


Ensimmäistä kertaa on tullut eteen elämäntilanne, jossa olemme lemmikkini Figaron kanssa ihan kaksin. Asun omassa asunnossa ekaa kertaa 4 vuoteen ja tällä kertaa mukana on vain yksi karvakamu. Yli neljä vuotta sitten muutin ensimmäiseen vuokra-asuntooni, mutta silloin oli matkassa mukana kaksi karvakasaa. Elämässä on tullut vuosien mittaa muutoksia, ensiksi oli rakkaan Simban poismeno ja viime syksynä ero avopuolisosta.
Yksin asumista olen odottanut innolla, vaikka syksystä asti on tullut asuttuakin yksin, mutta silti vielä siinä tutussa asunnossa ja tutussa ympäristössä. Nyt ensimmäistä kertaa pitkään aikaan pääsen totuttelemaan siihen, että koti onkin vain minun ja ensimmäistä kertaa jaan kotini vain Figaron kanssa.
Tämä on ollut jännittävää, mutta samalla jotain mitä on kaivannutkin, vaikkei sitä aina ole osannut ottaa niin positiivisen kautta. En ole vielä hirveästi öitä viettänyt täällä uudessa kodissa muuttosotkun, toimimattoman lämmityksen takia ja pienen pelon, kuinka täällä olen nyt ihan kaksin Figaron kanssa. Viime iltana olin kummiskin onnellinen, kun sain olla ihan rauhassa ja laittaa silmät kiinni omassa kodissa.Olen aina ollut ihminen joka on hieman riippuvainen ihmisten seurasta. Läheisyys ja ihmisten läsnäoloon on tottunut lapsesta asti ison perheen takia ja myös parisuhteiden, joissa on ollut liiankin tiiviisti. Nyt haluan pikku hiljaa opetella olemaan yksin, mutten haukkasta liian isoa palaa kerralla, ettei yksinolo tunnu liian pelottavalta ja ahdistavalta. Siksi öiden viettäminen ystävällä on tuntunut hyvältä tuuletukselta ja on saanut läheisyyttä muualtakin, kuin Figaron rakkauskohtauksien aikana.
Nyt olisi tarkoitus laittaa asunto loppuun asti valmiiksi, oppia tähän elämään Figaron kanssa ja nauttia meidän yhteisestä pienestä ja suloisesta kodista ja siitä, että meillä on kaikki hyvin täällä. Yksin oleminen ja läheisyyden kaipuusta irtautuminen tulee tarpeen, jotta pystyn vielä enemmän itsenäistymään ja tutustumaan itseeni kaikkien näiden rankkojenkin vuosien jälkeen.
-Ninni
Mä rakastan mun perhettä yli kaiken – kuten varmasti jokainen. Mut kieltämättä olis ihana joskus viettää yksi päivä kotona ihan omassa parhaassa seurassa 😅
Onnea uuteen kotiin ❤
https://hohtavaelamani.blogspot.com/?m=1
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitoksia! ❤ No sulla on sitten muuttamisen jälkeen loppu elämä elettävä ilman perhettä saman katon alla, joten kannattaa nauttia siitä! Itsekkin välillä kaipailee niitä aikoja, kun koko perhe asuttiin kotona 🙂
TykkääTykkää