Hellou ja ihanaa ystävänpäivää vielä näin jälkikäteen!
Moni varmaan juhlistaa eilistä päivää tänään, siihen kastiin kuulutaan mekin puolison kanssa. Olen ollut sairaana muutaman päivän, joten tänään käydään sushilla pyörähtämässä ja siitä takaisin vielä peiton alle lepäämään.
Halusin jakaa teille ajatuksia nyt muustakin, kuin ystävänpäivästä ja sairastelusta, meinaan kaappien siivoamisesta ja niin sanotusta Konmarittamisesta. En ole ikinä alkanut tutkimaan syvemmin mitä tämä Konmaritus on, vaikka kirjaa tuli myytyä aikanaan kirjakaupan myyjänä paljonki.Vuosia vuosia sitten palaten sinne teiniaikoihin, kun vaatteita löytyi niin paljon ettei ne mahtunut isoon vaatekaappiinkaan. Vaatteita joita ei tullut käytettyä, kuin niitä tiettyjä lemppareita, mutta silti niitä turhia ei raaskinut/halunnut karsia. Siihen aikaan oli parempi, mitä enemmän vain löytyi vaatekaapista vaatteita.
Tyyli on muuttunut suuntaan jos toiseenkin, eikä niiltä ajoilta nykyisestä vaatekaapista löydy mitään. Snapchatissa olen paljon näyttänyt omaa siivous urakkaa niin vaatekaappien, kuin normaalien tavaroidenkin kohdalla. Olen vuosia jo tehnyt tavaroiden karsimista ja myynyt niitä eteenpäin kirpputorilla, mutta silti nyt viimeisen vuoden aikana on tullut oltua erityisen tarkkana mitä ostan kotiin, ettei sitä tavaroiden karsimista tarvisi tehdä.
Kesällä tein suurimman siivouksen vaatekaappiin ja olen ajattelut, ettei sieltä enää mitää pysty karsimaan. Tuli ihan yllätyksenä, kuinka muutama vaatekappale lähti kirppiskasaan, kun eräänä iltana päätin heittää sängylle ihan kaikki vaatteet. Samalla pyyhin vaatekaapin hyllyiltä pölyt ja järjestelin yksitellen kaikki vaatteet käyden ne samalla läpi.
Mulla on ollut tosi paha tapa kiintyä vaatteisiin ja niiden historiaan, enkä suosittele tätä kenellekkään. Toki on ihanaa muistella, jos vaatteella on jokin tarina, mutta silloin jos sitä ei oikeasti säilytä, kuin muistojen takia niin kannattaa punnita onko siinä järkeä.
Jos jotain olen Konmarittaneilta ihmisiltä oppinut ja muilta jotka ovat halunneet ylimääristä tavaraa karsia, on hyvä aloittaa laittamalla kaikki tavarat pois omilta paikoiltaa, käydä ne yksitellen läpi ja miettiä tuoko se sinulle onnellisuuden tunnetta. Oletko iloinen siitä tavarasta, tai onko se hyödyllinen sinulle. Näin olen tehnyt sisustustavaroiden kanssa, niistäkin heti tietää tuoko ne hyvää mieltä, vai onko ne nyt siinä vaan koristamisen takia.Mitä niille tavaroille pitäisi tehdä jotka ovat kaapeissa säilytyksessä? Omakotitalo, jossa on paljon säilytystilaa on paha paikka ylimääräisille tavaroille säilytykseen. Meidän 47 neljöisessäkin asunnossa on muutama onkalo, joten mitä tulee isoihin taloihin -voin vain kuvitella sitä tavaran määrää.
Kaappeja kannattaa muutenkin siivota usein, tyhjentäen kaikki tavarat lattialle ja aloittaa hyllyjen pyyhkimisellä. Samalla tavalla käydä kaikki tavarat yksitellen läpi, jopa laatikotkin, vaikka tietäisit siellä olevan jotain tiettyjä juttuja. Kysy itseltäsi minkä takia ne tavarat ovat kaapissa, odottavatko ne jotain parempia päiviä, onko niissä muistoja, vai onko ne vaan jääneet.
Uskalla laittaa vanhat tavarat kiertämään, jos se on ollut siellä kaapin perällä vuosia, tarvitsetko sitä oikeasti? Entä se mummon vanha mekko? Kaunis muistohan se on, mutta ihmisten ja eläimien muisto pysyy sydämessä, eikä niissä tavaroissa. Älä hamstraa tavaroita muistojen takia, et tule unohtamaan sitä henkilöä, vaikka sen mekon laittaisitkin eteenpäin.
Muista silti säästää. Tiedän tän olevan ihan nyt kaikkea muuta mitä olen koko postauksen aikana sanonut. Silti muista säästää asioita joilla on tarinaa, millä on merkitystä. Rakkauskirjeet, perinnölliset asiat, joitain mitä joskus voi kaivaa laatikosta ja tutkia, kuhan ne tuo sinulle hyvää mieltä ja onnellisuutta.Jos jotain et raaski heittää nyt pois, niin säilytä sitä hetken ja tee puolen vuoden päästä uudestaan siivous. Jos silloin vielä puntaroit saman tavaran kanssa heittääkkö pois vai ei, niin ole rohkea.
Jos kiinnostusta löytyy ajattelin näyttäväni jossain postauksessa mitä muotibloggaajan vaatekaappi sisältää? Voisin esitellä kaiken siivouksen jälkeen, kuinka paljon niitä vaatteita oikein jäi kaappiin.
-Ninni
One thought on “Konmaritusta ilman oppeja”