6 kuukautta ilman ruokapöytää

Hellou!

Sisustuspostauksissa on tullutkin mainittua monta kertaa meidän ruokapöydästä, tai ennemminkin sen puuttumisesta. Huhtikuussa synttärikahvitteluiden jälkeen oli aika pakata autoon muutaman vuoden veljeltä lainassa ollut ruokaryhmä. Olin sitä ennen hyvissä ajoin etsinyt täydellistä ruokaryhmää ja yhden sillä hetkellä kiinnostavan ruokaryhmän olin meinaamassa jo ostaa, ennen lainassa olleen palauttamista.

Kesäkuussa löysin ihanalta vaikuttavan ja hyvässä alennuksessa olevan ruokaryhmän suomalaiselta firmalta, joka tuntui hyvältä sijoitukselta. Kesäkuussa saimme tietää, että toimitus menisi elokuun loppupuolelle. Tuolloin olimme olleet jo muutaman kuukauden ilman ruokapöytää, eikä muutama kuukausi nyt varmasti haittaisi. Söimme aina tilavan sohvapöydän äärellä aamupalat, lounaat, päivälliset ja iltapalat.6_kuukautta_ilman_ruokapoytaa_1

6_kuukautta_ilman_ruokapoytaa_2

6_kuukautta_ilman_ruokapoytaa_3Silti pikkuhiljaa ruuanlaitto alkoi vähentyä. Tuntui turhauttavalta tehdä hieno ruoka, jonka syöt lattian äärellä, tai sohvalla. Toimitukset alkoi pidentyä ja turhautuminen alkoi samalla kasvaa. Nicke saapui meille elokuussa ja silloin aloimme kaipaamaan todella paljon omaa rauhaa syömiselle. Nicke on kova kerjäämään, eikä asiaan auta se, että istut lattialla koiran tasolla syöden omaa päivällistä.

Elokuun toimitus vaihtui syyskuulle, joka tuntui jo ärsyttävältä. Eikö kesäkuussa tilattu ruokapöytä voisi jo saapua kolmen kuukauden odotuksen jälkeen. Oli yllättävää miten maltti alkoi loppua ruokaryhmän saapumista kohden. Nicken saapuminen vaikutti hyvin paljon maltin loppumiseen ja myös se, kuinka emme tehneet enää lounasta, tai päivällistä kotona.

Syyskuun toimitus vaihtui lokakuulle ja olin laittamassa jo hanskoja tiskiin. Yrityksestä myös kysyttiin, haluammeko perua tilauksen, mutta 5 kuukauden kamppailu pöydättä voisi vaihtua seuraavaan ikuisuuteen, jos yrittäisimme lähteä etsimään muulta juuri sen oikean näköistä, kokoista, väristä ja tunnelmallista. Tuo ruokaryhmä oli ainut jonka löysin kahden kuukauden haravoinnin jälkeen, joten päätin antaa vielä yhden kuukauden mahdollisuuden.6_kuukautta_ilman_ruokapoytaa_4

6_kuukautta_ilman_ruokapoytaa_5

6_kuukautta_ilman_ruokapoytaa_26_kuukautta_ilman_ruokapoytaa_6

6_kuukautta_ilman_ruokapoytaa_26_kuukautta_ilman_ruokapoytaa_2No kuten näettekin, siinä nurkassa se nyt könöttää. Virheelliset toimitusaika-arviot eivät olleet ainoa epäonni ruokaryhmän suhteen, mutta palataan siihen myöhemmin. Oudointa oli, kuinka ruokapöytää kaipasi ja halusi päästä kattamaan pöydän, viedä ruoka pöytään ja viettää aikaa ruokapyödän äärellä syöden itsetehtyä ruokaa. Nyt kun se tuossa on, olemme vain muutaman kerran sen äärellä syöneet. Ruokapöytä on ennemmin ollut Figaron makuualusta ja jopa kummityttöni on istunut enemmän noilla penkeillä, kun minä ja puoliso yhteensä.

Tällä hetkellä arkiset asiat ja rutiinit ovat hukassa, joten nyt täytyy pikku hiljaa himmata töiden suhteen, nauttia enemmän omasta ajasta ja keskittyä hyvinvointiin. Sitä kautta tulee alettua tekemään enemmän ruokaa kotona ja mikä sen parempaa on, kuin syödä kotiruokaa kynttilänvalossa ruokapöydän äärellä! Ruokapöytää koristaakin tällä hetkellä vain tabletit ja ihana Saaren Taika Raparperi tuoksukynttilä, jonka sain heiltä yhteistyön ohessa. Haluan koristella pöydän jollain pienellä, yksinkertaisella ja käytännöllisillä jutuilla ja penkkeihin täytyy löytää myös söpöt istuintyynyt. Silti taas ollaan askel lähempänä kodin täydellisyyttä, vaikkei sitä koskaan tule tavoitettua.

-Ninni