Ollaanko me koskaan valmiita rakkaudelle?

Hetki sitten kirjoitin postauksen, jossa tein kirjeen 15-vuotiaalle Ninnille, mainitsin –Et ole valmis vielä rakastumaan, mutta en myöskään tiedä oletko siihen koskaan valmis.

Jäin paljon pohtimaan tuota lausetta. Rakkaus.. voiko sille koskaan olla valmis? Voiko koskaan olla valmis rakastumaan? Yleensä rakkaus jotakuta kohtaan tulee, kun sitä vähiten odottaa. On ollut aikoja jolloin olisin selkeästi ollut valmis rakastumaan, mutta enemmän niitä aikoja jolloin olen valmiiksi sulkenut ovet edes mahdollisuudelta rakastua.

Asia rakastumisesta nousi uudestaan mieleen puhuessani tutun kanssa, joka mainitsi olleensa rakastunut, jonka menetti, eikä toista kertaa halua rakastua. Menetetty rakkaus on suoraan sanottuna paskaa, se tuntuu monesti turhalta ja hukkaan heitetyltä, varsinkin jos sydän on ottanut matkalla paljon osumaa.Ollaanko_me_koskaan_valmiita_rakkaudelle_1Ollaanko_me_koskaan_valmiita_rakkaudelle_2Ensimmäisen parisuhteen jälkeen en ajatellut, että rakastuisin. Silloin en todellakaan tiennyt mitä rakkaus on, vasta edellisen puolisoni kanssa tiesin ja koin rakkauden ensimmäistä kertaa. Silti ajattelin ennen suhdettani puolisoon, etten voi rakastua. Lapsesta asti uskoin prinsessa satuihin ja päähän jäi ajatus, että nuorena tulet tapaamaan ihmisen ja kaikki toimii yhden ihmisen kanssa loppuun asti. Halusin uskoa myös siihen rakkauteen ensimmäisen kumppanin kanssa, koska rakkaudessa omat vanhempani ovat näyttäneet niin hyvää esimerkkiä. Siitä jäi nuorelle siis hyvin paha päähän pinttymä, mutta kohta 24-vuotiaana sinkkuna olisi surullista ajatella, että nyt olisin koko loppuelämäni yksin ilman rakastavaa kumppania.

Onnellista rakkaustarinaa ei tullut omalla kohdalla siis seuraavassakaan suhteessa, mutta onko rakkaus nyt menetetty? Pystynkö vielä rakastamaan jotakuta, vaikka olen jo kokenut rakkauden näin nuorena.

Myönnän pelon olevan suurempi, kuin usko rakkauteen. Rakkaus sisältäni ei ole kummiskaan koskaan kadonnut, koska rakastan perhettäni, Figaroa ja ystäviäni. Rakkaus sisällä on ollut kaikki nämä ajat, mutta uusi rakkaus on aina pelottavaa. Silti rakkaus kumppania kohtaan on myös yhtälailla riski, kuin ystäviä kohtaan, ainakin omalla osalta. Olen menettänyt niin paljon rakkaita ystäviä, ettei nämä kaksi parisuhdetta ole mitään verrattuna monille muille menetyksille.Ollaanko_me_koskaan_valmiita_rakkaudelle_3Ollaanko_me_koskaan_valmiita_rakkaudelle_4Niinkuin sanoin, en tiedä olenko koskaan kokonaan valmis rakastumaan. Mutta jossain sisälläni tiedän olevani valmis rakastumaan ihmiseen, jonka sydän on puhdas. Jonka kanssa laitan silti itseni etusijalle, enkä hävitä itseäni rintamalle uudestaan. Haluan olla varovainen rakkauden kanssa ja se on hyvä. Mutta nyt haluan myös unohtaa pelon rakastumista kohtaan, en halua sulkea ovia joltain ihanalta mitä jonkun kanssa voisi olla, vain sen takia että joskus rakastin jotakuta eikä se toiminut.

Rakkaus on pelottavaa, vielä pelottavampaa sen iskiessä silloin, kun sitä ei odota. Mutta rakkaus on hyvää, kun siihen löytää hyvän ihmisen, jonka kanssa haluaa jakaa oman maailman. Jonka kanssa on samanlainen, tai täysin erilainen, jos jonkun kanssa kolahtaa on turha miettiä niitä mitä siinä voisi mennä vikaan. En usko siihen oikeaan, enkä siihen että elämässä tulee hirveän montaa ihmistä vastaan joiden seurasta nauttii niin paljon, että voisi rakastua.

Jos sä pelkäät rakkautta ja rakastumista, haluan kannustaa sua kokeilemaan. Tapaa ihmisiä, tapaa ihminen jonka kanssa ajatukset ja yhdessäolo kolahtaa. Rakkaus ei koskaan ole helppoa ja sen eteen pitää tehdä töitä. Älä pelkää epäonnistumista, tai sydänsuruja, niitä tulee aina. Mutta jos olet valmis ottamaan riskin, rakkaus tuo parhaimmillaan sun elämään parhaan ystävän, kumppanin, rakastajan, tsempparin, olkapään, turvan ja jopa loppuelämän vierelläsi olevan ihmisen. Sen vuoksi olen valmis vielä antamaan rakkaudelle mahdollisuuden ja valmis joskus vielä rakastumaan.

-Ninni


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s