Hellou!
Viime viikolla tuli harvinaisesti vain yksi postaus, joka oli maanantaina. Yksinkertaisesti aika ei vain riittänyt, olin torstaiaamulle suunnitellut tekeväni sen päivän postauksen ennen kello 12. Torstaiaamuna kylään saapui kummityttöni ja aina hänen ollessa kanssani haluan antaa kaiken huomion ja rakkauden hänelle, jonka hän on ansainnut. Torstai oli elämäni yksi parhaimmista päivistä, jonka tulen muistamaan varmasti aina.
Aamupäiväksi menimme hieman kiertelemään ostoksilla ja halusin ostaa kummitytöllekkin jotain hyvin tarpeellista tulevaa vuodenaikaa kohden. Löysimmekin ihanan haalarin hänelle ja pieni teko tuntui niin suurelta, koska oli yksi hanke vähemmän siskolla hankittavana lapselleen. Jo pelkästään sekin tuntui suurelta, kun vihdoinkin olin vapaalla ja oikeassa paikassa, kun kummityttö piti saada hetkeksi hoitoon.Aamupäivä meni todella nopeasti ja kotona odottikin siivouspuuhat ennen päivän toisen vieraan saapumista. Olimme ostaneet puolison kanssa liput Machine Gun Kellyn keikalle heti niiden tullessa myyntiin, ja torstai oli päivä jota olimme kauan odottaneet. Saimme puolison ystävän lähtemään mukaan kanssamme ja oli ihanaa pitkästä aikaa lähteä aivot narikkaan meiningillä viettämään iltaa.
Muutama vuosi takaperin harmitti niin paljon, kun ei päästy mgk keikalle, mutta nyt aika oli juuri täydellinen. Olen monta keikkaa nähnyt festareilla ja isoillakin lavoilla, mutta mikään niistä ei ole ylittänyt torstai-illan Hotel Diablo showta. Tuli laulettua, hypittyä, fiilisteltyä ja huudettua koko sydän tyhjäksi ja seuraavana päivänä odottikin hauskanpidosta hirveä krapula.
Onneksi hyvä ruoka, raikas ulkoilma Nicken kanssa ja päiväsauna virkisti mieltä. Meillä puolison kanssa tulee todella harvoin juotua ja aina seuraavana päivän olojen takia ei tule oltua ikäväkään sitä illan riekkumista. Kesälomalla olimme jopa kaksi kertaa juomassa ja toinen reissu menikin aamuun asti. Silloin tiesimme tämän reissun tulevan ja tähän keikkaan piti kaikki energiat kerätäkkin. Meistä on tainnut tulla vanhoja ja kotisohvaa liikaa rakastavia, mutta just nyt olen onnellinen ettei tarvitse juhlistaa yhtään mitään!Ensi viikolla aloitankin toisen työn ja minusta tulee kahta työtä tekevä muidu. Hieman jännittää miten aika riittää kaikkeen, mutta palaillaan työjuttuihin myöhemmin. Nyt nautin vapaapäivästä, ennen hammaslääkäriin menoa, joka tottakai aikuista naista pelottaa aivan tajuttoman paljon!
Toivottavasti teillä on lähtenyt hyvin käyntiin syksy! Muistakaa nauttia vielä auringosta, kun se tuolta paistaa ja välillä jopa ihan lämpimistäkin päivistä.
-Ninni