Hellou!

Tatuointikuume on polttanut mielessä ennen ensimmäisen tatuoinnin ottoa, eli noin 7 vuotta. Ideoita tulee elämän mukana lisää ja niitä vanhojakin ideoita on vielä toteuttamatta. Silti nyt jouluna halusin ikuistaa iholleni kolme uutta tatuointia kerralla.

Syksyllä elämäni koki jonkinlaisen käänteen, kun neljän vuoden epätasainen suhde tuli päätökseen. Eron jälkeen alkaa itsenäistyminen ja itsensä etsiminen. Suhteen päätyttyä ymmärsin taas sen, kuinka joku toinen rikkoi minua ja kuinka rikkinäinen ihminen voi ollakkaan sisältä. Hyväksyin heti eron jälkeen, että elämä on rikkonut minua taas lisää, mutta toisaalta ketäpä se ei olisi?

En usko elämässä olevan yhtään ihmistä, joka ei olisi sisältään rikkinäinen. Meistä kaikki kokee joitain vastoinkäymisiä elämässä, toiset enemmän ja toiset vähemmän. Oma elämäni on tuonut eteen koko kouluelämän kestänyttä kiusaamista, huonoja parisuhteita, epävarmuutta ja menetystä, jotka tekivät minusta rikkinäisen. Silti vaikka olen rikkinäinen, ei tarkoita sitä ettenkö olisi hyvä ihminen ja vaikka olen rikki, olen silti korjattavissa.Ainut joka minut pystyy korjaamaan olen minä itse ja siksi olen nauttinut erosta ja yksin olemisesta, koska nyt kukaan ei voi minua satuttaa. En ole ehjä, eikä sydämestäni löydy suuria paloja jaettavaksi, mutta se on ihan okei. Ne pienet rippeet sydämestäni on aina kuulunut perheelleni ja nyt keskityn parantamaan niillä pienillä muruilla itseni ja rakastamaan itseäni jonkun toisen sijasta.

Koen myös omalla tapaa sen vahvuutena, että pystyy myöntämään olevansa rikki. Ei tarvitse esittää olevansa yhtään sen enempää, eikä varsinkaan tule valehdeltua itselleen kaiken olevan hyvin, jos sisällä kaikki onkin tyhjää. Koen myös, että suunta on vain ylöspäin. Kaikki ei tule tapahtumaan hetkessä, mutta sitä on ennenkin tultu kasattua itsensä ja mentyä vahvempana eteenpäin. On muutamia asioita, jotka jättivät syvemmät kolot luottamuksessa ja rakkauteen uskomisessa, mutta aika näyttää miten elämä kohtelee ja mitä kaikkea se tuo eteenpäin.Tämä tatuointi muistuttaa minua nyt siitä, kuinka 23-vuoden elämä on tehnyt minusta rikkinäisen, mutta silti pysyn omilla jaloilla pystyssä. Tulevaisuudessa se voi muistuttaa, etten koskaan tullutkaan ehjemmäksi, tai se muistuttaa kuinka 23-vuotiaana olin rikki ja sieltä selvisin ja selviän vielä monista asioista. Koskaan minusta ei ehjää tule, koska kaikki ne asiat mitkä koen minua rikkoneen ovat aina osana elämääni pieninä pirstaleina. Olen kokenut nyt jo hyvin paljon ja tulen varmasti tällä menolla kokemaan vielä enemmän, mutta tästä lähin mennään erilaisilla askeleilla eteenpäin, koska elämä se vain menee silti eteenpäin.

-Ninni