I Love Me messut pandemian jälkeen

Hellou!

Viime viikonloppuna suunnattiin hyvän ystäväni kanssa viettämään viikonloppua Helsinkiin ja käymään ensimmäistä kertaa pademian jälkeen I Love Me messuilla. Tätä oli tullut odotettua niin monta vuotta ja täytyy myöntää, kun perjantaina näki somessa muiden fiilistelyä messuilta, alkoi itsellä nousemaan jonkinlainen odotuksen tuoma jännitys.

Messuista ei mitään erityisiä odotuksia ollut, koska olen pitänyt messuista suuresti ja ainut toive oli vaan saada kierrellä kaikki pisteet ja ihastella paljon kauniita esillepanoja ja tutustua uusiin brändeihin ja tuotteisiin. Tänä vuonna oli erityisen kiva huomata, että ihmiset olivat paljon huomaavaisempia toisiaan kohtaan. Pandemia on varmasti jättäyt moniin meistä pienen ”ihmis kammon” ja väkimäärä varmasti pääsee silti yllättämään, koska isoja ihmisjoukkoja ei ole tullut pitkään aikaan nähtyä. Vuosia sitten ollessani messuilla, ihmiset ei törmätessään pyytänyt anteeksi ja mentiin huomattavasti enemmän oma napa edellä. Tänä vuonna koin, että ihmiset olivat enemmän tietoisempia ympärillä olevista ihmisistä ja hyvä niin. Ei ole iso vaiva, jos vahingossa tönäisee väen tungoksessa jotakuta huikata perään pahoittelut ja siihen myöskin vuorostaan vastata takaisin. Näitä perus käytöstapoja, jotka tuppaa meiltä monilta välillä unohtua.

Jotain mitä jäin messulta kaipaamaan oli enemmän pienyrityksiä ja itselleen uusia tuntemattomia brändejä. Äkiseltään ei tule mielee, kuin muutama eri messupiste joista ei ollut kuullut aikaisemmin, jotka oli kuluttaja kävijöille suunnattuja. Mieleen kummiskin jäi päällimmäisenä ja onnellinen fiilis, koska viikonloppu oli täydellinen piristys syksyyn. Paljoakaan ei tullut shoppailtuja, mikä oli myös hyvä muistutus itselleen, ettei kaikkeen tarvitse liittyä suurta rahan kulutusta, ettei voisi matkasta nauttia! Messuilu on tehyt oman paikkansa sydämeeni ja en malta odottaa mille messuille tuleekaan seuraavaksi päädyttyä vierailemaan.

Näiden syksykuvien myötä sanotaan myöskin heipat syksylle. Täällä ollaan jo valmiita jouluun ja erityisesti niihin joulukoristeisiin!

-Ninni

10x pientä asiaa joilla piristää syksyn mieltä

Ihanaa syksyn alkua kaikille! Syksy on yksi mun lemppari vuodenajoista ja enemmän kun alan miettimään, niin tykkään kaikista vuodenajoista, koska jokaisessa tapahtuu ihania asioita luonnossa joista voi nauttia. Syksyssä rakastan puiden värejä ja siksi se kiilautuu ehdottomasti yhdeksi lempivuodenajaksi.

Silti syksy on monille aikaa, jolloin päivät vain pimenevät ja mieli tuntuu pimenevän siinä samalla. Joskus ajattelin itsekkin näin, kunnes aloin poimimaan pieniä asioita syksyiseen arkeen joiden kautta mielipide kylmästä koleasta syksystä, muuttui värikkääseen ja lämpimään syksyyn. Syksy on nopeasti ohi ja kohta ollaankin loppu vuodessa suunnittelemasssa joululahjoja. Vaikka pienen vinkin voisin antaa, että nyt ei ole liian aikaista alkaa suunnittelemaan joululahjoja!

Jos tunnistat itsesi puheista, joiden mielestä syksy on vain kylmenevää aikaa ja syysmasennus on nurkan takana, niin mulla on muutamia helppoja vinkkejä joilla piristää mieltä mutamaksi kuukaudeksi ennen joulun saapumista. Näillä asioilla oon aikanaan alkanut rakastamaan syksyä ja nähnyt syksyn uudessa valossa uusien mahdollisuuksien hetkenä.

Järjestä illanistujaiset – leivo, kokkaa, tai vietä ihana viini-ilta parhaan ystäväsi, äitisi, kumppanisi, tai työkaverisi kanssa. Järjestä itse mieluisat illanistujaiset ja saat niistä juuri oman näköisesi ja syysillasta tulee parhaillaan unohtumaton hetki itsellesi tärkeän ihmisen kanssa, tai vaikka uuden tuttavuuden kanssa.

Käy yksin, tai ystäväsi kanssa kahvilla – helsingissä asuessani hurahdin kahvilamaailmaan ja kahvilassa olo on monesti luksusta, kun sitä tekee harvakseltaan ja ehkä se olisi ihana piristys syksyn muutoksiin. Muista myös se, että voit tehdä asioita yksin ja jos ystävää ei ole aina tavoiteltavissa, niin suunnitelmaa vaikka sinne kahvilaan menosta ei tarvitse unohtaa. Nostetaan yksin tekeminen taas normaaliiksi.

Opettele nauttimaan yksinolosta ja hyödyntämään sitä – aina ei tarvitse olla joku mukana ja vuosien myötä olen alkanut haalimaan enemmän hetkiä itselleni, ilman ketään muuta. Yksinollessa saat levättyä paremmin, tai oltua myös huomattavasti luovempi. Opettele kuuntelemaan mitä pää ja sydän yrittää sulle kertoa arjen kiireiden keskellä. Parhaiten itseään pystyy kuunnella, kun pyhittää aikaa vain itselleen.

Käy ihastelemassa vaihtuvaa vuoden aikaa – sun ei oo pakko alottaa lenkkeilyä nauttiaksesi luonnosta, jos se ei oo yhtään sun juttusi. Käy kävelemässä kaupungilla ympäriinsä ja nosta katse pois kengistä. Ihastele sitä mitä sun ympärillä tapahtuu, kuinka puissa vaihtuu lehtien väri ja kuinka ilma on sateen jälkeen super raikas. Uskon et jokaisen sielu lepää, kun pääsee vähän lähemmäksi luontoa.

Korista koti kutsuvaksi – onko siellä muita kotihiiriä? Jos koti on sun place to be, niin ei tarvitse odottaa jouluun asti, että joulukoristeet pääsee näytille. Hulluttele kynttilöillä, lämpimillä vilteillä ja sisustusvaloilla. Luo kodista lämmin pesä, jossa nauttia sateisista päivistä ja pimeistä illoista.

Hemmottele itseäsi – miltä kuulostaisi vapaapäivä, suihkun raikkaana lempikasvonaamio kasvoilla? Muista hemmottella itseäsi, oli se sitten kaakao kuppi vieressä kynsiä lakatessa ja kuuntelemalla lempibiisejä, tai vaikka sateen ropinaa. Kaiken ei tarvitse olla isoa ja mahtavaa, vaan nauti pienistä hetkistä ja käytä ne pienetkin hetket töiden ohella hyödyksi.

Yritä panostaa työpäivinäkin hyvään oloon – syyllistyn itse siihen, että odotan monesti vain vapaapäiviä, että pääsen nauttimaan ja rentoutumaan. Tässä asiassa olen alkanut skarppaamaan ja löytämään juuri niitä pieniä hetkiä, jolloin pitää itsestään huolta. Tällä tavalla ei myöskään tule palattua pohjaan, kun ei aina pelkästään odota vapaapäiviä toteuttaakseen itseään.

Kaiva esiin lempivaatteesi – onko talvivaatteet odottamassa vielä kylmempiä kelejä? Nyt olisi täydellinen aika jo korkata villasukat, villapaidat, you name it. Syksy on täydellinen aika alkaa pukeutumaan neulapaitoihin ja laittaa iltaisin villasukat jalkaan. Etsi sun lemppari oloasu, tai jos semmoista ei vielä ole niin nyt on täydellinen aika löytää vaateihastus, jonka kanssa rakentaa vuosien myötä syvempi rakkaus. Itselläni on monia lemppari neulepaitoja vuosien varrelta, joiden pukemista en melkein malttanut odottaa pitkään kestäneiden lämpien kelien takia.

Olisiko aika uudelle harrastukselle – viime aikoina on noussut pieneksi trendiksi erilaisten harrastusten kokeileminen. Kyse voi olla vaikka piirtämisestä, maalaamisesta, käsitöistä, tai jostain liikunnallisesta. Täällä on pyörinyt päässä monet erilaiset harrastukset joiden aloittaminen täytyy vain päättä ja kokeilla. Siinä ei mitään häviä, jos kokeilee jotain uutta, koska parhaillaan siitä syttyy isompikin suosikki harrastus.

Tee se asia mitä olet pitkään pyöritellyt mielessä – olkoon se uuden harrastuksen aloittaminen, muutto uuteen kaupunkiin, opiskelemaan lähtö, uusi työpaikka, olkoon se mitä vain niin rohkaisen sua kokeilemaan. Elämä vilahtaa silmissä super nopeasti, joten mitä sitä odotella. Milloinkaan ei ole liian myöhäistä muokata omaa elämää, me ei lopeteta koskaan muuttumasta ja kasvamasta, joten miksi meidän elämäntapa pitäisi jämähtää samanlaiseksi.

Jos teillä on uusia, tai vanhoja tapoja joilla piristätte mieltänne esimerkiksi näin syksyisin, niin kuulisin teidän ajatuksia mielelläni!

-Ninni

Asioita jotka muistaa ostopäätöksiä tehdessä

Hellou!

Kuluttamisen vähentäminen ja siitä puhuminen on noussut pitkäaikaiseksi trendiksi, mutta toivottavasti myös pysyväksi semmoiseksi. Itse en ole parhaimmasta päästä mitä kuluttamisen suhteen tulee ja olenkin puhunut siitä, kuinka mielummin jokainen keskittyy tekemään parempia valintoja jotka sopii omaan elämään ja arkeen, kuin vain muutama ihminen joka tekee kaiken täydellisesti ja on kuluttamatta yhtään. Ymmärsittekö tästä mitä hain takaa? Mielestäni jokaisen pienelläkin panostamisella on merkitystä.

Vuosien mittaan olen opetellut muutamia juttuja, jotka muistuttelen itselleni ostoksia tehdessä ja mitkä asiat vaikuttavat myös lopullisiin ostopäätöksiin. Toivottavasti tämän listan avulla saatte inspiraatiota omiin ostopäätöksiin.

Asioita_jotka_muistaa_ostopaatoksia_tehdessa_1Asioita_jotka_muistaa_ostopaatoksia_tehdessa_2

Vaatekaapin sisällön kanssa olen tehnyt karsimisen säännöllä osta yksi karsi kolme. Aikanaan vaatekaappini oli pullollaan vaatteita, mutta silti vastaan tuli aina sama ongelma, etten löydä mitään päälle laitettavaa asukokonaisuutta. Otettuani tämän keinon käyttöön, tuli harkittua tarkkaan mitä ostaa ja mitkä vaatteet ovat olleet vaatekaapissa pitkään ilman pukemista päälle. Tällä tavoin sain muutamassa vuodessa tehtyä vaatekaapista toimivan moneksi vuodeksi.

Kapselivaatekaappi on noussut myös omaksi trendikseen ja vaikka tiettyjä trendejä kannattaa karttaa, niin tässä on ehdottomasti trendi johon kannattaa tutustua ja tästä tulen vielä paremmin puhumaan toisessa postauksessa. Tämän tyylistä menetelmää on tullut käytettyä siitä asti, kun aloin karsimaan vaatekaappia. Aloin jokaisen haluamani vaatteen kohdalla miettimään miten pystyn yhdistelemään sen olemassa olevien vaatteiden kanssa ja onko kyseinen vaatekappale hetken huuma, vai näänkö sen pidempi aikaisena kiintymyksenä.

Vaatteisiin liittyviä vinkkejä löytyy monia ja tämäkin vinkki liittyy vaatteiden ostamiseen. Jotta omasta vaatekaapista saa vuosia ja vuosia kestävän kokonaisuuden on tyylin kanssa toinen tärkeä asia ottaa huomioon, ja se on laatu. Pienellä perehtymisellä tekee kukkarolle säästöjä, kun välttää tietynlaisia materiaaleja vaatteissa ja kiinnostavien vaatteiden kohdalla lukee pesulapun läpi. Näin olen itse välttynyt monilta hutiostoksilta, kun ostamat vaatteet on valinnut kestävistä materiaaleista valmistettuja.

Asioita_jotka_muistaa_ostopaatoksia_tehdessa_3Asioita_jotka_muistaa_ostopaatoksia_tehdessa_4

Kulutustavaraa ja kalliimmissa tavaroissa on hyvä tutkia kaiken varalta miten niihin saa varaosia. Suora esimerkki tästä on valaisimista. Paljon myydään valaisimia, joihin ei ole vaihdettavissa lamppua, vaan lamppu kestää x määrän aikaa ja silloin koko valaisimen joutuu vaihtamaan. Itse omistan yhden kyseisen valaisimen ja se on ring light. Kattovalaisinta/lukulamppua en ikinä ostaisi semmoista, mihin ei pysty vaihtamaan lamppua sisälle.

Sisustamisessa suosin tekemään selkeää yhtenäistä kuvitelmaa ennen ostopäätöksiä. Olen monesti ottanut erilaisista tuotteista kuvia, tai netistä kuvakaappauksia ja koonnut niitä yhteen nähdäkseni miten ne toimii keskenään ja visuaalisesti kuvitellut ne haluttuun tilaan. Esimerkiksi vaihdettuani sohvatyynyt olohuoneeseen, otin kuvan olohuoneesta jonka pohjalta pystyin kaupassa suunnittelemaan minkä sävyiset tyynynpäälliset sopii hyvin muiden sävyjen kanssa. Jos oma maku on leikkisä ja rohkea, niin tämä vinkki ei ehkä niinkään ole teille, mutta niille jotka haluavat luoda tilasta rauhallisen, hillityn ja yhtenäisen niin tämä toimii. Puusta valmistettujen tuotteiden kanssa suosin samalta merkiltä tuotteita samasta mallistosta, jotta puun sävy on mahdollisimman yhtenäistä ja sillä saa luotua kotiin laajallekkin alueelle yhtenäisyyttä.

Jos oma maku sisustuksen suhteen on epävarmaa kannattaa tehdä pidemmän aikainen inspiraatiotaulu itselleen. Poimia netistä erilaisia kuvia usein ja palata katsomaan pidemmän ajan päästä, vieläkö kyseinen tyyli miellyttää itseään. Sisustus on kallista ja sen kanssa kannattaa välttää hutiostoksia.

Toivottavasti näistä vinkeistä oli jotain hyötyä ja vältytään hutiostoksilta! Minlälaisilla vinkeillä te teette ostoksia?

-Ninni

Kodin muutoksia vuodessa

Hellou!

Sisustaminen on ehdottomasti yksi mun lempipuuhaa, voisin sisustaa vaikka jokaisen kodin jos vain saisin. Oman kodin sisustaminen on ollut yleensä semmoinen, jonka haluan olla heti valmis. En malttaisi yhtään odottaa vision saamisen jälkeen sen toteuttamista. Vuosien varrella siihen on kummiskin tullut opittua, ettei mikään tule tapahtumaan heti. Viimeistään nyt miettiessäni, mitä kaikkea olen halunnut toteuttaa yhteiseen kotiin muuttaessamme ja miten paljon sitä on edelleen toteuttamatta. Maltti on valttia, mutta silti kotimme on kokenut paljon muutoksia reilun vuoden asumisen jälkeen.

Ennen

Jälkeen

Aloitetaan olohuoneesta, jossa ensimmäisenä heti vaihtoon oli tiedossa sohva. Uuden sohvan teimme kirppislöytönä ja vaikka kulumaa pinnoilla onkin, on tämä palvellut meitä erinomaisesti. Myös sohvapöydän vaihto oli tiedossa, mutta siinä menikin yllättävän kauan päättää minkälainen sohvapöytä palvelisi juuri meitä. Vasta päätettyämme luopua jalkarahista (joka oli pitkän aikaa uuden sohvan tultua,) kotiutimme vanhempieni kätköistä arkkupöydän.

Olohuone on saanut ehdottomasti eniten vaihtelua tavaroiden osalta ja muutama viikko sitten puolisoni teki uuden kirppis löydön ja vihdoista viimein saimme uuden olohuoneenmaton, jota olen koko tämän ajan hinkunut. Parasta näissä muutoksissa on ollut, miten kaikki onkin löytynyt käytettyinä ja ollaan säästetty rahaa todella paljon. Tällä hetkellä olohuone on juuri täydellinen, rauhallinen, ei liian täynnä tavaraa ja tietysti ripaus jotain keltaista.

Ennen

Jälkeen

Makuuhuoneen muutoksesta kuvasinkin TikTok videon ja ihastuin todella paljon lopputulokseen. Vuoden myötä meidän makuuhuone alkoi räjähtämään ja järjestys muuttui epäkäytännölliseksi. Ja jos jotain olen alkanut itsestäni oppimaan sisustajana lisää, olen alkamassa palaamaan about 4-5 vuotta sitten olleeseen sisustustyyliini jossa kaikki on minimaalista. Täysin valkoiseen sisustukseen en sentään kaipaa, mutta ideana hieman samaa. Rauhallisuutta ja myöskin olen nyt ihastunut yhtenäisyyteen. Enää ei tarvitse olla viittä erilaista tyynynpäällistä, vaan ennemminkin yhtenäiset.

Makuuhuoneesta poistin kokonaan pienet sisustustyynyt, koska niitä oli aina pitkin poikin lattiaa. Myöskin päiväpeiton otimme pois käytöstä, koska ei sänkyä tullut pedattua ja päiväpeitto keräsi pölyä lattialla. Makuuhuoneesta teimme todella pelkistetyn, jotta sinne on rauhallinen tunnelma mennä nukkumaan. Ei liikaa tavaraa joka puolella, vaan makuuhuone toimisi paikkana jossa mieli lepää.

Makuuhuone ja olohuone onkin suurimmat muutokset saaneet paikat ja vaikka makuuhuoneen eteen on jonkin verran ajatuksia, olemme siihen tällä hetkellä puolison kanssa tyytyväisiä. Varsinkin sen takia, että pitkästä aikaa makuuhuone on pysynyt järjestyksessä.

Tämä postaus toimi hyvänä muistutuksena itelleni ja toivottavasti jollekkin ruudun toisella puolella myös, joka tätä tarvitsee. Kodin ei tarvitse sisustukseltaan olla heti täydellinen, pienillä askelilla pääsee pitkälle ja myöskin välttää hutiostoksia tekemästä. Hyvin suunniteltu on jo puoliksi tehty!

-Ninni