Hellou!
Tuntuu hieman hassulta olla 22-vuotias ja rakastaa kotona hengailua niin paljon, tai ainakin joillekkin se voi tuntua hyvin oudolta. Tällä hetkellä oon tyytyväinen meidän sisustukseen, muutamia juttuja toki on ja niitä tulee varmasti aina olemaan mitä haluaisi hieman muuttaa. Pääsääntöisesti, kun katson meidän kotia tulee siitä niin hyvä mieli ja inspiroitunut.
En varmasti ole ainut jota tuleva kevät on alkanut sisustuksen suhteen inspiroimaan ja jotain muutoksia kaipaa. En halua lähteä turhaan törsäilee rahaa, vaikka kotiin on aina hyvä sijoittaakkin ja vielä kun on ihminen joka viettää paljon kotona aikaa.
Pieni muotoista sisustuskuumetta saan rauhoitettua sillä, kun olen kiitollinen niistä asioista mitä meillä täällä nyt on. Siksi ajattelin inspiroida myös teitä katsomaan omaa kotianne ja etsimään niitä lemppari asioita mitä sieltä jo löytyykin.Yhtä asiaa lukuunottamatta meidän makuuhuone on valmis ja rakastan sitä kokonaisuutena. Ihanaa päiväpeittoa johon tuo väriä keltainen viltti ja muutamat erilaiset sisustustyynyt. Ihanan yksinkertainen lukuvalo, yöpöytä ja sen päällä oleva hieman kärsinyt reunustraakkipuu.
Meikki/työpöytäni on jokapäiväisessä käytössä ja kokonaisuutena se on toimiva. Siveltimet on helposti saatavilla ja valaistusta on tarpeeksi, koska ikkuna tulee oikealta puolelta myös tuomaan valoa. Pienessä vetolaatikossa pidän joitakin meikkejä ja alatasolla on taas kalenteri, vihkot ja kameran tarvikkeet. Tää nurkka on mun pieni valtakunta täällä kotona ja vain mun.
Jos jokin on pitkän aikaa jo inspiroinut on se erilaiset huonekasvit. Toivon joku päivä olevani todella hyvä viherpeukalo, niin voisin ostaa enemmän huonekasveja koristamaan asuntoa. Ne tuo niin ihanaa fiilistä jokaiseen kotiin ja myös sitä väriä!Olkkarissa onkin monta juttua ja eilisen siivouksen yhteydessä oli niin palava halu vaihtaa järjestystä, mutten keksinyt mitään muutakuin vaihtaa jukkapalmun paikkaa lipastolta tarjoiluvaunun kyytiin. Pienikin muutos tuo uutta mielenkiintoa sisustukseen ja näinkin pieni muutos rauhoitti mieltä.
Olkkarin isoja juttuja omaan silmään on meidän sohvapöytä, oon niin tyytyväinen tähän ostopäätökseen vaihtaa aikaisemmat sohvapöydät tähän kauniiseen marmoripöytään. Vaikka se välillä kerääkin vähän turhaa tavaraa niin silti olohuoneen pöytä on monen kodin katseenvangitsija.
Lauantaina oltiin Goexpon messuilla ja siellä oli paljon ihania vanhoja kameroita. Rakastuttiin puolison kanssa tähän yksilöön joka sopii niin kauniisti kotiin pieneksi elementiksi ja samalla se kummiskin kuvastaa meidän molempien arkea ja harrastusta kuvaamiseen. Tämä kamera on ehdottomasti yksi lemppari asioista kotona ja tulee varmasti näkymään monissa kuvissa vielä eri rooleissa!
Onko teille iskenyt tänä keväänä sisustuskuume ja millainen se on? Meillä on ideana pikku hiljaa vaihtaa olkkarin taulut ja kehykset, kuhan ensin hoidetaan ruokapöydän vaihto, koska se tulee olemaan olennaisempi tauluja. Muutama ruukku myös odottaa kasveja talven jäljiltä!
-Ninni