Miksi ostaa itselleen lahjoja

Hellou!

Joulun aikaan päädyin pitkästä aikaa keskustelemaan siitä, minkä ihmeen takia ostaa itselleen joululahja ja siitä myös tuli päädyttyä samalla perustelemaan synttärilahjan ostamista. Syythän ovat ihan samat synttäri ja joululahjan ostamisen kanssa, mutta silti tämä on asia mikä monia ihmetyttää -miksi ostaa itselleen lahja?

Lapsena kerroin hyvinkin reippaasti mitä toiveita on lahjojen suhteen (nalle puhia, nalle puhia ja nalle puhia.) Aikuisuudenmyötä huomasin sen olevan todella vaikeaa osata sanoa niille jotka lahjoilla haluavat muistaa, että mitä sitä tarvitsisi. Olen tottunut hankkimaan kaiken tarpeellisen itse ja silloin, kun niitä asioita tarvitsee ja harvemmin joulun/synttäreiden lähestyessä on ollut mitään erikoisempaa tarvetta tietyille asioille.

20-vuotis synttärilahjaksi toivoin perheeltäni kasvohoitoon pääsyä ja en ikinä unohda sitä, koska se oli ensimmäinen kertani ikinä kasvohoidossa! Muutama joulu sitten pyysin vanhemmiltani lahjaksi philipsin höyrysilittäjää (en tähän hätään tiedä tuotteen oikeaa nimeä.) Periaatteeni on, jos jotain toivotaan se pitää olla hyvin tarpeellista tavaraa, tai hemmottelua jolla pystytään työllistämään muita, eli erilaisilla kauneushoidoilla/hieronnoilla.

Koska en pyydä lahjaksi tuotteita joita haluan/pystyn itse ostamaan, tai ovat hintavempia niin ostan ne mieluusti lahjaksi itselleni jolloin myöskin tuotteen arvo nousee, koska se on lahja ja tarkoin harkittu. Monesti lahjat muistetaan ja se on myös pointti itselle ostamissa lahjoissa, ne ei ole vain ostettuja juttuja vaan lahjoja. Viime vuonna ostin itselleni joululahjaksi tämän ihanan Michael Korsin mustan laukun, kiitokseksi ensinnäkin hyvin erilaisesta vuodesta, tunnemyrskyistä ja kuinka kaikesta taas selvittiin. Se ei tunnu vain laukulta, vaan palkinnolta koko vuodesta.

Lahjat itselleen ei tarvitse olla merkkilaukkuja, tai kalliita asioita. Tämä laukkua ja aikaisemmin ostamani laukku, jonka näytin tässä postauksessa, ovat ensimmäisiä hintavampia lahjoja joita olen itselleni ostanut. Lahjojen hinnalla ja arvolla ei ole väliä, vaan sillä että lahjan voi ostaa itselleen, eikä toivoa muilta ja joskus pettyä, kun toivomaansa asiaa ei saanutkaan. Tai jos toivomiaan juttuja onkin paljon, niin niistä voi hankkia itselleen jonkun lahjaksi.

Jokainen ostaa varmasti vuoden varrella itselleen erilaisia lahjoja ja uusia asioita, mutta synttäri/joululahjan ostaminen itselleen tekee siitä omasta mielestäni vielä spesiaalimpaa. Itsensä hemmottelua ei pidä koskaan unohtaa ja kuten aikaisemmin sanoin, itselleen ostama lahja ei tarvitse olla mitään isoa ja kallista tavaraa. Tänä vuonna, kun korona jatkuu hyvin vahvasti on tärkeää tukea suomalaista työtä ja siksi tämän vuoden lahjojen ostamisessa haluan erityisesti keskittyä suomalaisuuteen ja tukemaan muiden työpaikkoja.

Myös nyt ystävänpäivän lähestyessä, osta kukkia itsellesi jos muilta kukkien saaminen ei ole mahdollista. Olen itse vuosia jo ostanut omat ystävänpäiväkukat ja synttärikukat, koska kukaan muu ei niitä ole antanut ja miksi pitäisi silloin ilman jäädä. Hemmotellaan itseämme pienillä asioilla!

-Ninni

Käy ottamassa myös mun instagram seurantaan @ninnijuutinen, ihanaa viikonloppua!

Vuosi 2020 pakettiin ja uuden vuoden odotuksia

Hellou!

Joulu meni tänäkin vuonna nopeasti ohi, mutta nyt jopa liian nopeasti. Jouluiset hypistelyt jäi hyvin pieneksi ja täydellistä joulufiilistä ei kerennyt tulemaan ennen 24 päivää. Joulu alkoi neljän tunnin työpäivällä ja perinteinen aamusauna jäi kokonaan välistä.

Onneksi koko joulu oli muuten ihana ja päästiin koko perheen kanssa istumaan yhteisen ruokapöydän ääreen. Joulufiilis tuli viimeistään, kun lautaselle tuli laitettua perinteisiä ja uudempia jouluruokia. Mikään ei kruunaa loppuvuotta paremmin, kuin yhteinen aika perheen kanssa. Tämän vuoden kruunasi erityisesti äiten reagtio avatessaan lapsien ostaman yhteisen joululahjan. Siinä olisi ollut kuvamateriaalia hauskoihin kotivideoihin jaettavaksi!

En ole koskaan kokenut jonkun vuoden loppumisen olevan haikeaa ja siksi odotan tulevaakin uutta vuotta samalla innolla, kuin jokainen muukin vuosi. Vaikka tämä vuosi on pitänyt sisällään paljon ilon ja surun kyyneleitä, onnistumisia ja epäonnistumisia, paljon uusia ihmisiä ja joidenkin menettämistä, kaikki tämän vuoden kokemukset ovat taas kasvattaneet ihmisenä todella paljon.Vuosi_2020_pakettiin_ja_uuden_vuoden_odotuksia_1

Vuosi 2020 pakettiin

Vuoden alussa muutin pitkästä aikaa ihka omaan kotiin ja ensimmäistä kertaa Figaron kanssa kaksin, josta olin super onnellinen ja samaan aikaan koin jännitystä isojen asioiden muuttuessa. Luulin tämän kodin olevan vähintään vuoden ajan turvapaikka meille ennen uusia tuulia.

Sain kokea parhaan ystäväni syntymäpäivät. Jolloin huomasin kuinka vapautunut olo oli, kuinka ei tarvinnut miettiä muutakuin omaa viihtymistään ja monien vuosien jälkeen tämä tuntui ihmeelliseltä.

Alku vuosi toi paljon negatiivisia yllätyksiä, mutta niistä päästiin yli rakkaiden ystävien ja uskomattoman ihanan perheen avulla. Miettikää, että paras ystäväni lähti keskellä yötä pyörällä luokseni, kun juntilla oli paha olla. En ole vieläkään pystynyt kiittämään häntä tarpeeksi 💛

Maaliskuu oli kuukausi jossa tapahtui! Koin elämässäni suuren käänteen, joka ahdisti, pelotti ja tuotti itselleni myös pettymyksen. Samalla tiesin, että joskus täytyy tehdä uhrauksia ja ajatella enemmän järjen, kuin tunteiden kautta. Muutin 3kk jälkeen uudestaan, mutta tällä kertaa pois rakkaasta Helsingistä Tampereelle. Sain uskomattoman tilaisuuden työskennellä kokopäiväisessä työssä. Vanhempani auttoivat tässä laskeutumisessa Tampereelle, eikä ole tarvinnut keskittyä kuin töihin ja henkiseen hyvinvointiin.Vuosi_2020_pakettiin_ja_uuden_vuoden_odotuksia_2Vuosi_2020_pakettiin_ja_uuden_vuoden_odotuksia_3Pian muuttoni jälkeen tapahtui jotain todella odottamatonta. Juntti, joka oli pitkään kieltäytynyt rakkaudesta oman rikkinäisyytensä takia, alkoi päivä päivältä enemmän kiinnostumaan karismaattisesta miehestä.

Tiedättekö sen tyypin kaveriporukasta, joka sanoo fuck love? Se olin minä ja hyvin vahvasti. Uskoin itsekkin, ettei sitä jäätä murra tuhatkaan jääpiikkiä. Mutta elämässä parastahan on se, ettei koskaan tiedä kuka tulee vastaan. En haluaisi draamailla asian kanssa, mutta ei ole tuulesta temmattua, kun tämän kirjoitan -tämä karismaattinen mies, pelasti juntin uskon rakkauteen.

2020 vuoden kesä oli paras kesä vuosiin, vaikkei kesälomaa tullutkaan pidettyä. Uskalsin myöntää itselleni tunteeni ja muutaman kuukauden tiiviin yhdessäolon jälkeen parisuhdestatus wanna be single forever muuttui täydelliseen parisuhteeseen.

Sain myös kaksi kotia Tampereelta! Pikku hiljaa aloin valloittamaan poikaystävän kotia ja nyt minulla on kotikoti vanhempieni luona ja koti poikaystävän luona. Tää järjestelmä on toiminut hyvin, ainoa miinus on ettei Figaro ole joka ikinen yö nukkumassa samalla tyynyllä.

Kesän jälkeen kuukaudet hurahti ja suurimmaksi osaksi ei tullut, kuin käytyä töissä. Eniten tässä vuodessa harmittaa, kuinka blogille ja valokuvaamiselle ei jäänyt paljoa aikaa.

Tänäkin vuonna jatkui taistelu jatkuvaa väsymystä vastaan, eikä helpotusta ole vieläkään löytynyt. Suurimman tuen sain poikaystävältä, joka helpotti arkea ja antoi tukea juuri niinä päivinä, kun ei olisi jaksanut nousta sängystä ollenkaan.

Kuten sanoinkin, jokainen vuosi tuo uusia koettelemuksia ja uusia onnellisia muistoja. Siksi toivonkin uudelle vuodelle voimia ja jaksamista siihen mitä ikinä vuosi tuokaan mukanaan.

Onnellista uutta vuotta jokaiselle ja kiitos kun olitte mukana tässäkin vuodessa! Toivottavasti nähdään ensi vuonna uusien postauksien parissa.

💛 Ninni

Tyylit vastakkain #3

Hellou!

Palautetaan takaisin henkiin aikaisemmin aloittamani postaussarja. Hypätään suoraan samalla menneisyyteen ja siihen miten tyylit muuttuu vuosien myötä, vai muuttuuko?

Tulen myöhemmin tekemään postauksen miten aloitin vaatekaapin uudistamisen ja miten se vaikuttaa monen vuodenkin päähän, kun vaatekaapista on tehnyt toimivan ja omannäköisensä.

Tämän kertaisessa tyylit vastakkain postaussarjassa otetaankin kaksi samantyylistä asukokonaisuutta vastakkain. Kuvien välissä on vuosi aikaa, ja asuissa täysin samaa on pipo, takki, kaulahuivi ja käsineet.

2018

Tästä asusta kaikki muut löytyvät vieläkin kaapista, paitsi kengät jotka sain jo toistamiseen uutena vanhojen rikkoutuessa. Mutta juntin tuurilla kengät menivät samanlailla uudestaankin rikki ja enää en nähnyt vaivaa reklamoida kenkiä vaan luovuin yhdistä ehdottomasti lempparikengistäni.

Lukuunottamatta kenkiä, pystyisin saman asun pukemaan päälle ja tää yhdistelmä näyttää edelleen ihan multa, ja voisin milloin vaan pukea tämän asukokonaisuuden päälle vapaapäivän menoihin!

2019

2019 vuosi, voi tuota muutosten vuotta, mutta näin jälkeenpäin katsottuna, tuo vuosi oli ehdottomasti tärkeimpiä vuosia oman elämän kohdalla. Vuoteen kuului paljon onnellisia hetkiä, surullisia hetkiä ja oikeasti vaikka hieman hölmöltä kuulostaakin, mieltä piristää aina ihana asu.

Tästä väritykseltään maanläheisestä asukokonaisuudesta voisin pukea ihan jokaisen vaatteen päälle, koska jokainen näistä löytyy edelleen vaatekaapista. Tämä on myös ehdottomasti yksi söpöily asukokonaisuus, hempeät värit ja tupsupipo tekee tästä asusta todella söpön ja tämä, tai tämän tapainen asukokonaisuus tulee puettua päälle silloinkun fiilis on söpö.

Koska postaus on tyylit vastakkain, nyt haluaisin kuulla kumpi asuista on teidän lemppari? Ajattelin tehdä myös twistin ja kuvaa samoilla vaatekappaleilla 2020 vuoden version ja julkaista sen vielä erikseen!

-Ninni

Erilaisia tapoja yhdistää valkoinen mekko 1/3

Hellou!

Kesä alkaa hiipumaan kohti syksyä, mutta fiilistellään vielä ihanilla kesäisillä mekko asuilla muutaman postauksen verran. Kesän alussa ollessani yhden parhaan ystäväni kanssa kiertelemässä citymarkettia, eksyttiin vaateosastolle josta tein pitkästä aikaa yhden parhaimman löydön. Täydellisen neutraali valkoinen mekko roikkui alennus rekissä 10€.

Sovittaessani tätä päälle näin mielessäni jo useita erilaisia asuyhdistelmiä mitä tämän kyseisen vaatekappaleen kanssa pystyykin luomaan. Ensimmäisenä on tietysti juhlalook joka sopii moniin erilaisiin tilanteisiin, kuten rippijuhliin, ristiäisiin, valmistujaisiin ja myös treffeille.Erilaisia_tapoja_yhdistaa_valkoinen_mekko_1_3_1Erilaisia_tapoja_yhdistaa_valkoinen_mekko_1_3_2Erilaisia_tapoja_yhdistaa_valkoinen_mekko_1_3_3Erilaisia_tapoja_yhdistaa_valkoinen_mekko_1_3_4Erilaisia_tapoja_yhdistaa_valkoinen_mekko_1_3_5Mekko on sopivan pituinen, eikä tarvitse pelätä pepun vilkkumista, mutta kuten tässäkin postauksessa jo paljastin, pidän pidempienkin mekkojen alla shortseja. Valkoisia mekkoja varten olin jo aikaisemmin ostanut kevyet biker shortsien tyyliset shortsit, eikä istuessa tarvitse miettiä vilkkuuko jotain sopimatonta Mekkojen käyttö on pitkään ollut itselleni hieman nou nou, koska on epämukavaa yrittää sipsuttaa ja pelätä tuulen virettä, mutta huomaamattoman tuntuisien shortsien kanssa mekkojen käyttö on paljon mukavempaa.

Asu kuin asu, olen aina yhdistänyt siihen ensimmäisen oman Maikkelini! Ostin tämän vuoden alussa itselleni hyvin etukäteen synttärilahjan, koska rankkojen vuosien kunniaksi päätin ansaitsevani ensimmäisen merkkilaukkuni. Tällä käytöllä laukku on jo maksanut itsensä takaisin ja oma Maikkeli on pieni piristys arkeen ja ehdoton silmäteräni, joka sopii niin moneen asuun!

-Ninni