Hellou!
Reilu viikko sitten kotimatkalla töistä päätin kurkata pitkästä aikaa miltä tämän vuoden lukijatilastot näyttävät. Olen kirjottanut blogia jo monia vuosia ja sekin jo kertoo, että tätä tehdään suurella intohimolla ja tärkeänä harrastuksena.
Tämä vuosi on ollut muutoksia täynnä ja suurin asia mikä vaikuttaa blogin puolella on maaliskuussa alkanut uusi työni johon uppoutuu 37,5h viikossa. Tämä näkyy postaus tahdissa, kun ennen oli aikaa julkaista kaksi postausta viikossa, on se nyt karsiutunut kertaan viikossa, välillä myös harvemminkin. Yritän mennä paljon oman jaksamisen mukaan ja nyt ensi kertaa tehdessäni näin paljon töitä, osaa siitä vapaa-ajasta ja rentoutumisesta kotisohvalla nauttia ja haalittua enemmän.
Yhden postauksen kirjoittamiseen menee helposti työpäivän mittainen tuntimäärästä ja siksi olen jännittänyt erityisesti, kuinka blogini tulisi kuolemaan julkaisemattomuuden takia ja huomattavasti hiljaisemman somen kautta. Rakastan valokuvata, rakastan uppoutua isojen ja pienien postausten kirjoittamiseen. Toivon saavani vielä enemmän aikaa panostaa blogiin, kun jatkuva väsymys on saatu kuriin. Näin päiviin tulee enemmän tunteja, kun aika ei kulu päikkäreihin.
Pelkoihin blogin unohtumiseen ei tullut vastakaikua huomattuani tämän vuoden olleen heittämällä parhain vuosi kävijämäärän mukaan. Blogini oli rikkonut huimat 10 000 kävijämäärää lokakuussa! Tästähän vielä jatketaan nousua kohti loppuvuotta ja muutaman kuukauden aikana tulee kerrytettyä lopullinen lukijakunta!
Jos joku nostattaa motivaatiota korkealle on se ehdottomasti näin huikeat lukemat. Olen ollut monen vuoden ajan hyvin onnellinen, kun blogi on kerännyt tuhansia lukijoita ja erityisesti olen kiitollinen niistä, jotka käyvät lukemassa postauksia säännöllisesti ja linkkaavat postauksia eteenpäin.
Vähän aika sitten törmäsin postaukseen, jossa pohdittiin blogien tulevaisuutta. On totta, ettei ihmiset jaksa enää keskittyä lukemiseen, vaan katsotaan mielummin videoita, koska se on paljon helpompaa, esimerkiksi kotiaskareita tehdessä.
Lukeminen on hyväksi ja blogin kirjoittaminen on nostanut omaa kirjoitustaitoa huomattavasti, vaikka varmasti tekstien sekaan mahtuu kirjoitusvirheitä. Suurimmista mokista on tullut opittua ja kirjoittaminen on siitä ihana harrastus, koska siinä voi aina kehittyä ja oppia uutta.
Toivon jokaisen muunkin pienen vaikuttajan saavan tästä inspiraatiota, tehkää blogeja sydämestä, menkää jalat maassa ja pää pilvissä. Blogeja löytyy todella monia, mutta jokaiselle meille löytyy myös lukijoita, kun luo postauksia intohimolla ja omanlaisella tavalla.
-Ninni