Hei juuri sulle, joka on tähän postaukseen saapui lukemaan. Olit sitten perheenjäsen, sukulainen, utelias tyyppi, tai joku ihminen menneisyydestä. Kannoit mitä titteliä tahansa, haluan sanoa juuri sulle yhden asian ennen kuin päästän sut uppoutumaan kirjoituksen pariin.

Tulen avaamaan nyt suuren asian elämästäni ja vaikka kirjoitan seuraavasta asiasta julkisesti, se ei pois sulje sitä etteikö asioilla voisi ja pitäisi olla yksityisyyttä. Toivon siis, jos olet utelias lukija, tai varsinkin joku menneisyyden haamu -tämä on minun tarinani joka ei kaipaa spekulointia, tai värityskynää.Syksy saapui värikkäästi, mutta samalla haikeasti. Vaikka puiden lehdet väritti syksystä kauniin, sydämessä muuttui jotain pikku hiljaa. Syksy on monesti ollut rankkaa aikaa, mutta oikeasti sitä rankkaa aikaa olikin ollut pidempään. Jonkin aikaa sitten, veljeni sanoi minulle jotain minkä vasta nyt ymmärrän. Hän näki suruni sisällä, vaikka kasvoilla paistoi hymy. Hän näki rikkinäisyyden, vaikka vastassa oli aina se taistelija ja positiivinen Ninni, joka puhui aina vain hyvää.

Rakkaus on aina ollut asia, jonka puolesta olen taistellut. Rakkaus perhettä kohtaan, rakkaus ystäviä kohtaan ja rakkaus parisuhdetta kohtaan. Olen elämässä menettänyt paljon ihmisiä ympäriltä, kun viimeiset voimavarat ovat käytetty ja rakkaus ei olekkaan voittanut. Vaikka syksy toi mukanaan elämäni käänteen, otin sen lopulta hyvällä vastaan.

4 vuoden suhde tiivistettiin muuttolaatikoihin, poistettuihin yhteiskuviin, suruun, vihaan, pettyneisyyteen ja hyvästeihin. Hieman reilu neljä vuotta sitten en ajatellut olevani pitkässä suhteessa, taikka suhteessa lainkaan. Pidän parisuhteista ja nykyään olen aivan mahtava puoliso, joka rakastaa tylsän arkista elämää ja pieniä tekoja. Silti neljä vuotta sitten, en olisi 19-vuotiaana uskonut selviäväni näin pitkälle ja rehellisesti sanottuna, jos olisin tiennyt mitä kaikkea tuleva neljä vuotta pitää sisällään olisin jänistänyt.

Elämässä on tapahtunut paljon, niin paljon että niistä olisi vapauttavaa kertoa julkisesti. Mutta on paljon asioita, jotka ovat niin arkoja ja yksityisiä. On paljon selvittämättömiä asioita ja salaisuuksia, joita on turha enää edes pohtia. Syksyn saapuessa rakkaus ei voittanutkaan ja viimeisten lehtien tippuessa maahan, rakkaus jonka eteen olin niin paljon taistellut, oli kadonnut jo melkein näkymättömiin. Silmät kiinni laittaessa näin vain pimeää ja sydämessäni tunsin kylmyyttä, ihan kuin parvekkeen ovi olisi jäänyt auki tuoden kotiin vain kylmää viimaa.Silti tämä ei ollut ensimmäinen parisuhteeni, eikä ensimmäinen eroni, vaikka olikin ensimmäinen rakkauteni. Eräänä iltana pidin silmiä kiinni sohvalla lopetettuani pitkän puhelun siskoni kanssa ja palasin niihin muistoihin jolloin luulin etten selviäisi, kuten ensimmäisestä erosta, kaverisuhteiden loputtua ja Simban kuoleman jälkeisiin hetkiin. Pikku hiljaa päivä toisensa jälkeen jalat alkoi tuntua kevyemmiltä, kotiin oli silti ihana tulla, koska vastassa oli Nicke ja Figaro. Työt toi paljon muuta ajateltavaa ja oli ihanaa saadaa nauraa työkavereiden kanssa.

Pikku hiljaa kyyneleet alkoivat loppua, vaikka niitä olikin hyvin vähän siihen nähden, kuinka ison elämänmuutoksen ero tuo mukanaan. Pikku hiljaa silmät kiinni laittaessa ei ollutkaan pimeää ja aloin odottamaan enemmän ja enemmän sitä omaa elämää joka alkaa pian. On tietysti ollut hetkiä joilloin on tuntunut ettei jaksa ja jalat lähtee alta, mutta silloin on ollut ihmisiä ottamassa koppia ja varmistamassa, että omilla jaloilla noustaan taas pystyyn.

Joka kerta elämän tuodessa yllättäviä asioita eteen, saan yllättyä siitä miten ihmeessä tämän juntin ympärillä on niin upeita ihmisiä. En edes tiedä miten saisin kiitettyä kaikkia jotka on niin paljon kiitoksia ansainnut. Sisko joka oli aina puhelimen päässä ja pysyi silti puhelimessa, vaikka olimme välillä ihan hiljaakin. Vanhimmat isoveljet, jotka osasivat sanoa juuri niitä oikeita asioita oikeissa hetkissä. Ja ihanat ystäväni, voi kuinka paljon kuuntelittekaan itkua, turhautumista ja raivoa juuri niillä tunteisina hetkinä. Haluan vain kiittää kaikkia jotka ovat olleet tässä vierellä ja tiedän heistä jokaisen tietävän sen, kuinka paljon arvostan heidän huolenpitoa. Ei ole ollut päivääkään, ettenkö olisi voinut jollekkin soittaa iloisena, tai surullisena.On erikoista miten luulin tämän tuntuvan erilaiselta. Heti kun annoin itselleni luvan päästää irti tästä rakkaudesta, sain siivet selkääni. Kaikki on tuntunut erilaiselta, vapauttavalta ja jatkuva epävarmuus itsestäni katosi. En halua mustamaalata entistä puolisoani, mutta on vain asioita ja tekoja jotka rikkoi niin paljon, ettei kaikkia palikoita saa enää ikinä paikalleen. Siksi tämä vapaus ja tuleva elämä -just mun elämä- tuntuu ihan mahtavalta.

En koskaan tule unohtamaan sitä miten paljon rakkaus antaa ja kuinka paljon se ottaa. En tule koskaan unohtamaan miten paljon joku toinen voi opettaa ja miten paljon joku toinen voi vaikuttaa. Vaikka 4 vuotta ei ollut prinsessasatua, olen niistä vuosista kiitollinen. Toisen elämää katsoessa sitä oppii arvostamaan enemmän sitä mitä itsellään on.

Mulla on kaikki hyvin, olen onnellinen ja se onnellisuus paistaa niin tutuille, kuin tuntemattomille. Odotan innolla tulevaa muuttoani omaan kotiin ja odotan innolla, kuinka pääsen rakentamaan juuri oman näköistä arkea ja elää elämää ilman suurempaa vastuuta ja pelkoa.

-Ninni