Nyt olisi aika herätä

Kohta kolme vuotta sitten rymmittiin syvissä vesissä mielen kanssa, koska koko sen hetkinen elämä oli muuttumassa. Tuttu arki oli muuttumassa ja oli tapahtumassa paljon asioita joiden järjestystä ei pystynyt ennustamaan. Olen äidiltäni nuorena oppinut, kaikella olevan tarkoitus ja myöskin kaikkien asioiden aina järjestyvän. Mutta mikään ei siinä hetkessä auta, kun koko maailma tuntuu romahtavan kerralla niskaan.

Silti olen todella tyytyväinen miten siinä hetkessä pystyin käsittelemään asiat, kävin töissä, vietin aikaa ystävien kanssa ja tein paljon uusia juttuja. Toki unohtamatta muutamia paniikkikohtauksia ja itkuisia puheluita, mutta nehän nyt kuuluu tuollaisina hetkinä asiaan.

Juuri kun asiat tuntuivat alkavan helpottaa, tuli muita pieniä ongelmia. Ja pienetkin asiat tuntui liian suurilta, joita siinä hetkessä ei olisi tarvinnut. Halusin antaa itselleni aikaa sulatella isoja asioita, jotka olin laittanut sivuun ja vain porskuttanut eteenpäin. Vaikka olen aina tiennyt, että asiat täytyy käydä läpi ennenkuin eteenpäin pääsee, olin tehnyt juuri päinvastaisesti monien vuosien ajan. Sen takia koinkin turvallisessa piirissä täyden romahduksen. Murheita ja huolia oli kottikärryllisen verran ja pahin mokani oli hakematta ammattiapua. Olen aina halunnut puhua asiat halki ja jos asioita jää sanomatta ne jää pelottavankin pitkäksi aikaa mieleen kummittelemaan.

Nuoresta asti olen kehittänyt itselleni pakokeinoja todellisuudesta ja muutama vuosi sitten yksi toiveeni olisi nukahtaa koomaan. Tässä vaiheessa ei riittänyt enää yksi kottikärryllinen murheita ja huolia, vaan kaikki asiat alkoivat tuntua liian raskaalta, eikä ketään joka oikeasti olisi osannut näiden asioiden kanssa auttaa. Tukiverkosto oli silti hyvä ja on erinomainen edelleen, jos nyt kokisin samantyylistä romahdusta, tiedän kenen puoleen kääntyä joka auttaisi juuri sillä tavalla miten ei tulisi vajottua syvempiin vesiin. Myöskin kerran pohjalla käyneenä sitä on huomattavasti herkempi huomaamaan tiettyjä asioita.

Tuolloin toivoin vaipuvani uneen, josta heräisin sitten kun asiat olisi hyvin. Nyt olisi aika herätä.

Kohta kolme vuotta olen porskuttanut eteenpäin ja nyt katsoessani taaksepäin, voin taputtaa itseäni olkapäälle. Kaikki sen hetkiset vaikeudet ja epäluulot alkavat olla takanapäin, tein älyttömän työn ollakseni nyt onnellinen. Tein suuren asian alkaessani seurustelemaan, ja pelkäsin sen koituvan vielä suuremmaksi sydän suruksi kaiken muun keskelle. Paransin ja parannan edelleen omaa mieltä yhdessä toisen kanssa ja voin luvata sen olevan paljon vaikeampaa, kuin rakentaa ensin itsensä kasaan ennen vakavaa parisuhetta.

Pikku hiljaa koen tiettyjen kahldeiden katkenneen ja muutaman vuoden keskittyminen pelkästään mukavuusalueen asioihin on auttanut. Nyt on siis aika herätä ja alkaa nauttimaan taas uusista asioista, kokeilla enemmän mukavuusalueen ulkopuolelta ja pitämään omasta mielestä erilailla huolta.

Tämä postaus olkoon samalla myös pieni sneak peek alkavaan postaussarjaan, jota olen tässä hetken aikaa jo kehitellyt.

-Ninni

5x kesän luottotuotetta

Postaus sisältää affiliate linkkejä*

Hellou!

Tällä hetkellä vietetään viimeisiä päiviä lomasta ja pitkästä sairastelusta huolimatta nyt pääsee pitämään itsestään erityisemmin huolta, mm. käyttämään juuri niitä vaatteita mitä rakastaa (tää on itselleni erityisen tärkeetä, pukee omia lemppari vaatteita) ja muutenkin päivät menee huomattavasti erilailla ylläpitämisen suhteen.

Juhannus oli aivan taivaallinen keli, joka osoitti hyvin mitkä tuotteet on tärkeitä ihonhoidossa, mitkä tuotteet toimi itselläni ja mitkä tuotteet oli mieluisia käyttää. Mulla oli muutamia uusia tuotteita juhannuksena testissä ja myöskin vanhoja lempppareita joista haluan vinkkailla teille, vielä kun tätä kesää on hyvin jäljellä!

Cell Fusion C Stick Sunscreen 100

Korealainen ihonhoito on vienyt mun sydämen mennessään ja näistä lemppareista voisin tehdä pitkän listauksen. Silti uutuus tuotteena joka pääsi meikittömänä juhannuksena paljon käyttöön on Cell Fusion C aurinkovoidepuikko. Haluan ehdottomasti olla yksi niitä vaikuttajia, jotka muistuttelee aurinkovoiteiden käyttämisen perään ja tässä taas yksi tuote joka ehdottomasti kannattaa ottaa käyttöön!

Aurinkovoidepukko on spf 50+ eli antaa todella hyvän suojan kasvoille, kaulalle ja myös kannattaa korvat voidella hyvin. Tiktokkiin teinkin videon tämän voidepuikon sopivuudesta meikin päälle, mutta se ei jatkoon mene. Ilman meikkiä niin helppo levittää ja kosteuttaa kasvojakin mukavasti samalla.

Ziaja Sun Lotion In Spray

Ziaja onkin suhteellisen uusi tuttavuus merkkinä, pois lukien yhtä lemppari käsivoidetta. Tämä oli yksi juhannuksen helteiden aikana käytetyin aurinkorasva helpon suihkuttamisen, koostumuksen ja riittävyyden takia. Tuote levittyi helposti ja mikä parasta, selkeästi kosteutti vartaloa samalla, jota helteillä kroppa erityisen paljon kaipasikin. Hyvällä aurinkosuojalla spf 50+ ja lisäksi suojaa sekä uva & uvb! Extrana vielä aurinkovoide toi kauniin, mutta hillityn kiillon iholle, mikä oli todella kaunis auringonvaloa vasten. Ihan yks ehdoton lemppari aurinkosuojasuihke!

Garnier Ambre Solaire Protection mist*

Tiktokissa tänä vuonna suuren hypen saanut aurinkosuojasumute, on itsellä kulkenut viime vuodesta jo mukana. Suihketta on helppo lisätä päivän mittaan kasvoille ja tämä on itselläni käytössä juuri silloin, kun on meikkiä. Sumute ei jätä mitään valkoista kalvoa, tai muutenkaan pyyhi meikkiä pois. Todella helppo ja kätevän kokoinen pitää laukussa mukana! Myös tässäkin tuotteessa spf 50 ja suojaa sekä uva & uvb. Todella hyvä, että tämä noussut suuremmaksi trendiksi, jotta muistetaan lisätä aurinkorasvaa päivän mittaan eikä meikki ole ongelma.

Hawaiian Tropic After Sun Body Butter*

Erityisesti juhannuksen helteiden jälkeen oli todella tärkeää saada kropalle paljon kosteutusta. Olen tykännyt monista tämän merkin tuotteista, eikä tämä auringon jälkeen sopiva tuhti voide jää listan ulkopuolelle. Vaikka aurinkosuojaa tuli käytettyä paljon, ettei jäänyt mitään ihovaurioiden merkkejä, niin hyvin hoidettu iho oli ehdoton homma helteiden jälkeen. Myöskin vaikkei kovat helteet olisikaan niin ihoa on hyvä hoitaa iltaisin vielä auringossa olemisen jälkeen. Tuote on todella riittoisaa ja vaikken itse välitä hirveästi kookoksen tuoksusta, on tässä raikas twisti tehty.

Holika Holika Shooting Gel*

Ei montaakaan postausta taaksepäin, kun tätä tuotetta kehuin yhdeksi ihonhoidon luottotuotteeksi. Tosiaan shooting gel on toiminut itselläni pitkään kasvojen ihonhoidossa ja nyt erityisesti kesällä päässyt lisäksi kropan hoitoon. Paras kombo on ollut levittää shooting geeliä ohut kerros, antaa hetken imeytyä ja lukita kaikki kosteus yllä mainitulla Hawaiian Tropic After Sunilla. Aloe veralla on paljon tunnettuja hyviä vaikutuksia ja varsinkin iholla sen huomaa.

Vielä kun kesää on jäljellä, pitäkää erityisen paljon huolta ihon suojaamisesta ja kosteuttamisesta. Tässä muutamat mun ykkös tuotteet, jotka ei myöskään mahdottomia maksa, joten sopii monelle erilaiselle lompakolle.

-Ninni

Alku kesän ajatuksia

Tiedättekö sen hetken, kun viikko on tulossa purkkiin ja sulla on hetki aikaa purkaa kuluneen viikon ajatuksia ja tapahtumia. Just nyt tätä kirjoittaessa mulla on menossa hetki, kun en tiedä päästäisinkö pienen kyyneleen ennen saunaan menoa, vai yrittäisinkö meditoida kaikki ajatukset pois pään sisältä. Ensimmäinen vaihtoehto kuulostaa tutummalta ja toinen uudelta tyyliltä, jota en ole vielä päässyt kunnolla sisäistämään.

Mun luonteeseen kuuluu helposti jämähtäminen paikalleen, uusiin asioihin tarvii potkua ja hirveästi tukea. Silti vihaan ajatusta siitä, että kaikki pysyisi ennallaan eikä mitään uutta tapahtuisi koskaan. Ihmisenä kasvaminen on super hienoa ja tärkeää iästä riippumatta. Sitä ajatusta haluan myös vaalia kadotettujen vuosienkin takia, että oli minkä ikäinen tahansa mä voin tehdä mitä vain ja kokeilla mitä vaan.

On vahvuutta myöntää olevansa heikkko ja omistaa se tunteikas herkkä puoli. Tuo oli myös yksi asia jonka paras ystäväni minusta oli kirjoittanut ainutlaatuiseksi puoleksi.

Jos yhtään kauemmin olette juttujani lukeneet, tiedätte mottoni olevan, kaikella on tarkoitus. Viikko oli erityisen raskas ja henkisesti itsestään pois vetävä. Sain myöhäisen synttärilahjan parhaalta ystävältäni, jossa on 12 syytä miksi olen hänelle tärkeä. Yhdessä olon jälkeen, heti kotiin päästyä avasin lahjan ja luin tämän kirjan, ja niin tällekkin viikolle tuntui tulevan tärkeämpi tarkoitus.

Ei vehreyttä ilman sadetta, ei auringosta nauttimista ilman pimeää talvea. Ei täydellisistä päivistä nauttimista ilman vaikeita päiviä. Ei vaikean viikon lopetusta, ilman täydellisen aurinkoista iltaa parhaan ystävän kauniilla sanoilla.

Oon todella onnellinen niistä ihmisistä mun ympärillä, jotka ymmärtää ja tukee. Niitä ei monia tarvitse olla, ei se määrä vaan se laatu.

Toivottavasti teidän viikko on sujunut hyvin ja jos mikään tuntuu just nyt vaikealta, mä uskon sun löytävän pian rauhan. Anna itselles aikaa löytää tarkoitus ja tukeudu ihmisiin sun ympärillä. Taakka on helpompi, kun sen on voinut jakaa.

-Ninni

Kantapään kautta opittua ihonhoidossa

Tämä postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Maybeauty kanssa!

Hellou!

Olen tainnut aikasemminkin mainita, miten ihonhoito on noussut pitkäaikaiseksi trendiksi ja hyvä niin. Oon ollut se tyyppi, joka pesee naamaa käsisaippualla ja kauhean montaa vuotta takaperin ei tarvitse mennä, kun oikeestaan mitään ihonhoitorutiinia ei edes ollutkaan.

Ihonhoitoon hurahdin mitä enemmän siitä tuli puhetta ja aikanaan lopetettuani e-pillerit kasvoihin alkoi tulla muutoksia. Somessa näkyvät suositukset ovat tuoneet itselleni todella monia tuotteita ostoslistalle ja sitä kautta päätynyt lemppareiksi, mutta tietämättömyydessä piilee vaara. Olen kompastunut ihonhoitomokiin, mitkä on pahimmassa tapauksessa pahentanut ihoa enemmän, kuin ihonhoidon skippaaminen.

Siksi mun vinkit ihonhoitoon ja erilaisten tuotteiden kokeilemiseen on se, että tutkikaa mahdollisimman paljon tietoa eri tuotteiden soveltuvuudesta. Somesta saa tietoa ammattilaisilta ja ehkä tärkein opetus omassa ihonhoito matkalla on ollut vanha sanonta -less is more. Ja toinen mitä olen nostanut itsekkin pitkään esille on -aurinkorasvan käyttö ympärivuotisesti!

Parempaa ihonhoitorutiinia päivittelen lähitulevaisuudessa, kun muutama tuote on tullut tutummaksi ja niitä voin aidosti suositella.

Kantapaan_kautta_opittua_ihonhoidossa_1Kantapaan_kautta_opittua_ihonhoidossa_2

Sitä ennen pureudutaankin Maybeautyn tuotteisiin, jonka kanssa ollaankin tämä postaus toteutettu yhteistyönä. Blogissa usemmankin kerran olen esitellyt peel off maskin käyttöä ja se on varmasti tuttu tuote monille, joten lyhykäisyydessään hieman tuotteesta.

Peel off mask:

-poistaa mustapäitä

-poistaa ylimääräistä öljyisyyttä ja talia

-syväpuhdistaa ihohuokoset

-poistaa kuollutta ihosolukkoa

Maski on niitä tuotteita, joiden kanssa sanonta less is more on hyvinkin tärkeä. Tuote irroittaa tehokkaasti mustapäitä ja syväpuhdistaa ihoa syvemmältä. Näin kesää kohden mentäessä, kun kuivakin iho monesti taittuu rasvoittuvammaksi on super tärkeää saada iholta ylimääräistä talia pois.

Epäpuhtauksien syntyä on hyvä ehkäistä salisyylihapolla ja ne epäpuhtaudet mitä muodostuu niin poistaa iholta. Ihanteellistahan olisi kerran kuukaudessa käydä kasvohoidossa puhdistamassa ihohuokoset, mutta harvalla on joka kuukausi rahaa laittaa kauneushoitolaan. Siksi itse tykkään käyttää pore maskia noin kerran kuukaudessa. Mitä enemmän omaa ihoa oppii tuntemaan, sitä paremmin osaa myöskin katsoa minkälaista hoitoa kotona kannatta iholle tehdä.

Mask on helppo levittää tietyille alueille, tai koko kasvoille jos haluaa tehdä kunnon puhdistuksen. Pore strip on taas täydellisesti muotoiltu nenälle ja nyt pääsin tätä tuotetta ensimmäistä kertaa käyttämäänkin.

Koska pore stripiä en ole vielä täällä aikaisemmin esitellytkään, niin tässä tulee lyhyt tieto pläjäys. Kuten mainitsinkin pore strip (itse kutsun nenälapuiksi) on muotoilultaan täydellinen nenälle, vaikka sopii yhtä hyvin poistamaan epäpuhtauksia esimerkiksi leuasta. Nenälapun annetaan vaikuttaa saman verran (30-40min), kuin pore maskin ja siksi nämä yhdessä on hyvä kombo levittää iholle. Maski levitetään kuivalle iholle ja nenälappu vaatii pinta kosteutusta tarrautuakseen ihoon kiinni. Siksi helpoin on kosteuttaa nenää, kiinnittää nenälappu, kuivata ympärillä oleva iho ja levittää maski.

Paketissa on 12 nenälappua joka on paljon! Sillä määrällä saa hoidettua ihoa sitä enemmänkin tarvitsevat jo monta kuukautta.

Kantapaan_kautta_opittua_ihonhoidossa_3Kantapaan_kautta_opittua_ihonhoidossa_4Kantapaan_kautta_opittua_ihonhoidossa_5

Minkä takia valita nenälaput?

Pore maskissa riittää tavaraa omille kasvoille kauttaaltaan, tietysti jokaisella meillä on erilainen pinta-ala kasvoissa ja aina ei välttämättä riitä yksi pore mask pussi koko kasvoille, vaikka super riittoisa tuote onkin. Sen kaveriksi on siis helppo levittää nenälle nenälappu, jolloin maskia riittää muualle enemmän.

Itselläni erityisesti epäpuhtaudet kasaantuu nimenomaan nenään, jolloin ihonhoitoa tehdessä on helppo laittaa nenälappu irroittamaan epäpuhtaudet nenästä ja muualle kasvoille voi levittää esimerkiksi kosteuttavaa kasvonaamiota siksi aikaa.

Parhainta näissä molemmissa tuotteissa on se, kuinka irroittamisen jälkeen pystyt näkemään maskista mitä epäpuhtauksia lähti irti. Ja ihosta huomaa heti, kun ylimääräiset epäpuhtaudet on saanut pois ja iho on huomattavasti paremman tuntuinen ja näköinen.

Sain teille myös jaettavaksi alennuskoodin, joka käy koko Maybeautyn valikoimaan. Koodilla ninnicombo saat -25% alennusta valikoimasta. Koodi on voimassa 22.6.2022 asti. Tästä linkistä pääset Maybeautyn sivuille, jossa alennuskoodi on jo lisätty!

Joko teille on tuttuja peel off mask ja pore stripsit?

-Ninni