Uusien kokemuksien alkujännitys

Tämä postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Gaston Luga kanssa!

Hellou!

Toivottavasti teille kuuluu sinne ruudun toiselle puolelle hyvää. Nyt voi alkaa puhumaan jo syksyn saapumisesta, kun koululaiset ovat palanneet kouluihin, luonto on kosteampaa ja viileämpää, myöskin muutamana aamuna on tuoksunut jo syksy.

Koko kesän pohdin miten uskaltaisin aloittaa tekemään jotain uutta. Haen aina kaikesta inspiraatiota ja haluaisin luoda sisältöä mistä itse inspiroidun. Silti jokin monesti estää kokeilemasta asioita ja nyt olen keksinyt siihen syyn. Äitini kanssa jutellessa miten elämässä menee, havahduin siihen miksi monestikkaan en aloita uusia juttuja, mitkä ovat erilaisia. Jännitys muiden mielipiteistä on ollut niin suuri. Hah, eikö kuulostakkin typerältä. Vuosia sitten aloittaessani tämän blogin, kerroin ensimmäisenä siskolleni. Vasta myöhemmin saadessani blogille enemmän huomiota kerroin perheelleni.

Pienestä tytöstä asti olen aina miettinyt -mitä noikin ajattelee. Mutta ei sillä ole väliä ja nyt vihdoinkin alan sisäistämään sen. Muiden mielipiteillä ei ole väliä, ei sillä minkälaisena ihmisenä sua muut pitävät, koska monestikkaan he eivät tunne koko pakettia sinusta. Elämässä ihmisiä tulee ja menee, eikä kaikkien kanssa voi tulla juttuun. On turhaa käyttää omaa energiaa siihen, mitä muut susta ajattelee. Ainut ihminen jolla on mulle suurin merkitys on poikaystäväni. Koska toisen kanssa asuessa yhdessä on tultava käsi kädessä toimeen ja haluan, että meillä molemmilla on koti jossa voi olla oma itsensä ilman tuomitsemista. Kotona täytyy saada riisua kaikki ylimääräinen hartijoilta ja olla ilman kuoria. Se vaatii paljon ja varsinkin tuoreessa suhteessa jossa tutustutaan vielä pitkän aikaa toisiinsa, vaikkei tutustuminen kehenkään koskaan lopu.

Halusin pitkän aikaa luoda oman TikTok tilin ja tehdä videoita joiden luominen menee rutiinista. Aina jännittää tehä jotain mitä kukaan lähipiirissä ei tee. En omista yhtään ystävää, joka kirjoittaisi blogia, ottaisi paljon kuvia itsestään, olisi tehnyt podcastia, mutta kaikkia näitä aloin tekemään enkä ole koskaan mitään hävinnyt vaan päinvastoin. Blogi on kulkenut mun matkassa 6 vuotta ja oon saanut tän ansioista niin paljon ja toivottavasti tulevaisuudessa vielä enemmänkin. Podcast oli mahtava kokemus ja just siihen elämän vaiheeseen tärkeä asia saada kuorittua ylimääräisiä kerroksia omasta kuoresta.

Meistä jokainen aloittaa ihan aina kaiken nollasta. Kukaan ei ole taitava heti, tai suosittu heti, mitä ikinä se onkaan, niin tärkeintä on tehdä sitä asiaa sen takia, koska siitä tykkää. Muiden mielipiteet ei sua satuta, jos et niiden anna satuttaa. Tärkeintä on kasvaa ja luoda sun elämästä just semmoinen kuin sä itse haluat.

Blogi on nyt jäänyt hieman varjoon, mutta lupaan skarpata tänne kirjottamisen kanssa, mutta ennen uutta postausta käy kurkkaamassa mun TikTok tili @ninnijuutinen tiedätte sen merkkaavan mulle niin paljon!

Kuten puhuin syksyn saapumisesta on ehdottomasti yksi brändi joka tuo mulle syksyiset vibat. Gaston Lugan reput on todella hyvälaatuisia, jotka sopii koulu/työ ja myös vapaa-ajallekkin. Tällä kertaa valitsin Glässy minin toimimaan arjen reppuna, jolloin ei tarvii hirveästi kantaa mitään mukanaan, mutta silti olisi tilaa esimerkiksi yllättäville ostoksille. Sain vielä teille lukijoille jakoon -15% alennuksen Gaston Lugan valikoimaan. Alennuskoodi on toistaiseksi voimassa ja toimii koodilla NINNIJUUTINEN.

-Ninni


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s