Epäsuositut mielipiteet: Suomalaisten kateellisuus

Tämä postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä: Gaston Luga kanssa!

Mitä kaikkea oletkaan valmis tekemään oman elämän eteen ja läheistesi, saadaksesi elää onnellisesti ja nähdä rakkaimpien olevan onnellinen. Uskon vastauksen olevan helppo -kaikkesi. Kuka ei haluaisi elää onnellista, menestynyttä ja juuri semmoista elämää joka on unelmaa.

Mutta oletko koskaan miettinyt mitä olet valmis tekemään sen eteen, ettei joku toinen menestyisi, tai olisi onnellinen? Se joka on sinua kauniimpi, hauskempi, motivoituneempi ja jossain asiassa onnistuneempi ihminen? Valitettavasti monesti tähänkin pätee edellisen kysymyksen vastaus -kaikkesi.

Muistan ensimmäisen kerran, kun tunsin kateutta. Olin tuolloin ensimmäisellä luokalla ja luokkalaisellani oli todella hienot noita-akka sormet. En muista oliko tuolloin Halloween, vai miksi hänellä oli koulussa mukana sormiin pistettävät feikki sormet, jotka olivat hirveän hienot noita-akan sormet. Olin niin kateellinen ja halusin leikkiä sormilla ja myös sainkin leikkiä niillä, silti muistan vieläkin tuon pienen muiston ja sen tunteen -kateellisuus. Se tuntui siltä, kuin olisi myrkkyä juonut ja koko kehon valtaa vihreä lieju, joka tekee niin pahan olon joka tuntuu siltä, ettei siitä parantua.

Kateellisuudesta ei koskaan puhuttu, eikä sitä oikeen käyty läpi miksi semmoista tunnetta tunnetaan, mitä sille pitäisi tehdä ja mitä ei kannata tehdä. Kateellisuus näkyy suomalaisissa todella helposti ja se on surullista. On normaalia tuntea olevansa kateellinen jonkun menestyksestä, onnesta, rahasta, tavaroista, elämäntilanteesta, oikeastaan mistä vain mitä jollakin toisella on. On vain eri asia miten kateellisuuden näytät ja miten sitä käsittelet. Viime postauksessa puhuin tunteiden käsittelemisestä ja suosittelen lukemaan tuon postauksen tämän jälkeen!OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Miten kateellisuus näkyy

Some on helpoin tapa nähdä monia asioita ja myös helpoin tapa olla näkemättä mitään totuutta. Suomalaiset ovat löytäneet paikkoja itselleen, kuten monelle tuttu vauva.fi josta löytää villeimpiäkin juoruja mistä vain. Nuoremmillekkin suunnattu ja liian helposti juoruja leviävä Jodel on nykypäivää, josta jokainen löytää tämän päivän faktat oli kyse sitten jonkun elämästä, tai maailman menosta niin sieltä löydät täyttä faktaa. Itse en ole kyseistä sovellusta ikinä omistanut enkä tule koskaan omistamaankaan. Näin muutama viikko sitten miltä sovellus näyttää työkaverin näyttäessä hauskoja asiakaspalvelijoiden kirjoittamia tapahtumia asiakaskohtaamisista, eli kyllä sieltä löytyy myös jotain huumori juttuakin.

Silti inhoan negatiivisuutta ja tämmöiset sovellukset keräävät niitä ihmisiä jotka haluavat tehdä kaikkensa sen eteen, ettei jonkun instagram elämä olisikaan niin hienoa. Vaikka onkin täysin normaalia tuntea kateutta on monia tapoja ottaa tämä tunne vastaan. Helpoin ja suosituin tapa ihmisillä on purkaa kateus ja oma paha olo siihen kauniimpaan, menestyneempään ja suositumpaan ihmiseen rumilla kommenteilla, juorujen levittämisellä somessa ja tekemällä kaikkensa, että saa pahoitettua sen ihmisen mielen jota kohtaan tuntee kateutta.OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERASensijaan, että teet rumilla kommenteilla itsestäsi juuri sen pilkan kohteen kuuntele itseäsi ja hyväksy se milloin tunnet kateutta. Elämä on oikeasti paljon helpompaa, kun myöntää itselleen tuntevansa jotakuta kohtaan kateutta. Jos kateuden hyväksyy, sitä pystyy lähteä työstämään ja saada siitä erilaisen voimavaran itselleen.

Itsevarma ja omaan elämään tyytyväinen ihminen ei koe tarvetta arvostella muita. Se voi riippua hetkestä, päivästä, pidemmästä ajanjaksosta milloin meistä jokainen kokee olevansa tyytymätön itseensä. Uskokaa pois olen enemmän ollut siellä negatiivisuuden puolella, kuin tyytyväisellä puolella. Vieläkin tulee väistämättä niitä hetkiä, päiviä ja ajanjaksoja jolloin olen tyytymätön joko ulkonäköön, tyyliin, tai elämäntilanteeseen. Silloin yritän ennemminkin inspiroitua muista, haukkumisen sijaan on helpompi ja parempi ottaa koppia jonkun toisen menestyksestä, elämäntilanteesta ja jopa ulkonäöstä.

Toivon, että olisin oppinut tämän jo nuorena tyttönä ja pistänyt kaiken sen energian minkä käytin kateellisuuteen ja muiden haukkumiseen, sensijaan käyttänyt itseeni ja oman hyvän olon kohentamiseen. Kenellekkään ei tule hyvä olo siitä, jos haukkuu jotakuta toista, siitä tulee aina loppujen lopuksi morkkis oli minkä ikäinen tahansa. Meissä kaikissa on virheitä ja tulee aina olemaan, muiden pieniin virheisiin ei kannata käyttää omaa energiaa. Muistetaan niin somessa, kuin oikeassa elämässä pienillä teoilla pystytään muutamaan niin paljon. Sensijaan, että kirjoitat ruman kommentin haukkumalla jonkun ulkonäköä, luonnetta, tyyliä, ihan mitä tahansa niin joko opettele pitämään mölyt mahassa ja katsomaan omaa napaa, tai voit olla se päivän piristys sille toiselle ja kirjoitatkin kannustavan, iloisen ja ihanan kommentin.OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAKuvissa näkyvä reppu on saatu kaupallisessa yhteistyössä Gaston Lugan kanssa ja sain jakoon alennuskoodin heidän valikoimaan. Koodilla NINNIJUUTINEN saat 15.11.2019 asti -15% alennusta koko valikoimasta, kuten ihanista repuista ja toiletlaukuista. Valitsin itselleni repun jota voi käyttää monipuolisesti ja yksi ihan lempparijutuista on, kuinka selkäpuolelle on tehty tasku johon saa esimerkiksi puhelimen sujautettua. Uusimmassa instagram kuvassa kerroin lisää miksi juuri tämä reppu valikoitui käyttööni, linkki kuvaan tässä.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s