Hellou!
Tämä postaus on saanut ison inspiraation Läskien Lokkien biisistä Koukussa, tässä linkki josta pääset kuuntelemaan kyseisen kappaleen. Kuunneltuani tämän ensimmäisen kerran, alkoi hymyilyttää kuinka moni asia voikaan tässä pitää paikkansa omassa elämässä.
”Kosketan sua vikana, kun meen nukkuu ja ekana kun herään”
Monet artikkelit on tullut luettua siitä, miten paljon some vaikuttaa ihmissuhteisiin ja läheisyyteen. Meillä on aina ennen nukkumaanmenoa puhelimet kourassa, katsotaan somet läpi ja joskus myös netflixiä ennen nukkumaan alkamista. Itselleni on asmr-videot tulleet niin suureksi rutiiniksi laittaa pyörimään ja nukahtaa sen katsomiseen. Uskon todella siihen, että ennen pariskunnat ovat olleet paljon läheisimmissä väleissä, kun somea ja älypuhelimia ei ollut viemässä huomiota päivän viimeisistä hetkistä.
”Jopa kavereiden seurassa varastat huomioni.”
Somessa pyöriminen ei vaikuta vain pelkästään parisuhteisiin, vaan yleisesti aikaan vietit sen kenen tahansa kanssa. On monia tilanteita, joissa puhelimen käyttäminen on todella töykeää, mutta tilanteita jolloin myös se on ok. Itse tykkään siitä, jos vietän jonkun kanssa aikaa ja puhelinta tulee katsottua niin on mielestäni reilua sanoa -odota hetki vastaan äkkiä tähän viestiin. Tai esimerkiksi jos haluaa ottaa pienen stoori päivityksen, se on kanssa ok ja varsinkin jos siitä mainitsee, että nappaan äkkiä kuvan ja laitan siihen nopeasti kirjoituksen.
”Jos en saa sinua pariin tuntiin alkaa kädet tärisee”
Voi kuinka nauru tulikin, kun aloin miettimään tätä kohtaa. Liian monta kertaa on tullut oltua, että apua nyt en ole katsonut puhelinta pitkään aikaan. Se suru mikä tuleekin, kun muutamaan tuntiin et ole koskenut puhelimeen ja näytöllä näkyy pelkkä taustakuva. Ei viestin viestiä, ei edes turhien sovellusten laittamia ilmoituksia. Nuorena oli pakko tekstailla koko aika, että puhelimessa olisi jotain ilmoituksia. Tästä pääsi yli kasvaessa, mutta nyt somen ollessa niin arkipäiväistä sitä ihmettelee, jos mistään ei ole tullut mitään ilmoitusta pitkään aikaan. Nykyään taas tähänkin on tottunut, että ylimääräisiä ilmoituksia on aika harvakseltaan puhelimessa.
”Haluun näyttää muille, että oon kaunis ja komee”
Somen tuomat ulkonäköpaineet on asia mistä on tullut puhuttua täällä blogissakin moneen otteeseen. Uskon instagramin olevan suurin halu näyttää muille, ainakin oma some käytös on erilaista, kuin instagramissa. Snapchatissa voin laittaa meikittömiä kuvia ja höpötellä niitä näitä, kun taas instagramiin tulee valittua tarkasti kauneimmat ja parhaimmat kuvat ja stooriin laitettua tarkasti harkittuja videoita, jos joskus sinne tulee jotain höpöteltyä.
Joskus olen maininnut siitä, että instagrami on enemmän portfolio, jonne kasataan kaikkea nättiä ja yhteensopivia otoksia. Tässä postauksessa myös puhuin minkä takia blogissa siloitellaan omaa elämää, joka sopii aika hyvin tähän aiheeseen. Instagrami on paikka mikä monesti esimerkiksi yhteistyötä tehdessä yrityksiä kiinnostaa ja siksi siellä on niin suuri halu näyttää itsestään parhaimmat puolet.
”Ja vaikka välillä tulee sinua pilkattua mun elämä olisi tyhjää ilman sua.”
Tottahan tämäkin kohta on, vaikka somessa on todella paljon negatiivisia juttuja ja joskus sen takia menettää hermot, niin silti unohtamatta mitä kaikkea hyvää sosiaalinen media on meille tuonut. Sen kautta on helpompi tutustua ihmisiin ja löytää ihmisiä, kuten sieltä instagramista -josta itse olen bongannut älyttömän paljon eri somettajia. Myös somen kautta näkee maailmaa, ne jotka on todella vähän matkustanut/ei ollenkaan näkee maailman kauniita paikkoja muiden välityksellä. Somen kautta saadaan paljon tietoa ja ymmärrystä moniin asioihin. Some on ihana paikka, kuhan kaikki osaa siellä käyttäytyä ja muistaa, kuinka paljon erilaisia ihmisiä ja tapoja sitä tässä maailmassa onkaan.
-Ninni