Turvotus piiloon pukeutumisella

Hellou!

Keho ja siihen kuuluva ulkonäköpaineet on kasvanut vuosien myötä jopa naurettavan isoiksi. Ysärillä lapset kulki kerhossa mummojen verhojen näköisillä kalsareilla kaikkien nähden ja jopa tämä juntti joutui niillä hirveillä pitkiksillä olla liikuntatunnilla poikien nähden. Sieltä ensimmäinen ulkonäköpaineeseen liittyvä muisto on tullut, vaikkei kukaan kiinnittänyt pitkiin kalsareihini mitään huomiota.

Sopusuhtaisena, hoikkana, normaalipainoisena -miten vartaloni nyt sitten luetellaankaan nykypäivänä, tiedän miten helposti muutokset omassa kehossa näkyy itselleen ja joillekkin utelijoille. Mahani on aina reagoinut siihen miten on tullut syötyä, onko se aika kuusta, tai onko stressiä. Kaikki se näkyy turvotuksena, joskus pienenä ja joskus suurena pömpötyksenä jolloin voisi kuvitella pullan olleen uunissa jo pidemmän aikaa. Lapsena aina mahaa turvottaessa vitsailinkin, että olen raskaana -enää tuollaista ei viitsi heittää vitsilläkään, ettei vaan kukaan ala muuta luulemaan.
OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAMahan turvotus on normaalia, varsinkin kuukautisten aikana eikä sitä tarvitse hävetä. Monesti itsetunto tuntuu olevan alhaalla kuukautisten aikana, kun tunteet vaihtelee ja turvotus ei auta tuota fiilistä menemään ylöspäin. Vuosien myötä on tullut opittua monia kikkoja miten kohentaa omaa itsetuntoa ja turvotukseen olen löytänyt vain yhden keinon.

Pukeutumisella on suuri vaikutus moniinkin ulkonäöllisiin kriiseihin ja mitä paremmaksi tuntee itsensä sen hetkisessä asussa, sitä itsevarmempi fiilis tulee. Päivinä jolloin mahaa turvottaa syystä, tai toisesta olen aina suosinut kireiden farkkujen sijaan joustavia ja löysempiä housuja, mielellään myös korkea vyötäröisiä.

Äärimmäisen helppo kikka peittää pallomaha, mutta silti näyttää tyylikkäältä. Ei sillä ettei turvonneessa mahassa näyttäisi tyylikkäältä, vaan ei tarvitse pukea päällensä kaapin perältä kotihousuja, koska mikään muu ei tunnu hyvältä.
OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERATiukat farkut on omia lemppareita monissakin asuissa, mutta väljempien housujen kontrasti asuihin on niin kaunis ja sopii jokaiselle vartalotyypille. Pukeutumisessa ei pidä muutenkaan koskaan tinkiä mukavuudesta. Jos tiukkien farkkujen laittaminen päälle tuntuu enemmän kiskomiselta, niin suosi mielummin muita istuvia housuja. Joskus vaan on päiviä jolloin ei pysty laittamaan jalkoihin mitään kiristävää ja siksi vaatekaapista täytyy löytyä farkkujen vastakohtaiset luottohousut.

Toinen vinkki turvonneen masun piilottamiseen löytyy yläosasta. Tyylikkääseen vaatteiden yhdistämisessä on toiminut vuosien ajan sääntö -toinen väljä ja toinen napakka. Tarkoittaen sillä, jos yläosa on väljä niin alaosa on silloin oltava napakka ja toisinpäin. Väljien housujen kanssa suosin aina napakkaa yläosaa, koska muuten asukokonaisuudesta tulee laatikkomainen, pötkylä, tai liian höpsön näköinen.

Poikkeuksia on, mutta tällä tavalla saa tuotua vartaloa esille ja omia muotojaan. Eli kokonaisuudesta tulee juuri täydellinen! Turvonneen alamahan pystyy myös piilottamaan väljällä yläosalla, joka peittää mahan ja napakampi alaosa tuo alaosaan muotoa.

Pienillä jutuilla saa takaisin paremman fiiliksen, jopa kuukautisten aikana jolloin monesti kaikki tuntuu olevan huonosti -voin allekirjoittaa tän omasta puolesta! Ihanaa loppuviikkoa ja tulevaa viikonloppua 💛

-Ninni

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s