Hellou!
24.4.1996 syntyi Ninni Fanny Anniina Juutisen juntti tähän maailmaan ihanaan perheeseen pienessä kylässä. Koko nuoruuteni haaveilin siitä millaista on olla täysi-ikäinen ja milloin kukaan ei voi määrätä mitä teen ja milloin. Elämäni muuttui todella paljon täytettyäni 18 ja kuka olisi tuolloin uskonut, että silloin halusin kaikista eniten asua kotona ja olla lähellä vanhempiani.
Valehtelisin jos sanoisin, ettei tullut nautittua liikaakin kaikesta uudesta muutaman kesän ajan, jolloin aurinko lämmitti ja kaikki tuntui aivan uudelta. Pieni kaupunki jossa olin asunut nuoresta tytöstä asti, muuttui aivan erilaiseksi ja ihmiset sen ympärillä. Nautin koko sydämestäni tuosta ajasta ennen muuttoani Helsinkiin, siksi varmaan moni ihmettelikin päätöstäni muuttaa, koska nautin ystävien seurasta ja elämä oli leppoista.
Nautin sinkkuudesta, huolettomuudesta, valmistumisesta, työharjoitteluista, kesätöistä, ystävistä ja ennen kaikkea siitä, kuinka olin onnellinen itsestäni. Kerroin tässä postauksessa siitä, kuinka elämä ei ole ollut aina nautinnollista ja siksi tuosta ajanjaksosta tuli nautittua erityisesti.En sano olevani nyt erityisen vanha ja tylsä, vaikka viisi vuotta sitten elämäni oli täysin erilaista. Viisi vuotta?! Voiko aika olla mennyt näin nopeasti, siitä tytöstä on jo kasvanut nuori aikuinen. Noita aikoja muistan todella lämmöllä ja hymy suunpielillä. Silti olen onnellinen, että tuo huoleton elämä ja rellestely on jäänyt sinne 18-19 vuotiaan elämään. Välillä mietin menetänkö jotain tällä elämäntavalla jota elän nyt, en pahemmin käy ulkona, vaan mielummin nautin kotona olemisesta.
Missään kohtaa en viittaa parisuhteeseen, en ole koskaan välittänyt irtosuhteista, vaan mielummin kokonaan itsekseen, tai kokonaan jonkun toisen kanssa. Elämä oli paljon erilaisempaa, nyt rakastan jakaa arjen ja kodin toisen kanssa. Nuorena menetin paljon sillä, etten oikeasti nauttinut monistakaan hetkistä vaan odotin täysi-ikäisyyttä. Viisi vuotta sitten nautin täysillä kaikesta uudesta, mutta kaikesta loppuu aikanaan uuden viehätys, eikä esimerkiksi baariin meneminen enää kutkuta mahanpohjassa, kuin ennen.Nykyään elämä sisältää pääsääntöisesti töitä, kodin siivoamista, raha-asioista huolehtimista, tulevaisuuden suunnittelua ja muuta järkeilyä elämän suhteen. Nautin tästä elämäntavasta yhtä lailla, kuin aikanaan rellestelystä. Haluan olla elämän suhteen järjestelmällinen ja ajatella tulevaisuutta mitä ennen ei tullut tehtyä, mutta olisi auttanut jo nyt tässä hetkessä.
Ikinä ei voi tietää mitä elämässä tapahtuu ja siksi menneisyydestä pitää kasvaa, nauttia nykyhetkestä ja uskaltautua tulevaan. Tänään nautin täydellisestä syntymäpäivästä puolison kanssa yhdessä lemppari ravintolassani ja kauan odotetun Avengers ensi-illassa!
-Ninni