Pienen kesäkissan tarina

Kesä on ehdottomasti aika jolloin näkee pihalla paljon uusia koiranpentuja ja kissanpennuista kuvia somessa. Kesällä on helppo ulkoilla ja opettaa lemmikit sisäsiistiksi ja myös koko perheellä on aikaa viettää uuden perheenjäsenen kanssa. Kesäisin myös nousee ikävä puoli esiin, erityisesti maalla -kesäkissojen syntyminen.

Olen aina elänyt kissojen kanssa ja ammattikoulussa halusin ottaa oman kissan, joka kulkisi matkassani mukana, niitä rakkaita tuli otettua myöhemmin kaksi. Simban tarinan ja erityisesti poismenon moni vanhempi lukija tietää, se vuosi ja aika oli yksi raskaimmista elämässäni.

Kissan ottaminen maalla oli erittäin helppoa. Silloin ystäväni oli ottanut kissanpennun ja hän etsi olisiko siitä pentueesta kissoja vielä jäljellä. Matka oli kummallinen ja päästessämme oikean talon pihaan tajusimme, ettei se ole sama paikka ollenkaan. Maatilan omistajatkin olivat hämmillään mistä oikein tiesimme heillä olevan kissanpentu. Ennenkuin hän toi Figaron näytille ajattelin, etten halua ottaa kissanpentua heiltä, mutta olosuhteet ja maatilan omistajan käytös ja puheet pienen pennun lopettamisesta herätti suojeluvaistot. Ei se pennun syy ole, ettei omistajat leikkauta omia ulkokissojaan ja pian tuo pieni hieman kieroon katsova kissanpentu oli kantokopassa odottamassa elämänsä alkua.OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOlemassa on vastuullisia kissanomistajia ja niitä, jotka ottavat niitä maatilalle vain hiirien syöjiksi. Kissojen ulos päästämisestä voitaisiin keskustella tuhansista näkökulmista, mutta omaa kantaani tähän en ota, muutakuin sen ettei leikkaus maksa paljoa, siitä toipuu kissa ja sillä ainostaan vältytään vahinkopennuilta.

Figaro oli pentu johon rakastui heti ja myöskin hänen nimi tuli mieleen heti. Vielä välillä, kun Figaron silmät ovat suuret näkee hänen katsovan hieman kieroon, mutta pentuna tätä oli enemmän ja siitä nimi Figaro tuli mieleeni. Olen aina nähnyt selkeästi eri kissoissa erilaiset luonteenpiirteet ja niin pienestä Figarostakin näki ne omat puolensa.

Hän muuttui saadessaan pikkuveljen Simban, jolloin hänestä tuli tuki ja turva, myöskin maha jota vasten Simba nukkui. Myöhemmin he kilpailivat huomiosta, mutta rakkautta riitti aina molemmille. He olivat erottomattomat ja molemmat täydensi toisiaan. Simban sairastuessa huolen näki Figarosta mikä oli omistajana ihan uutta. Selvittiin lääkäristä monta kertaa, kunnes tuli kerta jolloin kotiin tuotiin tyhjä koppa. Nyt vuosia jälkeenpäin, kun suru on lähtenyt ja ikävä jäänyt osaa jo nähdä hyviä puolia tähän hetkeen.OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAFigaro on paljon läheisempi ihmisten kanssa, kun aikaisemmin antoi kaiken rakkauden Simballe. Hän on ottanut puolisoni osaksi perhettä ja jopa välillä nukkuu hänen puolellaan sänkyä, eikä aina pelkästään minun vieressä. Figaro selkeästi osaa nauttia jo olostaan ilman Simbaa ja niin on hyvä, en kestäisi nähdä häntä surullisena. Figaro on pienestä asti kokenut kovia, mutta yksi asia hänen elämässään on pysynyt ja se on rakastava omistaja. Se on vähintä mitä lemmikilleen voi tehdä, pitää hänet perheessä aina ja ottaa lemmikki harkiten kaikki mahdolliset asiat läpi.

Pienestä kesäkissasta saa hyvällä hoidolla helposti yli 10 vuodeksi parhaan kaverin, joka antaa rakkautta koko olemuksellaan. Kuusi vuotta sitten pelastin pienen kissanpennun, joka tälläkin hetkellä pötköttää sylissä ja tälläisinä hetkinä toivon jokaisen eläimen saavan turvallisen, rakastavan ja vastuullisen kodin koko elämäksi.

-Ninni


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s