloin tällöin ja muistan kuinka ihmettelin, miten bloggaajilla on varaa ostaa koko aika uusia vaatteita. Olen tästä aiheesta puhunut tässäkin postauksessa, milloin sisäistin sen ettei aina tarvitse olla jotain uutta.

Blogin pitäminen on ehdottomasti kasvattanut kuluttajana todella paljon, joskus oli aika jolloin luulin, että pitää ostaa ja olla sitä uutta päällä. Näin jälkeenpäin se oli hassua, koska tuolloin harvemmin otettiin puolison kanssa asukuvia ja vielä etsin sitä omaa tyyliäni todella paljon. Toki vieläkin tulee huomattua, kuinka oma tyyli vaihtelee ja siksi olen vihdoinkin sisäistänyt sen, kuinka omassa tyylissä voi olla monia erilaisia puolia ja se on vaan rikkaus.

Viime syksynä sisäistin viimeistään sen, etten tarvitse aina uusia vaatteita vaan on normaalia pukea samoja lemppari vaatteita jotka näkyy asukuvissa ja silti ne kuvat voivat olla erilaisia ja uniikkeja. Viime syksynä aloin myös hieman kyllästymään merkkaamaan samojen vaatteiden ostopaikkaa kuvien alle.OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAPohdin pitkään onko järkeä merkata vaatteita, käyttää aikaa siihen ja tajuta se, että samat asiat toistuu todella usein. Selasin paljon erilaisia muotiblogeja ja hain inspiraatiota miten toteuttaa vaatteiden merkitseminen. Hyvin vähän löytyi blogeja joissa puhuttiin vanhojen vaatteiden käyttämistä ja se vaikeutti sitä mitä olin etsimässä. Halusin löytää juuri niitä jotka oikeasti käyttää samoja vaatteita useasti ja ne näkyvät usein blogissa ja asukuvissa.

Etsintöjen jälkeen päätin tehdä sen mitä olin pitkään ajatellut, joulukuussa merkitsin viimeisen kerran asukuviin, mistä tuotteet olivat ostettu. Ajattelin ensiksi vain kokeilla miten merkkaamattomat postaukset luonnistuu. Huomasin säästäneeni siinä aikaa ja myös aloin enemmän luottaa siihen omaan tekemiseen.

Blogeissa monesti kallistutaan samanlaisuuteen ja siksi on vaikea yrittää erottua joukosta, jos kaikki tehdään samalla kaavalla. Rikoin yhden kaavan ja vaikkei sillä mitenkään erityisesti erottuisikaan on se ehdottomasti askel eteenpäin.OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vaatteiden ostopaikan merkkaamattomuudelle on syvempikin tarkoitus

En lopettanut merkkaamista pelkästään postauksien nopeuttamisen takia ja sillä, että voisin erottua hiuskarvan verran joukosta. Vuosien ajan olen enemmän ja enemmän alkanut miettimään omaa kuluttamista ja some on yksi niistä pahimpia. Nettishoppailusta on tullut niin helppoa ja siksi itse vältän klikkailemasta muiden somettajien merkkaamien vaatteiden perään. Vaatteiden merkkaamattomuus on ehkä pieni teko myös hillitä jonkun teidän ostohaluja.

Uskon pienien tekojen vaikuttavan siihen, ettei nettishoppailua tehtäisi niin paljon, koska itse olen taipunut ostamaan juuri niiden pienien tekojen takia. Jos somessa olen nähnyt jollakin kivan vaatteen päällä ja siihen on merkattu yritys on helppoa klikata yrityksen sivuille katsomaan valikoimaa. Jos on yhtään huono päivä ja hetken huumassa, tulee helposti ostettua hutiostoksia ja myös niitä trendi tuotteita joiden käyttö loppuu yleensä trendikauden päätyttyä.

Päätökseeni vaikutti myös, kuinka monet vaatteeni ovat vuosia vanhoja eikä niitä ole varmastikkaan saatavilla, joten olisi hassua merkata niitä kuin uusia. Haluan tuoda enemmän ja enemmän esille sitä, kuinka paljon meistä jokainen voi vaikuttaa omalla kuluttamisella ja vaatteiden ostaminen on yksi suurimpia, joilla pystytään vaikuttamaan.OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAMyöskin nykyään kommentoidaan harvoin blogeja, joten ehkä tässäkin on pieni syy kommentoida ja kysyä jonkin kiinnostavan tuotteen perään. Tämmöinen ajatus tuli vielä mieleen tähän postauksen loppuun miksi lopetin vaatteiden merkitsemisen täällä blogissa.

Huomasiko joku teistä sen, ettei postauksissa ole ollut tuttuun tapaan vaatteiden ostopaikkaa merkattuna, vai onko se vaan tapa jonka luulee olevan oleellinen tieto lukijoille?

-Ninni

Minne katosi mallin haaveet -vai katosiko?

Hellou!

Jotkut teistä varmaan muistaakin blogin alkuajoilta, kuinka muutettuani Helsinkiin kävin ottamassa mallikansiokuvat. Se oli yksi hauska kokemus, josta oli pieniä ajatuksia jatkon suhteen, mutta ei koskaan isoja suunnitelmia. Aikanaan kirjoitin postauksen -minustako malliksi, mutta se on päätynyt roskakoriin blogia uudistaessa. Nyt olisi ollut hauska lukea ajatuksia mitä silloin oli, vaikka muistan vielä tekstin aika hyvin.

Pienenä rakastin katsoa huippumalli haussa ohjelmia ja pienenä kuulin paljon, kuinka siinä olisi minulle täydellinen tulevaisuus. Ne kehut oli aina kannustavia varsinkin nuorelle tytölle, joka tykkäsi kuvitella millaista olisi olla malli.

Nykypäivänä varmasti monet tietää millaista mallimaailma on, tai ainakin mitä siltä vaaditaan. Aikanaan aiemmassa postauksessa aukaisin sitä ajatusta myös ja sitä, kuinka en pystyisi olla muiden arvosteltavana kroppani koon takia.OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERASiivotessa kotia löysin cd levyt jolle mallikansion kuvat oltiin poltettu katsottavaksi ja siitä tuli koko ajatus taas mieleen, käytinkö rahaa turhaan hetkelliseen mielihaluun, vai oliko noiden kuvien ottamisesta mitään hyötyä. Blogistahan voi päätellä sen, että tykkään olla kuvattavana ja varsinkin puolison kanssa, joka tuo itsevarmuutta kuvaushetkiin.

Mallikansion kuvia ottaessa sain aikanaan vielä enemmän itsevarmuutta omaan tekemiseeni ja siitä innostuinkin ottamaan enemmän ja enemmän asukuvia. Sain paljon kehuja jo koekuvissa ja varsinkin nähdessä sen tason, kuinka kaikilla ei ollut sama kohtalo. Tiesin kyseisen firman olevan vain valokuvausstudio, jonka takia homma olikin hauskaa ja huoletonta.

Sydämeeni jäi jo noilta ajoilta ajatus, vaikka en koskaan haluaisi olla malli niin jonkin näkönen malleilu kiinnostaisi. Meni vuosia kunnes tajusin mitä tämä malleilu olisi mitä voisin toteuttaa ja nyt uskallan jo tämän ajatuksen sanoa ääneen. Minusta ei koskaan tule tarpeeksi laihaa mallin mittoihin, mutta urheilumalli olisi tavoittelemisen arvoinen johon voisin pyrkiä, jos tilaisuus tulisi.OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAKokonaan ei ole mallin haaveet kadonnut ja kuten kerran asiasta jutellessani työkaverin kanssa totesin, jos ikinä mallimaailma avautuu normaalipainoisille olen varmasti käsi pystyssä osoittamassa kiinnostusta. Kuvattavana olemisessa on niin monta erilaista juttua mikä tekee siitä kokonaisuudesta mielenkiintoisen. Sen takia kuvattavana olemiseen ei kyllästy, koska aina pystyy oppimaan jotain uutta itsestään ja kehostaan.

Tällä hetkellä olen niin tyytyväinen, että saan olla kuvattavana blogin puolesta ja koko somen takia. Se on hauskaa ja varsinkin, kun itseään ei ala kritisoimaan. Kameran eteen sopii jokainen, riippumatta omasta koostaan.

-Ninni

Kuinka moni on myös pienenä harjoitellut catwalk kävelyä, tai leikkinyt olevansa malli?

Alle 1000 seuraajalla et ole uskottava somettaja

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAIhanan paha some josta voisi puhua paljon eri näkökulmista ja silti päätyä samaa tietä sen käyttämiseen ja olemiseen osa arkea. Tuun myöhemmin puhumaan somen käyttämisestä omasta näkökulmasta muutamallakin eri postauksella, mutta tänään haluan kertoa siitä miten pienenä somettajana koen somen ihmeellisen maailman.

18-vuotiaana latasin instagramin ja aloin tutustumaan sen ihmeellisen maailmaan. Mikä ensimmäisenä nousi pinnalle oli tykkäysten määrä ja se kuuluisa seuraajien määrä. Asuin tuolloin pienellä paikkakunnalla omistaen muutamia kavereita, joten seuraajia oli ihan muutamia tuttuja, sukulaisia, tutun tuttuja ja naapurin serkun koiran ulkoiluttaja. Vaikka tuolloin kirjoitin jo blogia en kokenut sitä sen kautta ongelmaksi, kuinka monta seuraajaa instagramissani oli. Vasta muutettuani Helsinkiin ja vuosien mittaan alettuani tosissaan miettimään blogin suuntaa, alkoi myös kasvaa mielessä jännitys seuraajista. Miten yksi numeroluku sivun yläreunassa voi merkatakkin niin paljon omaan tekemiseen.OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOlen monella tapaa kiitollinen ollessani pieni somettaja, koska saan tehdä paljon virheitä ja etsiä omaa juttuani rauhassa. Vuosien mittaan tavoitteet ovat kasvaneet ja haave ei kummiskaan ole olla aina pieni somevaikuttaja, mutta aika näyttää tietysti sen mihin suuntaan tulee lähettyä.

Instagramissani on tällä hetkellä alle 500 seuraajaa ja pienelle juntille se ihmismäärä on paljon, koska niitä tuttuja ja sukulaisia on vain vähäsen. Olen ahkerasti poistanut feikkikäyttäjiä, joten lukukin on ennen näyttänyt suuremmalta. Mystinen luku mikä koostuu ihmisistä, niistä tutuista, somettajista, inspiraatiota hakevista, utelijaista ja kannustajista. Miksi siitä tuli niin tärkeä osa itseään ja omaa tekemistä?

Tämä aihe nousi pintaani pitkästä aikaa sillä, kun halusin liittyä ryhmään jossa autetaan toisten somettajien tilejä näkymään enemmän. En välitä niistä jotka kehuvat kaikkea sen takia, koska some nyt on vaan niin ihanaa. Tavoitteeni tämän tyylisessä ryhmässä olisi löytää tuttuja Helsingistä, joiden kanssa käydä kuvaamassa ja jakaa tätä blogimaailmaa.

Tähän ryhmään en päässyt sen takia, koska instagram tililläni ei ole 1000 seuraajaa. Olin liian pieni, mitätön ja epäpätevä liittymään kymmenhenkiseen someryhmään. Myönnän, että tunsin ensin hieman kiukkua ja sitten totaalisen mitättömyyden tunteen. Tuleeko minusta koskaan uskottavaa bloggaaja, jos tililläni ei ole suuria seuraajamääriä?

En ole pitkään aikaan laittanut yrityksille yhteistyöpyyntöjä, koska olen alkanut ajattelemaan heidänkin vain haluavan ne suuret julkisuuden henkilöt mainostamaan tuotteitaan. Käyn töissä, enkä tarvitse yhteistöitä elantoani varten, mutta haluan niistä kerryttää kokemusta, vaikka olenkin pieni somevaikuttaja.OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERASeuraajat ovat kansa joiden avulla noustaan, se ei olekkaan ihan mitätön luku, kun haluaa nousta ja saavuttaa tavoitteita, mutta se on mitätön luku elämässä. En halua sen vaikuttavan tekemiseeni, kuinka iso luku seuraaja palkissa lukee, tai blogin kävijämäärissä. Haluan tehdä somea silti yhtä suurella intohimolla ja kokematta mitättömyyden tunnetta. Somettamiseni voi jäädä harrastukseksi, mutta sitä haluan tehdä niin kauan kuin intohimoa löytyy.

Olen kirjoittanut blogia jo monta vuotta ja olen niin kiitollinen pienestä lukijakunnastani, pienet asiat kannustavat ja siksi etenen pienin, mutta varmoin askelin. Olit sitten isompi somettaja, tai pienempi, ainut asia mikä merkitsee on kunhan teet omaa juttuasi intohimolla ja tyytyväisin mielin.

-Ninni

Onko seuraajamäärät koskaan vaivannut teitä ja miten olette selvinnyt siitä ajatuskuplasta?

Miksi blogit ovat siloiteltuja

Jokainen joka joskus on ladannut kuvan, tai tekstin sosiaaliseen mediaan voi jossakin mielin samaistua siihen, ettei tarina ole aina samanlainen mitä ladattu kuva antaa viestittää. Postaukset ja videot joissa kerrotaan totuuksia kuvaushetkistä mitä siellä on tapahtunut, tai sen hetken fiiliksistä on aihe mitä on hauska lukea ja siitä taas muistaa, että jokainen meistä on vain ihminen joka elää sitä elämää jossa kaikki on mahdollista.

Tein joskus postauksen jossa kerroin 7 asukuvan takaa tarinan mitä sillä hetkellä on tapahtunut ja muita sen hetkisiä fiiliksiä. Pitkästä aikaa oon saanut kerättyä kuvia joista teen jossain vaiheessa samantyylisen postauksen, koska tämmöinen tuntui kiinnostavan myös teitä!

Yhden kuvan takana voi olla isokin tarina kerrottavana, mitä tulee sitten kokonaiseen instagram feediin, joka on täynnä kuvia, tai blogeihin? Ei ole tuulesta temmattua, kun somettajien elämää sanotaan siloitelluksi, mutta tätä sanotaan vain sen somen pinnallisen puolen perusteella. Olen pystynyt olla puhumatta vaikeista asioista jopa perheelle, joten somessa asioiden salaaminen ei tunnu siihen verrattuna edes vaikealta.OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Siloitellaanko omaa elämää tahalleen somessa ja miksi niin tehdään?

Nyt pystyn puhumaan vain omasta kokemuksesta ja omista päätöksistä. Blogin aloittaessa tein tietyt säännöt itselleni mitä en halua someen tuoda ja niistä olen puhunut myös tässä postauksessa. Uskon monien luulevan siloittelun tulevan siitä, koska aina jaetaan niitä hyviä asioita ja se mielestäni on monien kuvien tarkoituskin -jakaa niitä onnellisia hetkiä ja onnistumisia.

Niitä kuvia otetaan monesti silloin, kun on onnellinen ja asiat on ihanasti sillä hetkellä ja juuri sen hetken haluaa ikuistaa. Siksi monesti voi tuntua siloittelulta, jos omasta elämästä nauttii oikeasti ja ihmisistä sen ympärillä, tällöin niitä kuvia ihanista hetkistä tulee silloin paljon.

Itse haen kuvista inspiraatiota monella eri tapaa ja suurin niistä on positiivista elämäntapaa ja piristystä. Esimerkiksi jos olen kipeänä sängyn pohjalla, haluan katsoa muiden urheilujuttuja joista saa uutta puhtia siihen, kunnes pääsee terveenä taas salille hikoilemaan. Näitä vertauksia on monia erilaisia, koska jokainen etsii somesta omaan elämään sopivia inspiraation lähteitä ja joistakin tulee myös omaan elämään roolimalleja. En ole varma onko roolimalli nyt oikea sana sille mitä haen takaa, mutta somettajasta joka tuo somen välityksellä seuraajalle paljon hyvää mieltä ja johon voi samaistua monissa asioissa, voi hänestä tulla roolimalli josta otetaan hieman oppia/mallia hyvällä tavalla sinne omaan elämään.

Blogin kirjoittaminen on varmasti suurimmalle osalle bloggaajista hetken hengähdyspaikka elämästä, pieni irti otto arjesta jolloin voi kirjoittaa omista kiinnostuksen kohteista. Oli sitten asuista, kauneudesta, sisustuksesta, käsitöistä -ihan mistä vain. Se hetki, kun saa keskittyä blogin kirjoittamiseen ja kuvien muokkaukseen on hetki milloin ei tarvitse ajatella mitä omassa elämässä sillä hetkellä tapahtuu.

Sama asia urheilun parissa, silloin unohdetaan sen hetkiset ajatukset. Silloin voi päästää irti ajatuksista ja keskittyä vain itseensä. Uskon vahvasti sen olevan syy miksi monet blogit tuntuu olevan siloitellun näköistä, koska monet kuvat ja kirjoitukset on luotu silloin kun ei tarvitse miettiä mitä kaupasta pitää ostaa, tai joitakin surullisia asioita. Vaikka bloggaaja olisikin avoin ja kirjoittaisi joskus isoista asioista, niin silti uskon jokaisen tarvitsevan enemmän sitä hyvää ja rentoutta elämään, kuin surullisia tarinoita.OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERABlogini on omalla tapaa laajaa päiväkirjaa, mutta enemmän semmonen josta saan itselleni suurimmaksi osaksi inspiraatiota. Täällä haluan keskittyä positiiviseen ajatteluun itseni takia ja myös toivon sillä tuovan inspiraatiota niille, jotka kaipaa sitä positiivisuutta. Todella harvoin kerron mitään syvällistä elämästäni, mutta nyt olen alkanut murtaa sitä jäätä pikku hiljaa hyvällä maulla.

Menneisyyteni ei ole prinsessasatua ja siitä kirjoittaminen ja ajatteleminen välillä vie ikäviin muistoihin. Vaikka asioita menneisyydestä on tullut käsiteltyä, niin silti niihin on turha palata -en usko kenellekkään olevan hyvä muistella menneisyyden haamujaan, koska kummiskin joka päivä me suunnataan vain tulevaisuuteen.

Vaikka olen avannut asioita, on silti joitakin mitä en koskaan halua tuoda täällä esille. Meistä jokainen tekee virheitä, tutustuu vääriin ihmisiin, sanoo väärin ja tekee vääriä valintoja. Monestikkaan siinä hetkessä ei tajua tehneensä virhettä, koska sen hetkinen aika ja tunteet vie mukanaan. Myös se on jokaisen oma päätös mitä asioita haluaa tuoda julkiseksi ja niitä pitäisi jokaisen ihmisen kohdalla kunnioittaa.

Meistä kukaan ei ole täydellinen ja vain sillä on väliä miten aikoo muuttua ja tehdä asioiden eteen töitä. Elämän ei kuulu olla helppoa ja niitä vaikeuksia tarvitaan, vaikka haluan elämän olevan pääsääntöisesti tasaista ja neutraalia, kovien vuoristoratojen sijaan.OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Miten olen siloitellut elämääni blogissa? 

Valehtelua en siedä, mutta se mikä menee valehtelun puolelle on aina katsojan silmissä. Jos jakaa kakusta kuvan ja kuvatekstissä sanotaan –vapaapäivän kunniaksi tuli leipaistua kakkua. Ja todellisuudessa onkin polttanut kaksi ensimmäistä kakkua pohjaan, viimeiseen kakkuun unohtanut laittaa rasvan ja kakku maistuu kuivalta, niin onko kuvateksti silloin valheellista? Jokainen tykkää lukea kommelluksista, mutta ymmärrän myös jos tämä kuvitteellinen kakku ja sen tekijä olisi leipuri, niin sen ammattillinen kuva voisi rakoilla jos tästä kommelluksesta kertoisi julkisesti.

Uuden vuoden vaihtuessa sanoin viime vuoden olleen elämäni parhaimpia ja hienoimpia varsinkin kesän suhteen. Ensimmäisenä, kun ajattelen viime kesää muistan täydelliset kesäiset päivät, monet onnistuneet kuvausreissut puolison kanssa, muutto uuteen kotiin ja jopa yhden rantapäivän jolloin sain rusketusraidat. Silti tuon kesän ylle mahtui yksi suuri musta pilvi. Se pilvi oli veljeni vakava sairastuminen.

Kysyin häneltä lupaa voinko kertoa tästä asiasta, koska varsinaisesti tässä ei enää puhuta pelkästään minun elämästä. Vietin täydellistä kesää samaan aikaan, kun rakas läheiseni taisteli sairaalassa. Tästä asiasta en puhunut missään somessa, pelkästään perheen, puolison ja pomoni kanssa. Monta kertaa taistelin itseni töihin ja ainut ajatus oli, minun pitää pärjätä omassa elämässä vaikka ympärillä tapahtuisi mitä.

Olen todella herkkä ihminen ja varsinkin jos kyse on läheisistä. Tein suuren päätöksen siinä etten mene sairaalaan katsomaan veljeäni. Pidin itseäni itsekkäänä ja jopa idioottina, koska monesti kuulin kuinka hän on kysellyt perääni ja olenko käynyt katsomassa häntä. Jopa tätä kirjoittaessa pidän itseäni itsekkäänä, mutta tämän vaikean päätöksen takana oli syvempi ajatus. Jos olisin mennyt kohtaamaan asian olisi silloin herkkä puoleni saanut vallan, jolloin en olisi suostunut lähtemään kotiin, kuin vasta sitten kaiken ollessa hyvin.

Kyse oli toisesta paikkakunnasta, noin 200 kilometrin päässä. En mitenkään olisi voinut jäädä töistä pois kesän ajaksi ja siitäkin pidemmälle. Olisin totaalisesti hukannut elämäni toisen elämän eteen johon en olisi mitenkään pystynyt vaikuttamaan, enkä edes auttamaan. Lohtua tähän toi se, että sydämessäni tiesin veljeni ymmärtävän miksen koskaan tullut katsomaan häntä sairaalaan.OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Puhelin soitto helpotti omatuntuntoa

Kun veljeni tila oli alkanut paranemaan juttelimme hetken aikaa puhelimessa. En muista ikinä jännittäneeni yhtä puhelin keskustelua niin paljoa. Olin julkisella paikalla ja jouduin pidättämään kyyneleitä, se tuttu ääni jota on kuullut koko elämänsä aikana oli nyt puhelimen päässä. Se soitto toi helpotusta ja lohtua, kun pehmeä ääni kuului puhelimesta.

Tämä aika oli erittäin vaikeaa, mutta opettavaista. Koskaan ei tiedä mitä muiden elämässä oikeasti tapahtuu, joten ikinä ei voi sanoa somen perusteella, kuinka joillakin kaikki on niin helppoa ja ihanaa. Ihan jokainen meistä elää samantyylistä elämää, siinä elämässä on ylä ja alamäkiä, siinä elämässä kaikki on mahdollista.

Jos joku muu tekee paljon töitä oman elämän eteen ja hehkuttaa sitä somessa, kenelläkään ei ole oikeutta alkaa sitä lyttäämään. Meistä jokaisesta voi tulla mitä vain, jos on valmis tekemään töitä sen eteen. Tätä työnmäärää on vaikea tuoda esille somessa, jolloin se monesti heijastuu helppona ja elämän tuoneen kaiken eteen helposti.OLYMPUS DIGITAL CAMERAJohan oli pläjäys tälle maanantaille, toivottavasti tästä kirjoituksesta sai kiinni muutkin, kuin vain minä! Kiitos jos jaksoit lukea koko postauksen, ja oikein ihanaa uutta viikkoa sinne ruudun toiselle puolelle 💛

-Ninni

Miten paljon yksi kommentti voikaan tehdä

Aurinkoista torstaita tyypit!

Muutaman päivän ajan oon ollut iltaisin tosi ahdistunut ja moni asia on tuntunut raskaalta. Haluan näistä ahdistus asioista puhua teille vielä erikseen paremmin, kun aika on oikeampi. Ensin keskitytään siihen hyvään mikä aina tulee kaiken myrskyisen jälkeen. Just nyt mulla on se tunne, että tarviin kaiken hyvän ja positiivisen ympärille.

Ajatus tästä kirjoittamiseen heräsi siitä, kun äitini kanssa viestitteltiin. Äiti yleensä laittaa viestiä, jos jossain kirjotuksessa on kirjotusvirheitä. Äiti on ihana tuki joka on ymmärtänyt, kuinka haluan kehittyä lukihäiriön suhteen ja kuinka iso juttu se on ihmiselle, joka kirjoittaa harrastuksenaan paljon.

Sain viestin äidiltä tänään ja pieni asia viestin perässä muutti koko päiväni. Mieti kuinka vähän se on sulta kun sanot jollekkin, esimerkiksi olet kaunis, olen ylpeä susta, teet hienoa työtä. Se vie vain hetken, mutta se kuinka paljon se tuo sille toiselle on paljon enemmän.Miten_paljon_yksi_kommentti_voikaan_tehda_1Tästä viestistä teki todella erityisen juuri se, että minä Ninni Juutinen olen tehnyt oman äitini ylpeäksi. Se on iso asia ja näitä juttuja ei kuule liikaa, myöskin on ihanaa ettei näitä asioita liiallisuuksiin kuulekkaan, koska ne iskee sydämeen paremmin näin. Silti kehuja ja kehut mitkä liittyy nimenomaan omaan tekemiseen tekee todella paljon omalle itseluottamukselle.

Monta kertaa olen puhunut siitä, kuinka kehuja ei voi saada liikaa ja jos joku kommentoi kuvaani kauniita sanoja tuo aina vähintään hymyn suupielille. Myönnän saaneeni useasti jopa silmät märäksi luettuani jonkun ihanan kommentin. Päivinä jolloin seinät tuntuu kaatuvan päälle ja saa ihanan kommentin on se monesti päivän pelastus. Niin pieni asia, mutta oikealla hetkellä siitä tulee paljon suurempaa.Miten_paljon_yksi_kommentti_voikaan_tehda_2Miten_paljon_yksi_kommentti_voikaan_tehda_3Miten_paljon_yksi_kommentti_voikaan_tehda_4Miten_paljon_yksi_kommentti_voikaan_tehda_5Somessa yleisin kommentti kuvissa on ulkonäöstä, jota on helppo kehua ja siitäkin tulee tottakai todella hyvä mieli. Ulkonäkö ei ole itsestäänselvyys, eikä todellakaan se jos lisää kuvan, että kaikki pitäisi sitä kuvaa kauniina, tai näkisi vaivaa kommentoida siihen kehun. Tätä postausta varten aloin instagramin kautta etsimään kommentteja jotka muistan hyvin, kuinka hyvälle mielelle ne on tehnyt ja samalla nappasin muitakin kauniita sanoja.

Suurin osa kommenteista on ulkonäöllisiä asioita ja alettua pohtimaan kaikista eniten, niin parhaimmat ja eniten ne kommentit jossa on vielä jotain ”extraa” antaa vielä enemmän. Ne missä kehutaan omaa työn jälkeä esimerkiksi instagramissa sitä miltä kokonaisuus näyttää. Niitä missä kommentoidaan tekstiä ja sen sisällön olleen kiinnostavaa.

Halusin ottaa tän asian esille sillä, että jokainen uskaltaisi kommentoida enemmän niin tuttujen, kuin tuntemattomien kuvia ja tekstejä. Olen parantanut tätä tapaa itsekkin ja ottanut välillä ihan aikaa sille, että muistan kommentoida ja kehua muita. Ne jotka todella kovasti tekee somen eteen päivittäin töitä, tai isona harrastuksena, haluan heitä varsinkin kehua siitä sisällöstä jota he tuottaa. Tähän sopii niin hyvin sanonta –kohtele muita miten haluaisit sinua kohdeltavan!

Kuten aikaisemmin sanoin, se ei vie kauaa jos haluaa sen kauniin kommentin edes siitä ulkonäöstä jättää toiselle. Ikinä ei voi tietää, että onko sillä ihmisellä just nyt kaikki hyvin, vai onko esimerkiksi ahdistunut, kuten itse olen muutaman päivän ollut. Sitä en ole näyttänyt, enkä puhunut kuin puolisolleni ja siksi nyt kaikki ihanat kommentit, jopa menneetkin kommentit jota etsin tätä postausta varten on ollut todella mieltä kohentavia.Miten_paljon_yksi_kommentti_voikaan_tehda_6Miten_paljon_yksi_kommentti_voikaan_tehda_7Miten_paljon_yksi_kommentti_voikaan_tehda_8Miten_paljon_yksi_kommentti_voikaan_tehda_9Miten_paljon_yksi_kommentti_voikaan_tehda_10Tärkeimpänä vielä loppuun, muistakaa ihanat kehua itseänne! Rakasta itseäsi ja kehu silloinkin, kun ahistaa ja kaikki tuntuu kaatuvan päälle. Aina ei voi olettaa jonkun toisen parantavan oloa, ei se paras kaveri, äiti, tai kumppani. Saatika juuri silloin, kun sitä eniten tarvitset ja siksi tärkeintä on muistaa kehua itseään ja olla tyytyväinen itseensä, vaikka just sillä hetkellä se ei tunnukkaan hyvältä.

-Ninni

Elämänkerta pohjamudista tulevaisuuteen

Hellou!

Näin Sannan pannari blogissa postauksen, jossa hän esitteli itsensä ja aloin miettimään milloin olen itseni esitellyt, tai edes kertonut enemmän taustastani. Tästä alkujaan piti tulla hyvin samantapainen postaus, koulutyylinen esittely jossa kerrotaan niitä perusjuttuja, kunnes kirjoittamisesta inspiroituneena päätinkin kirjoittamaan elämäni sieltä pohjamudista tulevaisuuteen. Vuodatin monia kyyneleitä tätä kirjoittaessa, mutta uskon tämän tekstin myötä monien pääsevän kiinni paremmin monista asioista.

Palataan siihen perinteiseen esittelypostaukseen myöhemmin, jos tuntuu sille olevan vielä tarvetta. Nyt haluan avata elämäni teille, joten ota hyvä asento ja jos olet yhtään samanlainen herkistelijä, muutama nenäliina olisi paikallaan.OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Juuret & lapsuus

Eli moi, oon Ninni 22-vuotias juntiksi itseäni kutsuva likka Helsingistä. Tämä junttius pohjautuu lapsuuteeni, koska olen kotoisin landelta Tampereen lähettyviltä. Eli toisin sanoen landepaukku, ja paukuksi puolisoni minua kutsuukin. Olin ensin kertomassa, kuinka junttius tulee juuristani, mutta isäni on syntyjään Helsinkiläinen joten ne ei klikkaa hyvin keskenään. Eikä vanhempani juntteja ole, ehkä me lapset vain vähän ollaan.

Olen perheestä, jota ei muutamalla sanalla pysty kuvailemaan. Isä ja äitini ovat mulle olleet aina rakkaudessa inspiraatio ja ihania roolimalleja. Olen saanut viettää rakastetun lapsuuden viiden sisarukseni kanssa, joista jokainen on yhtä tärkeä osa perhettämme ja meistä jokainen rakentaa Juutisen perheen. Olen perheeni nuorin ja saanut rikkaudeksi neljä isoveljeä ja yhden isosiskon.

Meidät kasvatettiin erittäin hyvin ja kuinka kaikkea ei aina todellakaan saa, mutta en ole koskaan kokenut, että jotain olisi puuttunut. Meillä oli paljon juttuja lapsuudessa, siskoni kanssa kerättiin paljon Brätzejä joilla leikittiin todella pitkälle, silti ollaan perustuloisesta perheestä. Ei oltu liian hemmoteltuja ja asioiden eteen piti tehdä kotitöitä ja kuri oli silloin minunkin nuoruudessa vielä todella kova, mutta olihan se myös ansaittuakin joskus. On hullua ajatella miten hyvin kaksi ihmistä on voinut kasvattaa kuusi lasta yhtä saman arvoisesti, vaikka väistämättä nuorimpana olen ollutkin se söpöin. Isäni aina sanoikin minulle nuorena sinulla on vain yksi tehtävä ja se on olla söpö.OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nuoruus

Nuoruus on ollut mulla todella kirjava ja täynnä kaikkea. Kun ykkösluokka oli lopuillaan muutettiin pienestä kunnasta viereiseen kylään. Niin nuorena muutos ei ollut vaikeaa ja tuolloin tykkäsin vielä koulusta, joten odotin aika innoissani uutta koulua. Suurin ikävä tuli meidän pikku metsää, jossa leikittiin ja koko taloa, se oli meidän rakas koti ja minun ensimmäinen semmoinen.

Kakkosluokalla tutustuin ensimmäisenä päivänä silloiseen parhaaseen kaveriini, jonka kanssa olimme kuin paita ja peppu. Olimme kilttejä tyttöjä, leikimme barbeilla oltiin, kotona sovittuun aikaan, tehtiin läksyt heti koulun jälkeen yhdessä ja harrastimme Cheerleaderiä yhdessä. Hänen muuttaessa pois, lapsuuteni sai aivan uuden käänteen.

Tutustuin uusiin ihmisiin, jotka olivat aivan erilaisia. Silloin huomasin miten luonteeni muuttuu väärässä seurassa. Näin jälkeenpäin, kun asioita on käynyt läpi ja miettinyt, se oli erittäin pelottavaa. En loistanut koulussa, koska vaikeuksistani oppia ei silloin tiedetty. Turhauduin koulunkäyntiin niin paljon ja väärät ystävät tekivät minusta surullisen, kiukkuisen ja kapinoivan. Olin vasta nelosluokalla ja tuntui, kuin olisin jo antanut kaikkeni kaikelle.

Silti välillä harrastin uusia erilaisia lajeja, harrastuksien parissa sain olla lapsi ja siellä oli ihania ihmisiä joiden seurassa pystyin taas olla normaali itseni. Harrastaessani yleisurheilua, muistan kuinka äitini sanoi kerran tullessaan hakemaan minut harkkojen jälkee, olet ihanan pirteä ja energinen. Sitä olinkin, vaikka tuolloin ei puhelimilla kirjoitettu, kuin tekstiviestejä oli se joskus näpytys sotaa kavereiden kanssa. Treeneissä sain unohtaa hetkeksi kaiken muun, kaikki riidat ja mitä lasten draamoja nyt olikaan meneillään.OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Yläaste

Yläasteen alkaessa pahin koulukiusaaminen alkoi, samaan aikaan silti tein paljon ystäviä. Meillä oli kiva tyttöporukka kasassa, vaikka koulun käytävillä jouduinkin pelkäämään tuleeko kiusaajiani vastaan. Se oli todella ristiriitaista aikaa. Tyttöporukkamme alkoi pikku hiljaa erkanemaan, koska kaikki alkoi kasvamaan omaa reittiään. Tämä juntti meni massan mukana, enkä todellakaan tiennyt kuka olin ja mistä pidin.

Pahin kapina vanhempia kohtaan oli vasta tulossa. Maistoin seiskaluokan kesällä ekaa kertaa alkoholia ja pyörin ihmisten kanssa, jotka saivat vihaani kasvamaan kaikkia kohtaan. Koulun suhteen olisin luovuttanut ellei ala-asteelta asti ollut ystäväni olisi ollut samalla luokalla ja nähnyt sen hyvän puolen minusta, joka olin silloin kakkosluokalla.

Kaveriporukat vaihtelivat, olin jäänyt vanhemmilleni kiinni alkoholin juomisesta ja tupakan poltosta. Myöskin äitini joskus epäili minun käyttäneeni marihuanaa, koska olin tennareihini piirtänyt kasvin kuvan kaikkien muiden töherrysten sekaan. Sain vasta vanhempana tietää mitä piirtämäni kasvi edusti ja se oli erittäin noloa, koska olen aina ollut vastaan huumeita.

Eräänä kesänä otettiin äitini kanssa paussi kaikista riidoista, vaikka lisää oli myöhemmin tulossa. Lähdettiin yhdessä Nicke koiramme kanssa viettämään kesää pienelle mökille. Pelattiin korttia, saunottiin, syötiin herkkuja eikä puhuttu mistään ikävästä. Mökkireissun ajan sain olla se lapsi, joka olin aina sisältäni ollut. Se joka rakastaa vanhempiaan, koiraansa ja ulkoilmaa.

Kaikista parhainta oli, kun äitimme kanssa hankimme Nicke koiramme kun olin kutosluokalla. Yläasteella aloin harrastamaan Nicken kanssa agilityä ja silloin en ajatellut mitään muutakuin, kuinka onnellinen olin kahdestaan koirani kanssa. Nicke toi paljon naurua ja iloa hirveimpien teinivuosien keskelle.OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Aikuistuminen

Oli kulunut jo muutama vuosi, ne ei ollut elämäni parhaimpia, mutta vanhempieni kanssa emme olleet riidelleet pitkään aikaan ja se oli minulle ainoastaan tärkeintä. Turhasta vihasta ja kiukusta pääsin eroon vasta täytettyäni 18 vuotta. Olin ollut liian monta vuotta täynnä vihaa kaikkia kohtaan. Olin niin epävarma itsestäni, enkä muiden ihmisten takia ikinä päässyt todella tutustumaan itseeni. Vain taivas oli rajana, kun täytin 18-vuotta. Eikä sen takia, että nyt minua ei voisi määräillä, vaan kaiken uuden mitä minulle avautui.

Pääsin kesätöihin mistä tykkäsin erittäin paljon, aloitimme äitini kanssa yhteisen harrastuksen ryhmäliikunta tunneilla, löysin vihdoista viimein harrastuksen josta tykkäsin ja pääsin liikkumaan mitä olin aina ennen tehnyt. En ollut moneen vuoteen harrastanut mitään, mikä oli suurin pimennys mielelleni.

Oltiin vihdoinkin haudattu sotakirveet kokonaan vanhempieni kanssa, kävimme saunassa yhdessä jossa ekaa kertaa keskusteltiin teinivuosieni pahasta olosta. Monet kyyneleet tuli vuodatettua, olen niin kiitollinen kuinka he jaksoivat päivästä toiseen ja vuodesta toiseen uskoa siihen, etten oikeasti ole niin vihainen ja itsekäs ihminen, mitä olin jo monen monta vuotta ollut.

Suoritin ammattikoulun kakkos ja kolmos vuoden hyvin läpi, enkä inhonnut koulun käyntiä. Valmistuin hyvällä todistuksella ja sitä juhlittiin isosti! Oli niin hienoa saavuttaa jotain suurta ja nähdä kuinka vanhempieni kasvoilta paistoi ylpeys.

Joskus iltaisin autolla ajaessani menin rauhalliseen paikkaan, mietin mitä kaikkea oli tapahtunut ja annoin itselleni luvan itkeä. Annoin itselleni luvan olla ensimmäistä kertaa ylpeä itsestäni. Uskalsin sanoa ei ihmisille joita en kaivannut elämääni, en tarvinnut rinnalle parasta ystävää, tai poikaystävää tehdäkseen minut onnelliseksi. Olin vihdoin oppinut kuuntelemaan tunteitani ja uskalsin puhua kaikesta vanhemmilleni. Äiti on aina ollut loistava kuuntelia, puhumattakaan siskostani jonka kanssa vietin todella paljon aikaa Tampereella töiden ohessa. Meidänkin sisar suhdetta oltiin koeteltu niin paljon ja vihdoin kaikki oli hyvin.OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Muutto helsinkiin

Valmistuttuani en ollut yhtään suunnitellut mitä teen. Kotikotona oli kiva elää, eikä koskaan ollut puhetta vanhempieni kanssa milloin muuttaisin omaan asuntoon. Aloin jossain vaiheessa puhumaan muutosta Tampereelle, koska siellä oli töitä tarjolla, myöskin muutama veljeni ja sisko asui siellä.

Kesä oli jo loppumaisillaan, oltiin tehty pitkään suunnittelua matkastamme Lontooseen äidin yllätyslahjaksi. Seikkailun viehätys kasvoi koko aika suuremmaksi, etsin töitä ja välillä kuikuillen asuntoja Tampereelta. Päähän pistona katsoin töitä ja asuntoja Helsingistä ja hupsista vaan minulla olikin työhaastattelu! Lähdimme silloisen ystäväni kanssa Onnibussilla Helsinkiin työhaastatteluun ja heti haastattelun jälkeen sain tietää, että sain paikan. Haha kysehän ei ollut, kuin puhelinmyynnistä. Aloin tekemään suunnitelmia siitä miten tulisin toimeen, olin tuolloin töissä Suomalaisessa Kirjakaupassa ja sain kuulla, että Helsinkiin etsittiin työntekijää ja minulla oli hyvä asema, koska olin heillä jo töissä.

Kävimme katsomassa vanhempieni kanssa ensimmäistä asuntoani, 20 neliötä Kontulassa. Niin pieni, mutta täysin simppeli asunto tuntui kivalta ja hetken päästä kiinteistövälittäjä soitti perään ja kertoi minun saaneen asunnon.

Siitä alkoikin muuttotohinat, olin ostanut valmistujaisrahoillani paljon tavaraa asuntoa varten ja myös saanut lahjaksi paljon hyödyllisiä tavaroita. Kuukausi meni äkkiä ja kohta sitä oltiinkin pakettiautossa Figaron ja Simban kanssa kohti uutta ja tuntematonta.

Muutto meni nopeasti, koska kantamuksia nyt ei pahemmin ollutkaan ja tuli aika sanoa heipat. Sen illan, ne halit ja se tunnelma oli ihan käsittämätön. Tajusin, kuinka kaukana olen yksin jossain mitä en osaa edes kartalta osoittaa, äitini lähti ensimmäisenä, koska oltiin molemmat niin itkuherkkiä. Parvekkeelta vilkutin vielä kyyneleet silmissä heipat ja toivoin, tuon auton täynnä tärkeitä ihmisiä pääsevän turvallisesti kotiin.OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vuodet Helsingissä

Tuosta ensimmäisestä illasta pienen asuntoni luona tulee tänä vuonna kuluneeksi neljä vuotta. Kuten arvaattekin, en ole päätöstäni muuttaa Helsinkiin katunut ikinä. Voi kun se pieni tyttö suurien haaveiden kanssa olisi tuolloin tiennyt mitä on tulossa eteen, olisi hän tokaissut -tämä on sitä elämää.

Näitä vuosia olette myös tekin päässeet seuraamaan tiiviimmin, läheskään kaikkea ei ole tullut tänne kirjoitettua, mutta sekaan on mahtunut pahimpia kokemuksia, suurimpia sydänsuruja ja menetyksiä. Erilaisia työpaikkoja, uusia kokemuksia, rakkautta, uusien ihmisten tapaamista ja itseensä tutustumista.

Heti muutettuani tapasin puolisoni. Voi niitä nuoria, jotka ei ymmärtänyt rakkaudesta oikein mitään, vaikka minulla oli aina ollut hyvät roolimallit siinä. Meidän suhdetta ei riitä muutama sana kuvailemaan. Se ei ole missään määrin täydellinen kansikuva kertomaan rakkaudesta ja hyvyydestä. Se on ollut täynnä vuoria ja kivisiä teitä, siinä on paljon asioita joita olen halunnut sulkea pois. Se on täynnä asioita, jotka kuuluvat vain meille. Silti haluan sanoa tämän ääneen, koska en halua ihmisten aina luulevan kaiken olevan täydellistä, mutta silti epätäydellisyyskin on rakkautta. Me ollaan puolison kanssa kasvettu aivan eri maailmoissa ja se kasvaminen toisen kenkä omassa jalassa on aivan saakelin vaikeaa.

Silti jokin on alusta asti pitänyt meidät yhdessä, vaikka pieni hengähdystauko ollaan aikanaan pidetty, ei ole mennyt päivääkään näiden vuosien varrella ettemme olisi pitänyt yhteyttä ja toisistamme välitetty. Meidän ensi tapaamisesta lähtien siinä on ollut jotain, jotain mitä en ole koskaan osannut selittää. Vasta monien mokien jälkeen ollaan ymmärretty mitä se rakkaus on. Vasta nyt kun ollaan alettu kasvaa itse ja hyväksymään kaikki omat virheemme menneisyydessä. Se rakkaus ei olekkaan sitä, kuinka kaikki on täydellistä ja osaa aina puhua toisesta kauniisti. Se ei olekkaan sitä, kuinka koko aika pitää ymmärtää toista, vaikka hassulla tapaa silti ymmärrätkin. Ollaan ymmärretty mitä rakkaus on, kun ollaan opittu tuntemaan toisistamme kaikki, ne paskimmatkin asiat.

Puolisoni kautta olen oppinut ymmärtämään muiden virheet, niin kauan kun teen itse virheitä elämässäni on ymmärrettävä toistenkin virheet. Meidän rakkaustarina ei ole prinsessa saduista, vaikka joskus luulin tosi rakkauden olevan aina helppoa. Meidän rakkaus on silti paras, koska ilman näitä vuosia en olisi koskaan ymmärtänyt, kuinka paljon rakkaus vaatii molemmilta.

Muutto Helsinkiin ei siis todellakaan ole ollut yhtä ruusuilla tanssimista, mutta voin sydämeni pohjasta sanoa, etten mitään vaihtaisi pois. Vaikka se on niin kliseistä, niin kaikki arvet, surut ja ne ilot kasvattaa lähemmäksi itseäni, jokaisesta takapakista opin enemmän itsestäni. Jos jotain mun elämä on kaivannut niin se on erityisesti sitä, että kuuntelen itseäni ja uskallan oppia lisää.OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nykyhetki

Tällä hetkellä käyn työssä mikä on ihan ok. Ei mikään goals, mutta työporukka on kiva ja työstäni oppii hyödyllisiä asioita normaaliin arkeen. Olen kiitollinen, kun on niitä töitä joilla pystyy elättämään itsensä.

Olen pitkästä aikaa palannut sinne missä vuosia sitten aloitettiin äitini kanssa, mutta tällä kertaa vain kuntosalilla käymisen. Jos nyt olisi taas uudestaan oppinut sen, ettei sitä liikuntaa kannata jättää pois, koska se vaikuttaa niin paljon mieleen. Rakastan käydä salilla ja siellä tulee yleensä 4-6 kertaa viikossa käytyäkkin.

Haaveilen joka päivä asioista, joskus samoista ja joskus ne vaihtuu. Tän vuoden aion tehdä paljon töitä ja ensi vuonna lähteä matkustamaan. Tällä hetkellä haluan tehdä paljon töitä monen asian suhteen, jotta myöhemmin pystyy kiittämään siitä uurastuksesta.

Tällä hetkellä oon onnellinen monesta asiasta, kaikki on hyvin. Meillä on ihana koti, johon on ihanaa tulla töiden jälkeen, Figarolla on kaikki hyvin ja puolison kanssa tehdään paljon kivoja asioita yhdessä.

Tämän hetkinen suurin haave on uuden kameran osto, oon löytänyt jo kameran johon haluan päivittää vanhan ja sitä lähden seuraavaksi tavoittelemaan. Rakastan tehdä tätä blogia teille ja parantaa itseäni joka päivä enemmän ja enemmän.OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tulevaisuus

Vaikka nyt on kulunut vuosia siitä kuinka 18 vuotiaana opin ensimmäistä kertaa kuuntelemaan itseäni, on sitä opittava joka päivä. Tänä aikana olen muuttunut niin paljon, että itseensä on tutustuttava ahkerasti. Sinkkuna oli helppo tutustua itseensä, mutta nyt kun jakaa arjen toisen kanssa on se huomattavasti vaikeampaa, mutta silti sen arvoista.

Toivon todella joku päivä löytäväni työn jota rakastan tehdä koko sydämestäni. Työ vaikuttaa niin paljon meihin ja olen valmis tekemään niin paljon töitä, jotta voin toteuttaa unelmiani.

En ole vieläkään keksinyt miten, mutta haluan tulevaisuudessa pystyä tekemään vanhemmilleni jotain mikä osoittaa kiitollisuuteni. Elämäni olisi varmasti niin erilaista, jos en olisi saanut elää heidän kanssa, tai jos he olisivat luovuttaneet suhteeni.

Suunnittelen tulevaisuutta monesti, vaikka rakastan tehdä extemporella asioita, eikä myöskään mitään voi liikaa suunnitella, siksi menenkin jalat maassa ja pää pilvissä kohti tulevaa.OLYMPUS DIGITAL CAMERAEn ajatellut alkuunkaan tästä postauksesta tulevan näin henkilökohtaista ja niin lähelle arkoja asioita, mutta nyt tuntui hyvältä ajalta vuodattaa kaikki pois sydämeltä. Me kaikki tehdään virheitä, mutta niihin pystytään silti vaikuttamaan.

Menneisyyksistä huolimatta toivon jokaiselle rauhallista elämää, kunnioitetaan muita ja otetaan vastuu teoistamme. Karma on läsnä niin hyvässä, kuin pahassa ja uskon maksaneeni nyt kaiken pahan menneisyydestä.

Haluan erityisesti omistaa tämän tekstin niille jotka kamppailevat itsensä kanssa. Pysähdy, kuuntele mitä sydämes sanoo, onko sulla hyvä olla? Pahaa oloo ei voi juosta karkuun, eti ne syyt ja kohtaa ne. Yritin itse vuosia olla kohtaamatta syitä, kunnes kävin ne läpi ja vielä uudestaan puolisoni kanssa. Muuten ei voi jatkaa eteenpäin, se on mahdotonta. Älä elä muita varten, vaan etsi se rauha sisälläsi, jotta voit olla onnellinen.

-Ninni